16.4.2012

Kontakteja ex tempore

Kurakelit ovat saapuneet. Melkoisen laiska on mäyriäinen kulkemaan kurassa ja hiekoitushiekan kuorruttamilla asfalttiteillä. Ja kun olen minäkin laiska pesemään kuratassuja ja rapamahaa, niin ollaan kuin yhteisestä sopimuksesta tehty Martan kanssa vain pari lenkkiä päivässä. Etenkin nyt viikonloppuna tehdään pitkät aamu- ja iltalenkit. Päivällä Martta käy omassa pihassa pikaisesti pissillä. Toistaiseksi piha on vielä lumen peitossa, joten kuraongelmaa ei pihapissityksessä ole. Vaan kyllä harmittaa Marttaa vietävästi, kun hanki ei enää kannakaan. Pyörii tuolla pihassa valmiita polkuja pitkin, mutta kun mieli tekisi päästä kulkemaan pihaa ristiin rastiin. Omenapuiden ympärillä on paljon jäniksen jälkiä (mokomat rusakot söivät omenapuun taimet verkoista huolimatta), ja ne kiehtoisi Marttaa kovasti. Ottaa aina askeleen hangelle, mutta humpsahtaa kevyesti hangen syvyyksiin. Mäyriäinen on silmin nähden närkästynyt kun joutuu pyristelemään hangen keskeltä takaisin polulle.

Tänä iltana suunnittelin pitkää lenkkiä halki kuran ja lammikoiden, kunnes matkamme kulki hallin ohi. Ketään ei ollut treenaamassa, joten tyhjän hallin houkutus oli suuri. Onneksi minulla oli taskut täynnä namuja, sillä jalan juuressa oli intoa puhkuva koira, jolle oli keksittävä tekemistä. Molemmissa agilitykisoissa, joissa olemme käyneet on tullut virheitä puomin alastulon kontakteilla, joten treenin aihetta ei tarvinnut kauan miettiä. Olen viime viikkoina opettanut Martalle kotona kosketusalustan kontakteille. Olohuoneeseen on kyhätty matalasta pahvilaatikosta ja hyllylevystä alastulokontaktiharjoitus. Kotona kaikki onnistuu kuin leikki, joten nyt sitä oli aika kokeilla hallilla. Kyhäsin loivan puomiharjoituksen pöydästä, jota vasten laitoin puomin ylösmenon ja alastulon, ja molempiin päihin kosketusalustat. Kosketusalustana on hiirimatosta leikatut ympyrät, joiden halkaisija on noin 10 cm. Tarkoitus on pienentää alustoja pikkuhiljaa, kunnes ne muuttuvat näkymättömiksi :)

Martta hoksasi kosketusalusojen idean todella nopeasti. Yksittäisenä esteenä puomi ei tuota ongelmia. Mutta kun siihen lisätään hyppy ennen ja jälkeen, niin maastonakki innostuu hommasta niin paljon, että kosketusalustat unohtuu. Muutaman muistuttelukerran jälkeen homma meni kuin oppikirjoissa. Voin kyllä kuvitella, että kisoissa on taas eri meininki. Siellä Martta on kerännyt energiaa odotellessa omaa vuoroa, joten siinä innossa ei pysähtymiset vaan mitenkään muistu mieleen. Etenkään, jos ohjaajakin intoutuu juoksemaan eikä muista käskyttää koiraa, kuten näissä meidän kisoissa on tupannut käymään.

Kontaktiharjoituksen lisäksi tehtiin hieman tokoa: seuraamista, liikkeestä maahan, liikkeestä seisomaan sekä luoksetuloa. Seuraamisessa meidän pitää ottaa työn alle juokseminen ja seuraaminen. Minä kun lähden juoksemaan, niin Martta jättäytyy taakse. Vaan eihän me tätä juuri ollakaan treenattu, joten harjoituksen puutetta ihan täysin. Lisäksi minun pitää miettiä, mitä käskyä käytän, kun koira jää liikkeestä seisomaan. Tällä hetkellä käytän käskyä "Odota", mutta tänään Martta meni pari kertaa maahan sillä käskyllä. Kokeilin käskyä "Seiso", mutta silloin otti useita askeleita. Hmm, laitetaan mietintään. Pitäisi muutenkin miettiä noita käskyjä, sillä huomaan käyttäväni joitakin käskyjä hieman epämääräisesti.

Vaikka oltiin melkein tunti treenaamassa,  Martan mielestä se ei ollut tarpeeksi. Katseli minua ihmeissään, kun sammuttelin hallista valoja ja aloin tehdä lähtöä. Piti lahjoa namuilla, että suostui lähtemään ulos minun mukaan. Ulkona oli aivan eri koira kuin hallissa: liikkuminen oli kerrassaan vastentahtoista. Ja ulkona se "mitä sitten tehtäis" -katse muuttui "onko ihan pakko" -katseeksi.

15.4.2012

Pala puuttuu!

Kuinkahan monta kertaa olen kertonut ihmisille, että meidän Puttis ei ole edes pentuna olleessaan tehnyt meillä mitään tuhoja. Ei ole purtu kenkiä eikä huonekaluja, ei mattoja eikä ovenpieliä. Ei mitään. Tänään se sitten tuhosi: yhden palapelin palan. Ollaan tällä viikolla väsätty iltaisin palapeliä. Puttista on harmittanut, kun ei ole nähnyt mitä me oikein puuhataan. On pyörinyt jaloissa ja marmattanut. Niinpä parina iltana nostin sen syliin ja siitä sitten pöydälle palapeliä ihmettelemään. Ja kun pöytä on iso, niin onpa Puttikselle otettu oma viltti pöydän toiselle laidalle, jossa se on tyytyväisenä nukkunut, kun me  olemme tehneet palapeliä. Niin, siis koira pöydällä. Kun se on niin mahdottoman pieni ja sievä, ja kun se haluaa olla siellä missä mekin. Ja kun se osaa olla pöydällä niin nätisti..

Tänä iltana palapeli oli ihan loppusuoralla. Kovasti olisi karvainen perheenjäsen halunnut taas osallistua palapelin rakentamiseen, mutta ajattelin, että kohta tämä on valmis, joten pysyköön lattialla. Siellä se pöydän alla jaloissa pyöri. Kantoi milloin mitäkin lelua tai luuta ja narisi, kun kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Jotakin se siellä pöydän alla touhusi, kunnes kamala katastrofi paljastui: pöydältä oli pudonnut lattialle yksi palapelin pala, joka nyt lötkötti matolla märkänä, turvonneena ja muotonsa menettäneenä. Ja palan vieressä silmiin napitti onnellisen näköinen pieni häntäänsä viputtava otus. Otus oli niin onnellinen, kun hänet taas huomioitiin. Ja näin oli sitten hetkessä tuhottu koko palapeli, sillä mitä tehdään palapelillä, josta puuttuu yksi pala. Ensi viikolla aloitamme uuden palapelin kokoamisen. Opittiinpa tästä, että palat pysyy pöydällä. Tai sitten koira.

7.4.2012

Pyöräilykausi on avattu!

Voiko olla enää täydellisempää talvisäätä! Aurinko paistaa, lämpötila plussan puolella, täysin tyyntä, hanki kantaa. Voiko olla enää parempaa keliä lähteä jäälle. Ihana aurinkoinen sää ja sulat pyörätiet houkuttelivat meidät pyörälenkille. Eipä olla ennen tehtykään Martan kanssa pyörälenkkiä lumien aikaan. Laitoin koiruudelle takin päälle, ettei huimassa vauhdissa viima käy ja tule kylmä, ja suunnattiin pyörällä kaupungin halki rantaa kohti.



Martta oli innoissaan pyöräilystä. Alkumatkan vinkui ja ulisi; olisikohan syynä ollut liian hiljainen vauhti. Mutta kilometrin jälkeen keskittyi ylpeänä katselemaan maisemia. Parkkeerattiin pyörä rantaan ja lähdettiin katsomaan, minkälainen keli mahtaa jäällä olla. Ja hitsi, sehän oli ihan täydellinen. Hiihtäjiä oli jäällä ruuhkaksi asti, ja myös kävelijöitä oli paljon. Martta kiskoi hihnassa kuin heikkopäinen. Ihan kun ei olisi saanut ulkoilua moneen päivään eikä minkäänlaisia käytöstapoja hihnassa kulkemiseen. Kun päästiin hiihtobaanojen toiselle puolelle, niin pystyin laskemaan Martan irti. Voi taivas sitä energian määrää, kun tappijalka lähti pinkomaan. Martta laukkasi ristiin rastiin, eikä tarvinnut kulkea rajoittavia polkuja pitkin, kun hanki kantoi. Tuollaista juoksemisen intoa ei Martalla ole kuin jäällä. Välillä juoksi todella kauaksikin, mutta kun huomasin, että piti minua kuitenkin koko ajan silmällä, niin annoin koiran juosta. Ihmettelin kyllä, miten paljon pikku koira jaksoi. Kieli roikkuen se vaan hupelsi pitkin jäätä. Välillä innostui kaivamaan ja pyörimään hangessa, ja sitten taas matka jatkui täyttä laukkaa.






Päivän luontokysymys: Mitkä jäljet?



Vastaus: No ilmiselvät mäyräkoiran jäljethän ne :)




Käveltiin jäällä puolitoista tuntia. Luulin, että Martta olisi jo ihan naatti, kun tultiin takaisin päin. Mutta mitä vielä: lähempänä rantaa jäällä näkyi jäniksen ja jonkun muun elukan jälkiä. Kun Martta huomasi ne, niin vimmattuna lähti laukkaamaan jälkeä pitkin. Olin jo varma, että loppuilta menee mokoman otuksen etsimiseen metsästä, mutta aikansa kohkattuaan ja melkoisen lenkin juostuaan sille onneksi tuli äitiä ikävä.


Pieni koira, suuri varjo

1.4.2012

Mäyräkoira noutajana

Martta ennätti hätäisesti toipua eilisistä agilitykisoista, kun tänään oli sitten uusien haasteiden vuoro. Onneksi "Puttis" ei ollut ollenkaan niin väsynyt kuin Varkauden kisojen jälkeen. Aamulenkillä säntäili niin terhakkaasti, että hyvällä omallatunnolla lähdettiin sitten noutajien noutokoulutukseen. Oltiin siis siellä harjoituskoirakkona, kun kouluttajat opettelivat kouluttamaan noutoa. Meidät oli jaettu kolmeen ryhmään ja me kuuluimme vasta-alkajiin. Itse en oikein tiennyt mitä päivältä olisin odottanut. Olenhan yrittänyt opettaa Martalle kapulan noutoa, mutta alusta asti on tuntunut, että se ei oikein toimi. Martalla ei ole synnynnäistä innostusta noutamiseen eikä millään tavalla tavaroiden kantamiseen. Noutamista olin tähän mennessä opettanut sheippaamalla, mutta olin tullut umpikujaan: periaatteessa koira kyllä noutaa, mutta innostusta asiaan ei ole ja kapulaa kannetaan vain se mikä on pakko ja pudotetaan nopeasti. Näihin asioihin toivoin saavani apua. Koulutukseen pyydettiin tuomaan mukana lelu, josta koira pitää. Heti tuli ongelma eteen. Martta ei ole leikkisää tyyppiä. Kodin ulkopuolella sitä ei juuri lelut kiinnosta. Ja kotonakin ainoat lelut jotka kiinnostaa, ovat pehmoleluja. Eilen kisojen jälkeen kävin shoppailemassa Mustista ja Mirristä sellaisen lampaannahkaa olevan pikkupikku patukan, jonka sitten otin tämän päivän koulutukseen mukaan.

Melkoista houkuttelua, mutta pientä kiinnostusta oli ajoittain havaittavissa..
(Kuva Sonja Pelkonen)

Ja noutaahan se lopulta! (Kuva: Sonja Pelkonen)


Kylläpä meillä olikin antoisa päivä tänään! Sain paljon uutta näkökulmaa koko hommaan. Ja mäyriäinen yllätti minut taas, positiivisesti. Päivän tulos oli se, että Martta innostui uudesta lelusta ja jopa muutaman kerran kantoi sitä ylpeänä. Eli minun pitää unohtaa noutokapula joksikin aikaa kokonaan ja keskitytään siihen, että Martta oppii kantamaan lelujaan. Ylipäätään tuosta kantamisesta pitää tehdä koiralle mukavaa ja sellaista, mitä se haluaa tehdä mielellään. Ja vasta sen jälkeen otetaan noutokapula työn alle, ja sekin tehdään leikkimällä. Ja mikä tärkeintä: minun pitää unohtaa namilla palkkaaminen jokaisen noudon jälkeen. Nythän Martta odottaa namia ihan vaikka pelkästään noutokapulan koskemisesta tai jo pelkästään noutokapulaan vilkaisemisesta. Jatkossa tehdään noutamista lelulla leikkien ja namupalkka vasta ihan lopuksi. Ja sitten se voikin olla joku superpalkka, ainakin aluksi.

Tehtiin siellä sitten omaa vuoroa odotellessa kontaktiharjoituksia ja paikalla makuuta. Martta toimi kaikin tavoin hienosti. Eipä ollakaan tokoiltu ulkona pitkiin aikoihin. Olikin ihanan aurinkoinen kevätpäivä tänään, joten mikäs sen parempaa kuin viettää koiran kanssa reilu kolme tuntia ulkona. Onkin uni maittanut koiralle tänä iltana. Meillä on vielä iltalenkki tekemättä, kun en ole raaskinut herättää tuota raatona makaava otusta.