24.6.2015

Kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä

Keskikesän virstanpylväs ohitettu, vaikka tuntuu, ettei kesä ole vielä alkanutkaan. Ainakaan ilmojen puolesta. Heinäkuussa alkavaa lomaa odotellessa on käyty töissä ja odoteltu lämpimiä kesäkelejä. Onneksi juhannuksena oli pari lämmintä päivää ja kesä alkoi tuntua todelliselta. En tiedä onko viileät ja sateiset kelit syynä vai oma laiskuus, mutta alkoi tuntua, että pennun kanssa ei ole muuta tehty kuin hölmötetty kotona. Marttakin on vetänyt lonkkaa sm-kisojen jälkeen. Lenkkeilyt lähimetsässä aamuin ja illoin on ollut ainoa aktiviteetti koirien kanssa. Tai Martan kanssa. Silke on päässyt mukaan silloin tällöin.

Mutta heti kun aurinko alkoi lämmittämään, niin aloin itsekin aktivoitua. Nyt viikon aikana pentua on alettu kuljettelemaan eri paikoissa. Ensinnäkin pentu on nyt saanut kulkea autossa eri paikkoihin. Viikon päästä matkataan Agirotuun Nastolaan, joten olisihan se hyvä, että pentu olisi autokyytiin tottunut ennen sitä. 

Juhannuksen aikaan tehtiin ensin muutaman kilometrin mittainen autoilu järven rantaan. Martta kävi innolla uimassa käsipohjaa, mutta pentu ei veteen asti uskaltautunut. Se tyytyi kaivamaan rantahiekkaa ja etsimään jotakin syötäväksi kelpaavaa (ja tuolle pennulle kelpaa kaikki). Sitten pidennettiin autoiluja ja käytiin kesämökillä ja hevostallilla. Vaan eipä ole ongelmaa pennun automatkailussa, ainakaan tällaisilla pikkumatkoilla. Pentu on joka paikassa kuin kotonaan. Kaikki ihmiset ovat ihania ja maailma on ihana ja ihmeellinen.




Pentua on opetettu myös polkupyörämatkustukseen. Kotipihassa sille on pyöränkori tehty tutuksi ja viime viikolla uskaltauduin ensimmäiselle pyöräajelulle. Siinä se pyöränkorissa lötköttää rennosti. Ainoastaan kovat liikenteen äänet, kuten moottoripyörät ja linja-autot, jännittää, mutta jo toisella pyörälenkillä alkoi tottua niihinkin.




Hevostallilla oli pennun mielestä erityisen jännittävää. Paljon mielenkiintoisia hajuja ja paljon hevosen kakkaa. "Nam" , sanoi pentu. Tallilla nähtiin ponien lisäksi lehmiä.









Yhtenä iltana käytiin tutustumassa lapsiin. Kummityttö oli mukana pienellä iltakävelyllä.





Silke suhtautuu kaikkiin ja kaikkeen ihanan avoimen iloisesti. Häntä heiluu ja kieli lipoo jatkuvasti. Ainoa asia mitä Silke pelkää on kovaääniset härvelit, kuten imuri, ruohonleikkuri ja moottoripyörät. Täytyy varmaan alkaa imuroida useammin, niin pikku tyyppi tottuu.

Auringosta pentu tykkää ihan niin kuin Marttakin. Lämpimät päivät ollaan oltukin aamusta iltaan ulkona ja Silke tottui nopeasti myös nukkumaan ulkona. Parina päivänä se on jopa itse mennyt ulos aurinkoon nukkumaan, vaikka me kaikki muut oltaisiin sisällä.











17.6.2015

Agilityn sm-kisat koettu

 Kukapa olisi uskonut, että toista kertaa osallistutaan Martan kanssa agilityn sm-kisoihin. Yksilökisoista voidaan vain haaveilla, mutta siihen mahtavaan arvokisatunnelmaan päästään myös olemalla joukkueessa mukana.

Pohjois-Karjalan Seurakoirista lähti sm-kisoihin joukkueet kaikkiin kokoluokkiin, eli yhteensä 12 koiraa ja 11 ihmistä. Kun joukkueet oli nimetty, alkoi kyytien setviminen ja majapaikkojen etsiminen. Olimme sen verran myöhässä majoitusten suhteen, että edulliset hotellihuoneet oli jo myyty loppuun. Onneksi osalla oli Oulussa tuttuja tai majoitus järjestyi kohtuullisen matkan päästä leirintäalueilta. Minä voin kiittää majoituksen järjestymisestä "vanhoja" ystäviäni Heliä ja Mirjaa Oulusta. Niinpä minun lisäksi majoitus järjestyi medi-joukkueen Tiinalle ja Bellalle Mirjan asunnosta, jossa majailimme yhden yön verran. Tiina toimi kuskina, kun perjantaina lähdimme liikenteeseen puolen päivän jälkeen. Parin pysähdyksen taktiikalla ajettiin suoraan kisapaikalle. Seurattiin perjantain kisoja ja tutustuttiin kisa-alueeseen. Kahdeksan jälkeen illalla siirryttiin majapaikkaan. Tehtiin koirien kanssa mukava iltalenkki lähialueella ja sen jälkeen oltiin valmiita nukkumaan.

Yllättävän hyvin sain nukuttua yön eikä mitään kamalaa kisajännitystä tullut missään vaiheessa. Mentiin kisapaikalle ennen kahdeksaa, että nähtiin kaikkien joukkuidemme ensimmäiset lähtijät. Minun ja Martan vuoro oli lähteä minijoukkueen kakkosina. Rataantutustuminen oli vaille kymmenen, ja niihin aikoihin taivas tummeni ja alkoi vesisade. Martta oli ollut koko aamun häkissä teltta-alueella, joten ajattelin lämmitellä sen kunnolla ennen rataa. Sellaista hirmuista tsemppiä en saanut päälle koko aikana, sillä siitä hetkestä, kun huomasin, että miniradan rimat olivat 35 cm:ssä, rata melko haastava ja koukeroinen ja lisäksi ihanneaika täysin saavuttamattomissa, tiesin, että puhtaaseen nollarataan meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia. Meidän vuoron koittaessa vesisadekin oli yltynyt melkoiseksi, joten omat odotukset eivät olleet korkealla. Mutta jostakin syystä radantekeminen tuntui suht helpolta, vaikka pidin huolen, että kannustan Marttaa korkeissa rimoissa enkä jätä sitä yksin suorittamaan. Puomin kontaktin päätin ottaa täysin riskillä stressaamatta yhtään, että pysähtyykö vai ei. 

Näin se rata sitten meni:







Olen niin onnellinen tuosta supermäykkysestä, joka teki taas niin täysillä ja niin hyvin kuin pystyi. Vaikka 35 cm:n rimat on sille liikaa, niin se teki kaikkensa, että pääsi rimojen yli eikä tiputtanut yhtään. Puomin kontaktin juoksi aivan täydellisen hienosti alas asti. Rata sujui juuri niin kuin olin sen suunnitellut. Se oli juuri sellaista menoa, mihin me tällä hetkellä kyetään. Yliaikanolla. Sitä me ollaan.

Oman vuoron jälkeen oli mukava seurata kisoja, kannustaa tuttuja ja tuntemattomia, nähdä tuttuja ja hengailla mitä parhaimmassa seurassa. Teltta-aluella meillä oli neljä telttaa, ja siellä vietettiin porukalla aikaa, turistiin ja evästeltiin,

Poksin mustalaisleiri.



PoKsin mini- ja maksi-joukkueet jäivät ilman tulosta, mutta medi-joukkue sijoittui sijalle 11. Se oli hieno suoritus!


Poksin sm-joukkueet vuosimallia 2015:
Virpi ja Lenni, minä ja Martta, Inka ja Isla, Tiina ja Bella, Laura ja Meela, Maiju ja Rommel,
Jonna ja Kapo, Heli ja Puhi, Erja ja Runo, Veera ja Late,
Taru ja Sirius ja Aurinko.


Poksin mini-joukkue


Kotimatkalle lähdettiin, kun viimeinen oman seuran jäsen oli tehnyt oman ratansa. Kahden pysähdyksen taktiikalla oltiin kotona puolenyön aikaan. Vaikka menomatkalla naureskeltiin, että vajaan minuutin mittaisen suorituksen takia sitä rahtaudutaan yli 800 kilometriä, niin paluumatkalla todettiin sen olevan sen arvoista. Kisoissa oli niin hieno tunnelma ja kun porukka on mukavaa, niin se itse suoritus oli loppujen lopuksi vain pieni osa koko juttua. Ja niinhän sen pitää ollakin.



10.6.2015

Silke sai leikkikaverin

Tänään Silke tapasi ensimmäistä kertaa uuden koirakaverin. Colliepentu Yrsa tuli meidän pihalle leikkimään. Näillä kahdella pennullahan on paljon yhteistä: Molemmat ovat syntyneet Mäntsälän seudulla ja molemmat ovat O-pentueesta. Ja molemmat ovat päätyneet Joensuuhun saman kadun varrelle.

Meni noin kaksi minuuttia, kun Silke hieman ujosteli isoa (Silken näkökulmasta isoa) Yrsaa. Mutta sen jälkeen lähti leikit sujumaan. Valokuvien ottaminen oli hiukan haastavaa, mutta pari kuvaa onnistui GoProlla:







Videosta käy paremmin selville, miten hauskaa pennuilla oli:



Tämän leikkituokion jälkeen Silkelle maistui uni. Kaksi ja puoli tuntia tuo pieni vaavi makasi ihan tajuttomana. Mutta jaksoi se kuitenkin pienet iltariekkujaiset riekkua ennen yöunia.


7.6.2015

Martan silmäpussit

Ensimmäinen viikko pentuelämää takana. Ja "mammaloma" vietetty ja huomenna alkaa arki ennen varsinaista kesälomaa. Tämä viikko on mennyt nopeasti ja aika vietetty tiiviisti pennun kanssa. Olin tälle viikolle suunnitellut monenmoista kotihommaa, kuten ikkunanpesut, siivoukset, pihahommat, mutta kaikki ne jäi tekemättä. Kun pentu on hereillä, niin sen kanssa touhutaan tai sitä pitää olla kiikuttamassa ulos pissille. Kun pentu nukkuu, niin se joko nukkuu sylissä, jolloin ei voi tehdä mitään muuta kuin ihastella nukkuvaa pentua, tai sitten nukun itsekin päiväunia pennun kanssa.



Martan ja Silken yhteiselo sujuu yllättävän mukavasti. Sisällä Martta vielä vahtii pennun kulkemisia jonkin verran, mutta ulkona antaa pennun touhuta ihan rauhassa. Martta on kyllä ollut väsynyt. Se on todella näyttänyt siltä, että sillä olisi silmäpussit. Martta nukkuu silloin kun pentu nukkuu, mutta pennun olessa hereillä ei Martta pysty nukkumaan, vaan se vahtii. Aika leppeästi Martta on pentua komentanut ja kohdellut. Murisee kyllä, mutta eipä juuri räsähtele. Ja Silke mokoma on sen verran kovahermoinen, ettei Martan murinoista juuri hätkähdä. Kaiken huipuksi Silke keksi, että Martan ruokakupissa on melkoisen hyvää ruokaa. Kun se saa oman ruokansa syötyä, se syöksyy Martan kupille. Martta kyllä murisee, mutta Silke ei siitä välitä, vaan vetäise lihat parempiin suihin, jos en mene väliin. En olisi uskonut, että Martta laskee tuon lilliputin syömään ruokansa, siksipä toissapäivänä yllätyin, kun sain kaivella pennun suusta melkoisen lihamöykyn, kun oli ahneuksissaan vetänyt koko Martan ruokakupin sisällön poskiinsa. Myös luun vei Martan nenän edestä. Martta kyllä murisi, mutta pikku otus vaan otti luun ja vei. Loppuillan se luu olikin sitten suuri saalis, jota piti kaluta ihan tohkeissaan ja ylpeänä.

Perjantaina tein kakun Silken kunniaksi ja meillä kävi muutamia tuttuja koiravauvaa ihmettelemässä. Silke suhtautuu kaikkiin uusiin ihmisiin ihanan avoimesti. Kaikki ovat sen kavereita ja naamat pitää nuolla. On käynyt aikuisia ja lapsia, naisia ja miehiä, kaikki ovat Silken mielestä yhtä ihania. Mutta sitten kun sitä nukuttaa, niin sitten nukutaan. Vaikka ympärillä on kolme lasta  jotka kiljahtelevat ja haluavat silittää pentua, jotka hyppivät ympärillä, niin että tanner tömisee, niin mikään ei Silken unia häiritse. 







Onneksi tällä viikolla ilmat ovat olleet sen verran hyvät, että ollaan voitu olla paljon ulkona. Välillä on ollut sadekuuroja ja tuulista, mutta joka päivälle on riittänyt auringonpaistettakin, vaikkakaan helteistä ei olla saatu nauttia. Martta on ollut Silken tulosta lähtien entistäkin vähemmän leikkisä kuin tavallisesti. Ei ole jyystänyt luita eikä ole ollut muutenkaan mitenkään muuten osallistuva kuin pentua vahtiessa. Niinpä kun Martta pihalla ollessa innostui kaivamaan kuoppaa, niin annoin kaivaa. Yleensä olen kuopan kaivamiset kieltänyt pihassa, mutta en tohtinut kieltää, kun moneen päivään ei mitään aktiivista toimintaa ole omassa pihassa harrastanut. Silke on ollut hyvin kiinnostunut Martan kuopista ja haluaisi kovasti osallistua. Martta ei samalle kuopalle pentua laske, mutta kun Martta poistuu kaivuuhommista, niin Silke tutkii montut ja harjoittelee kaivamista.




Kompostin kääntämiseen sain pari karva korvaa kaveriksi. Liekö kompostin pohjalla niin hyviä tuoksuja, että molempien piti päästä maata kääntämään.




Pihalla touhuaminen on pikkukoiralle rankkaa. Kun se on aikansa veuhtonut pitkin pihaa, niin sitten alkaa väsyttämään. Ja kun Silkeä alkaa väsyttää, se pyrkiytyy sisälle. Mutta kun laitoin nurmikolle Martan vanhan täkin, niin koirat tykkää pötkötellä siinä. Ja Marttakin jopa alkaa sietää pentua ja laskee samalle viltille. Tai ainakin viltin nurkalle.



Muutama päivä sitten tapahtui selkeä käänne Martan käytöksessä. Illalla Martta hyppäsi sohvalle, missä Silke nukkui sikeästi minun vieressä. Martta kävi Silken viereen nukkumaan, mutta piti selvän hajuraon kuitenkin. Silke sitten unissaan hakeutui pikku hiljaa Martan kylkimyyryyn, eikä Martta siitä hermostunut ollenkaan. Oli se vaan niin herttainen näky, että valvottiin pitkälti yli puolen yön, kun ei haluttu rikkoa tuota hetkeä.



Nyt ollaan tämä viikko oltu tiiviisti kotona pennun kanssa, ja todennäköisesti ensi viikkokin. Sen jälkeen aletaan kuljetella pentua eri paikkoihin ja tutustuttaa enemmän ihmisiin, toisiin koiriin ja  uusiin ympäristöihin. Nämä pari ensimmäistä viikkoa se saa elää ihan huoletonta pennun elämää. Ja kyllä toki senkin jälkeen. Mutta kai sille pitää pikku hiljaa näyttää, että elämää on muuallakin kuin vain kotipihassa.

Loppuun videopätkä pennun pihatouhuista. Mitään ihmeellistä tuossa ei ole, mutta pitää ihan itseä varten laittaa videopätkää talteen, että voi sitten myöhemmin ihastella, että onpa se ollut pieni.