Kuinkahan monta kertaa olen kertonut ihmisille, että meidän Puttis ei ole edes pentuna olleessaan tehnyt meillä mitään tuhoja. Ei ole purtu kenkiä eikä huonekaluja, ei mattoja eikä ovenpieliä. Ei mitään. Tänään se sitten tuhosi: yhden palapelin palan. Ollaan tällä viikolla väsätty iltaisin palapeliä. Puttista on harmittanut, kun ei ole nähnyt mitä me oikein puuhataan. On pyörinyt jaloissa ja marmattanut. Niinpä parina iltana nostin sen syliin ja siitä sitten pöydälle palapeliä ihmettelemään. Ja kun pöytä on iso, niin onpa Puttikselle otettu oma viltti pöydän toiselle laidalle, jossa se on tyytyväisenä nukkunut, kun me olemme tehneet palapeliä. Niin, siis koira pöydällä. Kun se on niin mahdottoman pieni ja sievä, ja kun se haluaa olla siellä missä mekin. Ja kun se osaa olla pöydällä niin nätisti..
Tänä iltana palapeli oli ihan loppusuoralla. Kovasti olisi karvainen perheenjäsen halunnut taas osallistua palapelin rakentamiseen, mutta ajattelin, että kohta tämä on valmis, joten pysyköön lattialla. Siellä se pöydän alla jaloissa pyöri. Kantoi milloin mitäkin lelua tai luuta ja narisi, kun kukaan ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Jotakin se siellä pöydän alla touhusi, kunnes kamala katastrofi paljastui: pöydältä oli pudonnut lattialle yksi palapelin pala, joka nyt lötkötti matolla märkänä, turvonneena ja muotonsa menettäneenä. Ja palan vieressä silmiin napitti onnellisen näköinen pieni häntäänsä viputtava otus. Otus oli niin onnellinen, kun hänet taas huomioitiin. Ja näin oli sitten hetkessä tuhottu koko palapeli, sillä mitä tehdään palapelillä, josta puuttuu yksi pala. Ensi viikolla aloitamme uuden palapelin kokoamisen. Opittiinpa tästä, että palat pysyy pöydällä. Tai sitten koira.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti