Lieksan kisojen suunnitellaan tulevia kisoja ja oikeastaan katsastellaan koko kesän kisoja sillä silmällä, että mihinköhän sitä mentäisiin. Ollaan treenailtu agilityä ja ollaanpa itsenäisesti tehty tokoakin. Kunhan vain saisin tuon paikallamakuun kuntoon, niin eiköhän sitä syksyllä uskalleta mennä kokeeseenkin. Alokasluokan liikkeet alkaa olla hanskassa muilta osin. Martalle tuo paikallamakuu vieraiden koirien kanssa on vielä toistaiseksi liian jännittävää. Nyt tarvitaan vaan tehotreeniä tässä asiassa, niin eiköhän saada sekin liike kisakuntoon.
Lämpimät ilmat ovat houkutelleet meitä pitkille lenkeille. Viime aikona olemme hakeneet lenkkikaveriksi naapurin Lempin. Lempi on 7 kuukauden ikäinen huippusuloinen sekarotuinen, jossa rotujen kirjo on melkoinen (ainakin shelttiä, villakoiraa, tiibetinspanielia ja kymmentä muuta rotua). Martta ja Lempi on hyvä parivaljakko. Martta suhtautuu Lempiin yllättävän tyynesti, mutta suostuu jopa leikkimäänkin Lempin kanssa, ainakin ajoittain. Tai liekö se Martan mielestä leikkiä: Lempi saa Martan juoksemaan, kun leikkii olevansa jänis. Martta aloittaa ajohaukun ja jahtaa Lempiä ihan tosissaan hullun kiilto silmissä. Onneksi ajojahti päättyy yleensä rauhallisesti: kun Lempi pysähtyy, niin Martta palaa tyyneen olotilaan.
Tänään tein parin tunnin lenkin koirakaksikon kanssa. Kahden koiran taluttaminen on helppoa, kun on kaksi hienosti käyttäytyvää otusta hihnojen päässä. Rauhallisimmilla alueilla pystyy molempia koiria pitämään irti, mutta tänään oli niin paljon kulkijoita ja etenkin pyöräilijöitä, että tehtiin suurimmaksi osaksi hihnalenkki. Loppumatkasta, kun tultiin "kotimetsään" laskin piskit irti ja samantien alkoi takaa-ajoleikki. Vielä ne vaan jaksoivat puolentoista tunnin lenkin jälkeen riehua metsässä.
Tässä muutama kuva näistä kaveruksista.
Lempi the Karvakasa
Lempi ja Martta, edes hetken aikaa paikallaan.
Kaksi nenää haistaa paremmin kuin yksi: namujen etsimistä ruohikosta lenkin päätteeksi.
Kannattipa lähteä Lieksan kisoihin, vaikka eilen hermostuksissani kaduin koko ilmoittautumista. Nämä olivat meille ensimmäiset ulkokenttäkisat, mikä aiheutti lisäjännitystä. Kaikki kauhukuvat olin jo mielessäni pyöritellyt eilisiltaan mennessä. Mutta kisapäivä oli kerrassaan onnistunut.
Aamulla startattiin ennen puolta seitsemää, haettiin Maria ja Beijo kyytiin ja lähdettiin kohti Lieksaa. Tälle päivälle oli Itä-Suomeen luvattu hellettä, mutta onneksi ainakaan aamupäivällä ei liikakuumuus yltänyt Lieksan korkeudelle asti. Menomatkalla sateli vettä, mutta perillä oli kerrassaan paras mahdollinen sää: puoli pilvistä ja sopivan lämmintä. Tuomarina oli Elina Hannikainen, jonka ykkösluokan ratoja en löytänyt netistä etukäteen, joten en pystynyt ennakoimaan, minkälaisia kiemuroita olisi luvassa. Pelkäsin etukäteen vaikeita ratoja, mutta täytyy myöntää, että molemmat radat olivat oikein mukavat, juuri sopivat ykkösluokan radoiksi. Ensimmäisessä radassa oli ehkä hivenen enemmän pyöritystä, kun taas toinen rata oli pelkkää juoksua.
Martta kävi aamusta asti ihan ylikierroksilla, joten ensimmäisenä tehtävänä oli koiran rauhoittaminen. Jotkut joutuvat ennen kisaa virittämään koiriinsa kierroksia, mutta minun pitää rauhoitella ylijännittynyttä tappijalkaa. Muuten radalla olosta ei tule mitään, kun koira alkaa sählätä omiaan eikä malta kuunnella. Martta on muutenkin kisapaikalla todella jännittynyt, eikä osaa rentoutua ollenkaan, paitsi autossa. Etenkään muiden suorituksia ei kannata Martan kanssa katsoa ennen omaa starttia, kun pikku otus kuumuu ihan hurjasti: riuhtoo hihnassa, vinkuu ja haukkuu.
Meillä oli kilpailunumero 2, mutta jouduttiin starttaamaan ensimmäisenä, kun meitä edeltävä koira ei tullut paikalle. Ensimmäisenä starttaaminen on kaikin puolin hankala paikka. Se, että palaan koiran luo rataantutustumisen jälkeen, vaatisi taas hetkisen aikaa koiran rauhoittamiseen. Martta on niin innoissaan siitä, että häntä ei olekaan hyljätty, joten kierrokset käy korkealla. Kun mennään radalle, niin koira ei halua irrota minusta ollenkaan, joten aloittaminen menee mönkään. Ensimmäisellä radalla en saanut Marttaa edes istumaan aloituksessa, vaan jäi seisomaan ensimmäisen esteen taakse. Pääsin kuitenkin irtautumaan ensimmäisen hypyn toiselle puolelle ja lähti vasta käskystä liikkeelle. Onneksi molemmilla radoilla oli helpot aloitukset, joissa lentävät lähdötkin oli mahdollista toteuttaa. Ensimmäinen rata oli minun osalta melkoista sähläystä. Jotenkin eteneminen ei ollut sujuvaa, ja parissa kohdassa pyörin ihan turhaa ja sotkin koiran menoa. Martta pelasti tilanteen ja tehtiin nollarata. Vaikka meno oli hidasta, niin selvittiin kuitenkin niukin naukin ihanneajassa. Niinpä saatiin meidän toinen LUVA.
Ennen toista rataa Martta tuntui jo vähän väsyneeltä. Ilmakin oli hieman lämmennyt ja rataantutustumisen ajan Martta haukkui minun perään eikä osannut rauhoittua. Niinpä kierrokset oli korkeat, kun lähdettiin starttiin. Ja lähtö olikin sitten sitäkin huonompi. Kun irrotin kaulapannan, niin Martta meinasi jo ampaista ensimmäiselle hypylle, mutta onneksi sain niskavilloista kiinni. Niinpä otin varman päälle ja tehtiin lentävä lähtö. Toinen rata oli meiltä sitten sujuvaa menoa. Martta kulki kuin ajatus ja itsekin jo hetkittäin nautin hommasta. Liekö sitten väsymys painanut pikku jalkoja, kun toiseksi viimeisellä hypyllä tuli rima alas. Niinpä saatiin 5 virhepistettä, vaikka lähellä oli se kolmaskin LUVA. Ensimmäisellä radalla sijoituttiin toiseksi ja toisella radalla ensimmäiseksi. Lahjakorttien lisäksi kotiinviemisinä oli ruisleipä, eli Martta toi meille tänään leivän pöytään.
Jos meillä oli onnistunut kisapäivä niin sitä se oli myös meidän reissukavereillakin: Maria ja Beijo saivat ensimmäisellä radalla kolmannen LUVAn ja tekivät sitten toisen radan kakkosluokassa.
Maria ystävällisesti kuvasi meidän kisaradat. Tässä nollarata. Melkoista sähläämistähän tuo on ja törmäilyä, joten ihme, että se nollana suoritettiin. Mutta tuosta näkee, miten mäyriäinen painaa innolla menemään.
Tämä kevät on niin ihanaa aikaa! Jo tietoisuus siitä, että taas on kylmästä talvesta selvitty hengissä ja kesä on edessä, antaa niin paljon virtaa ja innostusta kaikkeen tekemiseen. Marttakin nauttii auringon lämmöstä ihan täysillä. Minne vaan auringonsäde ikkunasta paistaa, niin jo vain Martta sen löytää ja auringon lämmössä rötköttää. Ja kun ulkona on tarpeeksi lämmintä, niin koira kyllä löytää sen kaikkein lämpimimmän paikan ja nauttii silmin nähden.
Nyt kun maa on sula ja suht' kuivakin, niin tokoilu on taas voitolla meidän treenaamisessa. Miten mukavaa, kun kesken iltalenkin voi poiketa matkan varrella oleville hiekkakentille tekemään jotakin pientä. Siis kunhan vain on muistanut varata kourallisen lihapullapaloja taskuun. Vaan ollaanpa treenattu tokoa porukassakin. Kääpiöryhmä kokoontui taas pitkän ajan jälkeen Kanervalan koulun pihalla. Tehtiin Martan kanssa sellaiset kokeenomaiset treenit. Ainoastaan paikkamakuu jäi seuraavaan kertaan. Riikka toimi liikkurina ja Susanna häiriövalokuvaajana. Martta teki alokasluokan liikkeet tosi nätisti. Etenkin seuraaminen ollaan saatu sellaiseen kuosiin, että sitä kehtaisi jo kokeeseen mennä esittämään. Sen sijaan ohjaaja joutuu vielä opettelemaan koekäyttäymistä, sillä homma kun ei ole minulle mitenkään tuttua, niin nuo liikkurin ohjeet ei oikein mennyt perille. Senpä takia olikin käytävä ihan vain turistina katsomassa lauantaisen tokokokeen alokasluokan suoritukset.
Tässä Susanna ottamia kuvia meidän tokotreenistä:
Yhtä jalkaa alkaa seuraaminen..
.. Ja hienossa kontaktissa mennään.
Liikkeestä maahan, ja siellä se nätistä nököttää.
Luoksetulo :)
Tänään sitten käytiin tokoilemassa uudessa ryhmässä. Koiria oli paikalla lähemmäs kymmenen ja jokainen teki omia juttujaan itsenäisesti, mutta apua kyllä sai tarvittaessa. Paikallamakuu tehtiin tietysti porukalla. No, nyt sitten tuli selville Martan paineensietokyky, kun ympärillä on paljon muita koiria ja ihmisiä. Eli sitä paineensietoa ei sitten ollutkaan. Paikallamakuu ei onnistunut sitten ollenkaan. Martta nousi pari kertaa seisomaan, ja sen ajan kun oli paikallaan, niin alkoi vinkuminen. Olin tyhmä, kun laitoin koiran heti sellaiseen testiin. Olisin voinut aloittaa homman paljon pienemmillä askeleilla, eli ensimmäinen kerta ihan vain sivusta seurattu touhua ja myöhemmin vasta paikallamakuu porukassa. Ja sekin vähitellen. No, tehty mikä tehty. Tulipahan testattua, mitä pitää nyt treenata ahkerasti. Muutenkin maahanmeno onnistui huonosti, kun ympärillä on muita koiria. Painetta oli selvästi liikaa. Tehtiin jonkin verran seuraamista, luoksetuloa, ja hyppyä. Loppuaika oltiin tekemättä mitään, eli yritin saada Martan rentoutumaan, vaikka ympärillä tapahtui. Nyt tarvitaan vain mahdottomasti tällaista treeniä lisää.
Viime torstaina käytin Martan ensimmäistä kertaa hieronnassa Jokisen Siljalla. Sanoin Siljalle jo aikaa varatessa, että kyseessä on pidättyväinen koira, joka ei uusista ihmistuttavuuksista juuri perusta. Siksipä olin hämmästynyt, miten hyvin Martta antoi Siljan käsitellä. Välillä suorastaan silmät kiinni urvotti ja rentoutui, mutta välillä kyllä kiemurteli ja piti ihmeellistä örinää. Kaiken kaikkiaan Martta sai hierojalta puhtaat paperit: ei mitään pahoja jumeja missään ja mahtavat lihakset. Lanteen alueelta ja lonkasta löytyi hieman jäykkyyttä, mutta ei niinkään paljon, että olisi tarvinnut toisen hieronta-ajan. Eli nyt voin ilmoittaa Martan Lieksan agiltykisoihin, jotka on helatorstaina. Olin nimittän etukäteen ajatellut, että odotan hierojan "tuomion" ennen kuin ilmoitan seuraaviin kisoihin.
Kieltämättä Lieksan kisat kyllä jännittää, sillä ne ovat meidän ensimmäiset ulkokenttäkisat. Täytyisi saada edes yhdet ulkotreenit ennen kisoja. Ja sitten on treenattava lentävää lähtöä. Luulen, että lähtö tulee onnistumaan huonosti, sillä treeneissäkin nimenomaan sen ensimmäisen radan lähtö on ollut ihan mahdoton. Kun ei malta pysyä paikallaan, niin siihen ei tunnu auttavan mikään. Eikä auta yhtään, että agilitytreenit on jääneet nyt vähemmälle, kun tokoiluinnostus on ollut pinnalla. Ne on sitten ne kuuluisat viime hetken treenit edessä, kunhan helatorstai lähestyy.
