23.7.2015

Silke pentutreffeillä

Tänään pääsi Silke pentutreffeille. Annin ja Yrsan kanssa pyöräiltiin laululavan taakse nurmikentälle, jonne tuli myös Heidi ja Kalla-pyrri. Melkoisen samanikäisiä pentuja ovat, vaikkakin eri kokoisia. Silke oli mahdottoman reipas ja siellä se viuhtoi muiden mukana ihan täysillä. Seuraan liittyi myös Sanna ja kolme lasta, joten samalla tuli Silkelle loistavaa lapsisiedätystäkin. Tuo pieni mäyriäinen tykkää lapsista ihan luonnostaan, joten naamapesu on taattu, jos siihen saa mahdollisuuden.

Kuvia tältä päivältä:












Heidi sai otettua aivan ihania kuvia Silkestä:

    Kuva: Heidi Utriainen

Tämä on minun suosikki, Pieni talo preerialla -kuva. Silke Laura Ingalsina:
    Kuva: Heidi Utriainen


Pentutreffien jälkeen pyöräiltiin Annin ja Yrsan kanssa vielä Jokiasemalle jätskille. Samalla käytiin ihmettelemässä Jokiaseman elikot.



Silkeä tuntui kiinnostavan enemmän, että missä on kanankakkaa kuin varsinaiset kotkottajat. 






Lomaillaan vaan

Kesäloma puolessa välissä. Agirotu oli meidän ainoa kesälomamatka, sillä pennun takia ei muita kesälomalomasuunnitelmia tälle kesälle tehty. Pääasiassa ollaan elelty ihan tässä kotosalla, kun ilmat eivät ole suosineet edes kesämökkeilyä. Kesäloma on siis ollut pelkkää köllöttelyä ja pientä puuhailua. Pihahommissa on apulaisia riittänyt. Etenkin kompostin kääntäminen on ollut mieluista puuhaa. Martta jaksaisi kaivaa vaikka koko päivän. Silke häärää siellä mukana, mutta sen pitkäjänteisyys ei ainakaan vielä riitä yhden kuopan koko päivän kaivuuseen.


"Mistäs sitten kaivettais?"



Pihalla myös lötkötellään auringonpaisteessa. Molemmat otukset viihtyvät auringossa. Missä vaan on lämpöä niin sieltä löytyy mäykkysetkin.


Kaksi laiskaa auringossa.




Pelkästään kotipihassa ei pennun kanssa kuitenkaan olla viihdytty, vaan maailmaa ollaan avarrettu monella tavalla. Kesäloman alkuun saapui sopivasti meidän uusi kulkupeli: pyörän peräkärri. Polkupyörällä kulkeminen on aina ollut minun mieleen, mutta kahden mäyriäisen kuljettamiseen ei korisysteemit riitä, vaan peräkärri on ehdoton. Molemmat otukset oivalsivat peräkärrimatkustamisen ensimmäisellä ajelulla, ja sen jälkeen harva se ilta ollaan jonkinlaista ajelua tehty. Aluksi pieniä parin kilometrin etappeja, mutta nyt on lenkkejä venytetty noin 15 kilometrin ajeluihin. Meillä peräkärrin ideana on ajella jonnekin kauemmaksi uusiin lenkkimaastoihin. Siksi koiratkin ymmärsivät heti, että pyöräkyyti tarkoittaa jotakin mukavaa, eli mukavaan paikkaan pääsyä. Lähimetsä alkaa nopeasti kyllästyttämään ja talvella sitä saadaan kulkea aivan kyllästymiseen asti. Kärrin kanssa kuljetaan joenrantaan, järvenrantaan tai metsälenkeille. Ja onhan se ekologistakin, kun jokaiseen siirtymiseen ei tarvitse autoa.

Ikkunat joka suuntaan ja maisemat vaihtuu. Mikäs sen mukavampaa!

Eli ohjelmassa on ollut erilaisia metsälenkkejä, joilla koirat ovat saaneet kulkea vapaasti. Eteneminen on tapahtunut pennun vauhtia, joten kovinkaan nopeatempoisia meidän lenkit eivät ole olleet. Välillä pentua on kannettukin, ettei matkanteko käy liian raskaaksi.

Pitkospuilla oli pennun hankala käsittää, missä takajalat kulkee. Meinasi käpälät luiskahtaa lautojen väliin.

Vaikka ilmat eivät helteiset ole olleetkaan, niin aina kun ollaan rannassa, ihan missä vaan rannassa, niin Martan pitää päästä uimaan. Siksipä tähän on laitettava pari Martan uintikuvaa. Pentuhan ei tassujaan juuri kastele. Sitä ei kiinnosta ollenkaan Martan uimiset. Suhtautuu kerrassaan välinpitämättömästi Martan kahlailuista, sillä Marttahan ui käsipohjaa.

Norppa rantavedessä.





Tallilla ollaan käyty muutaman kerran ja Silkestä on kuoriutumassa loistava tallikoira. Kohti tulevat hevoset pelottaa, mutta kentällä voi molemmat koirat olla irti, vaikka ponilla laukataan ympärillä. Molemmat koirat tonkivat omiaan tai makoilevat kentän hiekalla. Silke tosin keskittyy hevosenkakan etsintään, sillä se maistuu pikku tyypille erityisen hyvin. Tuolle pikku tyypille maistuu kyllä kaikki muukin meidän mielestä kyseenalainen asia. Metsästä se löytää jatkuvasti jotakin herkullista, enkä aina edes ennätä huomata mitä sen kurkusta meni alas. Ainakin oksennukset, kakat, nenäliinat ja kalanraadot se on todennut erityisen herkullisiksi.


Pönötystä ponin kanssa. 




"Joo, juoskoon tuo hupsu otus täällä ympäriinsä, ei kiinnosta. Minua kiinnostaa vaan nää herkkupalat täällä pitkin kenttää."



Yhtenä päivänä Martta löysi lähimetsästä kuolleen oravan. Siis se todella oli kuollut ennen meidän tuloa paikalla, emmekä ole syyllisiä oravan kuolemaan (tällä kertaa). Silke oli hyvin kiinnostunut kuolleesta kurresta, mutta mitä Martta päätti tehdä löydölleen? Kumpikaan ei tarttunut oravaan hampailla, vaan sitä kyllä nuuhkittiin kiinnostuneena, kunnes Martta päätti haudata sen.




Muutaman kerran ollaan Silken kanssa käyty hallilla katsomassa, kun "isot" koirat tekee agilityä. Siellä leikitätään aivan erityisellä lelulla, jolla ei leikitä muualla. Pentua ei pelota eikä jännitä, vaikka hallissa on haukkuvia koiria tai äreä Martta, jonka mielestä halli ei ole mikään leikkipaikka.


Pennulle on aloitettu naksun opettelua. Ja sen myötä muutama hassu temppukin on opittu sivutuotteena:






8.7.2015

Agirotu ja Aginakit

Tänä vuonna Agirotu-tapahtuma järjestettiin Nastolassa. Voiko sitä kesälomaansa paremmin aloittaakaan, kuin suunnata kohti Nastolaa ja Agirotua. Mukaan lähti myös pentu, joten jätin ilmoittamatta Marttaa lauantain radoille, kun arvelin, että pennulle riittää pelkkä sunnuntaipäivä olla hulinassa. Ajettiin lauantaina Heinolaan leirintäalueelle yöksi. Pysähdyttiin matkalla parikin kertaa, ettei kävisi pennulle matkanteko raskaaksi. Hyvin pentu kyllä matkustikin. Koko matkan aikana ei autonperästä kuulunut minkäänlaista ääntä. Nähtävästi ottaa Martasta mallia, kun molemmat makoilevat lunkisti matkan ajan.

Sunnuntaina aamulla puoli kahdeksalta lähdettiin Heinolasta Nastolaan, ja oltiin siellä hyvissä ajoin ja ehdittin näkemään Elsa the Aginakin suoritus senioriradalla. Tänä vuonnahan meillä oli taas karkeakarvaisten mäykkyjen joukkue Agirodun joukkuekisassa. Ja tämän vuoden Aginakki-joukkue oli varsin tasokas mäykkyjoukkue, kun mukana oli kaksi kakkosluokkalaista ja kaksi kolmosluokkalaista koiraa. 

Tältä näytti Aginakkien meno tänä vuonna:





Aginakit sijoittui sijalle 27, kun joukkueita oli kaikkiaan 49. Meillä oli tosi hyvä ja tasainen joukkue tänä vuonna. Kaikki tekivät hyvät suoritukset ja voidaan olla ylpeitä nakkien suorituksista.


Jaana ja Viljami, minä ja Martta, Tuija ja Elsa, Emmi ja Wagner



Tuija oli tehnyt meille ihanat kisapaidat :)



Osallistuin Martan kanssa myös Open Class -radalle, mutta se ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan. Otettiin hylly aivan loppusuoralla, kun Martta irtosi vähän liian hyvin putkeen. Eikä tuo joukkueratakaan ollut mitään meidän parasta menoa, mutta hyvä fiilis jäi kaikin puolin. Agirodussa ei ratojen tekeminen olekaan meille se tärkein juttu, vaan se, että nähdään muita aksaavia karkkareita ja tavataan aksaavia mäykkyihmisiä. Ja mukavaa meillä olikin. Hyvä joukkue, ihanat koirat ja mukavat ihmiset. Ehkäpä ensi vuonna tällä kokoonpanolla vielä kerran. Eli ei jouda Martta ihan vielä eläkkeelle.

Agirodussa oli touhua myös Silkelle, sillä velipoika Brahms oli myös lähtenyt turistiksi agilitytapahtumaan. Sisko ja sen veli olivat aivan mahdottoman reippaita pentusia. Ei tuntunut ihmishälinä eikä koirapaljous missään, kun nämä kaksi touhusivat. Pentupainia, riekkumista, tonkimista ja naapuritelttojen tutkimista. Siinäpä se pentujen päivä kuluikin. Välillä häkissä pienet tirsat ja taas leikki jatkui. Eikä siitä pentupainista meinannut tulla loppua, vaikka molempia alkoi jo väsyttää mahdottomasti. Lopulta painiminen oli sitä, että molemmat vain makasivat selällään nurmella ja jahusivat toisiaan. Se oli kuin hidastetusta mykkäfilmistä.



Ensin leikki oli hurjempaa...

.. mutta loppupäivästä alkoi leikki olla aika väsyneen näköistä touhua.


Saatiinpa napattua isä, tytär ja poika -potrettikin. Wagner-isä on mahdottoman komea ja kuten kuvasta huomaatte, niin on periyttänyt ulkonäköään aika vahvasti jälkikasvulle.


Silke, Wagner ja Brahms



Kuvan ottaminen näistä kolmesta ei ollutkaan ihan helppoa, vaikka pennut olivat jo muka väsyneitä. 


Kotimatka sujui vieläkin rauhallisemmin, jos mahdollista. Pysähdyttiin pari kertaan ja kummallakin kerralla Silke oli sitä mieltä, että hän voisi kyllä jatkaa unia auton perässä, että menkää te vaan kahville ihan rauhassa. Pienten jaloittelujen jälkeen koirat olivat taas tyytyväisiä, kun pääsivät häkkeihinsä lepäämään. Tulipa todettua, että meillä on nyt kaksi mäyräkoiraa, joiden kanssa matkustaminen on helppoa. Ei ainakaan koirien kanssa reissaaminen kaadu siihen, että koirat stressaa tai niiden kanssa on työlästä kulkea.

Mutta tämä oli todennäköisesti tämän kesän ainoa kesälomareissu ja nyt jatketaan lomailua kotosalla. Toki mökkeilyä ja muuta mukavaa on luvassa, mutta pitempiä autoreissuja tuskin. Odotellaan lämpimiä kesäilmoja, sillä molemmat otuksetkin nauttivat auringonpaisteesta.



1.7.2015

Ja sitten ne alkoi leikkiä


Mietin pitkään, että kannattaako todistusaineistoa videon muodossa julkaista, koska se saattaa vaarantaa Martan imagon, jota se on agilityharrastuksen äärellä pitkään ja hartaasti rakentanut. Martta ei ehkä anna tätä minulle koskaan anteeksi, jos kokee, että sen uskottavuus kärsii ja joutuu ehkä naurunalaiseksi harrastuskavereiden parissa. Kotiväkihän on nähnyt Martan pehmopuolen jo aikaisemmin, mutta sitruunaimagoa on pidetty tiukasti yllä kodin ulkopuolella. Videopätkä saattaa järkyttää herkimpiä katsojia, joten omalla vastuulla, olkaa hyvä:







No, kaikki aika ei suinkaan mene leikkiessä, vaan pääsääntöisesti Martta suhtautuu pentuun melko välinpitämättömästi. Seuraava videopätkä kuvaa hyvin meidän metsässä samoiluita ja laitan sen tänne lähinnä siksi, että itse voi myöhemmin muistella, että "on se joskus ollut pieni ja hassu".