23.5.2011

Koira, joka haisee kalalta

Tänään tehtiin parin tunnin iltalenkki joen rantaa pitkin. Joen rannassa koira sai juoksennella vapaana, ja kylläpä oli innoissaan, kun pääsi rantakaislikkoon kahlaamaan. Juoksi rantaviivaa edestakaisin ja kävipä uimassakin pienen pienen pätkän. Ja Martan mielestä oli ihan parasta, kun rannasta löytyi kalanraato. Siinä ehti hyvän aikaa piehtaroida, ennen kuin tajusin mitä oli tapahtumassa. Olin oikea ilonpilaaja, kun kielsin moisen homman. Mutta voimakas kalanhaju tarttui märkään turkkiin erittäin hyvin. Ulkona sitä ei vielä niin hyvin huomannut, mutta auta armias kun tultiin sisälle. Aivan kuin olisi kalanraato unohtunut viikoksi pöydälle. Yritin kammata koiraa, että haisevat selkäkarvat irtoaisivat. Jonkin verran haju ehkä laantui, mutta edelleen tulee nenään pistävä kalanhaju. Martan mielestä kalanhaju on parasta. Eipä ollut ensimmäinen kerta kun kala haisee Martan turkissa. Mitkään likaojat eivät ole Marttaa kiinnostaneet, mutta oksennukset ja kala, siinä on parhaat parfyymit, Martan mielestä. Ensi yönä näemme sitten kala-aiheisia unia, kun vieressä makaa puoli metriä kalanhajua.

Eilen treenattiin agilityä. Treeneissä oli vain kaksi koiraa, mutta rakennettiin silti yksi möllirata. Päivä oli erittäin lämmin, joten juostiin rataa vain pari kertaa kerrallaan, ja sen jälkeen koirat sai huilata varjossa. Lämmöstä huolimatta Martta meni erittäin innokkaasti ja hyvin. Vain omat sähläykseni kentällä sekoitti koiraa, muuten ei ollut mitään ongelmia. Hyppyjen ja putkien lisäksi radalla oli muuri, pituus ja puomi, ja Martta suoritti kaikki esteet varmasti. Yksittäisinä esteinä oli keinu ja puolikkaat kepit. Keppejä emme ole Martan kanssa menneet sen jälkeen kun aloitimme kujakeppien harjoittelun. Nytkään ei ollut tarkoitus keppejä mennä, mutta uteliaisuus (tai malttamattomuus) voitti, ja halusin kokeilla puolikkailla kepeillä, mitä tapahtuu. Ja mitä tapahtuikaan: Martta meni kepit kuin vettä vaan! Kävelin itse noin metrin päässä kepeistä ja koiruus pujotteli kepit itsenäisesti! Hip hip hurraa! No tokihan minun oli kokeiltava se toisen kerran (ettei vain ensimmäinen kerta ollut sattumaa), ja hei, ne meni taas hyvin. Sen jälkeen maastonakki palkattiin ruhtinaallisesti ja minä maltoin mieleni olla tekemättä keppejä enää ollenkaan. Jatkamme siis kujakeppien harjoittelua kotipihassa. Ja yritän malttaa mieleni, ja pitää harjoittelumäärän kohtuullisena. Selvästikin useampi välipäivä harjoittelussa sekä ekstraherkut pitää koiran keppimotivaation korkealla.

19.5.2011

Enemmän ja vähemmän tekemistä

Kujakepeistä pidettiin muutaman päivän tauko, että saatiin ladattua motivaatiot täyteen. Sitten alettiin tehdä kujakeppejä aivan alusta, eli leveällä kujalla, ja vain muutaman kerran kerrallaan ja herkkupalkalla. Kylläpä löytyi motivaatiota taas! Martalla ei ole mitään ongelmaa kujan kanssa. Hakee hienosti aloituksenkin oikealta puolelta ainakin hieman viistosta alkuasennosta kummaltakin puolelta. Mutta keppejä voidaan tehdä vain muutaman kerran, sillä innostus laskee tosi nopeasti. Niinpä tehdään nyt joka iltalenkin jälkeen muutaman kerran kujaa, ja sen jälkeen touhutaan vielä jotakin muuta pihalla hetkinen. Tänä iltana kavensin keppejä keskeltä niin, että kolme keppiä on jo lähes suorassa. Ja hienosti se Puppis pujotteli, kun palkkana oli kuivattua mahaa. Mutta tosiaan eteneminen täytyy tehdä pienissä askelmissa, sillä jos palkkaa ei tule paria kertaa peräkkäin, niin siihen loppui yrittäminen. Alkaa mäyräkoiramainen altakulmien mulkoilu ja käsijarrupäällä kulkeminen. Eli harjoitukset tehdään niin, että aina onnistutaan. Aina keppiharjoituksen päätteeksi tehdään Martan kanssa "etsimistehtävä": heitän kourallisen pienen pieniä namupaloja pitkin nurmikkoa. Martta on aina valmis innokkaasti etsimään herkut nurmikosta. Häntä heiluen ja nenä tiukasti tuhisten kulkee pitkin pihaa. Hirmuisen jännää ja hauskaa puuhaa!

Eilen ei tehty Martan kanssa mitään muuta kuin "vain" tavalliset ulkoilut, ilman sen kummempaa aktivointia tai treeniä. Kun vettäkin satoi, niin ulkoilut oli tavallista lyhyemmät eikä jääty pihalle oleilemaan. Koko illan Martta oli sisällä erittäin aktiivinen. Kantoi leluja ja luita, kerjäsi huomiota ja leikkikaveria. Yritä siinä sitten katsoa telkkaria tai istua tietokoneen ääressä, kun vieressä napotti puolen metrin pötkö, joka oli täynnä energiaa ja valmis touhuamaan. Siinä se istui vieressä sohvalla ja katsoi silmiin ja marmatti. Välillä hyppäsi nuolemaan naamaa. Ja retuutti jos minkälaista lelua ja pyysi leikkiin. Voiko sitä innostuneisuutta tyrmätä? No ei voi. Hyvästi rauhallinen sohvanpohjalla makuu -ilta. Ei auttanut kuin tarttua lelun toisesta päästä kiinni tai pidellä puruluuta, että luun jyystäminen onnistuu paremmin.

Tänään raskaan työpäivän jälkeen ajattelin, että koira on väsytettävä, ettei taas koko ilta mene sisällä koiran kanssa leikkimiseen. Niinpä lähdettiin ajoissa iltalenkille. Koulun kentällä tehtiin tokoa. Oikeastaan se ei ollut alunperin suunnitelmissa, mutta kun tultiin koulun kohdalle, niin Martta kurvasin koulun pihaan ja jäi katsomaan häntä heiluen, että mitä nyt tehtäisiin. Niinpä tokoiltiin: seuraamisia, paikallaan makuuta, merkkiä. Ja kyllä oli koira täynnä energiaa. Innolla odotti, että mitä sitten. Maahanmeno oli tänään vaikeaa, mutta arvelin sen johtuvan märästä maasta. Mutta sitten kun maahan meni, niin siinä pysyi hyvin. Merkiksi otin erilaisia asioita, mitä pihalta löysin: paksu keppi, tiilen pala, kivi. Yllättävän hyvin ymmärsi lähietäisyydeltä merkin, mutta kun lähetin kauempaa, niin merkin hahmottaminen oli hankalaa. Tokoilun jälkeen jatkettiin vielä lenkkiä reilun puolen tunnin ajan, ja Martta sai juosta metsäpolkuja ja pururataa. Kotipihassa tehtiin vielä kujakeppejä muutaman kerran (voi millä innolla niitä mentiin!) ja tietysti "etsimistehtävää".

Vaan eipä ollut rauhallinen koti-ilta kaikesta aktivoinnista huolimatta. Virtaa riitti vielä siihen lelujen retuttamiseen, ja vielä illalla yhdentoista aikaan talomme karvainen asukki oli vailla leikkikaveria ja luun pitelijää. Tämä kirjoittaminen on hieman hidasta, kun sen joutuu tekemään yhdellä kädellä, kun toinen käsi toimii puruluun pidikkeenä. Mikäli luunpidikekäsi eksyy tilapäisesti tietokoneen näppäimistölle, loppuu puruluun syönti välittömästi. Syyttävä katse tuijottaa parinkymmenen senttimetrin etäisyydeltä ja samalla alkaa kotieläimestä lähteä hassu marmattava ääni. Sen jälkeen luuta aletaan tökkiä nenällä, kunnes se tipahtaa sohvalta lattialle. Sen jälkeen marmattava ääni kovenee ja muuttuu erittäin vaativaksi: luu on nostettava välittömästi takaisin koiran nenän eteen ja pidettävä sitä niin, että luun pureminen on helpompaa. On se vaan vaativa pieni otus, mutta niin mahdottoman suloinen, ettei sitä voi vastustaa.

18.5.2011

Kesän ensimmäinen mejä-harjoitus

Eilen vietiin Martta metsään noin 23 tuntia vanhalle ja noin 200 metriä pitkälle jäljelle. Ensin koira sai juosta enimmät höyryt pois, eli käveltiin metsässä vartin verran ja Martta juoksi vapaana. Kyllä tuo koira syttyy, kun pääsee metsään! Kun Martta sitten vietiin jäljelle, niin koira ei oikein malttanut keskittyä. Pomppi hyvin innokkaasti jäljellä, mutta välillä muut metsän hajut olivat paljon mielenkiintoisempia. Pari kertaa piti palauttaa jäljelle, mutta muuten meni hyvin. Etenkin lopussa malttoi kulkea rauhallisemmin nenä maassa. Pysähtyi hyvin makaukselle, mutta siitä jatkaminen oli hankalaa. Olisi mielellään vain lähtenyt kulkemaan jonnekin päin metsää, eikä jälki enää kiinnostanut. Mutta kun ohjasin takaisin jäljelle, niin hyvin jatkoi siitä eteenpäin.

Mitä tästä harjoituksesta opittiin? Ensinnäkin Marttaa pitää lenkittää enemmän kuin vartti. Seuraavalla kerralla tehdään kunnon lenkki metsässä ja nuuhkitaan nenä täyteen metsän hajuja ennen kuin aletaan tosi toimiin. Toiseksi koira tarvitsee enemmän harjoitusta ja rutiinia tuohon hommaan. Selvästikin jäljen seuraaminen oli helppoa, mutta ei ehkä ihan täysin ymmärtänyt, mikä siinä on idea ja miksi sitä pitää tehdä. Mietinkin, että pitääkö mahdollisesti "maaliin" pääsy ja sorkan löytäminen palkata jollakin herkulla, vai miten sitä motivoisi kiiruhtamaan eteenpäin. Viime kesästä poiketen Martta kulki nyt hyvin itsenäisesti eikä vaatinut minua kulkemaan aivan kannoilla. Nyt kuuden metrin naru ei meinannut riittää, kun koira pääsi vauhtiin. Meidän pitäisi myös harjoitella makauksia erikseen.

Kesän ensimmäinen harjoitus meni sen verran hyvin, että innosti jatkamaan harjoittelua. Pitää tehdä uusi jälki viikon tai kahden päästä. Voisi ensin tehdä lyhyen makausharjoituksen ja sen jälkeen tuollaisen pari-kolme sataa metriä pitkän jäljen. Uskon, että kun Martalla loksahtaa palaset kohdalleen, niin perheemme maastonakista tulee oivallinen jälkikoira. Jäljen tekeminen on vain sen verran työlästä, että meinaa nuo muut harrastukset viedä kaiken ajan, ettei jäljen tekemiselle riitä enää aikaa ja energiaa. Mutta yritetään, kun koirastakin tuo tuntui olevan niin hauskaa.

16.5.2011

Keppitauko, mutta muuta treeniä kyllä

Edistyttiin mukavasti kujakepeissä. Sitten tuli takapakkia. En tiedä harjoiteltiinko liikaa vai vaadinko koiralta liikaa. Martan innostus keppeihin väheni kerta heitolla. Niinpä olemme nyt pitäneet useamman päivän tauon kepeistä ja kunhan aloitamme uudelleen, niin aloitamme ihan alusta leveällä kujalla. Päästiin kujassa jo noin 10 cm:n levyiseen kujaan ja minusta se on aika hieno saavutus lyhyessä ajassa. Sitten Martta alkoi oikomaan, ja kun en kahteen kertaan palkannut, niin siihen loppui into. Eli nyt minun täytyy hillitä omaa intoani vaikeuttaa keppejä liian pian. Mieluummin tahkotaan leveää kujaa eri kulmista pitempään ja paljon palkkaa koiralle.

Keppien sijaan ollaan tehty tokotreeniä jonkin kerran. Koulun kentällä tehdään seuraamista, kun se ei kotipihassa onnistu. Sen sijaan merkkiä ja suuntia voidaan ottaa pihassakin. Ne on Martan mielestä hauskoja harjoituksia. Tosin suunnista ollaan tehty vain vasenta. Pitäisi varmaan alkaa tehdä myös oikeaan suuntaan harjoituksia.

Sunnuntain agilitytreenissä Puppis paineli taas kuin jänis. Intoa oli kuin pienessä kylässä. Treenattiin radalla hieman harvinaisempia esteitä, kuten pöytää, muuria ja pituutta. Niitä ei ole usein treenattu. Yllättävän hyvin meni. Ekalla kerralla muuri tuntui Martasta liian oudolta. Mietinkin, että pitäisi tehdä erinäköisiä esteitä, sillä tuntuu tottuvan nopeasti samanlaiseen ja rutinoituu menemään tietynnäköisiä esteitä. Sitten kun kisoissa sattuu olemaan ihan erilaista, niin voi olla vaikeuksia. Ensimmäistä kertaa hyppäsi kesken kaiken keinulta alas. Sitä ihmettelin kovasti. Onneksi se ei toistunut. Kokeiltiin pöydän kanssa myös sitä, että "tuomari" laski vieressä ja sanoi "mene". Halusin kokeilla, malttaako Martta odottaa minun käskyä vai lähteekö jo "tuomarin" käskystä. Mutta hienosti pysyi pöydällä. Lähtöä pitää kyllä vielä harjoitella, sillä meinaa varastaa. Radan lisäksi harjoiteltiin muutaman hypyn kanssa tiukkoja kääntymisiä sekä irtaantumista. Käännökset vielä onnistuu, mutta irtautuminen vaatii treeniä.

Tänään kävin tekemässä verijäljen metsään pienessä vesisateessa. Huomenna kokeillaan, vieläkö Martta muistaa, mitä sille tehdään. Pelkään, että elävän riistan haju kiinnostaa enemmän, mutta saa nähdä. Jälki on tehty helppoon maastoon ja luulisin, ettei kovinkaan riistarikasta aluetta ole se tienoo. Sain tehtyä noin parin sadan metrin jäljen, jonne on tehty pari makaustakin. Sen pitempää on turha tehdä, ennen kuin näkee, miten homma lähtee käyntiin. Edellisestä jäljestä on pitkä aika, enkä tiedä, miten jäljen seuraaminen on Martan muistissa. Jos koira kulkee jäljen helposti ja innokkaasti, niin kenties kiinnostutaan kokeilemaan ihan oikeaa koettakin joskus. Mutta jos menee tahkoamiseksi, niin saattaa virallisiin kokeisiin osallistuminen jäädä, ainakin toistaiseksi, sillä onhan meillä agility ja toko, jotka vievät treeniaikaa. Kaikkeen ei vaan revetä. Mutta kylläpä koira innokkaasti haisteli veripulloa ja sientä, kun tulin kotiin. Piti antaa pieni herkku eli pala siansaparoa palkaksi innokkuudesta. Katsotaan, miten innokas on tositoimissa huomenna.

11.5.2011

Kujakepit, osa 1: Kyllä me nämä vielä opitaan!

Tänään meillä oli varsinaisesti kujakeppien ensimmäinen harjoituspäivä. Aluksi kepit oli melko leveällä ja harjoiteltiin eri kulmista ja matkojen päästä sisääntuloa kepeille. Kylläpä Martta osasi jo hienosti hakea kepeille, vaikka pari kertaa otin pienoisen riskin ja laitoin sen melko vinosti tulemaan kepeille. Huomasin kyllä, että minun omalla sijainnilla oli merkitystä. Tai sitten se oli jokin asento tai muu ruumiinkieli, joka pari kertaa opasti Marttaa oikaisemaan suoraan minun luokse. Vain pari kertaa tällainen oikaisu kuitenkin tapahtui. Pääasiassa Martta teki kepit oikein.

Sitten kavensin keppejä keskeltä. Ei mitään ongelmaa. Sisääntulon pidin koko ajan leveänä, mutta muuten kaventelin keppejä eri kohdista. Jouduin kaventamaan lisää muutamaan otteeseen, kun Martta onnistui joka kerta niin hienosti. Ja mikä into me molemmat löydettiin keppiharjoitteluun! Martta tekee keppejä kerta toisensa jälkeen hirmuisen innokkaasti, kun aikaisemmin voitiin harjoitella keppejä vain muutaman kerran, kun se ei maastonakin mielestä ollut ollenkaan niin kivaa. Tai sitten minä osaan motivoida Marttaa paremmin kujakepeille. Ihan sama mikä on syy, mutta pääasia, että opitaan kepit ja meillä on kivaa.

Galleriaan on nyt lisätty kolme lyhyen lyhyttä videopätkää meidän kujakeppiharjoittelusta ensimmäisenä päivänä. Ajattelin, että on hauska seurata, miten kehitys tapahtuu.

9.5.2011

Kujakeppeily alkakoon!

Kepit ovat olleet agilityssä meidän heikkolenkki. En ole saanut Marttaa motivoitua kepeille samalla tavalla kuin muille esteille. Sainpa sitten vinkin opettaa kepit kujakepien avulla. Tänään saatiin Martan kanssa ensin pikatehokurssi kujakepeistä, jonka jälkeen kepit pakattiin autoon ja tuotiin meidän pihaan. Nyt olisi juhannukseen asti aikaa opettaa kepit koiralle. Melkoinen haaste.

Muutaman häröilyn jälkeen Martta äkkäsi kujakeppien idean. Kunhan minä en nyt sössi tuota koiran alkanutta oppimisprosessia, niin kyllä meillä on hyvät mahdollisuudet. Kokeiltiin jo Martan lähettämistä kujaan vinosti molemmista suunnista, niin yllättävän hyvin osasi suunnistaa oikeasta välistä kujaan.

Kokosin kepit saman tien omaan pihaan. Käytiin iltalenkillä, enkä tietenkään malttanut olla kokeilematta keppejä. Ja voi hitsi: koira meni kuin unelma. Ja millä innolla! Kun oli juossut kujan läpi namujen syöntiin, niin häntä heiluen tapitti minua kuin sanoen, että Lisää! Niin niitä keppejä sitten juostiin. Ja tosiaan, juostiin sitten molemmat. Minäkin innostuin niin, että laukkasin pitkin pihaa ja hoin: kepitkepitkepitkepit... Ja Puppis laukkasi keppejä, välillä vinoista kulmista sisään, välillä kepit kapella. Eipä ole ennen keppejä sellaisella innolla tehty, kumpikaan. Mahtoi sitä naapurilla olla ihmettelemistä, kun meidän laukkaamista ja hihkumista katseli. Tätä laukkaamista on sitten vuorossa joka ilta, joten ennättää kaikki naapurit "nauttia" meidän keppiharjoittelusta. Martan ilme oli välillä sellainen, että jos näin helposti namuja saa, niin mikäs tässä jolkotellessa. Huomenna otetaan hieman videopätkää harjoittelusta. Voidaan sitten seurata, miten homma etenee.