Viikko sitten lopetettiin lomailu myös agilityntiimoilta ja tehtiin kaksi rataa Joensuun agilityurheilijoiden kisoissa. Tai tarkoitus oli tehdä kaksi. Ensimmäinen rata tyssäsi puomin kontaktiin ja siitä sukellus putken väärään päähän. Niinpä tehtiin puomi uusiksi hienolla kontaktilla ja tultiin pois. Toinen rata päästiin maaliin asti. Hyvä rata ja hyvät kontaktit, mutta keinun alastulolta päätti Martta hypätä sivuun. Molemmat radat pilasi Martan varastaminen lähdössä. Kun sujautan kaulapannan pois, niin Martta ampaisee kuin tykinsuusta ensimmäiselle esteelle. Se saattaa jäädä haukkua räkyttämään minun eteen poikittain, ja kun siitä otan pienenkin askeleen johonkin suuntaan, niin Martta syöksyy radalle. Niinpä olen auttamatta myöhässä jo ensimmäisellä esteellä ja hätäinen tekeminen jatkuu läpi radan. Ajattelin jo, että tätä se taas on, lentäviä lähtöjä ja karmeita ratoja koko syksy edessä.
Eilen käytiin Kuopiossa ACE:lla treenaamassa. Tiia oli viritellyt hankalan radan, jossa oli tuliaisina ulkomaiisten tuomarien radoilta hankalia keppikulmia, putkiansoja, keppi-putki -erottelua. Sain Martalle hyvät kierrokset treeneihin, kun toin sen katsomaan edellistä koiraa treenaamassa. Martta kun kiihtyy nollasta sataan, kun näkee jonkun toisen koiran tekevän aksaa ja etenkin jos se toinen koira haukkuu tehdessään. Niinpä saatiin heti treenin alkuun kisanomaiset lähdöt. Eli varastamiset. Hinkattiin aluksi niitä. Tiia palautti minut ruotuun ja sai uskomaan, että varaslähtöjä ei pidä hyväksyä. Nyt loppuu löperyydet ja varastamiset. Ja kun lähdöt onnistuivat, niin alkoi sujua myös radan tekeminen. Martta teki loistavat kontaktit, haki hyvin keppikulmat ja teki muutenkin rataa hyvällä draivilla.
Tänään ajettiin uudelleen Kuopioon. Nyt oli vuorossa Hukka-Putken kisat. Lähdin sillä asenteella, että nyt treenataan lähtöjä. Eli jos varastaa, niin tullaan pois. Tällainen asennoituminen vaatii minulta paljon. On niin helppoa vaan antaa periksi. Eikä meillä tällaista ongelmaa olisikaan, jos olisin siihen heti alusta asti puuttunut. Alkuverryttelyn jälkeen kävin verryttelyesteillä treenaamassa paikalla oloa. Samalla kun irrotin pantaa, niin syötin namuja. Sitten kun ennen rataa odotettiin omaa vuoroa, niin tehtiin odottamisharjoituksia. Ehkäpä näillä oli jotakin vaikutusta tai sitten omalla käytökselläni. Menin lähtöihin rauhallisena ja valmiina tulemaan pois, jos ei onnistu. Martta kyllä räkytti, mutta pysyi sen verran nahoissaan, että pystyin siirtymään ensimmäisen esteen toiselle puolelle ja lähti liikkeelle vasta minun käskystä. Kaikkien kolmen radan lähdöt onnistuivat. Liekö siitä johtuen, ratojen tekeminen tuntui helpolta tänään. Kolme hienoa lähtöä, kolme hienoa nollaa, yliaikaisia tosin. Rataprofiilit olivat niin sopivia meille: sujuvaa etenemistä, takakiertoja ja "vääriä" putkenpäitä. Harmi, kun tämän päivän radoista ei ole videoita. Tässä kuitenkin tuloslistoja:
Ensimmäiseltä radalta siis yliaikaa 0,32 sekuntia. Ei ollut enää paljosta kiinni. Nyt kun sitä kuvamateriaalia ei ole, niin ei pysty sanomaan, että missä kohtaa ollaan se vajaa sekuntti menetetty.
Toinen rata oli hyppyrata:
Hyppyradalla yliaikaa oli 2,51 sekuntia. Osa rimoista oli 35 cm:n korkeudessa. Tällaisia rimoja ei olla ennen kisattukaan, mutta onneksi niitä oli vain muutama. Ihme kyllä, yksikään rima ei pudonnut, enkä huomannut, että vauhti olisi selkeästi hidastunut korkeiden hyppyjen kohdalla.
Kolmas rata oli taas agilityrata:
Taisi jo väsymys painaa tappijalkoja, sillä viimeisellä radalla yliaikaa oli 4 sekuntia. Molemmilla agilityradoilla oli okserit ja niissäkin rimat pysyivät paikoillaan. Ei olisi Martta voinut enää paremmin tehdä ratoja. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, kuin tanssi. Mikä ilo oli olla tuon pienen Kääppäsen kanssa radoilla tänään. Se antaa kaikkensa ja tekee niin innolla, että yliajat ei meitä haittaa.
Nyt selataan kisakalenteria ja suunnitellaan syksyn kisat. Eihän näin hyvin menneiden ratojen jälkeen voi jäädä laakereille lepäämään. Sitten kun pakkaset alkaa, niin meidän kisakausi päättyy. Muutamat lähikisat on syksyn aikana tarjolla. Niihinkin lähdetään samalla asenteella kuin tänään: treenataan lähtöjä. Ja mennään rennolla meiningillä, kuten Pauli Hanhiniemi laulaa: " Tää ei oo ihan haudanvakavaa, muutkin mokaa."
