Näin maastonakki väsytetään

Miten ihana kevätpäivä! Aurinkoa ja lämpöä, eli lumet sulaa kohisten. Aamulla oltiin agilitytreeneissä. Meitä oli paikalla vain kolme koirakkoa, ja Martta kävi kuumana. Ensinnäkin se haukkuminen rataa rakennettaessa oli uskomatonta. Muut koirat eivät tällä kertaa provosoineet, kyllä se oli yksin Martta joka haukkui. Miten ihmeessä tuon tavan saa pois?!  Tämän päivän treenirata oli oikein mukava. Pitkästä aikaa oli pöytä mukana radalla ja se tuotti aluksi hankaluuksia. Parin toiston jälkeen pöytä meni kuitenkin paremmin kuin odotin. Martta kävi todella kuumana, kun odotimme omaa vuoroamme. Vinkui ja ulisi, ja veti hihnassa radalle päin. Vasta oman vuoromme jälkeen, kun olimme tehneet radan kertaalleen, Martta malttoi keskittyä paremmin odotteluun ja itsenäisesti harjoiteltaviin esteisiin. Tänään olikin viimeinen kerta jatkoryhmässä ja maneesilla. Ensi kerta on sitten ulkokentällä ja pienryhmässä uusien treenikavereiden kanssa.

Martta oli ihan poikki treenien jälkeen. Ei kuitenkaan malttanut nukkua, vaan oli minun kanssa pihahommissa eli lumien levittämisessä. Lumet alkaa sulaa pihasta niin, että aita on taas tullut esiin. Martta istua nakotti pihan perällä nenä kiinni aidassa ja vahti naapureita. Eikä naapureiden pihassa edes tapahtunut mitään eikä kulkenut ketään, mutta vahdittava vain oli.

Illalla tehtiin vielä pieni pyöräajelu ja käytiin Remun kanssa koirapuistossa. Aloitti hillittömän räkyttämisen ennen koirapuistoa ja jatkoi räkyttämistä kun päästiin aitojen sisäpuolelle. Puistossa oli ainakin kuusi koiraa, kaikki uroksia. Eli mitään rähinätilanteita ei tarvinnut pelätä. Martta oli porukan pienin, mutta taatusti kovaäänisin. Haukkuminen on lisääntynyt mahdottomasti viimeaikoina. Tähän on kyllä nyt puututtava, ei mahda mitään. Keinot on keksittävä, että tuo räkyttäminen saadaan loppumaan. Tai edes vähenemään. Kun pääsee räkyttämisen makuun, niin ei malta lopettaa.

Kun tultiin koirapuistosta kotiin, Martta kävi heti nukkumaan. Kömpi omaan sänkyynsä ja on nukkunut siitä asti. Näyttää siltä, että nukkuu aamuun asti. Ei tullut edes kerjäämään popcornia tai muutakaan iltapalaa. Merkillistä. Koirahan taitaa olla ihan oikeasti väsynyt.

Pyöräilykausi on alkanut!

Nyt se on sitten kevät! Aamulenkillä Martan kanssa kuultiin kevään ensimmäinen peipponen. Tai niitä oli oikein iso parvi tässä naapurustossa. Piti ihan pysähtyä kuuntelemaan ja katselemaan peipposten lentelyä ja sirkutusta. Lumien sulaessa meidän lenkit kestää tuplasti pidempään kuin tavallisesti. Ensinnäkin viihdytään ulkona enemmän, kun ilma on niin mukavan leuto. Ja toiseksi Martan on nuuhkittava erityisen tarkkaan lumen alta paljastuva maa. Ja hajuja on paljon. Samoin niitä jäniksen papanoita näyttää myös riittävän. Niitä sitten kaivetaan lumen alta ja napostellaan pitkin matkaa. Omasta pihastakin on papanat kaivettu ja syöty. Lunta on vielä piha täynnä, mutta onneksi kinokset ovat laskeneet sen verran, että aita on ainakin osittain paljastunut lumen alta. Eikä hankikaan kanna enää niin hyvin, että olisi vaarana koiran häviäminen rusakkojen perään.

Tänään aloitettiin Martan ja minun pyöräilykausi. Kun kaivoin varastosta pyöränkorin esille, niin eipä ollut Martta unohtanut korin tarkoitusta. Innokkaasti oli heti tuppautumassa mukaan, ja voi miten tärkeänä istua tönötti korissa, kun huristeltiin iltalenkille. Pyöräiltiin uimahallin kulmalle, johon jätettiin pyörä ja käveltiin sitten Linnunlahden lenkki. Eihän tuohon lenkille ole kuin 1,5 km matkaa, ja se ollaan yleensä käveltykin. Mutta nyt kun talven jäljeltä on vielä asfaltilla hiekotushiekkaa, niin se tuntuu ikävältä koiran tassuun. Ja mukavampihan se on muutenkin kävellä irti pitkin lenkkipolkuja kuin hihnassa asfalttiteitä. Käveltiin lenkki rauhalliseen tahtiin. Martta sai olla irti suurimman osan matkasta. Lenkkeilijät ja kävelijät saavat Martan mielestä olla ihan rauhassa, mutta toisten koirien lähestyessä otan Martan hihnaan. Jännä juttu on se, että hihnassa kulkiessa Martta ei juurikaan välitä toisista koirista, ja ohitukset sujuvat ilman mitään ongelmia. Mutta jos Martta irti ollessaan huomaa toisen koiran, niin syöksyy saman tien koiran luokse ja räkyttää kuin viimeistä päivää. Miten ihmeessä saisin opetettua ohitustilanteet niin, että myös irti ollessa ei toiset koirat saisi Marttaa kiihtymään. Yritetty on namut ja muut houkutukset ja herkut, mutta tuloksetta.

Miten ihanaa, kun pyöräilukauden alettua meidän maailma taas avartui. Kunhan vielä lumet sulaa metsistä ja polut kuivuu, niin meidän pyörälenkit sen kun pitenee. Tulee koluttua kaikki lähistön metsät kymmenen kilometrin säteellä. Tervetuloa kesä!

Onnistunutta tokoilua

Tänään oli kolmas kerta tokokurssia. Eilen illalla käytiin Martan kanssa harjoittelemassa kotiläksyjä Kanervalan koulun kentällä. Kenttä oli sulanut ja kuivunut sen verran, että treenaminen oli mukavaa. Ja kylläpä koiruus menikin mukavasti! Tehtiin maahanmenoa, paikallaan oloa, seuraamista sekä suuntia. Ihan harmitti, kun ei ollut ketään näkemässä, kun Martta meni niin hyvin. Erittäin innokas oli treenaamaan. Koko ajan hyvässä kontaktissa ja häntä viputtaen odotti, että mitä tehdään seuraavaksi. Seuraamiset onnistui paremmin kuin hyvin: suunnan vaihdot ja täyskäännökset, sekä myös seuraaminen juosten ja hitaassa kävelyssä meni hienosti. Kokeilin myös seisomista kesken seuraamisen, ja kas mokomaa, sehän teki sen! Merkkiä ja siitä vasemmalle menoa harjoiteltiin jo useamman metrin päästä. Ensi kerralla otan jonkun ottamaan videopätkää, eihän kukaan muuten usko, että meidän Puppis osaa niin hienosti tokoilla.

Epäilin tämän päivän harjoituksia, mahtaako niistä tulla mitään. Kun toisia koiria on lähettyvillä, niin Martan keskittyminen on aika häilyväistä. Mutta tänään treenit onnistui paremmin kuin odotin. Koira oli todella rauhallinen eikä nyt ottanut pulttia toisista koirista. Ja keskittyikin hyvin harjoituksiin. En tiedä vaikuttiko se, että treenit oli ulkona raviradan parkkipaikalla. Aikaisemmin kun treenit on ollut hallissa, niin kenties se tilan ahtaus ja muutenkin ympäristö stressaa Marttaa. Ulkokentällä on huomattavasti rennompi. Tänään sain olla ylpeä tuosta meidän metrinakista.

Epätoivoa agilitytreeneissä

En tiedä vaikuttiko eilisillan tokotreenit Martan mielentilaan vai mikä, mutta tämän aamun agitreenit olivat kyllä pahin riman alitus pitkiin aikoihin. Ensinnäkään en meinannut saada Marttaan mitään kontaktia, vaan alusta asti vaan kyttäsi toisia koiria. Jo heti alussa rataa rakennettaessa ei pysynyt hiljaa, vaan haukkui kuin vähä-älyinen. Ennen ei ole noin huonosti käytäytynyt, eikä nyt ollut edes muita haukkuvia kavereita, jotka olisivat provosoineet moiseen toimintaan.

Sitten omaa vuoroa odotellessamme koira kävi ylikierroksilla. Riuhtoi hihnassa toisia kohti ja vinkui ja marmatti. Vaikka namua heiluttelin nenän edessä, niin toisten koirien suoritukset kiinnostivat enemmän. Itsenäinen harjoittelu onnistui kuitenkin jollakin tavalla. Kun Martalla on tekemistä, niin keskittyy siihen sitten kunnolla. Piti tehdä töitä, että koiran sai jonkinlaiseen kontaktiin edes hetkellisesti , mutta namupalojen avulla se onnistui aina välillä. Tehtiin eilisiä tokoharjoituksia, että koira pysyi paremmin hallinnassa. Yllätyin itsekin, miten hyvin onnistui maahanmeno ja paikallaan olo agilityhallissa.

Pohjanoteeraus oli meidän agilityrata tänään. Minä itse sähläsin minkä ennätin: unohdin radan, oman sijoittumisen radalla, annoin koiralle vääriä käskyjä,... Ja koira ei malttanut keskittyä, syöksyi radalta toisen koiran kimppuun (tai ei ihan kimppuun, mutta sinne viereen räkyttämään ärsyttävästi). Muuten Martta kyllä suoritti radan innokkaasti, kun vauhtiin pääsi, mitä nyt minun sekavista käskyistä sai selvää. Mutta kun rata päättyi, tai piti odottaa taas liikkeelle lähtöä, sain olla varuillani, että koira pysyi hallinnassa. Kai sekin vaikutti siihen, etten pystynyt täysillä itse keskittymään, kun olin epävarma koiran käyttäytymisestä.

Ensimmäistä kertaa Martta oli noin levoton koko treenin ajan. Ei rentoutunut ollenkaan, vaan kävi ylikierroksilla loppuun asti. Kun katsottiin muiden suorituksia, niin Martta riuhtoi hihnassa ja vinkui lakkaamatta. Mitenhän tuon tavan saisi kitkettyä pois? Nyt ei auttanut hyvä eikä paha. Jotain on kyllä keksittävä, jos tuommoinen pöljä käytös jatkuu, muuten menee hermot sekä minulta että treenikavereilta.

Tokoilua

Tänään oli tokokurssin toinen kerta. Ja meni huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä kerralla. Aluksi Martta kyttää muita koiria eikä malta keskittyä, vaan riuhtoo hihnassa ja esittää pöljää. Mutta pikku hiljaa keskittyminen lisääntyy ja lopulta ei muut koirat enää kiinnostakaan. Mutta alku on joka kerta hankala, tänään siihen meni onneksi vähemmän aikaa kuin viimeksi.

Aluksi nähtiin, kun eräs alokasluokan koira näytti meille alokasluokan liikkeet. Samalla Susanna selosti, mitä liikkeessä vaaditaan ja miten se suoritetaan. Melkeinpä syttyi kipinä kisamaan tokossakin, joskus tulevaisuudessa. Eiköhän nuo alokasluokan liikkeet pysty mäyriäisen päähän upottamaan.

Tällä kerralla opettiin koiraa pysähtymään merkille ja jatkamaan siitä vasemmalle (tai oikealle, kuka nyt mitenkin). Martta olisi mieluummin syöksynyt suoraan sinne vasemmalle syömään namut namialustalta. Mutta yllättävän nopeasti oppi menemään ensin merkille. Tosin, koira oli koko ajan hihnassa ja merkille lähetys tapahtui metrin - kahden metrin päästä merkistä.

Seuraavaksi harjoiteltiin maahan menoa ja paikalla olo. Martalta se sujui yllättävän hienosti. Harjoiteltiin sitä jopa "häiriökoiran" kanssa, eli treenikaveri oli parin metrin päässä harjoittelemassa samaa asiaa, ja kylläpä tältä kaksikolta (tai siis nelikolta) homma sujui mallikkaasti. Olen vähentänyt Martan palkkaamista sivulle tulosta. Ja nyt huomasin, että menee paremmin maahan, kun siitä saa takuuvarmasti palkan. Eikä niin herkästi nouse istumaan, koska siitä ei palkata.

Viimeinen harjoitus oli seuraaminen. Nyt oli Martta vieraskorea: ihan innolla ja hyvässä kontaktissa seurasi, eikä merkkiäkään siitä hiimailusta, mitä kotioloissa harrastaa, eli kulkee puoli metriä jäljessä. Nyt teki seuraamisharjoitukset ja kaikki käännöksetkin hienosti ihan vieressä, ja katsekontaktissa. Vau. Kyllä se siis osaa, jos vain viitsii. Eli nyt pitää kotioloissakin motivoida ja innostaa koiraa samalla tavalla, niin jos se sitten onnistuisi.

Kotitehtäviksi saatiin vasemman ja oikean harjoittelua, paikalla oloa sekä seuraamista. Kunpa tuo piha sulaisi tai edes jostakin löytäisi kuivaa maata sen verran, että voisi ulkona treenata. Sisällä kun nuo treenit tuppaavat jäämään lyhytkestoisiksi.

Kevät = kurat

Nyt se sitten alkoi: kevät ja rapa-aika. Tästä päivästä alkaen vähintään seuraavat kolme viikkoa pestään koiran tassut ja maha joka lenkin jälkeen. Eli käytännössä noin neljä kertaa päivässä. Meillä se tarkoittaa sitä, että ulkoilun jälkeen Martta nostetaan seisomaan vessan lavuaariin, jossa jalat ja maha huuhdellaan käsisuihkulla. Sen jälkeen koira nostetaan lattialla olevan pyyhkeen päälle ja kellautetaan selälleen. Siinä sitten kuivataan ensin tassut ja sitten maha. Maha kuivataan rauhallisilla ja hierovilla liikkeillä, ja siitäkös Martta nauttii. Urvottaa silmät kiinni ja öhisee onnellisena. Nykyisin Martta jopa "vaatii", että mahaa kuivataan pitkään. Vaikka lopetan kuivaamisen, niin koira vaan jatkaa makaamista ja odottaa, että kuivaaminen jatkuu. Niinpä jatkan mahan kuivaamista, vaikka joka karva onkin jo rutikuiva. Tästä on tullut meille hauska kuivaamisrituaali, mikä ei ehkä tule jatkossa olemaan kovin hauskaa, kun tätä kuivaamista tehdään monta kertaa päivässä. Tassujen pesun ja kuivaamisen jälkeen Martta saa tietysti namun. Ja sitä namun antamista ei pysty unohtamaan, sillä häntäkärpänen kulkee perässä ja muistuttaa.

Nämä rapa-ajat ei sitten ole millään muotoa mäyriäisen mieleen. Voinkin olla varma, että meidän ulkoilut tulevat vähenemään ja/tai lyhenemään hetkellisesti. Kun on rapaista ja vettä sataa, niin ei ole mitenkään mielekästä kulkea vastahakoisen mäyriäisen kanssa, jota joutuu vetämään perässään. Mieluummin luovutan suosiolla ja tehdään vain pakolliset lenkit. Maastonakki on visusti sitä mieltä, että on suorastaan eläinrääkkäystä pakottaa koira kulkemaan kurassa ja märässä. Paitsi tietysti, jos kyseessä olisi orava- tai jänisjahti, niin kelihän ei haittaisi yhtään.

Mutta kyllä nämä ilmat kohta muuttuu ja päästään taas ulkoilemaan kunnolla.  Ja kun huhtikuulla harrastetaan agilityn lisäksi myös tokoa, niin koira saa niistä tarpeeksi aktivointia. Tänään harjoiteltiin toko-kurssin kotiläksyjä: maahanmenoa ja merkkiä. Ensin sain kyllä tehdä töitä, että koira muisti mitä tehdään käskyllä "sivu". Näki vain namut minun kädessä ja oli sitä mieltä, että "sivu" tarkoittaa istumista minun edessä poikittain. Mutta kun tuon käskyn olin sen mieliin taas muistuttanut, niin sen jälkeen kotiläksyt onnistuivat hieman paremmin. Maahanmeno onnistuu täällä kotona sisätiloissa yhdellä käskyllä ilman kumartumista ja käsimerkkejä. Voin jättää koiran maahan ja mennä toiseen huoneeseen, ja koira pysyy makuullaan. Pelkäänpä, että ei tule onnistumaan toko-kurssilla. Nyt olisi käyttöä sille t-paidalle, jossa on teksti "Kyllä tämä kotona onnistui!" Maahanmenon lisäksi harjoiteltiin merkkiä. Laitoin pakastusrasian ja sanoin "merkki", niin koira ryntää rasian luo sellaisella vauhdilla, että rasia sinkoutuu parin metrin päähän. Arvelin, että se ei varmaan ole tarkoitus. Niinpä laitoin namuja rasian taakse, että koira pysähtyy merkin luokse. Sen jälkeen pystyin lähettämään koiran merkille vaikka toisesta huoneesta. Yritetään nyt harjoitella näitä kotitehtäviä vaikka toisenkin kerran tässä viikon aikana. Todennäköisesti sitten edellisenä iltana epätoivon vimmalla.

Nyt me ollaan väsyneitä!

Perjantaina aloitimme Martan kanssa uuden harrastuksen, kun päästiin tokon alkeet -kurssille. Ensimmäinen kerta ei ehkä alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Martta ei osannut keskittyä, kun aika meni toisten koirien vahtimiseen. Etenkin yksi iso musta koira sai provosoitua Martan ihan silmittömään raivoon. Martta haukkui ja huusi sellaisella äänellä, etten ennen ollut moista kuullut. Tuntui, että jos olisin irti laskenut, niin se olisi syöksynyt suoraan sen toisen koiran kimppuun ja repinyt palasiksi (mutta olisi kyllä saattanut jäädä toiseksi, mutta Martan äänestä uhkui sellaista itsevarmuutta, että huh huh). Niin pitkään, kun Martalla oli jotakin tekemistä, niin kaikki meni hyvin. Mutta jos vain paikallaan seisoskellaan, niin alkaa tuijotuspeli ja keskittyminen kohdistuu toisille koirille rähisemiseen. Ja se korostuu enemmän silloin, jos ympärillä on muita haukkuvia ja hermostuneita koiria. Jos kaikki koirat ovat hiljaa ja rauhallisia, niin Marttakin on rauhallinen. Toiveikkaana odotellaan seuraavaa kertaa, jos koirat käyttäyisivät rauhallisemmin.

Ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin maahanmenoa, jonka Martta periaatteessa osaa, mutta eipä olla koko talvena sitä juurikaan harjoiteltu, niin ei oikein suju. Sainkin hyviä neuvoja, miten hommassa edetään. Ja saatiinpa siitä kotitehtäväkin. Nyt pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni ja tokoilla täällä kotona joka ilta edes hetken verran. Maahanmenon lisäksi opetettiin koirille "merkki", eli se oranssi tötterö. Martta oppi nopeasti kiertämään merkin. Ensi kerralla koirille opetetaan vasen ja oikea. Pitäisiköhän se kuitenkin ensin opettaa koiran ohjaajille :) Onhan se noloa, jos Martta tietää paremmin vasemman ja oikean kuin minä. Ja kuinkahan minä sen koiralle opetan, kun itsekin sotkeudun suunnissa. Melkoinen haaste on siis tulossa.

Perjantai-iltana siis tokoiltiin ja lauantaiaamuna oli vuorossa agilitytreenit. Voi mikä mahdoton tehtävä oli saada koira hereille ja lenkille ajoissa. Martta nukkui peiton alla selällään jalat harottaen joka suuntaan, eikä sillä ollut minkäänlaista kiinnostusta lähteä aamulenkille. Jouduin nostamaan sängystä sellaisen räsynuken. Ihan raatona roikkui minun sylissä kun kannoin alakertaan. Yleensä tulee aamupalapöydästä kerjäämään, mutta nyt hyppäsi suoraan sohvalle jatkamaan unia. Yleensä ollaan kierretty koko Kanervalan lenkki ennen agilitytreenejä, mutta nyt ei ehditty kiertää kuin puolikas lenkki ja siihenkin meni enemmän aikaa kuin kokonaiseen lenkkiin normaalisti. Myöhästyttiin jonkin verran treeneistä, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun myöhästyttiin, niin kai me saatiin se anteeksi.

Agilityssä treenattiin pakkovalssia. Täytyi tehdä se muutaman kerran ihan kuivaharjoitteluna, kun ei meinannut askelkuviot mennä minulle jakeluun. Koiran kanssa niitä sähläsin jonkin kerran, ennenkuin ymmärsin mistä on kyse. Martalle täytyy kyllä uudelleen opettaa "paikka"-käsky. Nyt kun jätän sen ensimmäisen esteen taakse, (että itse ennätän oikeaan paikkaan asemiin,) on Martta niin innolla tulossa, että hiipii lähemmäksi ja lähemmäksi ensimmäistä estettä ja monesti hyppääkin se ihan oma-aloitteisesti heti kun selkäni käännän. Ja jos sitä kovasti komennan hokemalla koko ajan "paikka, paikka, paikka, paikka..", niin koira alkaa uikuttaa malttamattomana, että "joko, joko, joko, mie hyppään jo..". Palkkovalssin lisäksi treenattiin itsenäisesti keinua, A-estettä, rengasta, putkea ja keinua sekä irtoamista. Niin, ja keppejä. Hävetti ihan tunnustaa, että olen treenannut keppejä vain toiselta puolelta. Siis, että ohjaan niitä vain toiselta puolelta. Kepit taitaa ollakin tällä hetkellä Martan heikoin este. Täytyy varmaan ryhdistäytyä sen(kin) suhteen. Tänään Martta älysi renkaan. Viime kerralla meni renkaan sieltä alta, mutta tänään kun sitä ensimmäiseksi yritti, niin törmäsi siihen ketjuun ja se ketju helähti. Ihan huomasin, kun koiralla syttyi lamppu: ahaa, tuosta ei pitänytkään mennä. Sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia renkaassa. Pari kertaa muisti ihan viime tipassa, että "ai niin, tästä pitikin hypätä", ja korjasi viime hetkellä.

Kun tultiin treeneistä kotiin, niin kylläpä me oltiinkin väsyneitä molemmat. Tehtiin lämmittelylenkki Kanervalan metsässä ja sen jälkeen päästiin molemmat aamupalalle. Martta hyppäsi sohvalle viltin alle nukkumaan ja nukkui koko päivän. Myös minä olen ollut poikkeuksellisen väsynyt. Tänään tehdään enää vain pieni iltalenkki. Sen sijaan huomenna tehdään pitempi päiväkävely. Sellainen parin tunnin lenkki, jos vain on mukava ulkoilusää.

Treeniä ja ulkoilua

Eilen lauantaina oli taas agilitytreenit. Aamulla mittari näytti pakkasta 12 astetta, ja se tuntui ulkona yhtä pahalta kuin arvelinkin. Niin myös Martasta. Aamulenkki eli lihasten lämmittelylenkki klo 7 ei mennyt ihan nappiin, kun Martta oli sitä mieltä, että kun kakat on punnerrettu, niin sitten voidaan kääntyä takaisin kotiin sisälle lämpimään. Jouduin vetämään koiraa hihnassa perässäni menomatkan, mutta kotiin päin mennessä pystyin jo laskemaan koiruuden irti ja kulki reippaasti. Tehtiin kuitenkin tavallista lyhyempi lenkki, kun en halunnut rueta tappelemaan heti aamusta. Vaan eipä hingunnut jäniksen ja oravien jäljille, kun oli niin kiire kotiin.

Onneksi ilma lämpeni nopeasti, kun aurinko nousi. Maneesilla ei ollut enää niin kylmä, mutta pidin koiran koko ajan liikkeessä, että pysyi lihakset lämpimänä. Meillä oli mukava rata, jossa oli pari tiukkaa käännöstä sekä ensimmäistä kertaa kepit mukana radalla. Vielä pari kuukautta sitten ajattelin, että keinu on Martalle se vaikein, mutta yllätys yllätys, kepit onkin osoittautuneet haasteellisiksi. Niihin Martta kyllästyy kaikkein nopeiten, joten niitä ei voida treenata montaa kertaa kerrallaan. Yleensä kepit onnistuu yhden kerran, sen jälkeen koira alkaa käydä ylikierroksilla ja rupeaa oikomaan. Ja minä hätiköin ohjauksessa ja homma menee sähläämiseksi. Parilla viime kerralla Martta on alkanut äristä samalla kun pujottelee. Hassun näköistä ja kuulloista se touhu. Radan suorittamisesta saatiin palautteeksi se, että Martta on liikaa minussa kiinni, katsoo koko ajan minua ja joudun sen saattamaan joka esteelle, kun ei etene itsenäisesti. Ja minä onnistun sähläämään ohjauksessa: unohdan antaa koiralle käskyt ajoissa, sotkeudun suunnissa ja pyörin kuin häkkärä. Johan siinä koirakin menee ihan sekaisin. Uskon, että kun saan enemmän rutiinia, niin saan ohjaamisen selkeämmäksi. Ensi kerralla on varmaan syytä harjoitella irtoamista ja keppejä.

Keinusta on tullut yksi Martan lempiesteistä. Eilen meillä oli keinu yksittäisenä esteenä itsenäistä harjoittelua varten. Martta meni niin innolla keinulle, että en ennättänyt edes käskyä antaa, kun maastonakki oli täyttä höyryä keinun valloituksessa. Johtunee siitä, että on saanut niin ylenpalttisesti namuja keinun suorituksesta, joten motivaatio on kohdallaan. Täytyy varmaan lisätä palkkausta kepeillä, laittaa extraherkut kehiin. Samoin renkaalle. Edellisellä kerralla mokoma luikahti aina renkaan alitse. Vasta kun tajusin antaa käskyn "rengas" kuin kirosanan kolmella r:llä ("RRRRengas"), niin johan hyppäsi.

Parin viikon päästä meillä on jatkoryhmien omat möllikisat. Mitähän siitäkin tulee. Minä sählään kahta kauheammin ja koira intoutuu siitä sitäkin enemmän ja vauhtia riittää. No, hauskaa meillä varmasti on.

Treenien jälkeen Martta nukkui koko päivän. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, joten iltapäivällä lähdettiin tekemään pitkä kävelylenkki. Käveltiin rauhallisesti auringosta nauttien. Käytiin rannassakin katsomassa, olisiko jäällä kävely ollut mahdollista, mutta sen verran tuntui tuuli puhaltavan aukealla, niin tultiin joen rantaa pitkin kotiin. Kaksi tuntia meillä meni lenkkiin, ja sen jälkeen Martta taas nukkui koko loppuillan. Ja väsymystä riitti seuraavallekin päivälle. Tänään on tehty vain pari pientä korttelinympärikävelyä, mutta eipä ole innokkuutta pitempään lenkkiin vielä näkynyt. Katsotaan, jaksaako Martta kohta lähteä iltalenkille.

Kuka huijaa ja ketä?

Asumme talossa, jossa on yläkerta. Yläkerrassa on makuuhuoneet, joten käytännössä siellä käydään vain nukkumassa. Yläkerran raput on puiset ja koiran tassun alla liukkaat. Siksi Martta on aina kannettu yläkertaan, eikä sen ole tarvinnut itse kulkea rappusia. Ehkä tämä tapa kantaa Martta yläkertaan jäi pentuajoilta pysyväksi tavaksi, mutta kun Martta ei ole oma-aloitteisesti ryhtynyt rappuja kiipeämään. Muutaman hassun kerran se on yläkertaan itse tullut, mutta silloinkin hitaasti ja harkiten. Yleensä Martta jää rappusten alapäähän marmattamaan, mikäli haluaa yläkertaan. Marmatus ja vinkuminen saattaa kestää joskus pitkäänkin, mutta siltikään ei koiruus ole ryhtynyt rappuja kulkemaan. Viime syksynä valeraskauden aikana Martta oli parina päivänä kiivennyt yläkertaan ja tehnyt meidän sängylle "pesän" pennuilleen, mutta valeraskauden loputtua ei Marttaa enää yläkerrasta yllätetty.

Nyt viime viikkoina on tapahtunut ihmeitä. Koira, joka ei meidän kotona ollessamme kävele ollenkaan rappusia yläkertaan, löytyy joka päivä yläkerrasta, kun tulemme töistä. Asuuko meidän talossa kenties kotitonttu, joka koiran kantaa päivän aikana yläkertaan? Vai osaako Martta sittenkin kulkea rappuset sujuvasti, mutta kun me olemme kotona, päättää käyttää kantamispalveluja hyväksi.  Yläkerta ei ole Martalle kiellettyä aluetta, joten ei senkään pitäisi vaikuttaa. Alakerrassa on koiralle oman sängyn lisäksi kolme sohvaa, joilla nukkua. Eli ei sen meidän parisängyn pitäisi nyt niin erikoisen pehmoinen tai muutenkaan luksusta olla, että sinne olisi erityinen hinku. Kerrassaan huvittava otus tuo mäyriäinen. Mitä ihmettä sen päässä oikein liikkuu? Olisipa hauska laittaa joskus kamera kuvaamaan, mitä tuo karvainen perheenjäsen touhuaa. Meneekö se yläkertaan nopeasti ja sujuvasti, vai miettiikö aikansa ennen kuin lähtee rappuja kulkemaan?

Iltaisin Martalle ei tarvitse kuin sanoa, että nyt lähdetään yläkertaan nukkumaan, niin koira laahustaa unisena rappusten luokse ja odottaa siinä kiltisti, kunnes sylihissi kuljettaa yläkertaan.

Talossamme on päivänsankari

Martta täyttää tänään 21.3.2011 kaksi vuotta! Eikös se oikeastaan tarkoita koirien elämässä aikuisuuteen siirtymistä, eli Martasta tuli täysi-ikäinen.

Synttäreitä juhlittiin lettukestien muodossa. Tein Martalle synttärikakun kolmesta pikkuletusta, joiden väliin tuli kermavaahtoa. Ja tietysti kaksi kynttilää kakkua koristamaan. Sankari sai istua keittiön pöydällä ja nautiskella (eli hotkia) letut parempiin suihin. Ennen kakun syöntiä otettiin virallinen pönötyskuva, kuten synttärisankareista kuuluu:

Synttärisankarille oli hankittu lahjaksi kaksi pehmolelua sekä yksi luu. Kun kakku oli hotkittu, sankari odotti malttamattomana lahjojen avaamista. Pakettien repiminen olikin Martan mielestä erityisen hauskaa hommaa. Ja pehmoleluja vingutettiin koko ilta.

Synttärikekkerien jälkeen tehtiin puolentoista tunnin iltalenkki. Oikeastaan puolet ajasta käveltiin ja loput meni vastaantulevien koirakaverien kanssa seurusteluun. Lenkillä nähtiin yksi uusi tuttavuus, lyhytkarvainen mäyräkoirauros, joka olisi hyvin innokkaasti halunnut Marttaan tutustua, mutta poika ei ollut Martan mieleen. Seuraavaksi tavattiin lenkillä huomenna yksivuotissynttäreitä viettävä karkeakarvainen mäyriäinen Vilma. Vilma haluaisi aina vimmoisasti leikkiä Martan kanssa, mutta Martta ei oikein innostu. Käyttäytyy kyllä ihan nätisti Vilman kanssa, mutta enemmänkin vahtii, että Vilma ei vaan tule liian lähelle Martan namuja, jotka ovat minun taskussa. Loppumatka lenkistä kuljettiin yhtä aikaa Serbiasta kotoisin olevan seropin Ilonan kanssa. Ja nähtiinpä vielä Tuiskukin kotiportilla.

Lenkin jälkeen oli vielä energiaa vinguttaa uusia leluja ja jyystää uutta luuta.

Hiihtoloma Rukalla

Hiihtoloman vietimme koko perheen voimin Rukan maisemissa. Majapaikaksi valittiin hotellihuone keskeltä Rukan kylää laskettelukeskuksen sydämestä. Alusta asti oli selvää, että Martta lähtee mukaan, joten kun vapaa huone löytyi hotellista, johon koiratkin ovat tervetulleita, niin siihen tartuttiin. Hotellihuoneen pieni keittiötila, sauna sekä langaton nettiyhteys vaikuttivat siihen, että viihdyimme siellä mainiosti.

Matkalla Rukalle pysähdyimme yhden kerran, että Martta sai jaloitella kunnolla. Martan kanssa matkustaminen on helppoa. Martalla on häkki auton takaosassa ja koiruus viihtyy siellä hyvin. Kun otin häkin lähtöä edeltävänä iltana eteiseen lämpiämään, niin Martta majoittautui häkkiin koko illaksi, enkä meinannut saada sitä houkuteltua sieltä pois millään.

Hotellissa Martta osasi käyttäytyä hienosti. Oppi nopeasti miten hississä ollaan, vaikka ensimmäinen hissireissu pelottikin hieman. Sen jälkeen oppi, että huoneesta mennään aina hissin oven eteen, kun lähdetään ulos. Huoneeseen kuului todella vähän ääniä käytävästä, ja niihin Martta reagoi murinalla. Emme jättäneet Marttaa yksin hotellihuoneeseen, vaan porrastimme aamupalalla käynnit ja hiihtolenkit niin, että joku oli aina Martan kanssa. Päivällä tietysti ulkoiltiin Martan kanssa paljon. Tehtiin parin tunnin lenkkejä mukavissa maastoissa. Rukan kylässä Martalla oli ihmettelemistä suuresta ihmismäärästä ja laskettelurinteen touhusta. Monet pysähtyivät juttelemaan meidän kanssa mäyriäisen nähtyään, mutta Martta ei ollut tutustumistuulella. Levoton ja jännittävä ympäristö oli Martalle tarpeeksi ja vieraitten ihmisten tutustumisyritykset Martta kuittasi hiljaisella murinalla ja mulkoilulla. Kahisevat laskettelupuvut ja etenkin kypäräpäiset ihmiset saivat Martan epäluuloiseksi. Loppuajasta Martta alkoi jo tottua ihmisvilinään, kun siitä kylän läpi kuljettiin lenkille mennessämme ja lenkiltä tullessamme.

Ruka ei ollut meille entuudestaan tuttu, joten päivittäiset ulkoilut olivat meille seikkailua. Lopulta löydettiin mukavia reittejä, mitä sitten kuljettiin Martan kanssa. En uskaltanut pitää Marttaa irti, koska maastot olivat minulle vieraita ja ihmisiä sekä toisia koiria liikkui alueella yllättävän paljon. Huomasinkin loppuviikosta, että koiralle alkoi kertyä ylimääräistä energiaa, jonka yleensä on purkanut irtijuoksemisella. Nyt ylimääräinen energia purkaantui kaivamisena: lumipenkan kaivamista Martta olisi tehnyt maailmanloppuun asti. Tohkeissaan tonki lumikasoja ja tienvarsien penkkoja. Minä nautin auringonpaisteesta ja annoin koiran kaivaa. Ulkoilua tuli meille niin paljon, että iltaisin oli Marttakin melko väsynyt. Yöt nukkui todella rauhallisesti, tietysti meidän vieressä.

Reissu oli Martalle kuitenkin rankka, koska ei osannut rentoutua siellä samalla tavalla kuin kotona. Martta oli silminnähden iloinen kotiinpaluusta. Häntä viputtaen kulki huoneesta toiseen. Ja minun mielestä koira hymyili.

Agilitytreeneissä pitkästä aikaa

Pakkasten takia jäi monet agilitytreenit väliin, mutta tänään päästiin vihdoin treenaamaan. Meillä oli vuorossa vauhtirata, jossa oli peräti 19 estettä. Näin pitkää rataa ei Martan kanssa oltu ennen mentykään, joten aluksi epäilin, miten se mahtaisi meiltä onnistua. Radalla oli hyppyjen lisäksi kaksi putkea, pussi, muuri, pituus, puomi ja A-este. Eli esteiden kirjo oli melkoinen. Eniten jännitti pussi ja A-este, sillä niitä ei olla treenattu sitten viime syksyn jälkeen. Tai no pussia treenattiin yksittäisenä esteenä tämän vuoden puolella, mutta se ei meinannut Martalta onnistua: suostui pussiin vaan silloin, kun raotin pussin suuta. Tämän päivän radalle laitettiin Martalle palkka pussin jälkeen ihan sen takia, kun arvelin sen olevan kaikkien epävarmin este. Mutta pikkukoira yllätti minut, taas kerran. Se pinkoi radan läpi sellaisella innolla ja varmuudella, että olin ihan hämilläni. Ja vauhtia oli radalla taas sen verran, että mielessäni lupasin pyhästi aloittaa lenkkeilyn ja oman kunnon kohottamisen heti huomenna. Martta käy radalla ihan satasella. Silloin unohtuu yksittäisten esteiden ongelmat, joten pussi ja A-este eivät olleet ongelmia. Pussiin sujahti ihan innolla ja samoin A-esteelläkään ei ollut mitään epäröintiä. Jos siellä radalla joku epäröi ja sähläsi, niin se olin kyllä minä. Noottia saatiin huonoista kontakteista, mikä oli ihan aiheellista. Minä innostuin Martan suorituksesta niin paljon, että en muistanut jarrutella innokasta menijää puomilla enkä A-esteellä. Etenkin A-esteeltä Martta tulee alas sellaisella vauhdilla, että harjoittelu täytyy varmaan aloittaa alusta, jos meinaa koiraa saada tulemaan rauhallisesti kontaktille. Kolme kertaa mentiin rata läpi, ja koira meni loistavasti. Minun ohjaamisesta (lue: säheltämisestä) ei sitten sen enempää.

Vauhtiradan lisäksi tehtiin Martan kanssa pari kertaa keppejä sekä rengasta. Keppeihin Martta kyllästyy tosi nopeasti, joten niitä ei voi jankata pitkään. Meillä on ollut hieman ongelmia kepeissä sen takia, että minä jään ohjaamisessa jälkeen ja Martta alkaa oikomaan. Mutta tänään meni kepitkin juuri sen kaksi kertaa täydellisesti. Seuraavissa keppiharjoitteluissa voin yrittää jättää omaa ohjaamista vähemmälle tai siis ainakin vähäeleisemmäksi.

Kylläpä Martta onkin ollut yllättävän väsynyt tänään koko loppupäivän. Agility-päivinä meillä on herätys puoli seitsemältä. Sitten seitsemän aikaan lähdemme puolen tunnin aamulenkille ja lihasten lämmittelylenkille Kanervalan lenkkipolulle. Kahdeksaksi mennään treeneihin, jotka kestävät puoli kymmeneen asti. Heti treenien jälkeen, kun tullaan kotiin, tehdään n. 20 min. jäähdyttelylenkki Kanervalan metsäpoluilla. Sittenpä ei Marttaa yleensä tarvitse lenkittää kuin iltapäivällä seuraavan kerran. Tänään vain pienen pieni korttelin ympäri lenkki riitti mainiosti. Tehtiin vielä iltalenkki yhdeksän aikaan, mutta sielläkin kulki yllättävän rauhallisesti. Koko muun ajan koira on nukkunut. Jaksaakohan vielä yön nukkua, vai aikooko herättää minut sunnuntaiaamuna kuudelta?

Fleecepukuun totuttelua, osa 2

Tänään kokeilin toista tekniikkaa uuteen fleecehaalariin totutteluun. Laitoin puvun päälle ja puuhasteltiin sisällä kaikenlaista vajaan tunnin verran. Kylläpä oli haasteellista. Ensin Puppis ei suostunut ottamaan askeltakaan, vaan jumiutui niille sijoilleen keittiöön. Menin eteiseen penkomaan laatikkoa, jossa on kaikki Martan tavarat, myös luut ja namut. Yleensä ei tarvitse kuin kävellä laatikkoa kohti, niin Puppis on paikalla kuin ammuttuna vaatimassa herkkuja ja luita, joita pitää laatikosta sille tarjoilla. Mutta puku päällä koiraa ei kiinnostaneet namut eikä luut. Sain pitkään houkutella, käyttää kaikki mahdolliset keinoni, ennen kun koira vääntäytyi eteiseen. Siellä sitten tarjosin kaikenlaista herkkua, kuten kuivatettua naudan mahaa, lihatikkuja, erilaisia puruluita. Ensin ei huolinut mitään namua. Mulkoili minua erittäin loukkaantuneen näköisenä. Lopulta onneksi ahneus voitti ja alkoi lämmetä makupaloille.

Aloin heitellä namuja lattialle kauemmas ja kauemmas, että joutui liikkumaan puvun kanssa. Miten voikin yksi puku muuttaa säpäkän mäyriäisen liikkumisen etanamaisen tahmeaksi ja vaikean näköiseksi! Yleensä erilaiset puruluut saavat Puppiksen kiihtymään nollasta sataan. Nyt ei päästy edes ykköseen. Sain kotvasen leikkiä puruluilla ihan yksikseni, ennen kuin sain koiran siihen tarttumaan. On se, kun tällainen aikuinen täti-ihminen konttailee pitkin lattioita ja koettaa saada koiran riistavietin syttymään. Huh. Mutta lopulta päästiin jo niin pitkälle, että leikittiin yhtä Martan lempileikkiä, etsimistehtävää. Martta odottaa eteisessä, kun piilottelen makupaloja toiseen huoneeseen. Ja sitten alkaa koira intoa puhkuen etsiä namuja. Voi sitä nuuhkimisen määrää. Ja etsintä kun jatkuu, vaikka namut on jo ajat sitten löydetty.  Mutta puruluut jäi kaluamatta. Etsimistehtävän jälkeen päätti vain maata minun jaloissa täysin passiivisena. Yleensä telkkarin eläinohjelmat saavat Martan höpelöksi: alkaa hillitön hyppiminen telkkaria kohti. Mutta kun puku oli päällä, niin eipä eläinohjelmatkaan kiinnostaneet ja telkkari sai olla ihan rauhassa.

Otin Martalta puvun pois, kun lähdettiin iltalenkille. Vaan eipä unohtanut puvun antamaa nöyryytystä, vaan kulki ulkona metrin verran perässä.  Ihan kuin olisin vetänyt perässäni pyörillä kulkevaa lelukoiraa: kevyesti se siellä perässä tuli,  mutta jos pysähdyin, niin pysähtyi myös perässähiihtäjä. Olin suunnitellut pitempää iltakävelyä, mutta eihän tuollaisen haluttoman otuksen kanssa voinut pitemmälle lähteä. Tyydyttiin tekemään noin tunnin lenkki hidasta etenemivauhtia. Loppumatkasta alkoi jo ahdistus helpottaa ja kotiinpäin käveli ihan iloisesti. Tämä on varmaan se mäyräkoiran luonne, mistä mäyriäiset ovat tunnettuja. Oikukas pieni otus.

Ulkoilua uudessa puvussa

Vihdoinkin pakkaset hellittivät! Johan tätä sisällä olemista ja kylmästä kärsimistä on riittänyt. Emme siltikään päässeet vielä tänään agilityharjoituksiin, kun jouduimme hieman herättelemään autoa talviunesta. Muutenkin kun koira on ollut niin huonolla liikunnalla, niin lihaksethan sitä olisi jumiutunut äkkinäisestä liikutuksesta.


Tänään käytiin Martan kanssa "vaateostoksilla". Mukaan tarttui Hurtan fleecepuku sekä tossut. Hiihtolomareissu Rukalle edellyttää, että lämmintä vaatetta on oltava jokaisella. Jos sattuu pakkaskelit koko viikoksi, niin ei sitä koko aikaa silti kärvistellä hotellihuoneessa, vaan ulkoilua on oltava. Laitoinpa sitten Martalle iltalenkille fleecepuvun päälle. En pakkasen vuoksi, vaan että tottuu siihen. Tunnin lenkki kierrettiin, vaan eipä riittänyt tottumiseen tuo aika: koko lenkin kulki hyppien eteenpäin kuin jalkapuoli piski. Ainuttakaan raviaskelta ei ottanut, vaan sinnitteli eteenpäin vaivaisen koiran tavoin. Tarkistin moneen kertaan, että kiristääkö puku vai mikä siinä on vikana. Mutta kun tuo puku on ennemminkin liian löysä, joten ei pitäisi kiristää. Sinnikkäästi maastonakki hyppeli koko lenkin. Aluksi se minua huvitti, mutta loppumatkasta jo ärsytti suunnattomasti. Ajattelin, että kyllä se tuohon hyppimiseen väsyy ja alkaa lopulta juosta normaalisti. Mutta ei. Sinnikäs on pieni otus. Täytyy varmaan aloittaa pukuun totuttautuminen ensin sisätiloissa. Tossuja ei olla vielä käytännössä testattu. Pukua ja tossuja ei selvästikään voi laittaa yhtäaikaa, muuten ei päästä etenemään lenkillä ollenkaan. Jos sitä huomenna aamulenkille laitettaisiin tossut. Katsotaan, minkälaista hyppelehtimistä se saa aikaan.


 Näiden pakkasten aikana kävi hyvin selväksi, että kun pakkasta on 20 astetta, ei tarvitse lähteä koiraa ulos viemään. Käy tuossa pihassa tarpeillaan sen minkä haluaa, muuten on turha lähteä sitä perässään vetämään. Yhtenä jos toisenakin pakkasaamuna ennen töihin menoa raahasin koiraa perässä kuin matkalaukkua. Kun viimein suostui kulkemaan, niin hyvin mielenosoituksellisesti kulki kaksi metriä minun perässä, pää ylhäällä ja katse suoraan eteenpäin. Ei minkäänlaista kiinnostusta lenkkipolun varrella oleviin houkutteleviin hajuihin tai vaikka pissille pysähtymiseen. Siellä se vaan perässä lönkytti hyvin närkästyneen näköisenä.


Mutta huomenna ei laiteta takkia, vaan lähdetään tekemään pitkä kävelylenkki, pitkästä aikaa. Sitä me ollaankin kaivattu, molemmat.

Tässä Martta uudessa puvussa:



Emme pidä pakkasesta

Onni on omistaa koira, joka ei viihdy kylmässä. Pakkaskelillä saan hyvällä omalla tunnolla olla sisätiloissa ja nauttia takkatulen lämmöstä Martan kanssa. Kun pakkanen kiristyy lähemmäksi kahtakymmentä astetta, Martan mielestä on eläinrääkkäystä raahata koiraa ulkoilmaan. Tänään yritin tehdä pienen iltalenkin Martan kanssa, pelkästään korttelin ympäri, kun pakkasta on -23 astetta. Päästiin noin 150 metriä, kun koira alkoi huutaa ja ulista, eikä suostunut kävelemään ollenkaan. Ei auttanut, vaikka nostin pikkukoiran syliin, vaan huuto ja uikutus jatkui. Yritin lämmittää tassuja kädellä, mutta ei auttanut mikään. Yritin vielä, että jospa nyt ihan äkkiä pissit lirautat, niin päästään lähtemään kotiin. Juostiinkin pieni pätkä, mutta mikään ei auttanut. Huuto loppui, kun käännyttiin takaisin kotiin. Ja kiireesti makoilemaan takkatulen ääreen. Aah. Loppuillan ajan minua mulkoiltiin hyvin syyttävän näköisenä. Mietin, että mitenhän huomenaamulla, kun pakkasta on kuitenkin luvattu lähemmäs 30 astetta..

Tästä se lähtee

Vihdoinkin Martan blogisivut ovat valmiit. Siirryimme tänne suntuubista, koska siellä kuvatila täyttyi ja mainokset olivat häiritseviä. Jatketaan Martan tarinoita nyt täällä, kenties enemmän harrastuspäiväkirjamaiseen tapaan. Tai mitä tästä nyt sitten tuleekaan.

Täältä löydät Martan "vanhat" sivut.