27.8.2012

Toinen ALO2-tulos

Pitihän sitä toistakin tokokoetta jännittää niin, että hermot oli riekaleina koeaamuna. Tällä kertaa hermoilu ei kohdistunut paikalla makuuseen vaan seuraamiseen. Miten se Martta tuntuikin aamulla taas niin nihkeältä ja väsyneeltä. Vai oliko se vain minun oma olotila? Onhan se huomattu, että tuo pieni otus aistii äärettömän tarkasti minun mielialan ja tahattomankin elekielen. Se myös reagoi siihen samalla mitalla. Kun minä hermoilen kehässä, niin Martta muuttuu epävarmaksi ja passiivisemmaksi kuin yleensä. Kunhan saan oman hermoiluni kuriin, niin ehkäpä meidän suorituksetkin paranevat. Joka tapauksessa tässä tokokokeessa itselläni oli hitusen varmempi olo, kuin ensimmäisessä viikko sitten, joten tarvitaan vain kokemuksia koetilanteista, niin kai tämä paremmaksi muuttuu. Ja taas meidän suoritus näytti videolta katsottuna paremmalta kuin miltä se siinä suorittaessa itsestäni tuntui. Luulin, että mäyriäinen laahusti voimattomana minun perässä seuraamiset, mutta videollahan se näyttää niin iloiselta ja reippaalta.

Tässä meidän osasuoritukset:

Luoksepäästävyys 5 p.  Mokoma otus murahti tuomarille, joten rokotti siitä 5 pistettä, kuten kuuluukin. Tätä ruetaan nyt sitten harjoittelemaan ihan urakalla.

Paikalla makaaminen 9 p. Hienosti oli paikallaan tuttujen koirien välissä. Mutta pomppasi perusasentoon heti kun tulin sen vierelle.

Seuraaminen kytkettynä 8 p. Minusta se tuntui hieman tahmealta. Jätti viimeisen perusasennon tekemättä. Välillä hiimaili hivenen liian takana.

Seuraaminen taluttimetta 8,5 p. Samanlaista kuin edellinenkin seuraaminen. Juostessa jäi liikaa.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 8 p. Martta meni hienosti maahan, mutta tuomari rokotti minun käsiliikkeestä, jota en edes itse tajunnut tehneeni.

Luoksetulo 10 p. Ihana Martta, esitti sellaisen luoksetulon, jota en ole nähnyt treeneissäkään pariin kuukauteen! Tuli laukalla luokse, mitä ei tosiaankaan ole harrastanut aikoihin.

Seisominen seuraamisen yhteydessä 0 p.  Miun moka. Ensinnäkin teki saman kuin viime kokeessa, eli seurasi pari metriä ja päätti jäädä siihen seisomaan ihan oma-aloitteisesti. Nyt olin nokkalampi ja annoin heti uuden seuraamiskäskyn. Mutta sitten annoin liian napakan seisomiskäskyn, joten Martta meni maahan.

Estehyppy 9,5 p. Hyvä hyppy, jäi aivan esteen taakse seisomaan. Tepasteli siinä hieman, joten tuomari vähesi puoli pistettä turhasta liikehdinnästä.

Kokonaisvaikutus 10 p. Tuomarin mielestä mäyriäisen tekeminen oli ihanan näköistä ja koira teki töitä innokkaasti ja motivoituneesti. Olemme hyvin hitsautunut parivaljakko ja kannusti meitä jatkamaan.

Tulos: 157 pistettä, ALO2

Tuomarina toimi Riikka Pulliainen, joka olikin todella mukava tokotuomari. Erittäin kannustava ja positiivinen.

Koe oli meidän "oman" hallin pihalla. Se taktiikka, että jätän auton tarpeeksi kauaksi koepaikasta ja että Martta on autossa viime metreille asti osoittautui ainakin tällä kertaa hyväksi taktiikaksi. Sain koiraan paremmin draivia ennen kehään astumista, kun se oli tylsistynyt jonkin aikaa autossa. Martta stressaa melkoisesti kaikessa hälinässä ja etenkin odottaessa. Nyt odotti autossa aivan rauhallisena.

Turha tässä on jossitella, vaikka ykköstulos olikin taas lähellä. Mikä tahansa liike kun olisi onnistunut hitusen paremmin, niin oltaisiin ylitetty tuo 160 pisteen maaginen raja. Mutta me nyt vaan ollaan kakkostuloksen tasolla. Eniten ehkä harmittaa tuo murahdus tuomarille. Se oli kyllä täysin turha juttu. Seuraavaa tokokoetta en käy vielä miettimään. Vaihtoehtoina on lokakuussa oleva koe tai sitten jätetaan suosiolla ensi kevääseen. Jos me ei selvästi petrata tekemistä ennen lokakuuta, niin ei me osallistuta. Tarvittais nyt möllitokoja harjoittelua varten. Siis minun hermojen harjoitusta varten.

Ja tässäpä sitten näette videolta, miltä se sitten näytti:

 

23.8.2012

Suunnitellaan taktiikkaa ja valmistaudutaan uuteen kokeeseen

Nyt on edelliseen kirjoitukseen lisätty meidän tokovideo. Sen kun olen pari kertaa katsonut läpi, olen samalla yrittänyt miettiä, miten saan seuraavan tokokokeen menemään paremmin.  Ja se seuraava koehan on siis jo ylihuomenna. Mitään suuria radikaaleja muutoksia eikä treenejä tässä ole ehtinyt tehdä, mutta henkistä valmistautumista sitäkin enemmän. Ensimmäisestä kokeesta opin sen, että Marttaa ei pidä väsyttää edellisenä päivänä eikä koeaamuna. Martta myös kyllästyy nopeasti, joten treenejä ei ole tehty, kuin ainoastaan tänään.

Ajattelin seuraavanlaista taktiikkaa tulevaan tokokokeeseen:
  • Pidetään Martalle mahdollisimman "tylsä" viikko. Ei juurikaan treenata, eikä tehdä mitään muutakaan. Martta alkaa loppuviikosta odottaa, että tehtäispä jotakin.
  • Koeaamuna lyhyt aamulenkki. Ajan auton hallin läheisyyteen, mutta tarpeeksi kauaksi kuitenkin. Paikalla makuuta varten kävelytän Marttaa hieman hallin pihalla ja teen pari maahan menoa kentän reunalla.
  • Paikalla makuun jälkeen vien Martan suoraan autoon. Omaan vuoroon ei ole pitkä aika: ainoastaan toinen paikalla makuu -ryhmä, sekä kolme koirakkoa.
  • Kun meitä edeltävä koirakko aloittaa suorituksen, haen Martan autosta, kävellään suoraan hallin nurkalle ja siitä kehään.
Haluaisin, että Martta näyttäisi parastaan tokokehässä, eli haluan siltä intoa ja hännän viputusta, mitä se on treeneissäkin. Ensimmäisessä kokeessa Martta oli selvästi väsynyt. Se väsyi edellisen päivän metsässä juoksemisesta sekä koepaikalla odottamisesta. Myöskään aamut eivät ole Martan juttu. Se on virkeimmillään illalla. No, tuohon viimeiseen me ei voida vaikuttaa. Koe on aamupäivällä ja koiralle on yritettävä saada vire kohdilleen.

Tänään tehtiin porukalla tokotreeniä Kanervalan koulun kentällä. Meillä oli kuusi koiraa treenaamassa, joten saatiin hyvä paikalla makuu -treeni sekä mukavasti häiriötä yleisestikin. Paikalla makuut ovat menneet nyt niin hyvin, että enää minua ei (ehkä) jännitä ihan niin paljon kuin ekassa kokeessa. Tänään testasin erilaisia makupaloja, millä saisin Martan motivoitumaan nimenomaan seuraamiseen. Ehkäpä kana-maksa -patee toimi parhaiten. Mutta silti seuraaminen on edelleen hieman hukassa. Nyt tosin sitä intoa hommaan oli, mutta meni hieman seilaamiseksi, eli otti hieman liikaa etäisyyttä. Käännöksissä pysyi hyvin, mutta jos tulee pitempi suora pätkä, niin meinaa irrota turhan paljon sivusuunnassa. Perusasennot sen sijaan löytyivät tänään hyvin. Luoksetulo on hieman liian löysä, eli töpsyttelee ravilla minun luokse. Haluaisin siihen hieman enemmän ytyä, mutta tänään en alkanut sitä hinkkaamaan. Yritin pitää treenit mahdollisimman kevyenä ja palkkausta tuli paljon.

Treenin lopuksi nautiskeltiin Jytinän 1-tuloskahvit ja mustikkapiirakkaa, nam. Lisää näitä ykköstuloksia, niin saadaan herkutella treeneissä.

Ennen kotiinlähtöä Martta sai tehotreenit miehiin totuttelussa. Treeneissä mukana olleet "koiramiehet" syöttivät Martalle lihapullia ja nakkeja koko viikon edestä. Mutta Martan mielestä miehet olivat edelleen erittäin epäilyttäviä, etenkin kun herkut loppuivat. Haukkua räksytti molempia, ja väisti, kun yrittivät koskettaa.  Kyllä siinä varmaan tunti vierähti, mutta Martta pysyi aika pitkälti omassa kannassaan. Hieman kuitenkin edistyttiin, mutta luulen, että jos huomenna olisi sama treeni edessä, niin aloitettaisiin alusta. Tarvittaisiin vain niin mahdottomasti toistoja tällaisesta "miesharjoittelusta". Paljon vieraita miehiä, joka päivä jotakin harjoitusta, paljon lihapullia ja nakkeja. Tällä hetkellä siihen ei oikein ole ollut mahdollisuuksia, kun ei ole ollut tarpeeksi aikaa eikä tarpeeksi vieraita miehiä. Muutaman treenin jälkeenhän miehet eivät enää ole vieraita, vaan sitten ne alkaa olla jo tuttuja eikä niitä tarvitse haukkua. Ja nimenomaan tarvittaisiin miehiä, joka eivät säpsähdä Martan haukkua ja murinaa.

Huomenna ei sitten treenata mitään. Ja tehdään vain normi iltalenkki. Jos vain olisin lauantaina vähemmän jännittynyt kuin viime viikonloppuna, niin eiköhän se hyvin mene. Ja menee miten menee, niin ei se maailma siihen kaadu. Viime sunnuntaina kokeessa tuntui ihan kamalalta. Just sellaiselta, että ei tästä mitään tule. Mutta kun katsoin sitä videolta, niin ei se niin pahalta näyttänyt miltä se tuntui. Miten hyvä onkin katsoa suoritusta videolta jälkikäteen. Siitä oppii ihan mahdottoman paljon. Tärkeimpänä opin sen, että "älä kävele niin nopesti". Minähän olen kokeessa kävellyt paljon nopeammin kuin ikinä treeneissä. Enkä muista katsoa koiraa. Laitan nuo jännityksen piikkiin, mutta yritän muistaa lauantaina, jännittipä kuinka paljon hyvänsä.


19.8.2012

Selvittiin ensimmäisestä tokokokeesta

Koko kääpiöryhmä osallistui tänään ensimmäisiin tokokokeisiin. Minulla se jännittäminen iski täydellä teholla jo pari päivää ennen koetta. Kaikki kauhukuvat kävivät mielessä, ja tietysti eniten jännitti paikalla makuu. Kyllä siinä sydämen tykytys jyskytti korvissa sen kaksi minuuttia, kun vain toivoi, että koira siinä sen aikaa pysyy. Ja pysyihän se. Vaikka vieressä oli sheltti, joka haukahteli useamman kerran, niin hienosti Martta skarppasi, eikä lähtenyt siihen leikkiin mukaan. Melkoinen helpotus, kun paikalla makaaminen onnistui ja päästiin keskittymään yksilöliikkeitä varten. Meitä ennen ei ollut kuin kolme koiraa, joten en vienyt Marttaa autoon siinä välillä. Yritin viritellä koiraa tekemällä sen kanssa pieniä pätkiä seuraamista ja luoksetuloa. Ja tietysti reilua palkkaamista. Mutta kaikesta huolimatta Martta tuntui väsyneeltä ja tahmealta, enkä saanut siihen enää tekemisen intoa luotua. Harmitti kovasti.

Niinpä meidän seuraamiset meni täysin mönkään. Ne kun ovat olleet treeneissä ihan huippua, niin sitä en oikein osannut etukäteen edes pelätä, että juuri se menisi noin pahasti pieleen. Martta ei pysynyt kontaktissa ja hiimaili ajoittain puoli metriä jäljessä. Se oli kerrassaan epätoivoisen tuntuista, kun en pysty koiraa kannustamaan pysymään mukana. Itse olin vielä niin jäykkänä jännityksestä, että kävelin tavallista reippaammin, enkä osannut katsekontaktilla auttaa koiraa.

Kaikki ne liikkeet, joissa oli mukana seuraamista, menivät meillä tänään pieleen. Seisomaan jääminen seuraamisesta meni jopa ihan nollille, kun Martta taisi seurata noin pari metriä ja päätti sitten jäädä siihen seisomaan ihan omatoimisesti. Jos olisin älynnyt/tiennyt, että voin vielä toisella käskyllä pyytää seuraamaan, niin olisin kenties saanut edes joitakin pisteitä. Mutta jännityksen keskellä en tätä yksinkertaisesti älynnyt tehdä. Jotenkin siinä tuntuu, että ei uskalla mitään ylimääräistä lähteä sooloilemaan.

Mutta jos puhutaan sitten onnistuneista suorituksista, niin kyllähän niitäkin löytyi paikalla makuun lisäksi. Luoksetulo meni hienosti pieneltä mäyriäiseltä, samoin estehyppy. Luoksetulossa Martta tuli vähän laiskanoloisesti ravilla, mutta tuomari sanoi, että se on alokasluokassa sallittua.

Tässä pisteet osasuorituksista:
Luoksepäästävyys: 10
Paikalla makaaminen: 10
Seuraaminen kytkettynä: 7
Seuraaminen taluttimetta: 7
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä: 9
Luoksetulo: 10
Seisominen seuraamisen yhteydessä: 0
Estehyppy: 10
Kokonaisvaikutus: 9

Suorituksemme jälkeen tuomari (Salme Mujunen) kehui mäyräkoiran suoritusta. Sanoi, että kyseessä on haasteellinen rotu kouluttaa, ja harvemmin niitä näkee tokokokeessa. Tuomari tykkäsi Martan innostuneesta ilmeestä ja selvästä motivaatiosta. Harmi vain, että seuraamiset tänään epäonnistui.

Muut kääpiöryhmäläiset onnistuivat meitä paremmin. Molemmat, Jytinä ja Unski, saivat ykköstuloksen. On meillä vaan taitava treeniryhmä!

Olipa meistä napattu kuvakin. En ole varma, onko tuo hymy vai irvistys. Mutta kun kerran kymppi ollaan jostakin saatu, niin on se varmaan hymyilyttänyt :)

Kuva: Mikko Ahola


Riikka oli ystävällinen ja videokuvasi meidän tokokokeen. Eihän se mitään mairittelevaa katsottavaa ole, mutta on se vaan kuitenkin meidän ensimmäinen koe. Tästä otetaan nyt kaikki oppi seuraavaa koetta varten.

 



Ensi lauantainahan se seuraava tokokoe sitten on, joten nyt se ykköstuloksen metsästäminen sitten alkaa. Tiedän, että koira siihen pystyy, mutta pystynkö minä?


12.8.2012

Oisko se jo koevalmis?

Tai oikeastaan se kysymys kuuluu niin, että olenko MIE jo koevalmis? Tänään meillä oli kääpiöryhmän tokotreenit Kulhon kentällä. Häiriökoiraksi tuli Beijo, joka suorittikin erittäin onnistuneesti erilaisia häiriötehtäviä. Kulhon kenttä valittiin treenipaikaksi siksi, että ensi sunnuntaina on siellä tokokoe. Kaksi muuta kääpiöryhmäläistä on sinne menossa ja me Martan kanssa ollaan ensimmäisellä varasijalla. Niinpä tässä ei vielä edes jännitä, koska jotenkin tuntuu epätodennäköiseltä, että meille olisi sieltä koepaikka aukeamassa. Sen sijaan kahden viikon päästä on Poksin eli oman seuran koe, jonne meillä pitäisi olla paikka varmistettu. Tänään tehtiin kokeenomaiset treenit ihan luoksepäästävyydestä lähtien. Martta on nyt viime aikoina ollut yllättävän sosiaalinen vieraita ihmisiä kohtaan, joten enää en ota lisäjännitystä siitä. Menee miten menee. Kunhan ei vain piiloudu minun selän taakse ja ala räkytää tuomaria, kaikki muu on plussaa. Eniten tietysti jännittää paikalla makuu. Tänään se meni hyvin. Edes Beijo-häiriö ei Marttaan vaikuttanut. Tosin, Beijo on Martan kaveri, niin siitä ei Marttakaan paineistu. Täytyisi vielä saada joku treeni ihan umpivieraiden koirien kanssa.

Paikalla makuun jälkeen tehtiin jokainen omat suoritukset yksitellen liikkurin kanssa. Täytyy sanoa, että hienosti nuo meidän kääpiöt tokoa tekee. Jos vain menee kokeessa kaikki nappiin, niin saadaan olla ylpeitä näistä pikkukoirista. Nyt minulla on viikko tai kaksi aikaa korjata muutamat jutut. Ensinnäkin, olen taas palannut huomaamattani vanhoihin pinttyneisiin tapoihini ja palkannut Marttaa oikealla kädellä. Se on tehnyt sen, että Martta kääntyy vinosti minun eteen ja ottaa vinoja perusasentoja. Toinen ongelma on luoksetulo. Jostakin syystä kun kutsun Marttaa, niin se jää nököttämään paikoilleen sen näköisenä, että tarvitsee vielä vahvistusta, mitä pitikään tehdä. Niinpä sain tänään kamuilta ohjeen lisätä Martan nimen käskyn eteen. Sen jälkeen luoksetulokin toimi. Tätä siis myös harjoitellaan tällä viikolla. Sitten täytyy miettiä sitä viretilaa, mikä Martalle olisi sopiva kokeeseen. Ja tietysti se, miten sen viretilan saan päälle. Koepaikalle täytyy mennä ajoissa, jonkin verran pitää tehdä liikkeitä ennen kokeen alkua. Etenkin seuraamista, sillä olen huomannut, että se paranee, kun sitä on tehty jonkin aikaa.

Eniten tässä kuitenkin jännittää omat hermot. Ja kun Martta reagoi niin voimakkaasti minun tunnetiloihin, niin meidän koe voi mennä piloille jo ihan vain minun hermojen takia. Eiliset agikisat sen taas osoitti, miten minulla on kuin eri koira treeneissä ja kisatilanteessa. Ja se varmasti johtuu siitä, miten minä annan Martalle huomaamattani sellaisia sanattomia viestejä, että koiran viretila nousee ihan toisiin sfääreihin. Oletan, että tokossa se ei kuitenkaan nouse ihan niin mahdottomasti, kun ilmapiiri on siellä muutenkin niin rauhallinen. Kiva kuitenkin, kun kokeeseen on tulossa meidän omia treenikavereita. Se helpottaa sekä minua että Marttaa.

Meidän loistava kääpiöryhmä: Unski, Jytinä ja Martta


Illan treenien jälkeen käytiin Marian ja Beijon kanssa tekemässä iltalenkki Kulhon maastoissa. Siellä otettiin Beijon ja Martan kaverikuva:

11.8.2012

Sähläystä kisaradalla

Ulkoiset puitteet lupasivat täydellistä agilitypäivää: tyyni pilvinen sää, ei liian kuuma eikä liian kylmä, kisapaikkana "oman" hallin piha, tutut esteet, leppoisa tunnelma, kivat radat. Mutta liekö ulkoiset puitteet liian mukavat, kun omat suoritukset olivatkin sitten kaikkea muuta kuin otteita "Agilityohjauksen kultaisesta kirjasta". Jostakin syystä se kisajännitys sitten iski kisapaikalla ihan kympillä. Taisin unohtaa välillä jopa hengittää, kun oli niin pökkyräinen olo ja aivot taisivat jäädä ajoittain ilman happea.

Radalle lähdettiin kakkosluokan ensimmäisenä, joten pitkään ei tarvinnut omaa suoritustaan hermoilla. Mutta kun sieltä rataantutustumisesta pitää lähteä suoraan radalle, niin siinä ei ehdi itse rauhoittua eikä koira. Kun me molemmat mennään radalle hirmuisella höngällä, niin eihän siitä voi hyvää seurata. Toisella kerralla radalle mennessä tuomarikin sanoi minulle, että ihan rauhassa vain. Näkiköhän se, että olin unohtanut hengittää. No, kun me molemmat käydään ylikierroksilla jo ennen lähtöä, niin voiko mitään muuta odottaa kuin lentävää lähtöä. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia pitää koiraa aloillaan lähdössä. Näin jo sen ilmeestä pantaa irrottaessa, että nyt mennään. Niinpä jouduin molemmilla radoilla tekemään lentävän lähdön. Siitäpä se meidän sähellys heti alkoi. Kun olen jo heti ensimmäisestä esteestä lähtien jäljessä, niin se kiire jatkuu sitten koko radan. Ja kun radalla on takaakiertoja ja tiukkoja käännöksiä, niin radalla eteneminen oli kuin tulipalon sammutusta: sitä vain yritti olla saamatta suurempaa tuhoa aikaiseksi. Ohjaustekniikoista ei voinut puhua, kun meidän ratoja katsoi. Kertakaikkisen kamalaa sähellystä ja pyörimistä se oli. Kun kulkee koko ajan metrin jäljessä koirasta, niin siinä ei onnistu mikään. Ensimmäisellä radalla kuin ihmeen kaupalla saatiin puhdas rata, mutta kaikesta siitä sähellyksestä yliaikaa 0,05 sekuntia! Sijoituttiin tällä tuloksella toiseksi.

Toisella radalla olin jo paremmin valmistautunut lentävään lähtöön ja arvelin sen onnistuvan hyvin. Vaan eipä sittenkään. Ihan samanlaista räpellystä se oli kuin ensimmäinenkin rata. Puoleen väliin asti onnistuin tulipalon sammuttamisessa, mutta sen jälkeen homma levisi. Olin ajautunut hyppyesteen väärälle puolelle jollakin ihmeellisellä tavalla, ja kun hypyn jälkeen oli putki ja A-este vierekkäin, (josta olisi siis pitänyt ohjata putkeen,) niin tottahan toki Martta valitsee kontaktiesteen, jos en ehdi sitä muualle ohjaamaan. Niinpä siis tuloksena oli hylätty. Tämä olikin meidän ensimmäinen hyl, ja kyseessä oli meidän kymmenes rata. Eli yleensä olen kuitenkin onnistunut ohjaamaan koiran maaliin asti, tavalla tai toisella.

Meidän kesätauko on tehnyt hyvää Martalle mutta ei minulle. Martta suoritti esteet hyvin, vaikka kepeille pitäisi saadakin enemmän vauhtia. Minä taas olin radalla kuin puu-ukko. Kaikki se vähäinenkin sujuvuus ohjauksessa oli tiessään. Itselläni oli epätoivo se päällimmäinen tunne, kun rataa suoritettiin. Ihan selvästi kesän vähäiset treenit näkyivät ja tuntuivat. Myös radanlukutaito on rapistunut. Nyt tarvitsisi ehdottomasti kunnon treenejä alle, ennen kuin seuraaviin kisoihin on asiaa.

Vasta kun lähdettiin kisoista kävelemään kotia kohti tajusin, miten väsyneitä me ollaan. Minä laahustin reppuselässä ja raahasin Martan kevyt häkkiä. Lisäksi piti raahata pientä maastonakkia. Vaikka kotimatkaa ei ollut kuin reilu kilometri, niin se tuntui pitemmältä kuin koskaan. Kompasteltiin molemmat puunjuurakoihin, kun ei jalka enää noussut. Ihan kuin takana olisi ollut monen päivän vaellus. Martta saa toipua huomisiltaan asti, kunnes lähdetään tekemään tokotreeniä. Minun pitäisi olla skarppina jo heti aamulla. Agikisat jatkuu huomenna kolmosluokilla, joten talkoita riittää koko päiväksi. Pitää säästää hieman voimia iltaan, etten pilaa Martan tokoilua.

9.8.2012

Olikohan se Martan viimeinen näyttely?

Viime sunnuntain näyttelyyn olisi hyvä lopettaa Martan näyttelyura. Eihän Martta mikään näyttelykoira ole, vaikka ihan hyviä arvosteluja on saanutkin. Meillä on muita harrastuksia niin paljon, että oikeastaan näyttelytouhu tuntuu ihan tylsältä niiden rinnalla. Kesällä tuli kuitenkin Marian kanssa puhetta, että jos ilmoittaisin Martan näyttelyyn, niin Maria voisi sen esittää kehässä. Maria kun on kunnostautunut junior handler -kehissä, niin olisipa kiva katsoa kerrankin kehän laidalta, miltä Puttiksen meno siellä näyttää. Niinpä tuli Martta ilmoitettua Kuopion näyttelyyn.

Maria treenasi Martan kanssa näyttelyä muutaman kerran heinäkuun aikana ja hyvin sujui. Minun osaksi jäi huolehtia, että mäykkysen turkki olisi näyttelykunnossa. Turkin olen viimeksi nyppinyt maaliskuussa, jolloin laskin, että en pitäisi olla sopivassa kunnossa kesän näyttelyihin. Martan turkki on mukavan karkea, mutta se ei kasva mahdottomasti. Etenkin kyljissä turkki ei kasva pitkäksi, vaan kasvu keskittyy niskan, kaulan ja selän alueelle. Myös tassut kasvaa karvaa runsaasti, ja niissä karva on ikävän pehmeää nyppiä. Oikeastaan tassuja täytyy nyppiäkin useammin. Taisi olla juhannusviikkoa, kun edellisen kerran nypin turatassut siisteiksi. Heinäkuussa tein sitten viimeistelynyppimisiä. Etenkin pää, korvat ja maha kaipasivat siistimistä. Loppujen lopuksi Martan näyttely meni turkin osalta ihan nappiin. Eli turkin osalta ei koira olisi voinut juuri parempi ollakaan.
Ja oikeastaan näyttelypäivä meni muutenkin ihan nappiin. Keli oli puolipilvinen, vaikka sateeseenkin oltiin varauduttu. Martta käyttäytyi ihan hyvin, vaikka minun perään jonkin verran haikaili. Kehässä meni kuitenkin hienosti. Minun piti kuitenkin lymyillä kehän reunamilla Martan näkymättömissä, varmuuden vuoksi. Olipa se jännittävää katsoa kehän laidalla. Melkein jännittävämpää kuin itse kehässä. Avoimessa luokassa oli viisi narttua. Martta erottui siinä joukossa edukseen, vaikka itse sanonkin. Tuomarikin oli samaa mieltä, kun antoi Martalle ERI:n ja sijoitti sen toiseksi näiden viiden nartun kesken. Lisäksi Martta sai SA:n, mutta ei sitten sijoittunut paras narttu -kisassa. Eli hienosti meni, sillä tavoitteena oli saada vähintään EH.



Maria ja Martta kehässä.


Hienosti Martta seisoi pöydällä ja antoi tuomarin ropeltaa.

Pieni otus, häntä vinossa :)

Vaikka tämä näyttely hyvin meninkin, niin oikeastaan ei mitään hinkua ole enää ilmoittaa Marttaa uusiin näyttelyihin. Martta ei kuitenkaan niin nauti tuosta näyttelytouhusta, että senkään vuoksi sitä tulisi ilmoitettua. Harrastellaan muita juttuja ja keksitään uusia, jos tekemisen puutetta tulee. Kiva kuitenkin, että sai tästä viimeisestä näyttelystä hyvän arvostelun. (Arvostelu luettavissa Näyttely-osiossa.)

Nyt alkaa sitten agilityn ja tokon treenaaminen. Agilitykisat on ensi lauantaina, ja täytyy sanoa, että aika heikolla treenaamisella me mennään nyt kisaamaan. Marttahan osaa, mutta oma kisavire tuntuu alhaiselta. Tai siis puuttuu sellainen skarppius. Eikä sellaista kisajännitystäkään ole, niin kuin aikaisemmin. Ehkä olen hokenut itselleni jo tarpeeksi, että me mennään vain pitämään hauskaa sinne radalle. Tämän viikon agitreeneissä Martta keksi livahtaa renkaan alta. Se nyt saattaa aiheuttaa hieman ylimääräistä jännitystä. Etenkin, jos keinulle tullaan vinosti, niin silloin on vaarana, että mäyriäinen livahtaa renkaan ali. Noh, enää ei ehditä sille asialle mitään tekemään. Eiköhän se kisajännityskin kasva, viimeistään lauantaiaamuna.

4.8.2012

Verta mustikkametsässä

Täytyisi tosiaan ryhdistäytyä verijälkiharjoitteluun. Sen verran hauskaa puuhaa se on, että voisi harrastaa enemmänkin. Etenkin kun Martta on selvästi hoksannut humpan juonen, niin voisihan sitä mejä-koetta ensi kesänä kokeilla.

Tänään Martan jälkiseurana oli Beijo ja Diva. Maria oli koiriensa kanssa verijäljellä ihan ensimmäistä kertaa, joten tehtiin kaikille kolmelle koiralle lyhyet jäljet, sellaiset harjoitusjäljet, että nähdään, miten Beijo ja Diva veren hajuun reagoivat. Mustikka- ja kanttarellikausi on nyt parhaimmillaan, joten on hankala löytää sellaista metsää, missä ei marjastajat ja sienestäjät sotke jälkiä. Niinpä päädyttiin ajamaan jäljet tuoreina. Eli ensin veretettiin jäljet, sitten tehtiin koirien kanssa sellainen vajaan tunnin lenkki, ja sen jälkeen aloitettiin jälkien ajaminen koira kerrallaan.

Diva oli aluksi hieman hämillään tilanteesta, mutta ymmärsi nopeasti mistä oli kyse. Kulki hienosti jälkeä pitkin, vaikka lopussa tuuli selvästi sotki jälkeä ja Diva sai ilmavainun ja oikasi loppumakaukselle. Tuli ehkä tehtyä liian jyrkkä kaarros veretyksessä, mutta hienosti Diva sen suoritti. Lopussa oli kyllä selvästi hieman pettyneen oloinen koira, kun jäljen päässä ei ollutkaan riistaa.

Beijo oli aivan uskomaton: jätkä meni jäljen kuin vanha tekijä. Todella reipasta vauhtia ja todella  varmasti. Välillä kävi meitä perässä hiihtäjiä moikkaamassa, mutta etsi nopeasti jäljen uudelleen ja jatkoi loppuun asti. Seuraavalla kerralla Beijolle pitää tehdä makauksetkin, sen verran helposti tämän jäljen meni.

Martan jälki tehtiin korkeampaan varvikkoon. Meinasi maastonakki hävitä sinne kokonaan.

Siellä se "Puttis" tarpoo varvikossa hienosti jäljellä . 
Kuva: Maria Hirvonen

 Maastonakki elementissään.
Kuva: Maria Hirvonen

Martta teki jäljen rauhallisella vauhdilla mutta varmasti. Taisi olla tuore jälki liian helppo, kun näytti siltä, ettei edes nenäänsä käyttänyt, sen kun vain hyppelehti mustikanvarpujen keskellä. Mutta kulki aivan jäljellä eikä hötkeltänyt mitään muuta. Vähän ennen loppumakausta lähti vetämään voimakkaasti pari metriä jäljen sivuun. Voi olla, että kova tuuli vaikutti hajuihin, ja se, että loppumakaus piti tehdä jyrkähköön alamäkeen. Mutta pakko se on uskoa, että kyllä se Martta tämän(kin) homman osaa. Siksipä ensi kerralla tehdään kunnon jälki makauksineen kaikkineen. Nythän nämä meidän jäljet tänä kesänä ovat olleet sellaisia u:n muotoisia helppoja jälkiä ilman makauksia.

Mariakin innostui verijäljestä sen verran, että yritetään saada jälkitreenit aikaiseksi ainakin muutaman kerran ennen lumien tuloa. Jospa vaikka parin viikon päästä tehdään seuraavat jäljet, kunhan löydetään sopiva metsäkaistale jälkien tekoon. Onkohan silloin jo puolukka-aika? Tänään oli ainakin sormet ja suupielet sinisinä, kun kotiin päästiin.