20.6.2012

Kesä aloitettu, lomaa odotellessa

Kauan odotettu kesä on vihdoin koittanut. Ja vaikka ei vielä kesälomalla ollakaan, niin ollaan osattu nauttia alkukesästä: pitkiä kävelylenkkejä, pihalla oleilua ja mökkeilyä. Kaikenlainen treenaaminen on edellisten agilitykisojen jälkeen jäänyt vähälle, ihan tarkoituksella. Nyt me huilataan hetki ennen kuin aloitetaan tokon treenaaminen oikein tosissaan. Tai, miten tosissaan sitä nyt mäyriäisen kanssa voi tehdä, mutta jos tavoitteena on syksyllä mennä kokeeseen, niin kai sitä olisi nyt sitten jossakin välissä treenattava.

Nyt kesäkuussa meidän suosittu iltalenkki kulkee joen rantaa pitkin. Martta on tohkeissaan, kun saa kaivaa joen pientareella olevia myyrän koloja. Se voisi tehdä kaivamishommaa tuntikausia, mutta minä joudun olemaan ilonpilaaja ja nyhtämään koiran mielipuuhastaan. Kuljetaan mateluvauhtia joen rantaa pitkin: minä nautiskelen veden äärellä olemisesta ja kesän tuoksuista, Martta nauttii kaivamisesta ja joessa kahlaamisesta. Rantaheinikko vain viuhuu, kun mäyräkoira niin kovin tosissaan etsii vesirottia. Eräs ohikulkija huikkasi, että "Onko sulla siellä fretti?" Nauratti molempia, kun totesin, arvauksen olevan aika lähellä, mäykkyläinenhän se siellä, jota ei tosin heinikon keskeltä juurikaan erota.


"Lapiokäsillä kaivaa vaan, ei tarvitse lapiota laisinkaan.."


Kaivaja kaipaa välillä viilennystä, että jaksaa taas kaivaa.



Viime viikonloppuna oltiin Martan kanssa kesämökillä. Siellä ei pieni koira osaa rentoutua, vaan koko ajan valmiina osallistumaan mihin tahansa puuhaan. Martan mielestä tärkein tehtävä mökillä on vahtia naapureita. Etenkin niitä naapureita, joilla on koiria. Kun sieltä mökiltä liikettä näkyy, niin tappijalka säntää oitis räkyttämään tontin rajalle. Tällä kertaa ei naapurin koiria näkynyt, joten saimme nauttia luonnon äänistä ilman taustaräkytystä. Mökkiranta ja laituri on Martan lempipaikkoja. Saattaa viettää yksikseenkin laiturilla pitkiä aikoja. Nimenomaan niitä koirallisia naapureita ja ohi ajavia veneitä vahtien. "Puttis" pysyy mökkitontilla hyvin. Ei ole vielä keksinyt lähteä riistan ajoon, mutta luulenpa, että jos hirvi tai muu mielenkiintoinen otus näköetäisyydelle ilmestyisi, niin tonttirajat unohtuisi siihen paikkaan. Mökillä ei ole paljon mahdollisuuksia tehdä kävelylenkkiä. Samaa tietä on sahattava edestakaisin, tai sitten kuljettava jonkin matkaa pöpelikössä ja kivikossa, mikäli haluaa tehdä oikean lenkin. Silti Martta on aina innokas lähtemään kävelylle. Ja lenkit on tehtävä hihnassa, sillä muuten mäyräkoira häviää metsään. Muutaman kerran sitä on kokeiltu ja jouduttu sitten puolisen tuntia odottamaan itikoiden syötävänä, kunnes suuri metsästäjä suvaitsee saapua takaisin. Haukku vaan raikaa metsässä, kun Martta ilmoittaa mielenkiintoisesta hajulöydöksestä. Martan mielestähän se on ihan parasta, mutta meistä muista tosi rasittavaa.

Ja jos ei sitten olla lenkillä, eikä tarvitse naapureita vahtia, niin sitten vahditaan kassia. Viime kesänä kassin vahtiminen meni jo älyttömyyksiin, joten tällä kerralla en ottanut Martalle varsinaista omaa kassia ollenkaan. Mutta kuinkas ollakaan. Se minun kassi sitten joutui vahtimisen kohteeksi.
 Ei se kasseja vahdi ihmisiltä vaan toisilta koirilta. Ja mökillä on tasan yksi toinen koira, ranskanbulldoggi Remu, jota ei Martan kassi voisi vähempää kiinnostaa. Remu-raukka on aivan hoo moilasena, kun aivan yllättäen joutuu kipakan nartun hyökkäyksen kohteeksi. Kassi kun sattui olemaan siinä oven vieressä, joten väkisin joutui siitä kulkemaan, mikäli mieli ulos tai sisään. Ja siinä kassin päällä sitten kökötetään koko se aika, kun ollaan mökissä. Välillä tekee mieli tulla nukkumaan sohvalle, mutta kun Remu ottaa askeleenkin kohti ulko-ovea tai keittiötä (joiden matkan varrella kassi on), niin Martta syöksyy salamana puolustusasemiin kassin luokse. Joo, todella rentouttavaa mökkeilyä.

Kassivahti.
Tärkeimmät vahdittavat koottu yhteen paikkaan: kassi ja luu.

Mökillä meitä nukuttaa niin mahdottoman hyvin. Tai minua ainakin, Martasta en tiedä, onko se koko yönkin valppaana. Viikonloppuna yö oli sen verran viileä ja kostea, että Martta nukkui koko yön minun peiton alla. Mutta jostakin syystä se aina mökillä herää aikaisin ja haluaa ulos. Mutta kun ilma oli sateinen, niin pienen pihakierroksen jälkeen tuli pian takaisin aittaan jatkamaan unia.

Yksi vuorokausi mökkielämää vaatii kahden vuorokauden levon. Kun tullaan mökiltä kotiin, niin Martta vain nukkuu ja nukkuu. Kai se raittiissa ilmassa oleminen vaatii veronsa tuolta hassulta otukseltakin. Tai me ei ehkä ymmärretä, miten rankkaa puuhaa on se jatkuva vahtiminen.

10.6.2012

Ja niin me vaan noustiin kakkosiin

Kukapa olisi uskonut, että neljät agilitykisat mäyriäisen kanssa ja sitten ollaankin jo kakkosluokassa. En minä ainakaan vielä lauantaiaamuna, kun kisoihin lähdettiin. Vaikka kaksi LUVAa jo olikin taskussa, niin jostakin syystä kakkosluokka on tuntunut kaukaiselta.

Olin ilmoittanut meidät Joensuun Agilityurheilijoiden kisoihin kahdelle radalle. Tuomarina oli Minna Räsänen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, joten olin niin iloinen, kun ykköluokka aloitti klo 9. Laskeskelin, että yhteentoista mennessä me päästään jo kotiin pihakukkien istutukseen.

A-rata oli mukavan helppo, sellainen kuin ykkösluokan radan kuuluu ollakin. Ei mitään turhia koukeroita, mutta melkoista juoksemista kuitenkin. Martta teki radan täydellä innolla. Oikeastaan intoa oli alussa taas niin paljon, että jouduttiin tekemään lentävä lähtö. Meidän lähdöt on vain huonontuneet entisestään. Viime kisoissa sentään pysyi paikallaan ensimmäisen radan lähdössä, mutta nyt ei kummallakaan. Onneksi molemmat radat olivat helppoja lentäväänkin lähtöön. Ja niin siinä sitten kävi, että heti A-radalla tehtiin nollatulos ja saatiin serti. Jouduttiin siis starttaamaan B-rata kakkosluokassa. Minä suuri jännittäjä en päässyt helpolla, kun kakkosluokan B-rata alkoi vasta puoli kahdelta.

Kakkosluokan radalle lähdin melkoisen jännityksen vallassa. Ajattelin etukäteen, että kuuma ja pitkä päivä on vienyt Martalta terävimmän innon, joka toisi myös lähtöön rauhallisuutta. Olin väärässä: lentävä lähtö jouduttiin taas tekemään. Radassa oli myös pari ansaa, joista etenkin toinen toi melkoisen lisäjännityksen: putki ja A-este olivat vierekkäin, joista piti sitten valita putki. Viime aikoina ollaan melkoisesti treenattu kontakteja, joten arvelin Martan imevän A:lle turhan kevyesti. Toisaalta ajattelin, että kun tämä on meidän ensimmäinen kakkosluokan rata, niin suuria odotuksia ei voi olla. Loppujen lopuksi me molemmat tehtiin parhaamme, ja täytyy sanoa, että se oli kenties meidän paras rata ikinä, vaikka yksi rima radalla tippuikin. Me tehtiin rata juuri niin kuin olin se suunnitellutkin ja se tuntui niin helpolta. Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna.

Maria oli taas niin ihana, että videoi meidän radan:



Inka oli saanut otettua Martasta hyviä vauhtikuvia:

Mäykkyläinen pötkeltää menemään.

Ja kepit haukutaan.

Ykkösluokan radalla sijoituttiin toiseksi ja kakkosluokan radalla kolmanneksi. Meillä oli kerrassaan loistava päivä, joka vietettiin mukavassa porukassa. Ja kun vielä menestystäkin tuli, niin mikäs sen hauskempaa. Ei mennyt päivä hukkaan, vaikka kesäkukkien istutus jäikin toiseen kertaan.

On tuo mäyriäinen vaan niin hauska otus, ja se osaa yllättää. Nopeutta sille on tullut melkoisesti agiradalla. Enää ei olekaan mikään pikkuköntys, vaikka eihän me tulla monelle ns. agilityrodulle ajalla pärjäämään. Mutta siinä mielessä mäyräkoiran kanssa harrastaminen on mukavaa, että kukaan ei aseta meille mitään odotuksia. Se on vaan sellainen hassu pikku otus, ja kaikki onnistuminen on vaan plussaa.

Tässä sitten virallinen pönötyskuva ruusukkeen kanssa:



Tänään annoin Martalle palkinnoksi saadun siankorvan. Vinkuen kantoi sitä huoneesta toiseen. Piilotti sen ensin sohvan taakse, kunnes tajusi, että ulkona sille löytyisi parempi paikka. Niinpä siankorva on pahojen päivien varalta meidän rapunpielessä soraröykkiön alla. Sieltä se sitten kaivetaan, kun on tarpeeksi pehmennyt.