27.3.2011

Treeniä ja ulkoilua

Eilen lauantaina oli taas agilitytreenit. Aamulla mittari näytti pakkasta 12 astetta, ja se tuntui ulkona yhtä pahalta kuin arvelinkin. Niin myös Martasta. Aamulenkki eli lihasten lämmittelylenkki klo 7 ei mennyt ihan nappiin, kun Martta oli sitä mieltä, että kun kakat on punnerrettu, niin sitten voidaan kääntyä takaisin kotiin sisälle lämpimään. Jouduin vetämään koiraa hihnassa perässäni menomatkan, mutta kotiin päin mennessä pystyin jo laskemaan koiruuden irti ja kulki reippaasti. Tehtiin kuitenkin tavallista lyhyempi lenkki, kun en halunnut rueta tappelemaan heti aamusta. Vaan eipä hingunnut jäniksen ja oravien jäljille, kun oli niin kiire kotiin.

Onneksi ilma lämpeni nopeasti, kun aurinko nousi. Maneesilla ei ollut enää niin kylmä, mutta pidin koiran koko ajan liikkeessä, että pysyi lihakset lämpimänä. Meillä oli mukava rata, jossa oli pari tiukkaa käännöstä sekä ensimmäistä kertaa kepit mukana radalla. Vielä pari kuukautta sitten ajattelin, että keinu on Martalle se vaikein, mutta yllätys yllätys, kepit onkin osoittautuneet haasteellisiksi. Niihin Martta kyllästyy kaikkein nopeiten, joten niitä ei voida treenata montaa kertaa kerrallaan. Yleensä kepit onnistuu yhden kerran, sen jälkeen koira alkaa käydä ylikierroksilla ja rupeaa oikomaan. Ja minä hätiköin ohjauksessa ja homma menee sähläämiseksi. Parilla viime kerralla Martta on alkanut äristä samalla kun pujottelee. Hassun näköistä ja kuulloista se touhu. Radan suorittamisesta saatiin palautteeksi se, että Martta on liikaa minussa kiinni, katsoo koko ajan minua ja joudun sen saattamaan joka esteelle, kun ei etene itsenäisesti. Ja minä onnistun sähläämään ohjauksessa: unohdan antaa koiralle käskyt ajoissa, sotkeudun suunnissa ja pyörin kuin häkkärä. Johan siinä koirakin menee ihan sekaisin. Uskon, että kun saan enemmän rutiinia, niin saan ohjaamisen selkeämmäksi. Ensi kerralla on varmaan syytä harjoitella irtoamista ja keppejä.

Keinusta on tullut yksi Martan lempiesteistä. Eilen meillä oli keinu yksittäisenä esteenä itsenäistä harjoittelua varten. Martta meni niin innolla keinulle, että en ennättänyt edes käskyä antaa, kun maastonakki oli täyttä höyryä keinun valloituksessa. Johtunee siitä, että on saanut niin ylenpalttisesti namuja keinun suorituksesta, joten motivaatio on kohdallaan. Täytyy varmaan lisätä palkkausta kepeillä, laittaa extraherkut kehiin. Samoin renkaalle. Edellisellä kerralla mokoma luikahti aina renkaan alitse. Vasta kun tajusin antaa käskyn "rengas" kuin kirosanan kolmella r:llä ("RRRRengas"), niin johan hyppäsi.

Parin viikon päästä meillä on jatkoryhmien omat möllikisat. Mitähän siitäkin tulee. Minä sählään kahta kauheammin ja koira intoutuu siitä sitäkin enemmän ja vauhtia riittää. No, hauskaa meillä varmasti on.



Treenien jälkeen Martta nukkui koko päivän. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, joten iltapäivällä lähdettiin tekemään pitkä kävelylenkki. Käveltiin rauhallisesti auringosta nauttien. Käytiin rannassakin katsomassa, olisiko jäällä kävely ollut mahdollista, mutta sen verran tuntui tuuli puhaltavan aukealla, niin tultiin joen rantaa pitkin kotiin. Kaksi tuntia meillä meni lenkkiin, ja sen jälkeen Martta taas nukkui koko loppuillan. Ja väsymystä riitti seuraavallekin päivälle. Tänään on tehty vain pari pientä korttelinympärikävelyä, mutta eipä ole innokkuutta pitempään lenkkiin vielä näkynyt. Katsotaan, jaksaako Martta kohta lähteä iltalenkille.

24.3.2011

Kuka huijaa ja ketä?

Asumme talossa, jossa on yläkerta. Yläkerrassa on makuuhuoneet, joten käytännössä siellä käydään vain nukkumassa. Yläkerran raput on puiset ja koiran tassun alla liukkaat. Siksi Martta on aina kannettu yläkertaan, eikä sen ole tarvinnut itse kulkea rappusia. Ehkä tämä tapa kantaa Martta yläkertaan jäi pentuajoilta pysyväksi tavaksi, mutta kun Martta ei ole oma-aloitteisesti ryhtynyt rappuja kiipeämään. Muutaman hassun kerran se on yläkertaan itse tullut, mutta silloinkin hitaasti ja harkiten. Yleensä Martta jää rappusten alapäähän marmattamaan, mikäli haluaa yläkertaan. Marmatus ja vinkuminen saattaa kestää joskus pitkäänkin, mutta siltikään ei koiruus ole ryhtynyt rappuja kulkemaan. Viime syksynä valeraskauden aikana Martta oli parina päivänä kiivennyt yläkertaan ja tehnyt meidän sängylle "pesän" pennuilleen, mutta valeraskauden loputtua ei Marttaa enää yläkerrasta yllätetty.

Nyt viime viikkoina on tapahtunut ihmeitä. Koira, joka ei meidän kotona ollessamme kävele ollenkaan rappusia yläkertaan, löytyy joka päivä yläkerrasta, kun tulemme töistä. Asuuko meidän talossa kenties kotitonttu, joka koiran kantaa päivän aikana yläkertaan? Vai osaako Martta sittenkin kulkea rappuset sujuvasti, mutta kun me olemme kotona, päättää käyttää kantamispalveluja hyväksi.  Yläkerta ei ole Martalle kiellettyä aluetta, joten ei senkään pitäisi vaikuttaa. Alakerrassa on koiralle oman sängyn lisäksi kolme sohvaa, joilla nukkua. Eli ei sen meidän parisängyn pitäisi nyt niin erikoisen pehmoinen tai muutenkaan luksusta olla, että sinne olisi erityinen hinku. Kerrassaan huvittava otus tuo mäyriäinen. Mitä ihmettä sen päässä oikein liikkuu? Olisipa hauska laittaa joskus kamera kuvaamaan, mitä tuo karvainen perheenjäsen touhuaa. Meneekö se yläkertaan nopeasti ja sujuvasti, vai miettiikö aikansa ennen kuin lähtee rappuja kulkemaan?

Iltaisin Martalle ei tarvitse kuin sanoa, että nyt lähdetään yläkertaan nukkumaan, niin koira laahustaa unisena rappusten luokse ja odottaa siinä kiltisti, kunnes sylihissi kuljettaa yläkertaan.

21.3.2011

Talossamme on päivänsankari

Martta täyttää tänään 21.3.2011 kaksi vuotta! Eikös se oikeastaan tarkoita koirien elämässä aikuisuuteen siirtymistä, eli Martasta tuli täysi-ikäinen.

Synttäreitä juhlittiin lettukestien muodossa. Tein Martalle synttärikakun kolmesta pikkuletusta, joiden väliin tuli kermavaahtoa. Ja tietysti kaksi kynttilää kakkua koristamaan. Sankari sai istua keittiön pöydällä ja nautiskella (eli hotkia) letut parempiin suihin. Ennen kakun syöntiä otettiin virallinen pönötyskuva, kuten synttärisankareista kuuluu:



Synttärisankarille oli hankittu lahjaksi kaksi pehmolelua sekä yksi luu. Kun kakku oli hotkittu, sankari odotti malttamattomana lahjojen avaamista. Pakettien repiminen olikin Martan mielestä erityisen hauskaa hommaa. Ja pehmoleluja vingutettiin koko ilta.

Synttärikekkerien jälkeen tehtiin puolentoista tunnin iltalenkki. Oikeastaan puolet ajasta käveltiin ja loput meni vastaantulevien koirakaverien kanssa seurusteluun. Lenkillä nähtiin yksi uusi tuttavuus, lyhytkarvainen mäyräkoirauros, joka olisi hyvin innokkaasti halunnut Marttaan tutustua, mutta poika ei ollut Martan mieleen. Seuraavaksi tavattiin lenkillä huomenna yksivuotissynttäreitä viettävä karkeakarvainen mäyriäinen Vilma. Vilma haluaisi aina vimmoisasti leikkiä Martan kanssa, mutta Martta ei oikein innostu. Käyttäytyy kyllä ihan nätisti Vilman kanssa, mutta enemmänkin vahtii, että Vilma ei vaan tule liian lähelle Martan namuja, jotka ovat minun taskussa. Loppumatka lenkistä kuljettiin yhtä aikaa Serbiasta kotoisin olevan seropin Ilonan kanssa. Ja nähtiinpä vielä Tuiskukin kotiportilla.

Lenkin jälkeen oli vielä energiaa vinguttaa uusia leluja ja jyystää uutta luuta.

18.3.2011

Hiihtoloma Rukalla

Hiihtoloman vietimme koko perheen voimin Rukan maisemissa. Majapaikaksi valittiin hotellihuone keskeltä Rukan kylää laskettelukeskuksen sydämestä. Alusta asti oli selvää, että Martta lähtee mukaan, joten kun vapaa huone löytyi hotellista, johon koiratkin ovat tervetulleita, niin siihen tartuttiin. Hotellihuoneen pieni keittiötila, sauna sekä langaton nettiyhteys vaikuttivat siihen, että viihdyimme siellä mainiosti.

Matkalla Rukalle pysähdyimme yhden kerran, että Martta sai jaloitella kunnolla. Martan kanssa matkustaminen on helppoa. Martalla on häkki auton takaosassa ja koiruus viihtyy siellä hyvin. Kun otin häkin lähtöä edeltävänä iltana eteiseen lämpiämään, niin Martta majoittautui häkkiin koko illaksi, enkä meinannut saada sitä houkuteltua sieltä pois millään.

Hotellissa Martta osasi käyttäytyä hienosti. Oppi nopeasti miten hississä ollaan, vaikka ensimmäinen hissireissu pelottikin hieman. Sen jälkeen oppi, että huoneesta mennään aina hissin oven eteen, kun lähdetään ulos. Huoneeseen kuului todella vähän ääniä käytävästä, ja niihin Martta reagoi murinalla. Emme jättäneet Marttaa yksin hotellihuoneeseen, vaan porrastimme aamupalalla käynnit ja hiihtolenkit niin, että joku oli aina Martan kanssa. Päivällä tietysti ulkoiltiin Martan kanssa paljon. Tehtiin parin tunnin lenkkejä mukavissa maastoissa. Rukan kylässä Martalla oli ihmettelemistä suuresta ihmismäärästä ja laskettelurinteen touhusta. Monet pysähtyivät juttelemaan meidän kanssa mäyriäisen nähtyään, mutta Martta ei ollut tutustumistuulella. Levoton ja jännittävä ympäristö oli Martalle tarpeeksi ja vieraitten ihmisten tutustumisyritykset Martta kuittasi hiljaisella murinalla ja mulkoilulla. Kahisevat laskettelupuvut ja etenkin kypäräpäiset ihmiset saivat Martan epäluuloiseksi. Loppuajasta Martta alkoi jo tottua ihmisvilinään, kun siitä kylän läpi kuljettiin lenkille mennessämme ja lenkiltä tullessamme.

Ruka ei ollut meille entuudestaan tuttu, joten päivittäiset ulkoilut olivat meille seikkailua. Lopulta löydettiin mukavia reittejä, mitä sitten kuljettiin Martan kanssa. En uskaltanut pitää Marttaa irti, koska maastot olivat minulle vieraita ja ihmisiä sekä toisia koiria liikkui alueella yllättävän paljon. Huomasinkin loppuviikosta, että koiralle alkoi kertyä ylimääräistä energiaa, jonka yleensä on purkanut irtijuoksemisella. Nyt ylimääräinen energia purkaantui kaivamisena: lumipenkan kaivamista Martta olisi tehnyt maailmanloppuun asti. Tohkeissaan tonki lumikasoja ja tienvarsien penkkoja. Minä nautin auringonpaisteesta ja annoin koiran kaivaa. Ulkoilua tuli meille niin paljon, että iltaisin oli Marttakin melko väsynyt. Yöt nukkui todella rauhallisesti, tietysti meidän vieressä.

Reissu oli Martalle kuitenkin rankka, koska ei osannut rentoutua siellä samalla tavalla kuin kotona. Martta oli silminnähden iloinen kotiinpaluusta. Häntä viputtaen kulki huoneesta toiseen. Ja minun mielestä koira hymyili.

5.3.2011

Agilitytreeneissä pitkästä aikaa

Pakkasten takia jäi monet agilitytreenit väliin, mutta tänään päästiin vihdoin treenaamaan. Meillä oli vuorossa vauhtirata, jossa oli peräti 19 estettä. Näin pitkää rataa ei Martan kanssa oltu ennen mentykään, joten aluksi epäilin, miten se mahtaisi meiltä onnistua. Radalla oli hyppyjen lisäksi kaksi putkea, pussi, muuri, pituus, puomi ja A-este. Eli esteiden kirjo oli melkoinen. Eniten jännitti pussi ja A-este, sillä niitä ei olla treenattu sitten viime syksyn jälkeen. Tai no pussia treenattiin yksittäisenä esteenä tämän vuoden puolella, mutta se ei meinannut Martalta onnistua: suostui pussiin vaan silloin, kun raotin pussin suuta. Tämän päivän radalle laitettiin Martalle palkka pussin jälkeen ihan sen takia, kun arvelin sen olevan kaikkien epävarmin este. Mutta pikkukoira yllätti minut, taas kerran. Se pinkoi radan läpi sellaisella innolla ja varmuudella, että olin ihan hämilläni. Ja vauhtia oli radalla taas sen verran, että mielessäni lupasin pyhästi aloittaa lenkkeilyn ja oman kunnon kohottamisen heti huomenna. Martta käy radalla ihan satasella. Silloin unohtuu yksittäisten esteiden ongelmat, joten pussi ja A-este eivät olleet ongelmia. Pussiin sujahti ihan innolla ja samoin A-esteelläkään ei ollut mitään epäröintiä. Jos siellä radalla joku epäröi ja sähläsi, niin se olin kyllä minä. Noottia saatiin huonoista kontakteista, mikä oli ihan aiheellista. Minä innostuin Martan suorituksesta niin paljon, että en muistanut jarrutella innokasta menijää puomilla enkä A-esteellä. Etenkin A-esteeltä Martta tulee alas sellaisella vauhdilla, että harjoittelu täytyy varmaan aloittaa alusta, jos meinaa koiraa saada tulemaan rauhallisesti kontaktille. Kolme kertaa mentiin rata läpi, ja koira meni loistavasti. Minun ohjaamisesta (lue: säheltämisestä) ei sitten sen enempää.

Vauhtiradan lisäksi tehtiin Martan kanssa pari kertaa keppejä sekä rengasta. Keppeihin Martta kyllästyy tosi nopeasti, joten niitä ei voi jankata pitkään. Meillä on ollut hieman ongelmia kepeissä sen takia, että minä jään ohjaamisessa jälkeen ja Martta alkaa oikomaan. Mutta tänään meni kepitkin juuri sen kaksi kertaa täydellisesti. Seuraavissa keppiharjoitteluissa voin yrittää jättää omaa ohjaamista vähemmälle tai siis ainakin vähäeleisemmäksi.

Kylläpä Martta onkin ollut yllättävän väsynyt tänään koko loppupäivän. Agility-päivinä meillä on herätys puoli seitsemältä. Sitten seitsemän aikaan lähdemme puolen tunnin aamulenkille ja lihasten lämmittelylenkille Kanervalan lenkkipolulle. Kahdeksaksi mennään treeneihin, jotka kestävät puoli kymmeneen asti. Heti treenien jälkeen, kun tullaan kotiin, tehdään n. 20 min. jäähdyttelylenkki Kanervalan metsäpoluilla. Sittenpä ei Marttaa yleensä tarvitse lenkittää kuin iltapäivällä seuraavan kerran. Tänään vain pienen pieni korttelin ympäri lenkki riitti mainiosti. Tehtiin vielä iltalenkki yhdeksän aikaan, mutta sielläkin kulki yllättävän rauhallisesti. Koko muun ajan koira on nukkunut. Jaksaakohan vielä yön nukkua, vai aikooko herättää minut sunnuntaiaamuna kuudelta?