31.3.2012

Ja se ensimmäinen LUVA!

Tänään matkattiin Kuopion agilitykisoihin. Matkaseurana meillä oli tällä kertaa Tiina ja Ukko. Kerrassaan mukava matka oli meillä. Loistava ajokeli ja hyvää seuraa, niin matkakin meni nopeasti ja mukasti. Martta oli ilmoitettu kahdelle radalla ja Ukko kolmelle. Varkauden kisojen kokemuksesta tiesin, ettei Martta jaksa kolmea rataa, joten jätin ilmoittamatta Marttaa hyppyradalle.

Tuomarina oli Risto Ojanperä, joka oli tehnyt erittäin kivat radat. Ainakin 1-luokan radat oli mielestäni juuri sellaiset kuin pitääkin: selkeät linjat ja ilman turhia koukeroita ja kikkailua. Molemmat radat olivatkin melkoista juoksemista. Eniten epäilin taas Martan pysymistä lähdössä. Kun A-rata alkoi juoksusuoralla, niin olisi ollut tärkeää päästä lähdössä tarpeeksi kauas. Martta näytti pysyvän hyvin, mutta en uskaltanut ottaa riskiä ja etenin ainoastaan ensimmäisen esteen taakse. A-rata menikin ihan suunnitelmien mukaisesti. Kepeillä hieman varmistelin, mutta Martta teki ne huolellisesti. Tein takaleikkauksen A:lle ja persjätön toisen putken jälkeiselle hypylle. Ainoastaan puomilla Martta ihmeellisesti hiippaili. Ensimmäinen rata oli nollarata ja aikakin riitti, joten LUVAhan sieltä sitten tuli.

B-radalla oli alussa kinkkinen kohta, joka sai minut hermoilemaan. Toiselle hypylle tuli takaakierto. Rataan tutustumisessa suurin osa ajasta meni nimenomaan tuohon kakkosesteen ohjaskuvion pähkäämiseen. Tein muutaman suunnitelman ja onneksi tein suunnitelman myös Martan varaslähtöä varten, sillä niinhän siinä sitten kävi. Minulla oli tarkoitus päästä toisen esteen viereen tekemään sylkkäri kakkosesteelle, mutta kas kummaa, kun olin juuri ja juuri ensimmäisen esteen kohdalla, niin Martta lähti liikkeelle. Siinä piti sitten soveltaa, ja sain kuin sainkin koiran käännettyä oikein kakkosesteelle, vaikka hieman tuli kiire jatkaa siitä kolmoselle. Loppurata menikin sitten suunnitelmien mukaan. Pelkkää suoraan juoksua viimeisille hypyille asti. Ennen viimeisiä hyppyjä oli puomi. Minulla oli jo ajaukset viimeisillä hypyillä ja unohdin varmistaa Martan puomin alastulon kontaktin. Mokoma teki saman kuin Varkaudessa, eli hyppäsi alas puomin alastulolta. Se olikin ainoa virhe B-radalla, eli oli se nolla siinäkin lähellä.

Olinpa minä taas tuohon maastonakkiin kovin tyytyväinen. Kunhan saan siltä tuon lähtömerkin odottamisen varmaksi, niin hitsi, sehän on ihan pitelemätön. Ja tartteis varmaan tehdä jotain puomin alastulolle. Olen vaan ollut niin laiska, että olen luottanut, että noilla tappijaloilla se ei harpo kontaktien ohi. Tähän asti niin on ollutkin, mutta täytyykö minun luovuttaa ja opettaa sille kontaktit.

Ratojen välissä Martta odotti autossa. Oli minulla myös kevythäkki mukana, mutta en uskaltanut ottaa sitä sisälle, ennen kuin meidän radat oli ohi. Hallilla Martta on nimittäin jättänyt radan kesken ja syöksynyt vahtimaan häkkiänsä, joten nyt en uskaltanut sitä riskiä ottaa. Mutta kun omat radat oli suoritettu ja odottelimme Ukon C-rataa, otin kevythäkin sisälle. Martta oli niin tyytyväinen kun sai olla häkissään ja pystyi rentoutumaan siellä paremmin kuin aikaisemmin. Muutenkin otti tuon kisatilanteen ja hälinän todella rauhallisesti. Täytyisi varmaan taas joku kerta kokeilla häkin mukanaoloa treeneissä. Olisi niin näppärää, kun voisi pitää odotteluajat häkissä. Viihtyy vaan häkissä turhan hyvin. Nytkin se piti namuilla houkutella ulos sieltä.

Nyt ei auta kuin alkaa selaamaan kisakalenteria. Tottahan sitä kiinnostaa kokeilla, miten pitkälle mäyräkoiran kanssa päästään.

25.3.2012

Tokotokotokotoko

Tänään osallistuttiin Joensuun Agilityurheilijoiden järjestämään toko-koulutukseen. Kouluttajana toimi tokotuomari Riikka Pulliainen. Ryhmässämme oli neljä koiraa ja aikaa oli kaksi tuntia. Yksi koirakko vuorollaan sai apua harjoittelun ongelmakohtiin. Meidän ongelmakohdiksi valitsin seuraamisen sekä liikkestä maahan menon. Vaikka seuraaminen onkin meillä talven aikana korjaantunut kaikkein eniten tokoliikkeistä, niin aina siinä on parannettavaa. Martan kontakti on kyllä hyvä ja seuraamisen paikkakin alkaa olla kohdillaan. Mutta suurin ongelma olenkin minä itse. On se kumma, kun en pysty kulkemaan suorassa. Johan Susanna on minulle siitä jo pitkään antanut minulle piiskaa, mutta niin se vaan on, että kierossa ja kumarassa kuljen edelleen. Tänään myös Riikka-kouluttaja antoi minulle välittömästi palautetta ja ohjeen kulkea suorassa ja katsoa metrin päähän maahan eteenpäin. Onhan se hankalaa, kun koira on pieni, mutta sitä ei tarvitse koko aikaa kuikuilla ja kurkkia. Minun täytyy luottaa koiraan ja siihen, että se kyllä osaa seurata. Ja itse asiassa seuraakin paremmin, kun minä kuljen suorassa.

Liikkeestä maahan menoon saatiin hyviä vinkkejä. Ensin kysyin neuvoa Martan vinosta maahanmenosta. Tässä kuukauden aikana olen huomannut, että maahan menossa Martta laskeutuu alas niin, että kiertyy hieman vasemmalle puolelle. Kouluttaja epäili, että mikäli kyseessä on uusi ilmiö, niin Martalla on lihasjumi lapojen seudulla. Suositteli viemään koiran hierottavaksi. Hitsi, johan minä viime viikolla taas mietin, että onkohan koiralla lihakset jumissa. Viime syksystä alkaen olen sitä hierojaa Martalle ollut tilaamassa. Jokohan nyt saisin aikaiseksi.

Liikkeestä maahanmeno on Martalla hidas ja usein Martalla jää kyynärvarret ilmaan. Tähän saatiin uutuusvinkki kouluttamiseen. Suositteli opettamaan Martalle maahanmenon syöksymällä eli sukeltamalla. Parhaiten onnistuisi lelun kanssa, mutta kun Martta ei palkkaudu leikkimisestä, niin onnistuuhan se myös namipalkalla. Tarkoittaa vaan notkeita polvia minulle, kun aluksi konttailen maassa ja namin avulla saan Martan "sukeltamaan". Mietin, että pitäisikö opettaa Martalle ryömimistemppu, jos siitä olisi apua saada koira kulkemaan matalana. (Hahaa, kuullostipa hauskalta, mäyräkoira kulkee liian korkeana.)  Martan olisi siis mentävä maahan etuosa edellä. Ja minun pitää jatkossa palkata Marttaa alas eteen, sillä koira on oppinut odottamaan namua ylhäältä. Eipä siis tarvitse ihmetellä, miksi välillä istuu perusasennossakin vinossa ja pää luonnottomassa kenotuksessa.

Sain tästä päivästä todella paljon irti. Paljon vinkkejä, joista suurin osa kyllä ärsyttävän pieniä juttuja, jotka olisi kyllä pitänyt hoksata ihan itsekin. Oli todella mielenkiintoista ja antoisaa seurata myös toisten koirien koulutusta. Näitä oppeja pystyy hyödyntämään omissa treeneissäkin todella paljon. Etenkin koiran paikalla olon ns. joutohetkinä siten, että koira tuijottaa herkeämättä ohjaajaa ja odottaa sivulle-käskyä. Siinä ei koira saa ollenkaan kiinnittää mitään huomiota ympärillä tapahtuvaan toimintaan. Olisi myös hyvää harjoitusta paikallaoloa varten. Hmm, laitetaan treenilistaan tämäkin.

Illalla tehtiin parin tunnin lenkki naapurin Tuisku-cotonin kanssa. Kierrettiin Linnunlahdenlenkki, ja saivatpa koirat juosta vapaana. Välillä Martta intoutuikin juoksemaan Tuiskun kanssa. Aikaisemmin takaa-ajoon kuului Martan ajohaukku, mutta enää sitä ei juurikaan kuule leikkiessä. Ja onneksi muutenkin harvoin. Nyt täällä kotisohvalla makaa tyytyväinen koiran pötkylä, raatona ja onnellisena.

22.3.2012

Martta 3 vee

Tänään, Pentin päivänä 21.3., Martta täyttää kolme vuotta. Tokihan meidän piti ottaa poseerauskuva syntymäpäivän kunniaksi.




Reilu viikko sitten nypin Martan, joten koira on pelkkää nahkaa. Mutta nyt tulkoon kevät ja kurakelit. Mieluummin ne, kuin pakkanen ja kylmyys. Onhan meille onneksi kevät ilmoja jo näytettykin. Nuo hankiaiset eivät vaan ole kovin mukavia: pihan aita on hautautunut lumen alle, joten eihän pieni koira voi millään tietää, mistä pihan rajan kulkee, eihän? Sitä ihan kuin huomaamattaan luiskahtaa naapurin puolelle. Mutta kummallisesti sitä luiskahdusta ei tapahdu, jos ylimääräinen silmäpari on koiruuden puuhia tarkkailemassa. Annas olla, kun Martta huomaa olevansa ulkona ilman valvontaa, niin johan askel kummasti vetää hangen pintaa pitkin naapurin puolelle. Niinpä nyt toivotaan, että kevätaurinko lämmittää lumihankia ja kinokset valuvat alemmaksi ja aita tulee taas näkyviin. Vaikka kyllähän se jo syksyllä todettiin, että aita on tänä kesänä uusittava, kun tuntuu olevan liian heiveröistä tekoa tuolle pedolle, metallilangan jyrsijälle.

Viime viikonloppuna vietettiin perheessämme rippijuhlia. Sehän tarkoitti Martan osalta sitä, että talo tupsahti täyteen epäilyttäviä ihmisiä, joista joka ikinen oli räkytettävä. Etenkin miehet ja lapset saivat Martan hyvin epäluuloiseksi, ja silloin sitä räkytystä riitti. Kun vieraat olivat asettuneet antimien ääreen, loppui myös haukkuminen. Ainoastaan lasten liikehdintä sai Martan taas epävarmaksi. Silmä kovana sen piti vahtia lapsia, välillä tuolin alta mulkoillen tai sitten lasten ympärillä pyörien. Huomasi kyllä, että loppuajasta alkoi vahtikin jo herpaantua, eikä enää niin herkästi aloittanut haukkua. Täytyisiköhän sitä pitää tällaiset juhlat joka viikonloppu, niin mäyriäiselle saataisiin tarpeeksi rutiinia vieraista ihmisistä? Ainakin lapsivieraita voisi käydä useammin, niin tottuisi varmasti nopeasti lapsiin. Kun vieraat sitten lähtivät, niin meidän "Puttis" oli kuin maratonin juossut: makasi ihan raatona loppuillan. Harvoin olen nähnyt Marttaa ihan noin väsyneenä. Ei tarvinnut pitkää lenkkiä illalla, vaan ihan pieni pissitys riitti, ja koira oli taas iloinen kun pääsi jatkamaan uniaan.

Juhlien jälkeisen päivän pidin vapaata, joten oli suunnitellut meneväni vapaavuorolla treenamaan agilityä. Se kun on harvinaista herkkua näin työssäkäyvälle harrastaa keskellä päivää. Martta tuntui kuitenkin sen verran väsyneeltä, niin jätettiin treenaaminen väliin. Sen sijaan tehtiin reilu tunnin lenkki Kuhasalossa sekä Pyhäselän jäällä. Metsässä ei hanki kanna, joten Martta sai juosta vapaana. Pitkään ei jaksa tappijalka kahlata upottavassa hangessa, joten pysyy hyvin polulla eikä ole vaarana, että lähtee jänisten jäljille. Jäällä sen sijaan hanki kantoi ja Martta juoksi ihan villinä. Ennen autolle tuloa polku kulki kaislikon ohi. Liekö nuo kaislikot pupujen ja muiden pieneläinten lymyily- ja ruokailupaikkoja, sillä ei ollut ensimmäinen kerta kun Marttaa saa kaislikosta hakea. Alkaa haukkumisella ilmoittaa, että kohta on riistaa tarjolla. Ja kun se haukku alkaa, niin silloin häviää kuuloaisti. Turha on koiraa huudella luokse, vaan silloin on itsekin rämmittävä kaislikkoon ja napattava koira vauhdista kiinni. Siinä oli hyvä muistutus, että kun jäät alkavat sulaa, niin irti ei voi Marttaa laskea rantalenkeillä. Järven jäät ja kaislikot vetävät Marttaa puoleensa turhan voimakkaasti.

Tänään käytiin kuitenkin omalla vuorolla treenaamassa agilityä. Menomatkalla Martta kulki hieman laiskasti, joten mietin, onko sillä lihakset jumissa vai mikä. Mutta treeneissä kuitenkin meni kuten ennenkin.  Hirmuinen into koiralla on radalle ja tekeekin ihan täysillä. Kotimatkalla katsoin taas, että koira jättäytyi jatkuvasti taakse kulkemaan. Täytyy hieman tarkkailla tilannetta ja kenties nyt olisi syytä varata Martalle aika hierontaan. Viime syksystä astihan olen sitä suunnitellut, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. 

 
Ps. Edelliseen blogikirjoitukseen on nyt lisätty Varkauden kisavideot. Voi miten hassunnäköistä on "Puttiksen" (ja minun) meno!

11.3.2012

Yksi tavoite saavutettu!

Eli startattiin sitten vihdoinkin virallisissa agilitykisoissa! Olin asettanut sen tämän vuoden tavoitteeksi, ja nyt se on sitten saavutettu.

Olin ajatellut näitä Varkauden kisoja jo aikaisemmin ja sitten ne jo unohtanutkin, kunnes Maria soitti ja kyseli, olisinko lähdössä kisaamaan. Kun kerran mukavaa matkaseuraa oli tarjolla, niin päätös olikin helppo tehdä. Niinpä tänä aikaisin aamuna haettiin Maria ja portugalinvesikoira Beijo kyytiin, ja aloitettiin matka Varkauteen ikävässä lumipyryssä ja jäisellä tiellä. Oltiin varattu reilusti aikaa matkaan, joten ennätettiin tehdä puolen tunnin lenkki koirien kanssa heti kun tultiin perille. Martta oli selvästi vähän täpinöissään uudesta ympäristöstä, joten oli hyvä, että oli aikaa tutustua paikkaan rauhassa.

Koska Beijo kisasi maksiradalla ja Martta mineissä, niin rataantutustuminen oli meillä eri aikaan. Niinpä Maria kävelytti Marttaa minun rataantutustumisen ajan ja minä puolestaan Beijoa, kun oli maksiradan rataantutustuminen. Ja koska meillä molemilla oli lähtönumerona kaksi, niin rataantutustumisen jälkeen piti olla nopeasti starttivalmiina.

Ensimmäinen rata oli helppo ja melko yksinkertainen. Parissa kohdassa mietin vaihtoehdoiksi valssia tai takaleikkausta. Se, kumman sitten loppujen lopuksi missäkin tein, en voi muistaa. Todennäköisesti tein jotakin epämääräisiä kuvioita hermostuksissani. Kuten etukäteen pelkäsinkin, niin ensimmäisellä radalla Martta teki varaslähdön. Olinpa siihen varautunut, ja pääsin nopeasti vauhtiin mukaan. Onneksi alku oli helppo (hyppy+hyppy+putki), joten kilpajuoksua ei tarvinnut tehdä kuin parin hypyn verran. Eka rata olikin melkoista juoksua. Martta meni sen hienosti, kunhan vain olin ajoissa kertomassa mitä seuraavaksi. Vähän ennen keppejä koira kuitenkin kuumui ja alkoi haukkua. Keppien alkuosassa oikoi, joten siinä saimme 5 ratavirhepistettä sekä keppien uusimiseen kuluneesta lisäajasta 7 virhepistettä ihanneajan ylityksestä. Muuten ensimmäinen rata sujui hienosti.





Toinen rata oli jo hiukan hankalampi, mutta se oli kuitenkin minun mieleen. Radassa oli enemmän pyöritystä ja paria kohtaa piti miettiä jonkin aikaa. Rataantutustumisen aika tuntui lyhyeltä, joten hieman epävarmalta tuntui lähteä starttiin. Tällä kertaa Martta pysyi aloituksessa paikoillaan, kun käskin sen napakasti paikoilleen ja sitten vielä itse peruuttamalla menin ensimmäisen esteen taakse hokemalla koko ajan "paikka". Martta oli tällä toisella radalla paremmin kuulolla alusta asti. Ei haukkunut ollenkaan eikä kuumunut liikaa. Kepit otin nyt varman päälle ja ne menikin hienosti. Oikeastaan suoriuduttiin mallikelpoisesti lähes loppuun asti, kunnes sitten loppui Martalta kunto ja minulta kisahermot kolmen viimeisen esteen ajaksi. Martta hyppäsi alas puomin alastulolta sekä pudotti kahden viimeisen hypyn rimat. Martta on treeneissä ollut varma hyppääjä, eikä kontakteillakaan ole ollut ongelmia. Liekö sitten tappijaloissa alkoi väsymys painamaan vai minäkö se innoissani rynnin maalia kohti niin, että unohdin koiraparan oman onnensa nojaan.




Virhepisteistä huolimatta sijoituttiin kummallakin radalla kolmansiksi. Kaiken kaikkiaan olen erittäin ylpeä tuosta minun hassusta pikku otuksesta. Se teki hommat täysillä ja varmasti yritti parhaansa. Mitäpä se sille voi, että ohjaaja säheltää ja hermoilee. Martta käyttäytyi  hienosti myös kisapaikalla, joten jatkossa sitä ei minun tarvitse jännittää. Mutta kylläpä "Puttis" oli väsynyt päivän päätteeksi. Kotona nukkui koko loppuillan. Tehtiin ainoastaan pieni iltapissityslenkki, ja koira on jatkanut nukkumista senkin jälkeen. Tuskinpa kahden radan juokseminen Marttaa näin uuvutti, vaan nimenomaan tuo matkustaminen sekä kisapaikalla kaikenlainen odottaminen. Martta ei pysty kovin hyvin rentoutumaan autossa. Sillä tuntuu olevan jatkuvasti vahti päällä, ettei vaan ketkään ulkopuoliset hiipparit valloita autoa.

Varkauden kisoissa oli rento ja mukava ilmapiiri. Nythän sitä oikeastaan tämä kisainnostus vasta minuun iskikin. Täytynee aloittaa kisakalenterin selaaminen, sillä nollaradan metsästys kiinnostaa. Huomasin, että tarvitaan vaan lisää kisakokemusta (ja parempaa kuntoa meille molemmille), niin nollarata on mahdollinen. On tuo pikkukoira vaan niin taitava!

5.3.2012

Loma alkaa treenaten ja laiskotellen

Olipa meillä mukavat treenit eilen ACE:lla Kuopiossa! On tuo minun tappijalka vaan niin taitava! Radassa oli pari hankalaa kohtaa meille: Martta on edelleen liian kiinni minussa, joten irtoaminen esteille ei meinaa onnistua millään. Pikku otus kyttää minua koko ajan ja on turhan halukas pysymään minun lähellä. Sain pari "kotiläksyä", mitä pitää nyt tosissaan alkaa treenata. Minulle kerrottiin, että Martta kulkee kuin ajatus, silloin kun se saa tulla minun perässä. Mutta heti kun pitäisi mennä ohi, niin alkaa ongelmat. Esimerkiksi esteen riman pudotus johtui siitä, että me oltiin esteellä yhtä aikaa. Ja kun Martta sen huomasi, niin hyppy jäi vajaaksi, kun ei halunnut hypätä minun edelle. Minun olisi siis oltava riittävän nopea ja juostava puoli metriä koiran edellä, tai sitten aloitamme treenaamaan irtoamista. Eli siis tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa yritän petrata. Mutta se, mitä pelkäsin eniten etukäteen, eli lähtökäskyn odottamista, niin Martta toimi kerrassaan hienosti. Eilisessä treenissä piti koira jättää melko kauas, mutta Martta kesti paineen. Ajattelin silti, että käyn sitä vielä perjantaina ennen kisoja treenaamassa.

Huomaan, että Martta on vieläkin väsynyt eilisestä. Ei ehkä niinkään treenistä, vaan lähinnä matkustamisesta. Ei kuitenkaan osaa ottaa riittävän lunkisti, etenkään silloin kun ei olla omalla autolla liikenteessä. Tämä päivä ollaan otettu rauhallisesti, eikä koirakaan ole ohjelmaa ollut vailla. Ollaan hiihtolomalla tämä viikko. Vaikka ilma oli tänäänkin aurikoinen ja suht lämmin, niin aika vaatimattomat lenkit kierrettiin. Nyt ei voi Marttaa pihaankaan laskea vapaasti: hankiainen kantaa pötkylää turhan hyvin ja aita on jäänyt lumen alle. Mäyriäinen ei voi millään muistaa, mistä se tontin raja nyt kulkee. Ainakin näyttää juuri siltä, että hiippailee ihan vaivihkaa naapurin puolelle ja leikkii tyhmää. Pyydän: Tule jo kesä ja sulata nämä lumet!

Luunpureskeluvimma on tänään Martalla ollut. Martta tykkää noista kevytrullista. Mutta pitääkö muut koiranomistajat luuta, kun koira sitä järsii? Martan kasvattaja-Liisa piti sitä lähinnä huvittavana, että johan nyt on kaikenlaista kuultu ja että kaikkeen sitä onkin koira opetettu. Mutta meillä on pennusta asti Martta kantanut kaikki purutikut ja -luut meidän luokse ja olettanut, että joku sitä pitää, että pikkukoiran on sitä helpompi jyrsiä. Ja totta kai aina joku heltyy ja pitää luuta. Jos ei kukaan suostu luunpitelijäksi, niin alkaa mahdoton marmatus ja silmiin tuijotus. Niinpä sitä on vähintäänkin aseteltava luu jalkojen tai varpaiden väliin siten, että mäyriäinen saa luusta mukavasti tukevan otteen. Tänäänkin Martta yritti ujuttaa luuta minun käteen, kun lattialla istuin läppäri sylissä. Tässä koneella istuessa on huomattavasti nopeampaa kirjoittaa kahdella kädellä kuin että kirjoittaisi vain yhdellä, kun toisella kädellä on pidettävä koiralle luuta. Kun en sitä luuta koko ajan pitänyt, niin mokoma heitteli sitä tähän näppäimistön päälle, kun ei muuten huomiota saanut. Ja kun en siltikää luunpitelijäksi suostunut, niin närkästyneenä valtasi yhden tyynyistäni ja kävi siihen nukkumaan. Tai ei suinkaan nukkumaan, vaan mulkoili minua alta kulmien mielenosoituksellisesti. Oli erittäin loukkaantunut saamastaan huonosta palvelusta ja lemmikinpidon törkeästä laiminlyönnistä.

3.3.2012

Minä tein sen!

Eli Martta on sitten ilmoitettu ensimmäisiin agilitykisoihin! Viikon päästä Varkaudessa koetellaan meidän hermoja. Tai oikeastaan hermojen koettelu alkoi siitä hetkestä lähtien, kun ilmoittautuminen tapahtui. Tämä on vähän ristiriitaista: toisaalta on äärettömän mielenkiintoista katsoa, miten onnistutaan kisatilanteessa, mutta toisaalta taas, kun tuo kilpaileminen ei ole oikein verissä,  niin aiheuttaa vain ylimääräisiä mahanpuruja ja sydämentykytyksiä. Mukavaa on, kun samaan kyytiin lähtee Maria ja Beijo. Myös muita tuttuja on tulossa, joten henkistä tukea on saatavilla kisapaikalla. Huomenna on ACE:n treenit Kuopiossa, joten saadaan juuri sopivasti harjoitusta kisoihin. Keskiviikkona on sitten vielä oman ryhmän treenit ennen kisoja, vähän niin kuin kenraaliharjoitus. Ja kun vielä sattuu olemaan lomaviikko edessä, niin ennätän tarvittaessa käydä tekemässä vielä hetken harjoitukset ennen kisoja. Ainakin pari kertaa täytyy viikolla käydä tekemässä jotain, että koiralle ei ennätä kertyä ylimääräistä energiaa. Se vaan hermostuttaa minua enemmän, jos kisapaikalla tappijalka hötkyilee.

Tänään oltiin tokotreeneissä. Tehtiin paikallamakuuta, hyppyä sekä liikkeestä seisomaan jäämistä.  Ryhmässä oli taas uusia koiratuttavuuksia, mutta Martta toimi yllättävän rauhallisesti. Tänään ei vinkunut juuri ollenkaan ja muutenkin keskittyi todella hyvin. Martta ei malttaisi pitää ollenkaan taukoa välillä, vaan koko ajan odottaa, että mitä tehtäisiin seuraavaksi. Kyllä on mukavaa tehdä hommia innokkaan koiran kanssa! Lopuksi vielä treenattiin luoksepäästävyyttä. Sen verran ollaan edistytty, että Martta ei enää ryntää minun selän taakse haukkumaan lähestyviä ihmisiä, mutta edelleen väistää eikä todellakaan kykene istumaan kuin patsas, jos vieras tulee tekemään tuttavuutta. Nyt vaan täytyisi muistaa tehdä noita harjoituksia todella usein. Ja ehkäpä se kosketuskeppikin on otettava taas aktiivisempaan käyttöön.

Keskiviikkona käytiin treenaamassa ihan itsekseen hieman agilityä ja tokoa. Agilityssa pääpaino oli lähtö. Eli tein erilaisia lähtöharjoituksia ja paikallaanoloharjoituksia. On se kumma, kun treenataan yksin, niin mitään varaslähtöjä ei ota, vaan odottaa ihan nätisti. Yritin treenatessa saada koiran kuumumaan, että lähtökäskyn odottaminen olisi vaikeampaa, mutta ihan nätisti malttoi odottaa. Pari kertaa hätäili lähdössä, joten sain palauttaa ruotuun, mutta muuten meni liiankin hyvin. Luulen, että kisatilanteessa olen ihan pulassa juuri tästä syystä. Tajusin, että yksi syy on varmaan se, että vieraassa ympäristössä Martta ei uskalla jättäytyä minusta kauas. Niinpä huomenna ACE-treeneissä pitää kokeilla tuota paikallaoloa. Ja sitten pitää miettiä kisoihin vaihtoehtoista strategiaa, jos siellä näyttää, että otus ei malta odottaa lupaa ensimmäisen esteen ylittämiseen. Pitääkin käydä treenaamassa vielä erilaisia lentäviä lähtöjä, jos sellainen pakkotilanne tulee kisoissa eteen.

Tällä viikolla ollaan jonkin verran harrastettu aktivointia myös sisällä. Työn alla on Martan opettaminen peruuttamaan laatikon päälle niin, että takajalat on laatikon päällä ja etujalat lattialla. No, peruuttaminen jo onnistuu, mutta heti jos jotakin on takana, vaikkapa vain sanomalehti, niin Martta kääntyy sivuun. Eli ei uskalla peruuttaa, jos takajalka meinaa osua johonkin. Niinpä ollaan aloitettu peruuttamaan sanomalehden päälle. Pari iltaa sitä treenattiin ja on yllättävän vaikeaa. Tällä hetkellä tavoitteena on vain, että edes toinen takatassu osuu sanomalehdelle. Mutta sen sijaan laatikon päälle kiipeäminen etuperin onnistuu. Ja se vielä äärettömän hauskaakin Martan mielestä. Nykyisin saa palkan silloin, kun vain takajalat on laatikolla.


Ensin etujalat. "Mitä eikö tästä vielä palkkaa tipu?"

"Hitsi, kun minä olen taitava!"