31.3.2013

Ei se päästä helpolla

Ei oltu ennen kisattu kahtena peräkkäisenä päivänä, joten nyt on sekin koettu. Samoilla jännityksillähän se meni ja Marttakin jaksoi hyvin. Oikeastaan vähän liiankin hyvin, koska energiaa riitti sikailuun tällekin päivälle.

Nyt kun olin selkeästi asennoitunut keskeyttämään radan, jos lähtö ei onnistu, niin se helpotti minun ylikierroksia. Mutta nähtävästi kisatilanne on aina erilainen. Vaikka kuinka sitä suunnittelee ja miettii erilaisia vaihtoehtoja, niin eipä taida aina mennä suunnitelmien mukaan.

Eniten jännitti, että mitä kaikkea tuo mäyriäinen voikaan niissä lähdöissä keksiä. Mihin kaikkeen minun pitää osata varautua. Ja kun kaikkea ei millään pysty ennakoimaan, niin se tuo sen pahimman jännityksen kisatilanteeseen.

Tänään meillä oli taktiikkana "toko ennen agilityä". Eli jo aamulenkillä tehtiin tokoiluja. Etenkin sivulletuloa, seuraamista ja paikallaoloa. Nähtävästi Martalla oli pienet ylikierrokset jo kotona, sillä ensimmäiset sivulletulot olivat melkoisen väännön takana. Mäyriäinen alkoi esittämään täysin kuuroa ja imbesilliä, joka ei ollut kuullutkaan moista käskyä ennen. Mutta alkoipa vaan muisti palata pätkittäin Martallekin.

Kisajärjestys oli tänään meidän puolella, sillä maksit aloitti. Kakkosluokan koiria oli kaiken kaikkiaan yllättävän vähän. Rataan tutustuminen oli yhtä aikaa kaikilla kakkosilla. Minejäkin oli vain neljä. Heti rataantutustumisen jälkeen otin Martan ulos autosta ja tehtiin tokoa omaan starttiin asti. Ei mitään luppoaikaa kierrosten keräämiseen, vaan seuraamispätkiä, sivulletuloja ja paikallaistumista. Vau, miten hienosti se keskittyi, vaikka ympärillä oli häiriötä. Käytiin myös hallissa tekemässä jotakin pientä, mutta huomasin että kierrokset nousi nopeasti, jos se yhtään pääsi näkemään radalla suorittavaa koiraa. Niinpä se piti pitää tiukassa kontaktissa ja jatkuvassa työssä.

Ekalle radalle yritin viedä sen seuraa-käskyn alla. Mutta kun rata aukeni silmien edessä, kesti noin sekunnin murto-osan, kun koiran vire nousi kattoon. Sen jälkeen olin aivan voimaton. Martta unohti saman tien kaikki käskysanat, sitä kiinnosti vain päästä radalle. Se pörräsi minun ympärillä ja räkytti. Kun pyysin sitä sivulle, niin meni minun jalkojen taakse räkyttämään. Ei suostunut istumaan, vaikka kuinka käskin. Sen sanavarastoon ei enää kuulunut moiset sanat. Steppaili edestakaisin ja käskytti minua jatkuvalla räkyttämisellä. Yllättävän kauan tuomari antoi meidän temputa paikallaoloa. Olin päättänyt, että jos se istuu paikallaan kaksi sekuntia, niin annan sen tehdä radan. Hölmöjä päätöksiä minulta, jälleen. Mutta nähtävästi se minunkin kisavire nousee radalle tultaessa, ja taitaa minulla olla aivan yhtä kova hinku tekemään rataa kuin Martallakin. Ja kun tämä ensimmäinen rata sopi loistavasti lentävään lähtöön, niin siitä tuli vähän sellainen. Martta istui hetken paikallaan, jolloin lähdettiin liikkeelle. Eikä se edes mistään käskystä lähtenyt, vaan varasti ihan törkeästi. Minun olisi ehdottomasti pitänyt laittaa peli poikki aikaisemmin ja unohtaa radan tekeminen. Mutta radanhan tuo kääppänen teki sitten hienosti. Tänään onnistui kontaktit ja minun ohjaus meni suunnitellusti. Ainoastaan yksi rima tipahti, sekin minun syytä, koska tiukassa käännöksessä jätin koiran yksin, kun hätäilin liikaa. Saatiin siis 5 virhepistettä sekä 0,36 sekuntia yliaikaa, vaikka minun mielestä Martta meni radan hyvällä vauhdilla. Ainoastaan kontaktille hidasti jonkin verran, mikä oli taas hyvä juttu. Tuolla tuloksella sijoituttiin toiseksi.

Toiselle radalle ei ollut sitten senkään vertaa tulospaineita. Ajattelin, että kun yksi tulos saatiin, niin ehkäpä voisin nyt käyttäytyä järkevästi toisella radalla ja lopettaa Martan sikailut lähdössä. Rata oli ensimmäistä rataa helpompi, mutta lähtö ei suosinut lentävää lähtöä. Siksipä se motivoi vieläkin enemmän puuttumaan Martan sikailuun.

Myös ennen toista rataa tehtiin tokoa, josta palkaksi herkkujen herkkuja. Hyvin Martta jaksoi edelleen keskittyä, vaikka havaitsin jo pientä väsymystä pienessä otuksessa. Tällä kertaa Martta muisti, mitä sivulla-käskyllä halutaan. Nätisti istui vierellä, kunnes sain kaulapannan irti. Sitten alkoi ryntäilyt. Pari kertaa juoksi ensimmäisen hypyn eteen, josta sain sen huudettua takaisin. Haukkui ja steppaili minun ympärillä, mutta istui jopa sivullakin jonkin aikaa. Mutta heti kun minä otin askeleen, lähti ryntäilemään kohti ensimmäistä hyppyä. Niinpä tein rohkean ratkaisun ja jätettiin rata siihen. Tämä rohkea ratkaisu olisi pitänyt tehdä jo eilen kaksi kertaa ja tänään kaksi kertaa. Mutta nyt se tuli viimein tehtyä ja huomasin, että eihän se niin kamalaa ollutkaan.

Kun tätä lähtö-ongelmaa on hankala selittää kirjoittamalla, niin kokosin kisojen lähdöt yhteen videoon. Yleensä ihmiset bruukaavat näyttää blogeissaan vain niitä onnistuneita ratoja, mutta minä tein komean videon vähemmän komeista lähdöistä. Olkaa hyvä:

 
 
Joka tapauksessa kisoista jäi hyvä fiilis. Niin hyvä, että illalla piti kisakalenteria selata ja suunnitella seuraavia kisoja. Mutta ennen uusia koitoksia on saatava möllikisat alle. Nyt tarvitaan kisanomaista treeniä ja paljon. Ja uusissa ympäristöissä, että saadaan varmasti kisavire korkealle. Jos jotakin näistä pääsiäiskisoista opin on se, että kakkosen radat on oikein sopivia meille. Ja että minulla ei ole ongelmia radan muistamisessa ja ohjauskuvioiden miettimisessä. Ja että onnistuneella suorituksella päästään ihanneaikaankin. Mutta helpolla tuo Puttis ei minua laske. Haastetta on ihan yllin kyllin saada lähdöt onnistumaan ilman että vire laskee. Vaan onhan se hienoa, että koiralla on kova into radalle. Sellaisen kanssa on ilo harrastaa.

29.3.2013

Väärien valintojen kisat

Jos vuoden ensimmäiset kisat näyttää suunnan loppuvuoden kisoille, niin eipä ole hohdokasta agilityn kisakautta meille tulossa. Tänään uskaltauduttiin korkkaamaan kisakausi eikä mennyt suunnitelmien mukaan.

Meidän kompastuskivet on lähdöissä. Tuolle pienellä Kääpälle nousee niin korkea kisavire sillä sekunnilla kun me astutaan radalle, että minä en saa sitä enää hallintaan. En saa siihen enää kontaktia, ja koko touhu menee sähläämiseksi. Kun se on kisavireessä, niin mitkään käskyt ei mene läpi. Paikallaolo lähdössä on aivan mahdoton tehtävä. Siis kerrassaan mahdoton. Kun sitten lähdöstä selvitään, niin sitten se kulkee kuin ajatus. Mutta ne lähdöt.

Ensimmäinen rata saatiin jollakin tavalla rämmittyä. En käyttänyt Marttaa hallissa ennen kisaa. Otin sen suoraan autosta lähtöön. Niinpä se ei tiennyt mitä odottaa, ja malttoi sen pienen hetken olla paikallaan. Paitsi nyt kun videolta katsoin meidän suoritusta, niin huomasin, miten se varasti, heti kun minun selkä kääntyi. Mutta joka tapauksessa alkurata meni hyvin, kunnes tultiin puomille. Huomasin heti, kun se nousi puomille, että tästä ei hyvää seuraa. Sen vire oli niin korkealla, että mitkään minun hiljentämisyritykset eivät uponneet, vaan hyppäsi mahtavalla loikalla kontaktin yli. Ja kun vielä viimeinen rima tuli alas, niin tulokseksi saatiin 10 virhepistettä. Mutta jotakin hyvää tässä radassa oli: selvitettiin se ihanneajassa! Eli vauhtia tuolla pienellä Kääpällä oli tarpeeksi.

Ensimmäinen rata on tallennettu jälkipolville, se löytyy tästä.

Toinen rata oli fiasko. Vaikka olin etukäteen päättänyt, että jos lähtö ei onnistu, niin keskeytän koko touhun, nappaan koiran kainaloon ja tulen pois. Mutta mikä ihme siinä mättää, että kun olen radalla, niin järjellinen ajatus häviää. En kykene enää tekemään mitään päätöksiä, vaan yritän viimeiseen asti tehdä radan, kuten olin suunnitellut. Jos suunnitelmiin pitää tehdä muutos, niin olen ihan hukassa. Nähtävästi se samanlainen kisavire on minulla kuin koirallakin: järki häviää ja koko homma menee merkilliseksi säätämiseksi. Toiselle radalla tultaessa Martta kävi sellaisilla kierroksilla, että näin jo sen ilmeestä, että nyt tämä homma menee puihin. Kun otin hihnan irti, niin samalla sekunnilla koira lähti käsistä. Syöksyi ykkösesteen ohi räkyttämään ensin tuomaria ja sitten minun ympärille hyppimään ja räkyttämään. Ei auttanut käskyttämiset eikä mitkään. Käyttäytyi juuri niin sikamaisesti, että minulla meni pasmat sekaisin. Minun olisi ehdottomasti pitänyt viheltää peli poikki ja viedä koira ulos hallista. Mutta kun ei järki juokse niin ei. Siinä sitten kun sain Martan olemaan kaksi sekunttia paikallaan, niin lähdettiin lennosta tekemään rataa. Ja siitähän ei sitten tullut mitään, vaan otettiin hylky jossakin vaiheessa. En edes itse tiedä missä. Onneksi tästä radasta ei ole edes todistusaineistoa.

Huomenna on uusi kisapäivä. Nyt olen yrittänyt koko illan suggestoida itseäni toimimaan toisella tavalla huomenna. Tein niin suuren virheen tänään, kun annoin koiran lähteä varaslähtönä. Martalle paras palkka on se, kun pääsee tekemään rataa. Niinpä se sai törkeästä käytöksestä parhaan palkan tänään. Jihuu, luuletteko tosiaan, että se ei tee sitä huomenna? Todennäköisesti käyttäytyy vieläkin törkeämmin kuin tänään. Ja kun se on tuollainen "Lassie", joka ei unohda kerran oppimaansa, vaan käyttää niitä tapoja aina tarpeen tullen itse parhaaksi katsomissaan tilanteissa, niin tässä taidetaan olla ison ongelman äärellä. Täytyykö minun vakavasti alkaa harkita lentäviä lähtöjä?






24.3.2013

Nyt me ollaan uran huipulla!

Tänään PoKS ry:n (Pohjois-Karjalan Seurakoirat) vuosikokouksessa jaettiin viime vuoden menestyneille koirille pokaaleita, kunniakirjoja ja ruusuja. Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut, että mäyriäisen saavutukset riittävät moisiin palkintoihin. Mutta niinpä vaan tänään Martta sai kaksi kunniakirjaa:

* Vuoden 2012 agilitytulokas 2. sija
* Vuoden 2012 agilityseuramestari mini 3. sija



Eli uranhuipulla ollaan! Ainakin agilityuran. Enpä usko, että näitä kunnioita saadaan enää jatkossa. Ykkösluokan radat olivat meille vielä mahdollisia, mutta kakkosluokassa ollaan liian kovassa seurassa. Mutta oikeastaan meidän tavoitteet on agilityssä saavutettu, ne mitä alun perin ajattelin. Eli nousu kakkosluokkaan oli meille jo hyvä saavutus. Kaikki mitä tulee tämän jälkeen on plussaa. En vielä tiedä, miten pitkään meidän agilityura ylipäätänsä edes jatkuu, vai aletaanko etsiä haasteita uusista lajeista. Käsissä on niin taitava mäyräkoira, että sen kanssa on ilo treenata mitä tahansa.

Kiitokset meidän agilitymenestyksestä kuuluu ehdottomasti myös mitä parhaimmille treenikavereille sekä leppoisalle treeni-ilmapiirille PoKsissa! Mikäs meidän on treenatessa lämpimässä hallissa mukavien kamujen kanssa :)

21.3.2013

Martta 4 vuotta

Meidän Martta, eli Puttis, eli Puttispuu, eli Kääpätti Kääppänen, on nyt 4 neljä vuotta. Synttäripäivänähän otetaan aina se virallinen pönötyskuva:


Hassua ajatella, että tuo pieni otus on ollut vasta neljä vuotta meillä. Tuntuu, kuin se olisi ollut meillä aina. Kuinka me ollaan tultu toimeen ilman sitä? Toisaalta taas, neljä vuotta on mennyt niin nopeasti. Ja monenlaista ollaan ennätetty puuhastella.

Neljä vuotta, hmm. Sehän on koira parhaassa iässä. Me ollaan hitsauduttu yhteen. Me tunnetaan toistemme aivoitukset, ainakin jollain tasolla. Pakko myöntää: onhan se hieman hemmoteltu eikä olla osattu kasvattaa siitä joka tilanteessa mallikkaasti käyttäytyvää mäykkystä. Mutta menköön harjoituksen piikkiin. Se on meidän ensimmäinen mäyräkoira. Harjoituskappale. Ehkä seuraava osataan kasvattaa paremmin. Mutta meille tuo pieni Kääpätti on paras mahdollinen ja kovin rakas.

Rakkaalle synttärisankarille ostettiin toki synttärilahja. Herkkuja menin ostamaan, mutta kun näin tuon mäykkypehmolelun, niin pakko oli ostaa sekin. Eli kuivatun naudanmahan lisäksi sankari sai mäykkykaverin. Kaveri onkin ollut erittäin suosittu: sitä on retuutettu ympäri taloa ja sen kanssa on nukuttu. Ja hei, se on vielä ehjä! Vielä ei ole jyrsitty siihen reikää ja vedetty sisuksia ulos. Toistaiseksi kaveria on kohdeltu hyvin.



Synttärin kunniaksi Martta on ilmoitettu tämän vuoden ensimmäisiin agilitykisoihin. Pääsiäisenä kisataan omalla paikkakunnalla kahtena päivänä, yhteensä neljä rataa. Tai toivottavasti kisataan. Jos nämä kylmät kelit ei hellitä, niin jätetään kisat väliin. Jotenkin ajattelin, että pääsiäiseen on vielä pitkä aika, ja että pääsiäisenä on kevät jo pitkällä. Tänään vasta tajusin, että pääsiäinen on todellakin jo viikon päästä, ja kevät ei vielä ensi viikolle ennätä. Kuluneen viikon sää on todellakin ollut niin kammottava, että tässähän heittäytyy epätoivoon, jos nämä vielä jatkuu. Järkyttävä pohjoistuuli jäädyttää ilman eikä auta vaikka kuinka päivällä aurinko paistaa, ei se onnistu ilmaa lämmittämään. Ja kun yöllä pakkanen laskee lähelle 20 astetta, niin kyllä aamuisin on itku lähellä.

Onhan se ihan selvää, että en voi näin kylmällä ilmalla Martan kanssa startata. Kun halli on kylmä eikä koiralle ole muuta paikkaa kuin auto, niin en uskalla ottaa riskiä. Toivotaan nyt kuitenkin, että viikossa tapahtuisi ratkaiseva käänne ja saataisiin pääsiäisenä leppoisan lämpimät kisakelit. Mitään kisatavoitteitahan meillä ei ole. Tiedän, että Martan vauhti ei tule riittämään kakkosen radoilla. Niinpä tulostavoitteita tärkeämpänä pidän sitä, että lähdetään tekemään kiva rata. Ehkä ainoa tavoite on onnistuneet lähdöt. Eli jos Puttis onnistuisi pysymään paikallaan lähdössä, niin olisin ikionnellinen. Jos ei pysy, niin harjoitellaan sitten niitä ja  haetaan hylätyt tulokset. Yritän motivoida itseni siihen, että jos koira varastaa,  niin sitten koira viedään autoon ja kisa jää siihen. Nyt kun ollaan ilmoittauduttu neljälle radalle, niin jos edes yksi rata päästäisiin maaliin asti. Kunhan vaan minä lopettaisin hermoilun ja olisin rennosti, niin ehkä Kääppänenkään ei kävisi niin ylikierroksilla kisoissa. Jos saataisiin sellainen hauskanpito ja letkeä fiilis aikaiseksi, niin siinäpä olisi onnistuneet kisat, olisipa tulos mikä tahansa.

Hyvää syntymäpäivää Martan siskoille ja veljelle, jos sattuvat tätä blogia seuraamaan. Olisi joskus kiva kuulla, mitä sisaruksille kuuluu. Ja kasvattaja-Liisalle suuret kiitokset tästä mahtikoirasta! Sankari nukkua öhöttää tässä sohvalla minun kainalossa ja ynisee unissaan. Välillä vaatii rapsutuksia, että uni taas maistuu paremmin.

16.3.2013

Kisamaiset treenit ACE:lla

Tänään oli taas ACE-päivä, eli viiden koirakon joukkio pakkautui autoihin ja suuntasi kohti Kuopiota. Martta matkusti ensimmäistä kertaa vieraan koiran kanssa irrallaan auton peräosan häkissä. Tai eihän Rommel, mukava kääpiösnautseripoika, mikään vieras ole, vaan tokotreenikaveri ja muutaman kerran yhdessä lenkilläkin ollaan käyty. En vaan ollut varma, osaako Martta käyttäytyä nätisti ja olla komentamatta Rommelia. Martan oma häkki oli mukana kaiken varalta, jos joudutaan tuo kipakka narttu laittamaan takapenkille. Vaan matka menikin ihan hyvin. Hieman piti Martan osoittaa Rommelille kaapin paikkaa, mutta nätistihän se Martta sitten osasi olla, ainakin niin pitkään kun auto on liikkeessä. Kun auto pysähtyy ja moottori hiljenee, niin sitten alkaa autossa meteli. Ja se meteli on tuosta pikkuisesta kääpästä lähtöisin. Se tekee sitä vain, kun on muita koiria autossa. Ärsyttävä piirre, enkä ole keksinyt, miten sen saa kitkettyä pois. Se haukkua räksyttää niin pitkään, että pääsee autosta pois. Siinä oli Rommelillakin ihmettelemistä ja kestämistä, kun auton täytti korvia raastava räyhäntä. Mutta kun auto käynnistyy ja lähtee liikkeelle, niin äänet hiljenee.

Mutta matka meni siis hyvin ja ACE:lla oli meillä hyvät treenit. Vaihtoehtoina oli helppo rata, joka tehtäisiin kisanomaisesti tai sitten vaikea rata, jossa hinkattaisiin ohjaustekniikoita. Valittiin porukalla se helppo kisarata. Ja hyvä olikin, että valittiin se. Alkaa olla aika ilmoittautua tämän vuoden ensimmäisiin agilitykisoihin, joten saadaan vähän kisatuntumaa.

Tutustuttiin rataan itsenäisesti ja mietittiin itselle sopivat ohjauskuviot. Sitten suoritettiin rata. Jos tuli ongelmia, niin Harri-koutsi tuli apuun ja kertoi, miten radan voisi tehdä paremmin. Täytyy sanoa, että meidän rata onnistui kertarysäyksellä, paitsi että Martta hyppäsi puomin alastulokontaktin yli. Martta ei kestänyt minun sivuttaissuuntaista liikettä puomilla. Sille tulee kiire minun perään, eikä malta tehdä kontaktia. Saatiin sen treenaukseen hyvät ohjeet. 

Toinen kierros tehtiin sitten kisanomaisesti. Eli rata mitattiin (157 metriä) ja kellotettiin. Saatiin laskettua koiran etenemät. Mielenkiintoista, koska sitä ei ollakaan koskaan treeneissä tehty. Mutta miten paljon voi vaikuttaakaan radantekemiseen se, että otetaan sekunttikello esille ja sanotaan, että nyt on onnistuttava loppun asti? Sama rata oli hetkeä aikaisemmin tehty ja nyt kun sitä aletaan suorittamaan kisanomaisesti, niin eipä enää olekaan niin rentoa. Ensinnäkin Martta kuumeni lähdössä. Mistä ihmeestä se lukee minun hermoilun? Vaikka enhän omasta mielestäni hermoillut ollenkaan selvästi, niin jostakin tuo pieni kääpätti sen aistii. Ei meinannut lähdöstä tulla mitään, kun kääpällä oli kiire radalle. Varmaan kolme kertaa yritti varastaa ja sain sen aina palauttaa takaisin. Toisaalta olin siitä iloinen, että sain kerrankin lähtöä treenattua, kun normitreeneissä ei tuota varastamista tapahdu. Mutta sen verran se minusta aisti, että nyt on tosi kyseessä, että alkoi höyrytä radalle pääsyä. Muuten rata meni lähes samalla tavalla kuin ensimmäisellä yrittämällä. Parissa kohdassa jäin ihan turhaan varmistelemaan, mistä Harrikin sanoi, että turhaa se on: koira kyllä menee ja osaa.

Mutta se etenemä: 3,1 m/sek., eli ei voi sanoa hyväksi. Martan meno kyllä näyttää vauhdikkaalta, mutta kello sanoo toista. Nyt täytyy miettiä, mistä saataisiin vauhtia lisää.

Tässä tämän päivän treeni:



Opin tänään uuden termin: Lassie. Ja että minulla on sellainen.
Koira, joka on erittäin oppivainen ja soveltaa kaikkea oppimaansa itse parhaaksi katsomallaan tavalla aina tilanteen mukaan. Eli se ei aina toimi samalla tavalla samassa tilanteessa, vaan järkeilee itse, mitä milloinkin tekee. Erittäin hankalaa siis agilityradalla, koska vaikka kuinka vahvistaa treeneissä esim. kontakteja, niin kisatilanteessa koira voi valita jonkun toisen tavan, mikä ei taas ehkä miellytä minua.

13.3.2013

Tänä iltana: hiiret numero 6 ja 7

Onkohan tulossa runsas hiiri- tai myyräkevät?

Martan tämän talven hiirisaalis alkaa olla jo melkoinen. Kyseessä on kuitenkin kaupunkilaiskoira, jonka kanssa lenkkeillään asutusalueella ja lähimetsässä lenkkipoluilla. Ei rämmitä pelloilla eikä erämailla. Tosin Martta on kyllä enimmäkseen irti, kun lähimetsässä kuljetaan, mutta on se hiiriä napannut hihnassa ollessaankin. Vikkelästi mäyräkoira loikkaa, kun hiiri vilahtaa vieressä. Ei sitä hihnanpäässä roikkuja ennätä asiaan puuttua, kun on koiralla jo hiiri hampaissa. Niin, nyt puhun hiiristä, mutta kyseessä voi olla metsämyyrä tai joku muu pieni jyrsijä. En niitä erota toisistaan. Paitsi päästäisen, ja niihin ei olla tänä talvena törmätty. Sen sijaan hiiret tai myyrät tai mitä ne nyt onkaan, ovat kävelleet tuossa lenkkipolulla. Joko meitä vastaan tai mönkineet  lumipenkan reunaa pitkin. Helppoja saaliita innokkaalle metsästäjälle.

Marttaa kiinnostaa hiiret juuri niin kauan, kun ne liikkuu tai niistä lähtee ääni. Ei suinkaan meinaa syödä moisia otuksia, mutta kun ne vinkuu, niillä voi leikkiä. Kun jyrsijä ei enää vingu, sen voi hylätä tien varteen. Viimeistään siinä vaiheessa alkaa minun osuus asiaan. Siinä sitten kontallaan pitkin maita ja nenä kiinni hiiressä tutkitaan, että onko se varmasti kuollut. Hengittääkö se. Voi ei, jos se hengittää. Minusta kun ei ole tappamaan mitään elukkaa, en kykene edes armokuolemaa moiselle otukselle antamaan. Niinpä joudun usuttamaan Marttaa hoitamaan homma loppuun asti. Kun vihdoin olen todennut jyrsijän kuolleeksi tuijoittamalla sitä pitkään ja pitämällä peiliä sen suun edessä (no ei nyt sentään), niin voimme jatkaa matkaa. Kieltämättä lenkkeilijöistä ja muista kulkijoista on sangen huvittavaa nähdä epätoivoinen koiranulkoiluttaja antamassa hiirelle tekohengitystä tai yrittämässä herättää sitä henkiin tuijotuksen voimalla. Lopulta kuitenkin Martan suorittama napakka ravistus tai niskasta puraisu päästää hiiren autuaammille jyrsijöiden maille.

Tänä iltana oltiin kävelemässä erittäin onnistuneista agilitytreeneistä kohti kotia, niin tuolla kilometrin matkalla autuaammille jyrsijöiden maille pääsi peräti kaksi hiirtä. Ei näitä ole aikaisempina vuosina näin runsaasti ollut. Vai onko koirasta kuoriutunut armoton metsästäjä, mäyräkoirasta tullut myyräkoira? Ei kai nämä lenkkipoluilla kulkevat hiiret voi mitään ruudinkeksijäyksilöitä olla. Selkeästi joitakin itsemurhakandidaatteja. Kuinka paljon tuolla lumen alla hiiriä onkaan, jos niitä näin runsaasti vilistää pitkin teitä? Ainakin rotista olen kuullut, että jos näet yhden rotan, niin sata on piilossa. Päteeköhän sama hiiriin?

(Huom. Googlettamalla selvitin, että kyseessä taitaa olla metsämyyrä. Mutta eikö vasta tällä viikolla ollut lehdessä juttua, että Pohjois-Suomessa pöllöt kuolee nälkään, kun on niin huono myyrävuosi? Tervetuloa tänne kaikki pöllöt, täällä näyttäisi ruokaa riittävän!)

4.3.2013

Loman alkajaiset jäällä

Loman ja mahtavan lomasään kunniaksi ajattelin kokeilla, miten onnistuu hiihtäminen Martan kanssa. Edellinen kerta taisi olla kolme vuotta sitten Vuokatin jääladuilla. Silloin Martta pelkäsi suksia, eikä hommasta tahtonut tulla mitään. Nyt pakkasin mukaan parit erilaiset hihnaviritelmät, jotka ajattelin testata, mikä sopii parhaiten. Tiesin, että näin kauniilla säällä saattaa jäällä olla muutama muukin. Siksi Martta piti pitää hihnassa, kunnes päästiin kauemmaksi laduista. Ja kun ei vielä lähtiessä ollut selvyyttä miten hyvin hanki kantaa ja onko jäällä vettä, piti varustautua monen asian varalle.

Meidän hiihtolenkin tarkoituksena ei ollut, että Martta toimisi vetokoirana, vaan kunhan osaisi nätisti jolkotella suksien edessä tai vierellä jonkun matkaa. Meillähän on vetovyö, jota ollaan normilenkeillä käytetty jonkin verran. Se on näppärä reippaalla lenkillä, kun kädet jää vapaaksi hihnan roikottamiselta, ainakin alkumatkan ajaksi, kun Martta kiskoo innoissaan. Loppumatkasta veto yleensä hiipuu ja koira hiippailee perässä. Vetovyön hihnaosa on vaan liian lyhyt hiitämiseen. Niinpä lainasin fleksin, kun ajattelin sen olevan näppärä hiihdettäessä. Eipä jää naru suksien alle, jos veto hiipuu.

Alkumatkalla vetohalut oli kovat.

Fleksi ei kestänyt enempää vetokilpailua, mutta Kääppänen odottaa, milloin jatketaan matkaa.


Lähdettiin menemään jäälle moottorikelkkauraa pitkin. Kiinnitin fleksin vetovyöhön, mutta otin varalta mukaan joustavan mutta lyhyen vetovyön. Onneksi otin, sillä alkumatkan Martta kiskoi hullun lailla. (Harmi vaan, kun minun hiihtotaito ei riitä mokomaan touhuun. Martta oli kyllä innoissaan eikä sukset pelottanut juurikaan.) Mäyriäisen kiskonta oli vaan liian kovaa fleksille ja puolen kilometrin jälkeen naru ei enää kelautunut koteloon. Siinä vaiheessa oltiin tultu hiihtoladulle, joten ajattelin kokeilla ladulla hiihtämistä. Niinpä laitoin Martan vetovyön päähän.


Melkoisen kauaksi se lähti jäniksen jäljille, mutta vauhdilla tuli takaisinkin.

Välillä pieni huilihetki, jonka Martta käytti kuoppien kaivamiseen.



Ladulla on paljon kulkijoita, joten siellä hiihtäminen ei tuntunut rennolta, kun piti varoa muita suksijoita ja sauvoilla sohijoita. Enimmät vetoinnot olivat Martalta jo karisseet alkumatkan aikana. Nopeasti oppi Martta kulkemaan ladun vieressä siinä sauvakaistaleella. Mutta huomasin, että latu-uralla kulkeminen ei ollut Martasta niin hauskaa. Valkea hanki houkutti kokeilemaan, miten se kantaa suksia ja tappijalkaa. Ja hyvinhän se kantoi. Tosin lunta oli jonkin verran eli meno oli meillä molemmilla raskaampaa. Mutta kun laskin Kääppäsen vapaaksi, niin eipä haitannut hangessa kahlaaminen menoa. Minun menoa ei voi hiihtämiseksi sanoa, se oli lähinnä kävelemistä sukset jalassa. Melkein kaksi tuntia me siellä tarvottiin. Välillä pysähdeltiin ja Martta kaivoi hankeen isoja koloja. Välillä jäältä löytyi jäniksen jälkiä, jolloin Martta pinkoi jälkien perässä pitkät matkat. Paluumatkalla ei tarvinnut Kääppästä ottaa hihnaan. Sen verran väsyneenä tuli suksien perässä, että ei ollut vaarana, että olisi mennyt muita suksijoita häiritsemään.


Juoksemisesta alkoi tulla kuuma, joten pieni vilvoittautuminen hangessa teki terää.
 
 
Ja jos pilkkireikien vieressä oli kalan hajua, niin se hierottiin turkkiin. Aah, mitkä ihanat aromit, ainakin Martan mielestä.
 
 
Illalla oli talossa onnellisen näköinen koira, joka grillasi itseään takkatulen ääressä. Sen verran kivaa meillä oli, että mikäli huomenna on samanlainen sää, niin eiköhän oteta uusiksi.





Kuinka paljon mahtuu lunta ja jäätä yhteen mäyriäiseen?