3.2.2016

Geokoirat vauhdissa

Nyt kun pakkaset hellitti, niin me ollaan sitten ulkoiltu. Ja tosiaan ollaan ulkoiltu ihan urakalla. Koirat ovat  saaneet nauttia (tai kärsiä) meikäläisen uudesta harrastuksesta eli geokätköilystä. Nyt kun pakkaset ei enää estä ulkona liikkumista eikä jäädytä sormia, niin geokätköily on päässyt täyteen vauhtiin. Harva se ilta ja etenkin viikonloput tämän perheen äiti ja tytär pakkautuu koirien kanssa autoon ja huristelee muutamien kilometrien päähän kätköjen etsintään. Sellainen kaksi tuntia vierähtää ihan kevyesti eikä kolmituntinen kätköilykään mikään ihmeellisyys ole. Ajankulua ei juuri huomaa, kun rämmitään pitkin metsiä otsalamppujen kanssa. Itseasiassa geokätköilyn ja koirien lenkittämisen yhdistäminen on erittäin järkevää. Koirat toimivat hyvänä rekvisiittana, kun kätköjä etsitään ryteliköistä tai ojien pohjista. Eipä monikaan kiinnitä huomiota, kun koirien kanssa kuljetaan epämääräisissä paikoissa. Eri asia, jos siellä yksinään kuljeskelisin, niin näyttäisihän se vähintään epäilyttävältä. Ja samalla koirat saavat pitkiä lenkkejä erilaisissa paikoissa ja maastoissa. Kätevää.






Kätköjen etsintään koirat suhtautuvat eri tavalla. Innokkaastihan ne metsässä juoksevat, kun saavat vapaana viilettää. Molemmat pysyvät todella nätisti lähietäisyydellä. Mutta sitten kun alkaa tarkempi kätkön tiirailu, niin Martta alkaa etsiä jäniksen jälkiä, joiden verukkeella voi lähteä humputtelemaan kauemmaksikin. Ja sitten kun sitä huudellaan takaisin päin, niin se alkaa pyörimään jaloissa ja marmattaa, miten on tylsää. Silke taas pysyttelee lähettyvillä ja keskittyy kaivamispuuhiin. Se jaksaa puuhailla itsekseen vaikka kuinka kauan, eikä sitä haittaa, vaikka matkanteossa on pitempikin tauko, koska me puusilmät emme kätköä ihan heti löydäkään. Mutta sitten kun matka jatkuu, niin Silke jättää samantien kaivamispuuhansa ja liittyy joukkoon.



Marttaa ei metsässä lumihanki haittaa ollenkaan.


Pikku-Silke kaivamisurakoiden jälkeen.



Silken viikottaiset agilitytreenit alkoivat tammikuussa ja meitä onkin ihan huippu porukka treenaamassa. Pikkutyypistä alkaa kuoriutua oiva agilitykoira. Tykkään kovasti sen innokkuudesta ja keskittymisestä. Ja miten se onkin nyt lyhyessä ajassa hoksannut monia asioita. Suurin opettelu on minulla oppia palkkaamaan leikkivää koiraa. Martta ei ole koskaan leikkimisestä perustanut, mutta Pikkutyyppi taistelee lelusta raivonvallassa. Onneksi olen löytänyt sille kolme lelua, jotka ovat sille erittäin mieluisia. Mutta palkkautuu se toki myös ruualla, eli nyt huomaan, miten kätevää on, kun käytössä on palkkausarsenaali, jota voi hyödyntää tilanteen mukaan. Pääasiassa meidän treenit ovat lyhyitä pätkiä hyppyjä rimat maassa sekä putkia. Olemme  aloittaneet myös pysäytyskontaktien treenaamisen. Silke oppi nopeasti pysähtymään laatikolle, kun sitä kotona leikittiin. Niinpä eräissä treeneissä en malttanut olla kokeilematta puomin alastuloa ja kas, Pikkutyyppi hoksasi parin toiston jälkeen, mitä siinä on tarkoitus tehdä. Nyt ollaan tehty puomin alastuloa neljä kertaa, mutta kiirettä emme pidä, koska mitään kiirettä ei ole.


Tältä näytti Silken treenit viime viikolla:








Martta on kuntoutumassa hyvää vauhtia. Satunnaiset ohikulkijat tuskin huomaavat Martan askelluksessa mitään vikaa, mutta minä en voi olla tarkkailematta Martan askeleita ja selän asentoa. Tasaisessa liikkeessä Martta kulkee hienosti, mutta mikäli vauhti tai alusta on epätasainen, niin takajalkojen liikkeessä voi havaita kompurointia ja kömpelyyttä. Selän asento ei kaikilta osin ole palautunut ennalleen, vaan jonkun verran seisoo selkä köyryssä. Voi johtua heikoista takajaloista, jolloin mielellään hivuttaa takajalat mahan alle seisoessaan. Martta on käynyt muutaman kerran fyssarilla ja tänään mennään taas. Hieronnan lisäksi viime viikolla Martta pääsi vesialtaaseen kävelemään. Nopeasti hoksasi, mitä altaassa piti tehdä, vaikka tilanne oli sille melkoisen jännittävä. Tänään on vuorossa toinen vesiallaskävely.




Martta vesiallasta ihmettelemässä.