28.2.2011

Fleecepukuun totuttelua, osa 2

Tänään kokeilin toista tekniikkaa uuteen fleecehaalariin totutteluun. Laitoin puvun päälle ja puuhasteltiin sisällä kaikenlaista vajaan tunnin verran. Kylläpä oli haasteellista. Ensin Puppis ei suostunut ottamaan askeltakaan, vaan jumiutui niille sijoilleen keittiöön. Menin eteiseen penkomaan laatikkoa, jossa on kaikki Martan tavarat, myös luut ja namut. Yleensä ei tarvitse kuin kävellä laatikkoa kohti, niin Puppis on paikalla kuin ammuttuna vaatimassa herkkuja ja luita, joita pitää laatikosta sille tarjoilla. Mutta puku päällä koiraa ei kiinnostaneet namut eikä luut. Sain pitkään houkutella, käyttää kaikki mahdolliset keinoni, ennen kun koira vääntäytyi eteiseen. Siellä sitten tarjosin kaikenlaista herkkua, kuten kuivatettua naudan mahaa, lihatikkuja, erilaisia puruluita. Ensin ei huolinut mitään namua. Mulkoili minua erittäin loukkaantuneen näköisenä. Lopulta onneksi ahneus voitti ja alkoi lämmetä makupaloille.

Aloin heitellä namuja lattialle kauemmas ja kauemmas, että joutui liikkumaan puvun kanssa. Miten voikin yksi puku muuttaa säpäkän mäyriäisen liikkumisen etanamaisen tahmeaksi ja vaikean näköiseksi! Yleensä erilaiset puruluut saavat Puppiksen kiihtymään nollasta sataan. Nyt ei päästy edes ykköseen. Sain kotvasen leikkiä puruluilla ihan yksikseni, ennen kuin sain koiran siihen tarttumaan. On se, kun tällainen aikuinen täti-ihminen konttailee pitkin lattioita ja koettaa saada koiran riistavietin syttymään. Huh. Mutta lopulta päästiin jo niin pitkälle, että leikittiin yhtä Martan lempileikkiä, etsimistehtävää. Martta odottaa eteisessä, kun piilottelen makupaloja toiseen huoneeseen. Ja sitten alkaa koira intoa puhkuen etsiä namuja. Voi sitä nuuhkimisen määrää. Ja etsintä kun jatkuu, vaikka namut on jo ajat sitten löydetty.  Mutta puruluut jäi kaluamatta. Etsimistehtävän jälkeen päätti vain maata minun jaloissa täysin passiivisena. Yleensä telkkarin eläinohjelmat saavat Martan höpelöksi: alkaa hillitön hyppiminen telkkaria kohti. Mutta kun puku oli päällä, niin eipä eläinohjelmatkaan kiinnostaneet ja telkkari sai olla ihan rauhassa.

Otin Martalta puvun pois, kun lähdettiin iltalenkille. Vaan eipä unohtanut puvun antamaa nöyryytystä, vaan kulki ulkona metrin verran perässä.  Ihan kuin olisin vetänyt perässäni pyörillä kulkevaa lelukoiraa: kevyesti se siellä perässä tuli,  mutta jos pysähdyin, niin pysähtyi myös perässähiihtäjä. Olin suunnitellut pitempää iltakävelyä, mutta eihän tuollaisen haluttoman otuksen kanssa voinut pitemmälle lähteä. Tyydyttiin tekemään noin tunnin lenkki hidasta etenemivauhtia. Loppumatkasta alkoi jo ahdistus helpottaa ja kotiinpäin käveli ihan iloisesti. Tämä on varmaan se mäyräkoiran luonne, mistä mäyriäiset ovat tunnettuja. Oikukas pieni otus.

27.2.2011

Ulkoilua uudessa puvussa

Vihdoinkin pakkaset hellittivät! Johan tätä sisällä olemista ja kylmästä kärsimistä on riittänyt. Emme siltikään päässeet vielä tänään agilityharjoituksiin, kun jouduimme hieman herättelemään autoa talviunesta. Muutenkin kun koira on ollut niin huonolla liikunnalla, niin lihaksethan sitä olisi jumiutunut äkkinäisestä liikutuksesta.


Tänään käytiin Martan kanssa "vaateostoksilla". Mukaan tarttui Hurtan fleecepuku sekä tossut. Hiihtolomareissu Rukalle edellyttää, että lämmintä vaatetta on oltava jokaisella. Jos sattuu pakkaskelit koko viikoksi, niin ei sitä koko aikaa silti kärvistellä hotellihuoneessa, vaan ulkoilua on oltava. Laitoinpa sitten Martalle iltalenkille fleecepuvun päälle. En pakkasen vuoksi, vaan että tottuu siihen. Tunnin lenkki kierrettiin, vaan eipä riittänyt tottumiseen tuo aika: koko lenkin kulki hyppien eteenpäin kuin jalkapuoli piski. Ainuttakaan raviaskelta ei ottanut, vaan sinnitteli eteenpäin vaivaisen koiran tavoin. Tarkistin moneen kertaan, että kiristääkö puku vai mikä siinä on vikana. Mutta kun tuo puku on ennemminkin liian löysä, joten ei pitäisi kiristää. Sinnikkäästi maastonakki hyppeli koko lenkin. Aluksi se minua huvitti, mutta loppumatkasta jo ärsytti suunnattomasti. Ajattelin, että kyllä se tuohon hyppimiseen väsyy ja alkaa lopulta juosta normaalisti. Mutta ei. Sinnikäs on pieni otus. Täytyy varmaan aloittaa pukuun totuttautuminen ensin sisätiloissa. Tossuja ei olla vielä käytännössä testattu. Pukua ja tossuja ei selvästikään voi laittaa yhtäaikaa, muuten ei päästä etenemään lenkillä ollenkaan. Jos sitä huomenna aamulenkille laitettaisiin tossut. Katsotaan, minkälaista hyppelehtimistä se saa aikaan.


 Näiden pakkasten aikana kävi hyvin selväksi, että kun pakkasta on 20 astetta, ei tarvitse lähteä koiraa ulos viemään. Käy tuossa pihassa tarpeillaan sen minkä haluaa, muuten on turha lähteä sitä perässään vetämään. Yhtenä jos toisenakin pakkasaamuna ennen töihin menoa raahasin koiraa perässä kuin matkalaukkua. Kun viimein suostui kulkemaan, niin hyvin mielenosoituksellisesti kulki kaksi metriä minun perässä, pää ylhäällä ja katse suoraan eteenpäin. Ei minkäänlaista kiinnostusta lenkkipolun varrella oleviin houkutteleviin hajuihin tai vaikka pissille pysähtymiseen. Siellä se vaan perässä lönkytti hyvin närkästyneen näköisenä.


Mutta huomenna ei laiteta takkia, vaan lähdetään tekemään pitkä kävelylenkki, pitkästä aikaa. Sitä me ollaankin kaivattu, molemmat.

Tässä Martta uudessa puvussa:



16.2.2011

Emme pidä pakkasesta

Onni on omistaa koira, joka ei viihdy kylmässä. Pakkaskelillä saan hyvällä omalla tunnolla olla sisätiloissa ja nauttia takkatulen lämmöstä Martan kanssa. Kun pakkanen kiristyy lähemmäksi kahtakymmentä astetta, Martan mielestä on eläinrääkkäystä raahata koiraa ulkoilmaan. Tänään yritin tehdä pienen iltalenkin Martan kanssa, pelkästään korttelin ympäri, kun pakkasta on -23 astetta. Päästiin noin 150 metriä, kun koira alkoi huutaa ja ulista, eikä suostunut kävelemään ollenkaan. Ei auttanut, vaikka nostin pikkukoiran syliin, vaan huuto ja uikutus jatkui. Yritin lämmittää tassuja kädellä, mutta ei auttanut mikään. Yritin vielä, että jospa nyt ihan äkkiä pissit lirautat, niin päästään lähtemään kotiin. Juostiinkin pieni pätkä, mutta mikään ei auttanut. Huuto loppui, kun käännyttiin takaisin kotiin. Ja kiireesti makoilemaan takkatulen ääreen. Aah. Loppuillan ajan minua mulkoiltiin hyvin syyttävän näköisenä. Mietin, että mitenhän huomenaamulla, kun pakkasta on kuitenkin luvattu lähemmäs 30 astetta..

15.2.2011

Tästä se lähtee

Vihdoinkin Martan blogisivut ovat valmiit. Siirryimme tänne suntuubista, koska siellä kuvatila täyttyi ja mainokset olivat häiritseviä. Jatketaan Martan tarinoita nyt täällä, kenties enemmän harrastuspäiväkirjamaiseen tapaan. Tai mitä tästä nyt sitten tuleekaan.

Täältä löydät Martan "vanhat" sivut.