31.3.2015

Hyvän mielen treenit

Alkaa Joensuu-Kuopio -väli tuntua niin kotoiselta, kun tämä oli jo kolmas viikonloppu peräkkäin, kun sinne ajettiin. Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut itse ajaa, vaan Satu toimi kuskina ja minä ja Heli saatiin nauttia kyydistä. Auto oli lastattu mitä parhaimmilla agilityroduilla: Martta-mäykkysen lisäksi mukana oli Pippa-whippet ja Uljas-springerspanieli. Kohteena Tiian treenit Musti ja Mirri -areenalla.

Tiialla oli taas sellainen "kevyt" 37 esteen rata odottamassa huippusuorituksia. Ensin se näyttikin suht helpolta. Rataan tutustuessa suunnittelin, että tuosta vaan ja sitten tuosta ja noin vaan. Ensi vaikutelma sitten hämäsi, sillä Tiialla oli vähän hankalammat kuviot mielessä kuin minun "tuosta vaan" -ohjaukset. Ensimmäiselle kuudelle esteelle tarvittiin takaakiertovalssi, pakkovalssi-persjättö, pakkovalssi-valssi ja vielä yksi pakkovalssi-persjättö. Siinä oli jo tämän tantan pää niin pyörryksissä, että alkoi epäusko radan suorittamiseen nostaa päätään. Sitten kun radalle vielä lisättiin sellaisia kuvioita, mitä yritän aina vältellä viimeiseen asti, kuten takaleikkaus hypylle, vippaus ja viskileikkaus, niin alkoi oppimiskyky (ja keskittymiskyky) olla äärirajoilla.

Martalla oli ihan supervire päällä. Se teki rataa ihan täysillä ja hurmoksessa. Uskokaa tai älkää, mutta me tehtiin hienot pakkovalssi-persjätöt, vippaukset ja lopulta se viskileikkauskin. Martta teki hienot kontaktit, vaikka pari kertaa pitikin ottaa uudestaan, kun ei jarrut vaan toimineet. Kun vaan jaksaisin olla tarkka, niin sen kontaktit olisi aina ihan parasta laatua, mutta kun en jaksa niuhottaa. Martalla oli sellainen vire päällä, että sen hermot eivät meinanneet kestää muutamaa toistoa, joissa jouduin jotakin ohjusta treenaamaan. Pari kertaa mokoma otus nappasi minua pohkeesta, kun jäi rata kesken ja jouduttiin ottamaan uudestaan. Tunsin nipistyksen lahkeessa, niin eikös tuo raivohullu suorittaja ole sitä mieltä, että minä olen täysi tollo ja hänen suorituksen pilaaja. Ja oikeassahan se onkin. Se tekee niin täysillä, että minä en voi kuin ihmetellä. Se kulkee kuin ajatus ja me ollaan niin samalla radalla. Yhdessä tekeminen on se meidän juttu. Martta ei keljuile tai possuile. Se antaa aina kaikkensa ja tekee parhaansa. Jos meidän rata johonkin kaatuu, niin kyllä se on aina puhtaasti minun syy. Martta ei tee asioita puolivillaisesti.

Tässä meidän rata. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin esteet 1-30, vippaukseen asti. Toisella kierroksella aloitettiin alusta, ja ajatuksena mennä niin pitkälle kuin päästään. Päästiin toiseksi viimeiselle esteelle, jossa eteneminen pysähtyi viskileikkaukseen. Sitä ei osattu, koska en käytä sellaista ohjausta koskaan. Normaalisti olisin tuollaisessa paikassa kisaradalla tehnyt saksalaisen, mutta nyt päätin treeneissä tehdä aina ne minulle vieraimmat ohjaukset. Eikä tarvittu kuin pari toistoa, niin sen jälkeen Martta teki viskileikkauksenkin ihan helponnäköisesti. Täytyypä kokeilla seuraavissa treeneissä kotihallilla.







Kotimatkalla pysähdyttiin jo ACE-treenien perinteeksi muodostuneeseen jälkipuintikeskusteluun roskaruuan äärellä. Väsyneenä mutta onnellisina mutustetaan hampurilaisia ja ranskalaisia, ennen vajaan parin tunnin kotimatkaa.






22.3.2015

Eilisen agimäykky on tämän päivän sankari

Perjantaina oli jännä päivä: korkattiin tämän vuoden kisakausi ja se on aina jännää. Erityisen jännää se on silloin, kun edellisistä kisoista on viisi kuukautta. Sain houkuteltua mukaan Annin naapurista, joka kartturoi Sylvi-russelia, ja kun mukaan lähti myös Maria ja Miux turisteiksi, niin minullahan oli kaksi "mentaalivalmentajaa" mukana lievittämässä kisajännitystä. ACE:n kisat Kuopiossa olivat iltakisat. Lähdettiin ajamaan iltapäivällä kolmen aikaan, joten jäi hyvin aikaa lämmittelylenkkiin, leiriytymiseen sekä radanrakennuksen seuraamiseen. Kolmosluokan minikoiria oli mukana 20. Aikataulu oli tehty niin, että kisat käytiin kokoluokittain. Ensimmäinen rata klo 18 ja toinen rata klo 18.40. Olipa mukava, että ei tarvinnut koko iltaa roikkua paikalla, vaan päästiin sitten ajoissa kotimatkalle. Tuomarina oli Esa Muotka, jonka radat olivat melkoista pyöritystä, mutta silti selkeitä. Kinkkisiä kohtia riitti, kuten putkiansoja ja takaakiertoja, mutta erityisen iloinen olin rimakorkeudesta, joka oli 30 cm.

Martta oli hyvässä vireessä molemmilla radoilla. Ja kyllähän se kulki kuin ajatus. Me oltiin samalla radalla ja juostiin yhdessä. Molemmat radat. Kerrassaan nautinnollista juosta yhdessä noin pätevän agi-nakin kanssa.

Ensimmäinen rata oli 0 ratavirhettä, mutta yliaikaa 8 sekuntia. Sillä sijoituttiin neljänneksi.






Toinen rata samanlaista flowta kuin ensimmäinenkin. Mutta A-esteellä tapahtui jotakin merkillistä. Martta keksi tehdä hienon pysäytyskontaktin, joita ei tee kisoissa vaan ainoastaan treeneissä. Hetken näytti siltä, että lähtee peruuttamaan takaisin kontaktille, mutta nähtävästi ei kuitenkaan peruuttanut, sillä tuomari oli kuitenkin siinä vieressä eikä hylättyä tullut. Ei vielä siinä vaiheessa. Radan loppupuolella huomasin, että Martta alkoi väsyä, sillä pari rimaa kolahti uhkaavasti, mutta ei kuitenkaan pudonnut. Hylkäys tuli sitten toiseksi viimeisellä esteellä. Puomin jälkeen oli putki. Ensimmäisellä radalla mentiin radan loppu juuri samalla tavalla, paitsi että putken pää oli eri. Marttahan oppii radat tosi nopeasti, joten ei minulla ollut mitään saumaa saada sitä enää putken toiseen päähän, kun se oli sen jo puomin puolessa välissä lukinnut. Sitä paitsi jäin hidastelemaan puomin alastulolle ja varmistelemaan kontaktia, joten putkeen ohjaaminen myöhästyi. Mutta kaikesta huolimatta, se oli hyvä rata ja meillä oli hyvä fiilis.






Lauantaina, Pentin päivänä, Martta täytti kuusi vuotta. Tokihan piti ne pakolliset pönötyskuvat ottaa:











Kulmakarvat alkavat harmaantua tällä 6-vuotiaalla.



16.3.2015

Tervetuloa aurinko!

 Sosiaalinen media täyttyy erilaisista ulkoilupostauksista, sillä keli on ollut mitä mainioin jo viikon verran. Ettette vaan luule, että me ollaan löhnötetty sisällä näinä ihanina aurinkoisina päivinä, niin nyt on vuorossa kuvapostausta ulkoiluista.

Tällaisessa spanieliseurassa ollaan samoiltu Jaamankankaan metsiä. Binja, Pyry ja Ainu ovat ottaneet pienen Kääppäsen hyvin laumaansa.


Satuttiinpa kerran nuotiopaikallekin. Muita kiinnostaa nuotion jämä ja mahdolliset makkaranjämät, mutta Martalle mielenkiintoisempaa on jäniksenjäljet.



Martta on sujuvasti soluttautunut myös collieporukkaan. Naapurin Sera ja Nasta ovat pysyneet hyvin mäyräkoiran ojennuksessa ja väistävät erittäin luontevasti, kun Martta tulee paikalle. Pieni koira luulee nähtävästi olevansa isompi kuin colliet. Ja ainakin Sera ja Nasta antavat Kääppäsen pysyä siinä uskossa.






Tänään tehtiin nähtävästi talven ensimmäinen ja viimeinen jäälenkki. Maria, Miux ja Diva lähtivät meidän kanssa ihailemaan auringonlaskua jäälle. Martan reaktio Marian tapaamiseen oli mielenkiintoinen ja liikuttava. Maria on yksi Martan harvoista lempi-ihmisistä, jonka tapaaminen saa pötkökoiran s-kirjaimen muotoon ja hännän villiin vipatukseen. Tällä kertaa Martta ei sännännytkään suoraan Marian luo, vaan pörräsi kyllä siinä ympärillä, mutta vilkuili ympärilleen, kuin etsien jotain. Edes Marian tarjoama kinkku ei ensin kelvannut Martalle, vaan kulki siinä ympärillä kolmen metrin kehää ja kurkisteli autojen välistä ja katseli välillä metsään päin. Emme keksineet moiselle käytökselle muuta syytä kuin että Martta odotti Beijoa. Ei tullut Beijoa, sillä Beijoa ei enää ole kuin meidän muistoissa. Martta oli Beijon narttu, ja niin monien yhteisten kisa- ja treenimatkojen jälkeen niistä oli hitsautunut hyvä parivaljakko. Meillä on Beijoa kova ikävä. Jonkin aikaa ympärille tiirailtuaan hämillään olevan näköisenä Martta kykeni tervehtimään Mariaa ja kinkkukin maistui.

Tehtiin jäällä lähes parin tunnin lenkki. Istahdettiin välillä rantakiville juomaan lämmintä kaakaocappuccinoa ja tuoreita pullia. Beijon muistoksi.

Auringonlasku oli kaunis ja yritettiin ottaa joitakin kuvia.





Päivän kysymys: Mitä ihmettä mäyräkoira voi saada turkkiinsa jäällä? Jotakin väritöntä tai vaaleaa, lähes hajutonta tai ainakin suht' miedon hajuista ei erityisen pahaa, sekä erittäin tahmeaa. Näin kun se piehtaroi autuaasti yhden pilkkireiän luona, joten luulin, että oli löytänyt mehevät kalanhajut, mutta ei. Sen turkissa oli monessa kohtaa jotakin pihkaista, mikä ei kuitenkaan haissut voimakkaasti pihkalle. Kotiin tultua mietin, että pitääkö minun nyt tosiaan pestä mäyriäinen ensimmäistä kertaa vai lähteekö tahma sen niskasta, selästä ja kankusta jollain muulla tavalla. Ensin kampasin sen turkin ja lopulta vedin furminaattorilla. Pari viikoa sitten nypitystä koirasta lähti karvaa ihan mukava kasa. Myös suurin osa tahmasta taisi jäädä kampaan. Hieman nihkeän tuntuinen turkki on selästä, mutta vielä en ottanut shampoota käyttöön. Epäselväksi jäi, että mitä tuo mönjä oikein oli.



10.3.2015

Loma tuli, loma meni

Hiihtoloma viikko on nyt vietetty ja arkeen ollaan palattu. Mukavaa on lomaviikko Martallekin, kun ei tarvitse olla yhtään yksin, kun aina on joku kotona ja aikaa puuhailla myös koiran kanssa. Hiihtoloman kolme vuorokautta vietettiin Vuokatissa. Kaksi yötä mökkimajoituksessa ja yksi yö hotellissa. Martan kanssa reissaaminen on leppoisaa. Autossa se viihtyy hyvin ja aika mukavasti asettuu mökkielämään sekä hotellimajoitukseen. Kieltämättä se on vieraassa paikassa herkempi äänille, mutta osaa silti rauhoittua. Hotellissa taisi hiihtoloman vuoksi olla paljon koiravieraita. Naapurihuoneista kuului useaan otteeseen monen eriäänistä haukkua. Niitä ääniä sekä lasten juoksentelua käytävällä piti Martan vähän pöhistä.

Vuokatissa ulkoiltiin paljon. Hiihtokelit olivat sen verran huonot, että käytettiin sekin aika sitten kävelylenkkeihin ja patikointiin. Vuokatin vaaroilla oli kerrassaan loistavat polut kunnon kierroksiin. Polut oli läpytelty lumikengillä koviksi, joten tavallisilla kengillä kulkeminen onnistui mainiosti. Martta oli innoissaan metsälenkistä. Saatiin kävellä ihan rauhassa, sillä muihin kulkijoihin ei juurikaan törmätty. Hiljainen metsä, luminen maisema ja vaihteleva maasto, mikäs sen ihanampaa.

Kokeiltiinpa Martan kanssa jäällä hiihtoakin. Ensimmäiset pari sataa metriä se vetää hiihtäjää ihan innolla, mutta sitten alkaa enemmän kiinnostaa jäällä olevat eri eläinten jäljet. Jälkien perässä se jaksaisi hupeltaa ihan loputtomiin.


Mökissä Martta löysi heti lokoisan nukkumapaikan. Parisängyssä poikittain.



Vuokatin vaaroilla oli reilusti lunta.



Vaaran laella puissa on paljon naavaa.




Hotellissakin löytyi heti sopiva lepopaikka: pää tyynylle ja kuono kohti ovea (ettei vaan kukaan tule tietämättä).



Vaikka Martta reissaakin silminnähden rauhallisesti, niin eihän se samalla tavalla osaa rentoutua kuin kotona. Sen huomaa siitä, miten väsynyt pikkuinen koira on kun päästään kotiin. Sillä meni vuorokausi aikaa toipua lomamatkasta. Onneksi toipuikin, sillä sunnuntaina, viimeisenä lomapäivänä, meillä oli Tiian treenit ACE:lla Kuopiossa. Kyytiin lähti Heli ja Pippa-whippet.


Sääliksi kävi laittaa Pippa Martan matkustuskaveriksi auton peräosaan. Vaikka Martta matkustaa omassa häkissä, niin sen mielestä muilla koirilla ei ole mitään asiaa samaan autoon, saati sitten ihan viereen. Ennen kuin auto lähtee liikkeelle, niin Martta räkyttää raivon vallassa. Mutta kun päästään liikkeelle, niin pieni suuri vahtikoirakin älyää hiljetä ja matkustaa rauhallisesti. Vaikka Pippa ei provosoi Marttaa millään tavalla, vaan enemminkin yrittää muuttua aivan näkymättömäksi, niin Martan mielestä se ei riitä. Vaan joka kerta autoon laitettaessa sama räyhääminen.


ACE:lla meitä odotti 30:n esteen rata. Oli taas monenlaista juttua, mitä piti muistaa: leijeröintiä, pakkovalssi-persjättöjä, niisto-sokkareita, irtoamista ja melkoista valssihässäkkää. Ensimmäisellä kierroksella tehtiin rataa pätkissä. Ja toisella kerralla vedettiinkin sitten nollaratana läpi. Martta oli taas ihan supermäykky!