31.5.2015

Silke Iloinen tuli kotiin

Nähtävästi tämän blogin nimeä pitää hieman muuttaa, sillä tästä eteenpäin blogissa kerrotaan Martta Mäyräkoiran lisäksi myös Silke Mäyräkoirasta. Saanen esitellä: Royal Pepper's OMG eli Silke.




Eilen haettiin Silke kotiin Mäntsälästä, ja viime syksystä alkanut pennun odotus päättyi. Ihastuin tämän pennun isään Wagneriin viime kesänä, kun oltiin samassa Agirotu-joukkueessa. Wagner on niin komea mäyräkoira ja ihanan luonteinen, ettei siihen voi olla ihastumatta. Ja kun viime syksynä huomasin, että suloinen tanskantuontinarttu Fine astutetaan Wagnerilla, niin toive tällaisesta unelmapennusta sai alkunsa. Ja nyt se unelma toteutui.

Pennun nimi Silke tulee saksalaiselta 100 metrin juoksijalta Silke Gladischilta (=iloinen). Koska nimi on enne, niin jospa tästä pennusta tulee minulle iloinen ja reipas harrastuskaveri. Tai sitten iloisesti ja nopeasti karkuun juokseva otus. 

Kotimatka Mäntsälästä Joensuuhun meni paremmin kuin olin ajatellutkaan. Ensimmäisen puolituntia pentu ihmetteli auton ääntä, liikettä ja tärinää, eikä oikein osannut asettua aloilleen. Muutaman kerran uikutti, mutta sitten asettautui kippuralle minun syliin ja nukahti siihen. Pysähdyttiin matkan aikana kolme kertaa ja kahdella kerralla pentu teki pissit nurmikolle heti kun otettiin autosta ulos. Yhden kerran pysähdyttiin kesäkahvilan pihaan jäätelölle ja vieressä oli pieni ranta, missä käveltiin Silken kanssa. Pentu oli kovin ihmeissään vedestä, mutta rohkeasti kävi näykkimässä rantaan ajautuneita kaisloja ja vettä lipaisemassa.



Kotiintulo ja pennun tutustuttaminen Marttaan oli suunniteltu etukäteen. Koska Martalle oma piha ja koti ovat pyhiä asioita, joita tulee puolustaa kaikilta tuntemattomilta, ajattelimme, että ensinäkeminen olisi hyvä suorittaa puolueettomalla maaperällä. Niinpä sovimme, että tapaamme Martan 150 metrin päässä kodista metsässä. Alku sujui käsikirjoituksen mukaan. Martta nuuhki pennun ja totesi sen ällöttäväksi ja käyttäytyi, kuin pentu olisi pelkkää ilmaa. Käveltiin metsästä kotiin ja pihaan tultaessa Martta räsähti pennulle aivan yllättäen. Pienen puhuttelun jälkeen Martta myöntyi ottamaan Silken takapihalle. Martta vaikutti melko räjähdysalttiilta, joten sisällä emme edes yrittäneet pitää koiria samassa tilassa, vaan pentu laitettiin pentuaitaukseen, mutta Martta sai kulkea vapaasti. Näin annettiin Martalle mahdollisuus pikku hiljaa tottua ajatukseen. Martta vahtikin pentua koko illan. Välillä näytti siltä, että aitauksen vieressä huulia lipova metsästäjä luuli, että kotiin oli tullut marsu. Martta, joka ei yleensä ikinä nuku lattialla, vahti nukkuvaa pentua aitauksen vieressä.





Yöksi virittelin patjan lattialle pentuaitauksen viereen. Tarkoitus oli, että voin kädellä silitellä yöllä levotonta ja ikävöivää pentua, joka nukkuu aitauksen puolella. Pentu jäi nukkumaan omalle petilleen kun menin pesemään hampaita. Kun tulin takaisin, niin näky oli tämä: 


Pieni iloinen otus nukkui niin onnellisena minun tyynyllä, eikä ollut ollenkaan valmis parasta paikkaansa luovuttamaan. Enhän minä raaskinut vauvaa siitä mihinkään siirtää. Sen verran vain, että pujottauduin peiton alle ja pentu jäi nukkumaan kaulaani vasten tyytyväisenä tuhisten. Siinäpä se sitten nukkui koko yön, lähes 7 tuntia yhtä soittoa. Aamulla se herätti minut villillä naaman nuolemisella, joka loppui siihen, kun lähdettiin aamupissille ulos.

Lähes koko päivä tänään vietettiin ulkona. Martta alkoi sietää pentua hiukan paremmin, mutta välillä kamelin selkä taittuu ja saattaa räsähtää pienestäkin asiasta. Pari kertaa on onnistunut säikyttämään pennun oikein  kunnolla: toisella kerralla pentu nousi ulkorappusia vasten, jolloin Martta hyökkäsi ylemmältä rappuselta ilmoittaen, ettei ole mitään asiaa mennä sisälle. Toisella kerralla pentu houkutteli Marttaa leikkimään. Aikansa Martan edessä pompittuaan Martalta paloi pinna. Näistä Martan räsähdyksistä pentu palautui hetkessä, kun otettiin lelut esille ja alettiin leikkimään. Eikä pentu näytä Marttaa pelkäävän, mutta älyää kuitenkin kunnioittaa, kun Martta nostaa huultaan. Vuorokauden aikana on kuitenkin edistytty niin paljon, että molemmat koirat voivat oleskella sisällä samoissa tiloissa, mutta keskenään niitä ei uskalla jättää. Eikä ole tarvettakaan, koska elokuun alkuun asti meillä on aina joku kotona.

Monia Martan tuntevia tuntuu kovasti kiinnostavan, mitä Martta sanoo pennusta. Tässä siis pieni videopätkä eilisestä ja tämän päivän kohtaamisista:




30.5.2015

Kuopion kisat ja sitten pieni tauko

Viime viikonloppuna kisattiin Kuopiossa kolme rataa Katarina Virkkalan radoilla. Muutaman tunnin yöunien jälkeen kömmittiin aamuvarhaisella Inkan kyytiin, otettiin matkan varrelta kyytiin vielä vähemmän nukkunut Laura ja oltiin Kuopiossa kahdeksan aikaan. Ihme kyllä olo oli yllättävän virkeä ja hyvä kisafiilis saatiin kehiteltyä. Olin ensimmäistä kertaa Katarina Virkkalan radoilla ja tykkäsin kovasti rataprofiileista. Ihanneajat olivat kyllä meille liian kaukana, sillä joka radalta tuli yliaikaa noin 6 sekuntia.

Ensimmäisen radan sössin minä. Olo oli vielä jotenkin kankea ja keskittyminen herpaantui. Martta hyppäsi puomin kontaktin, jota en itse radalla huomannut. Toinen vitonen saatiin radan loppupuolella, kun en ohjannut yhtä estettä kunnolla ja Martta juoksi sen ohi. Siltä radalta jäi vähän sekava fiilis, joten latasin keskittymisen seuraavaan starttiin.


Kuva: Mari Saarelainen


Toinen rata oli hyppyrata. Kun näin, että rimat olivat tapissa, eli 35 cm, niin meinasin jo jättää leikin sikseen. Sitten ajattelin, että itseasiassa olosuhteet olivat kaikin puolin suotuisat, joten miksipä ei kokeilla yhtä rataa tappirimoilla. Minähän en ole Marttaa hyppyyttänyt tällaisilla rimakorkeuksilla olenkaan. Käytännössä kaikki treenit tehdään 25 cm:n rimoilla. Minun supermäykky suoriutui radasta erinomaisesti. Yhtään rimaa ei tullut alas ja se teki työtä ihan täysillä. Hyppytyyli ja nopeus kärsivät rimakorkeuksista, mutta olen niin ylpeä, miten se radan teki. Tehtiin siis yliaikanolla hyppyradalta.





Kolmas rata oli taas agilityrata. Nyt varmistelin  kontaktit, mutta muuten mentiin täysillä. Yliaikanolla tuli siltäkin radalta, vaikka mäykkynen alkoi olla jo väsynyt kisapäivästä. Nytpä pidetäänkin kolmen viikon kisatauko, sillä seuraavat kisat ovat sm-joukkuekisa Oulussa 13.6. Meidät nimettiin tänäkin vuonna PoKsin sm-minijoukkueeseen, joten pakkohan sellaiseen tapahtumaan on lähteä mukaan. Kolmen viikon kisatauko meille tulee siksi, että huomenna haetaan pentu taloon. Rauhoitetaan elämää pariksi viikoksi. 

Eilen käytiin tallilla Martan kanssa. Pieni lenkki ponin perässä kävelyä. Nyt onkin se aika vuodesta, että Marttaa ei voi laskea irti pelloilla, koska lintuja näyttää pesivän pelloilla ja peltojen reunoilla ihan ruuhkaksi asti. Marttaa selvästi harmitti, kun ei päässyt juoksemaan. Tallilla katseltiin ponien lisäksi hiehoja. Tai Marttaa eivät hiehot niin kovasti kiinnostaneet, mutta muuan uteliasta hiehoa kyllä kiinnosti Martta.





Käytiin vielä lopuksi ponia syöttelemässä. Martta sai tonkia tien reunuksien myyrähajuja ja poni nautti silminnähden, kun sai riivittyä alkukesän vihreää heinää posket pullolleen.



18.5.2015

Pentujen ihastelua ja kisatunnelmia

Helatorstain neljän päivän vapaat alkaa olla ohi. Sunnuntaina eli viimeisenä lompäivänä kisattiin Savonlinnassa. Alun perin nämä Savonlinnan kisat eivät kuuluneet suunnitelmiin, mutta kun seurakaveri Inka houkutteli mukaan ja tarjoutui toimimaan kuskina, niin tulipa sitten tehtyä kisailmo.



Matkakaverit Isla ja Martta Olavinlinnan maisemissa verryttelylenkillä.


Kolme rataa kisattiin, tuomarina oli Anne Savioja. Koiria oli kisoissa todella vähän, sillä samaan aikaan oli kisat myös Mikkelissä ja Kuopiossa. Ensimmäinen rata oli hyppyrata, jolla tippui yksi rima ja hieman yliaikaakin. Toisella radalla tehtiin yliaikanolla parin sekunnin yliajalla. Kolmannella radalla tuli alas muurin palikka sekä rima, ja vielä hivenen yliaikaakin. Kuitenkin tuolla kolmannella radalla sijoituttiin kolmanneksi. Näistä kolmesta radasta vain viimeinen saatiin videolle:







Oli ehkä hulluutta lähteä kisaamaan, sillä edellisenä päivänä oltiin tultu Helsingistä minilomalta. Tai Martta ei siis lomamatkalla ollut, mutta minä itse olin reissusta sen verran väsynyt, että kisapäivä tuntui todella raskaalta. Viikonloppuna tuli sen verran paljon istuttua autossa, että jalat tuntuivat tönköiltä ja raskailta. Oma väsymys heijastui varmasti Marttaa  ja rimojen tippumiset olivat ihan minun oman keskittymisen puutetta.


Mutta komeat puitteet oli kisata Savonlinnassa, kun kisakentän takana näkyi Olavinlinna ja Saimaa.









Mutta palataanpa minilomaan, joka suuntautui etelä-Suomeen. Menomatkalla Helsinkiin pysähdyimme Mäntsälässä, jossa kävimme ihastelemassa viisiviikkoisia mäyräkoiravauvoja. Viime syksystä asti niitä oli odotettu ja vihdoin näin ne omin silmin. Kerrassaan suloisia ja mahdottoman reippaita tapauksia! Niin siinä sitten kävi, että pari tuntia pentuja ihasteltiin ja sen jälkeen pitikin päättää, että kumpi kahdesta narttupennusta muuttaa meille kahden viikon päästä.

Tässä se sitten on:








4.5.2015

Kun sanat ei enää riitä

Voiko vappua viettää muuten kuin agilitykisoissa? En nyt ainakaan heti muista, mikä voisi olla parempi tapa. Oman seuran vappukisat veivät koko vappuviikonlopun, joten ei tarvinnut muuta tekemistä miettiä. Perjantaina talkoilin ykkös-kakkosluokan kisoissa kymmenen tuntia ja lauantaina talkoilin ykkösten radat aamupäivän ajan kolme tuntia. Talkoilun jälkeen kävin hakemassa Martan ja tultiin iltapäivällä kolmosten radoille kisaamaan. Sunnuntaina kisattiin sitten neljän radan verran.

Lauantain radoilla oli tuomarina Salme Mujunen. Ennen en ole ollutkaan Salmen radoilla, joten yllätys oli melkoinen, kun tajusin, että rimat ovat 25cm:ssä ja ihanneaika saavutettavissa. Tykkäsin kovasti myös rataprofiileista. Aivan yksinkertaisen helppoja ne eivät olleet, vaan ratoihin sisältyi joitakin kompastuskiviä, mutta myös hyvää etenemistä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että yksi tavoitteemme ja virstanpylväs on nyt saavutettu: nollatulos kolmosista. Ja kun se tehtiin ensimmäiseltä radalta, niin tehtiin se myös toiseltakin. Eli tuplanollat. Oli kyllä niin hieno fiilis. Ja ne radat: kun koira on kuin ihmisen mieli ja toimii kuin ajatus, niin kyllä radan tekeminen on.. hmm.. se on hienoa, upeaa, mahtavaa. Sitä fiilistä kuvaamaan ei ole suomenkielessä sopivaa sanaa.

Sunnuntaina kolmella ensimmäisellä radalla oli tuomarina Minna Räsänen. Tiesinkin jo, että nyt on edessä paluu todellisuuteen ja mahdollisuus korkeintaan yliaikanolliin. Lähdettiin tekemään ratoja niin, että säilytetään hyvä ja rento fiilis ja nautitaan vaan. Ehkä se on se rentous, mikä vaikuttaa, mutta niinpä vaan tehtiin kolme rataa ilman ratavirheitä, mutta pienillä yliajoilla kylläkin. Yhdellä radalla jopa sijoituttiin kolmanneksi, mitä ei ennen ole kolmosluokassa tapahtunutkaan. Sunnuntain viimeinen rata oli Salme Mujusen tuomaroima. Melkoinen urakka on pieneltä kääppäseltä juosta yhtenä päivänä neljä rataa, mutta kun Salmen radalla rimat oli taas alimmillaan ja ihanneaika ja rataprofiili meille suotuisa, niin tehtiinpä sitten viimeiseltä radalta se oikea nollaa ja sijoituttiin toiseksi.

Viikonlopun saldo siis: kuusi rataa, joista kolme nollaa ja kolme yliaikanollaa. Sijoituksina yksi kakkossija ja yksi kolmossija. Ja se hieno tunne, flow, kaikilla radoilla. Ei yhtään mitään väkisin vääntämistä tai viime hetken pelastuksia. Me vaan juostiin ja meillä oli kivaa. Martta oli ihan liekeissä. Jopa sunnuntain neljännellä radalla se kävi hyvällä moottorilla ja teki täysillä. Videolta tosin huomaa, että töppöjalat alkoivat hyytyä radan lopussa.


Kyllä nämä oman seuran kisat olivat huikeimmat kaikista. Tasaista suorittamista ja meidän parasta tekemistä. Onnistuttiin täydellisesti. Minun agimäykky on super! Se on nyt parhaimmillaan. Sen kanssa kisaaminen on parasta. Se tekee agilityä niin tosissaan ja täysillä. Se ei sikaile eikä ole tuhma, vaan se ottaa tekemisen tosissaan. Se antaa anteeksi minun huonot ohjaukset, sillä se osaa lukea rataa. Se hakee esteet, se lukittaa esteet, se irtoaa. Luultavasti se lukee minun ajatuksia, sillä miten se muuten osaa tuon kaiken.


Laitetaanpa kolmen radan videot esille:















Martta ja palkintokassit.




Ps. Näissä kisoissa oli myös toinen kolmosluokan mäyräkoira, pitkäkarvainen Felix. Olipa hauska yhteensattuma, että tällä hetkellä ainoat kolmosluokan mäyräkoirat koko Suomessa sattuivat samoihin kisoihin. Felix tuli Helsingistä asti Joensuuhun kisaamaan. Oli niin hienoa nähdä toinen taitava agimäykky!