Koitti taas ACE-treenipäivä. Autoon pakattiin kolme koiraa (Martta, Riesa ja Kriisi) ja kolme ihmistä (minä, Kirsi ja Maria) ja suunnattiin kohti Kuopiota ja ACEa. Ihana aurinkoinen päivä ja mukavaa seuraa, niin mikäs siinä oli taas ajella.
Tiialla oli siellä taas mukava rata meitä odottamassa: 32 estettä, joissa sai tehdä mm. perjättöjä, saksalaisia ja valsseja. Kaikki kontaktit olivat radalla ja taisipa olla kaikki erikoisesteetkin. Eli monipuolinen rata, ja itse asiassa aika sopiva Martalle ja minulle. Joitakin kohtia piti hinkata rataan tutustumisessa, mutta loppujen lopuksi olin aika sinut radan kanssa. Tästä huomaan, että radanlukutaito itselläni on parantunut roimasti viimeisen vuoden aikana. Vielä vuosi sitten yli 20 esteen rata tuntui ihan mahdottomalta muistaa, mutta nyt se tuntui aika helpolta ja luontevalta. Ilman näitä säännöllisiä ACE-treenejä tuskin olisin tässä. Ja kun tarkemmin ajattelen, niin kyllä nuo ACE-treenit ovat tarjonneet eniten sitä kuuluisaa flow'ta. Tänään oli sellainen hieno päivä, kun Martta kulki kuin ajatus. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin pätkissä ja tehtiin hienosäätöä. Toisella kierroksella tehtiin näin:
Eniten olen ylpeä hienoista kontakteista. Ne on upeat. Kunpa saisin tuon saman fiiliksen kisoihinkin ja edes kerran noin varmat ja hyvät kontaktit. Viikon päästä on kotikisat ja niissäkin varmistellaan kontakteja. Tai siis treenataan kontakteja. Minun pitää vain olla tiukkana enkä saa hyväksyä kontaktien läpijuoksua. Hitaat kontaktit voin vielä hyväksyä, mutta ylihyppäämistä en. Kolmelle radalle olen ilmoittanut, joten siinä on varaa ottaa hyllyt vaikka parilta ensimmäiseltä siinä toivossa, että kolmas rata sitten lopulta onnistuisi.
Meidän edelliset agilitykisat olivat lokakuun alussa, joten oli korkea aika taas päästä "areenalle". Kun talvi on mennyt kontakteja treenatessa, tänään ne sitten oli tarkoitus testata tosi toimissa eli kisafiiliksessä. Viimeistelytreenit eivät oikein menneet nappiin. Alkuviikolla kisanomaiset treenit lannistivat minut täysin. Mäyriäinen näytti unohtaneen koko talven kontaktiopit kerralla, eikä tehnyt yhtään kunnollista kontaktia. Niinpä pari päivää ennen kisoja kaivettiin kissanruuat esiin ja alettiin muistuttamaan pientä otusta kontakteille pysähtymisen tärkeydestä. Ja tadaa: täydelliset kontaktit kisoja edellisenä päivänä. Se ei kuitenkaan yhtään pienentänyt minun kisajännitystä. Martta ei anna ilmaiseksi mitään. En voi yhtään tietää, mitä se minäkin päivänä tuumii ja toimii.
Nämä vuoden ensimmäiset kisat oli tarkoitus pitää kontaktiharjoittelukisana. Teemana oli "Vain täydelliset kontaktit kelpaa, muusta viis!" Hankalinta tässä tuntui olevan oma asennoituminen. Edellisenä iltana aloin jo mielessäni laskea kontaktien suorittamisen kriteerejä. Ja sitä samaa ajattelua jatkoin vielä kisa-aamunakin. Ja jännitys senkuin kasvoi. Lopulta kuitenkin järki voitti ja tein radat suunnitellusti.
Ensimmäisellä radalla tuomarina oli Minna Räsänen. Sekä puomi että A-este olivat radalla. Rata vaikutti todella mukavalta ja Martalle sopivalta. Meidän tie kuitenkin tyssäsi viidennelle esteelle, joka oli ensimmäinen kontakti eli A-este: Martalla ei ollut mitään aikomusta pysähtyä, vaan hyppäsi alas vauhdilla. Varsinaista virhettä ei siitä tullut, mutta kun tässä kisassa hyväksyin vain täydelliset kontaktit eikä tämä ollut lähelläkään sitä, niin otin koiran kainaloon ja poistuttiin. Eli siitä tuloksena hylätty.
Toisella radalla tuomarina oli Sari Mikkilä, joka oli tehnyt rallatteluradan. Ei mitään pahoja ansoja vaan lähinnä vauhtia ja sujuvaa menoa kaipaava rata. Ei siis meille sopiva, sillä vauhdilla emme tule tällaisilla radoilla pärjäämään. Mutta mehän emme näihin kisoihin tulleet tekemään tuloksia vaan puhtaita kontakteja. Odotukset eivät olleet suuret, mutta niinpä tuo pieni Kääppä yllätti minut taas ja teki hienot kontaktit. Rata meni muutenkin mukavasti ja sujuvan tuntuisesti. Yksi rima sieltä tippui, joten maaliin päästiin viidellä virhepisteellä ja 9 sekunnin yliajalla. Mutta miten ihana tunne onnistuneista kontakteista! Ehkä talven työ ei sittenkään ole mennyt hukkaan.
Viimeisen radan tuomarina oli edelleen Sari Mikkilä. Mukava rata oli jälleen luvassa. Edelleen lähdin epäluuloisena matkaan, mutta Martta päätti edelleen jatkaa onnistuneiden kontaktien linjalla. Etenkin A-esteen kontakti oli niin hieno, että sitä ihastellessa jäin jälkeen enkä saanut enää ohjattua seuraavalle hypylle takakaakiertoon, vaan Martta hyppäsi esteen väärältä puolelta. Mutta sehän ei haitannut, kun jatkettiin iloisesti maaliin asti. Se oli hyvä hyl.
Hyvä päivä, hienot kisat, parasta seuraa ja mahti mäykky. Voiko päiväänsä enää paremmin viettää. Kiitokset erityisesti kenneltytölle Marialle, joka piti minun ajatukset kasassa jännityksen keskellä. Eikä antanut minun lipsua kontaktien kriteereistä. Kyllä kannatti.
