30.10.2011

Agilitytreenit vaihtui tokoiluun

Tänään suunnattiin intoa puhkuen agilitytreeneihin. Huomasin, että Marttakin ymmärsi, minne ollaan menossa. Töppöjalat viputtivat sellaista tahtia, kun lähdettiin kävelemään kohti hallia. Mutta hallin ovi olikin lukossa eikä päästy treenaamaan. Martta vinkui oven takana erittäin vaativasti: "avaa nyt just se ovi, mie haluun!" Mutta ovi vaan pysyi kiinni. Koira vaikutti niin innokkaalta, että ajattelin treenata vähän tokoa hallin pihassa.

Kylläpä huomasi, että on tokoilu jäänyt viime aikoina vähemmälle. Piti aloittaa niin helpoista liikkeistä, eikä nekään meinannut onnistua. Koira oli kyllä innokas, mutta välillä näytti siltä, että mitähän tuo oikein käskyttää, en ymmärrä. Paikallamakuu oli tänään ihan kamalaa. Maahan meno kyllä onnistui, mutta että siinä kylmässä maassa olisi pitänyt maata pitempään, niin ei Marttaa oikein huvittanut. Tai oikeastaan paikallanmakuu onnistui niin pitkään, kunnes minä lähdin kävelemään kohti, niin jo nousi koira istumaan. Tätä sitten jankattiin niin pitkään, ettei kummallakaan ollut enää kivaa. Ainoa mikä tänään onnistui hyvin, oli seuraaminen. Tehtiin vain pienen pieniä, muutaman metrin seuraamispätkiä ja käännöksiä, ja niissä Martta loisti. Mikä into ja kontakti! Seuraaminen taitaakin olla ainoa asia, mitä ollaan treenattu kävelylenkkien ohessa.

Kotipihassa sitten istuttelin kukkasipuleita. Ja toki minulla oli Martta seurana. Alkoi jo tulla hämärä ja Marttakin kyllästyi, kun en mitään ohjelmaa sille kehitellyt. Huomasin, että oli hyökännyt jonkun kaarnan palan tai vanhan muovisen kukkapurkin kimppuun ja juoksi ympäri pihaa saalistaan ravistellen. Mutta sitten huomasin, että saalis olikin minun kukkasipulipussi. Saipahan krookuksen mukulat kyytiä, oli se niille varmaan sellainen shokkihoito, että näinköhän uskaltavat kukkia ollenkaan ensi keväänä. Martta yritti varastaa kukkasipuleita heti kun vaan silmä vältti. Asettelin nimittäin sipulit ensin mullan päälle ja rupesin niitä sitten upottamaan multaan. Martan huumoria oli, että ensin seisoskeli siinä vieressä muina miehinä, kunnes salaman nopeasti nappasi sipulin ja alkoi viskoa sitä pitkin nurmikkoa. Ensi keväänä nähdään, miten monta kukkaa sieltä ylipäätänsä nousee. Ja mistäpäin pihaa ne nousee :)

14.10.2011

Hassu pieni otus

Nyt tuli syksy. Etuoven alle pesän tehneet ampiaiset ovat kuolleet tai ainakin muuttaneet muualle, joten aloitimme taas etuoven käyttämisen. Koko kesän olemme pääasiassa kulkeneet takaovesta, etenkin sen jälkeen, kun Martta sai ampiaisenpistoja. Etuoven käytön uudelleen aloitus ei sitten sujunutkaan Martan kanssa niin kuin olin suunnitellut. Pienellä koiralla on suuri muisti. Ensin ei suostunut ollenkaan kulkemaan etuovesta. Ei sisään eikä ulos. Pikku hiljaa ulosmeno jo onnistuu, vaikkakin edelleen ovesta rynnätään ja luikahdetaan vauhdilla. Sisään ei sitten ovesta omin jaloin tulla. Ennen ulkorappusia tappijalat iskeytyvät maahan ja neliveto muuttuu nelijarruksi. Ei auta kuin ottaa pötkylä kainaloon ja kantaa sisään. Viikko ollaan jo opeteltu etuovesta kulkemista eikä ainuttakaan ampiaista olla nähty. Mutta nähtävästi ampiaisen pisto takapuolessa tuntuu edelleen. On yritetty hyvällä ja pahalla, mutta ei suostu kulkemaan ovesta, ei sitten millään. Nyt ollaan otettu sitten sellainen taktiikka, että ovesta kuljetaan ilman mitään hössötystä. Kun koira jumittaa, niin se vaan ilman mitään sen kummempaa teatteria nostetaan syliin ja kannetaan. Aivan kuin se olisi tarkoituskin, että raput mennään "hissillä". Katsotaan, miten pitkään piikin muisto takalistossa kestää.

Tänään alkoi syysloma ja niinpä juhlin sitä haravoimalla pihaa. Martta oli, totta kai, minun seurana pihassa. Ensin pitkän aikaa innokkaana hupelsi ympäri pihaa, nähtävästi kissan, rusakon, oravan tai jonkun muun elikon hajujen perässä. Koko piha tuli kierrettyä moneen kertaan ristiin rastiin, nenä maassa ja häntä viuhuen. Sitten oli hajut selvästi  haisteltu, ja alkoi seisoskelemaan minun lähellä sen näköisenä, että täällä on tylsää ja kylmää. Oli hyvin närkästyneen näköinen, kun minä vain haravoin, enkä keksinyt pienelle koiraraukalle mitään tekemistä. Aikansa kun oli siinä minun ympärillä kylmissään värjötellyt, päätti alkaa viihdyttää itseään. Niinpä keksi aloittaa kuopan kaivamisen leikkimökin nurkalle. Tohkeissaan kaivoi ja kaivoi. Ja mitä pitempään kaivoi, sitä suurempi oli kaivamisen kiihko. Sain pitkän aikaa haravoida ihan rauhassa, ja seurasin sivusilmällä koiran kaivamista. Tulihan se sitten lopulta kaivamisellekin loppu, ja alkoi taas pyöriä siinä minun ympärillä tylsistyneenä. Kun sitten lopulta tultiin sisälle, en ensin tajunnut mikä multaräpylä sieltä tuli minun mukana. Kunnes näin lattialla liejuisia tassunjälkiä. Koira taas kainaloon ja tassupesulle. Mikä määrä voikaan multaa mahtua pienen koiran pieneen tassuun?! Kaikki varpaanvälit sellaisessa määrässä multasavimömmössä! Tassuja sai kotvasen aikaa liotella, ennen kuin kaikki multahippuset ja savipaakut irtosivat. Miten tuo hassu otus oli saanut takatassujenkin varpaanvälit sellaiseen multamäärään? Liekö kaivanut välillä takajaloillaankin.

Iltalenkillä tuntui jo syksyn kirpakka keli meidän molempien nenään. Lenkin jälkeen Martta näytti niin onnelliselta, kun sai maata takkatulen lämmössä. Makaa takkatulen loimussa niin pitkään kun sitä riittää. Sen jälkeen siirtyy sohvalle makaamaan. Ja kohta sitten yöunille  peiton alle. Ollaan Martan kanssa samanlaisia: mitä lämpimämpää, sen parempaa. Ei meitä ole luotu elämään täällä pakkasissa. Mutta on se taas talvi yritettävä sinnitellä, meidän molempien.

9.10.2011

Nyt on sitten luonne testattu!

Tänään sitten testattiin Martan luonne. Luonnetestiin osallistuttiin lähinnä mielenkiinnosta ja uuden kokemuksen takia. En osannut oikein odottaa luonnetestiltä mitään etukäteen. Olin kyllä lukenut säännöt ja ohjeet, sekä katsonut YouTubesta pari pätkää, miltä homma käytännössä näyttää.

Mentiin testipaikalle hyvissä ajoin, kun arvelin katsoa parin koiran testausta omaa vuoroa odotellessa. Oli kyllä mielenkiintoista, kun koirat vielä sattuivat olemaan hyvin erilaisia käytökseltään: pari belgianpaimenkoiraa ja yksi rhodesiankoira. Kun näin luonnetestauksen "livenä", ymmärsin, että Martta tulee paineistumaan siinä aika tavalla.

Martalla oli tänään sellainen kipakka päivä aamusta asti. Huomasin sen jo aamulenkillä, kun tuntui, että koiralla on energiaa ja säpäkkyyttä useamman koiran tarpeeksi. Kun tultiin testauspaikalle, käytin Martan metsässä kävelemässä, mutta en saanut koiraa siellä rauhoittumaan. Martta on uusissa paikoissa jännittynyt ja energinen. Metsäpoluilla kävellessä rauhoittuu yleensä nuuhkimaan, mutta nyt vaan riuhtoi menemään ja pyrki koko ajan takaisin autolle päin. Ennen testiä Martta joutui odottamaan autossa reilun tunnin, joten oli edelleen säpäkällä tuulella, vaikka teinkin reilun rauhoittavan kävelyn ennen testin alkua.

Mutta sitten itse testiin.

Ensimmäisenä oli tuomarin tervehtiminen ja luoksepäästävyys. Marttaa ei kiinnostanut tuomareitten tervehtiminen: ei mennyt oma-aloitteisesti tuomarin luokse eikä puolipakollakaan. Koki tuomarit uhkaavina ja haukkui vain minun selän takana. Tuomari otti Martan hihnan ja käveli Martan kanssa pienen lenkin. Aluksi ei olisi millään halunnut lähteä minun luota, mutta kun pääsi kauemmaksi, niin kulki sopuisasti. Kauempana tuomari sai rapsuteltua Marttaa, vaikka selvästi Martta yritti väistää. Ja kyllä sillä sitten oli kiire takaisin minun luokse. Sitten testattiin taisteluhalua. Tuomari toi erilaisia leluja, joiden kanssa Martan olisi pitänyt leikkiä. Koska Martta oli jo todennut tuomarit uhkaavina, niin leikkiminen ei kiinnostanut. Sen jälkeen minä yritin leikittää Marttaa, että olisi edes johonkin leluun iskenyt hampaansa, mutta ei kiinnostanut Marttaa yhtään koko touhu. Ei tehnyt elettäkään, että olisi tarttunut mihinkään tarjottuun leluun.

Seuraavaksi oli vuorossa kelkka. Siinä minun oli määrä seisoa kuin patsas ja tuijottaa suoraan eteenpäin kohti tulevaa kelkkaa. Kelkassa oli ihmisen hahmoon tehty nukke, ja kelkkaa vedettiin köydellä sykäyksittäin kohti minua ja lopulta se pysähtyi minun vierelle. Kun kelkka alkoi tulla kohti, Martta tuli minun jalkoihin ja katseli aivan muualle. Martta käyttäyi siten, ettei halunnut huomata koko kelkkaa. "Ei voi vähempää kiinnostaa tämä touhu", tuumi Martta. Mutta kun kelkka alkoi jo olla lähellä, niin sitten rupesi haukkumaan kelkkaa. Kun kelkka pysähtyi minun kohdalle, Martta haukkui puolen metrin päässä eikä haukkumisesta meinannut tulla loppua. Kun minä sitten käännyin kohti kelkkaa ja mentiin kelkan toiselle puolelle, haukku loppui ja uskaltautui nuuhkimaan mokomaa rohjaketta.

Kelkan jälkeen käveltiin Martan kanssa eteenpäin ja meitä vastaan tuli uhkaavasti käyttäytyvä henkilö keppiä huitoen. Martta puolusti minua terävästi haukkuen, mutta kun uhkaava henkilö tuli lähemmäksi, niin Martta siirtyi haukkumaan minun taakse ja olisi halunnut paeta tilanteesta. Palautui kuitenkin nopeasti, kun uhkaava henkilö muuttui taas ystävälliseksi.

Sitten käveltiin seinän viertä pitkin, kun nurkan kohdalla ollessamme sieltä ponnahti yllättäen jätesäkki. Toki sitä Martta säikähti. Käveltiin sama pätkä uudelleen ilman mitään yllätystä, ja Martta käveli nätisti ohitse ilman pelkoa. Kun jatkettiin matkaa, niin meidän takana tuli rämisevä tynnyri, jonka Martta heti huomasi ja väisti. Takaisin tullessa Martta uskaltautui hyvin nopeasti tutkimaan tynnyriä sekä jätesäkkiä, eli palautui jännittävistä asioista nopeasti.

Sen jälkeen minut vietiin pimeään huoneeseen ja Martta jäi tuomarin kanssa ulkopuolelle. Minut istutettiin huoneen toisessa päässä olevaan tuoliin ja Martta tuotiin sisään. Martan olisi pitänyt rohkeasti etsiä minut huoneesta ja tulla luokse, mutta koira jähmettyi ovelle niille sijoilleen. Tuomarit seisoivat oven luona, joten Martta suhtautui hyvin epävarmasti koko tilanteeseen. Vasta kun kutsuin sitä useita kertoja, uskaltautui hiipimällä pikku hiljaa tulla minun luokse. Oli yllättävä nähdä, miten epävarmasti koira käyttäytyi. Minua melkein rupesi naurattamaan, kun näin Martan hiipivän kuin kissa pikku hiljaa minun luokse. Pimeä tila pelotti Marttaa totisesti.

Pimeän huoneen jälkeen mentiin takaisin ulos. Martta laitettiin seinässä olevaan naruun kiinni ja minun piti poistua nurkan taakse. Sen jälkeen Marttaa kohti tuli uhkaava henkilö keppiä huitoen. Martta puolusti itseään erittäin mallikkaasti. Ja kun uhkaava henkilö muuttui taas ystävälliseksi, niin Martta palautui nopeasti ja antoi silittää itseään.

Viimeisenä kokeena oli laukaisuvarmuus. Käveltiin Martan kanssa, kun kuului ensimmäinen laukaisu. Martta ei ollut millänsäkään. Sen jälkeen pysähdyttiin ja tuli toinen laukaisu. Martta seisoi ja katseli, mutta ei osoittanut mitään pelon tai arkuuden merkkejä.

Lopputulos eli tuomareiden arvio oli seuraavanlainen:

Toimintakyky : Pieni (-1), -15 pistettä
Terävyys: Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua (+3), +3 pistettä
Puolustushalu: Kohtuullinen, hillitty (+3), +3 pistettä
Taisteluhalu: Riittämätön (-2), -20 pistettä
Hermorakenne: Hieman rauhaton (+1), +35 pistettä
Temperamentti: Kohtuullisen vilkas (+2), +30 pistettä
Kovuus: Hieman pehmeä (+1), +8 pistettä
Luoksepäästävyys: Luoksepäästävä, hieman pidättyväinen (+1), +30 pistettä
Laukauspelottomuus: Laukausvarma

Loppupisteet 74 pistettä.

Tuomarien antamassa suullisessa loppuarvioinnissa todettiin mm., että koiran pidättyvyys vieraita ihmisiä kohtaan on sellainen luonteenpiirre, jota on hankala lähteä korjaamaan. Todettiin myös, että Martta tukeutuu minuun todella paljon. Kun minä en ole paikalla, niin koira ei osaa itsenäisesti toimia. Positiivista on se, että vaikka Martta selvästi paineistui aika tavalla, niin se ei kertaakaan osoittanut minkäänlaisia aggressiivisuuden merkkejä.

Tiedoksi, että luonnetestin maksimipisteet on +300. Jokainen osa-alue arvioidaan asteikolla (+3) - (-3), mutta osa-alueilla on vielä eri kertoimet, jonka mukaan pisteet lasketaan. Luonnetestiä ei voi uusia, paitsi jos pisteet jää alle 75. Eli meillä meni sen verran heikosti, että voidaan testi uusia. Mutta kun varsinaista tarvetta testin suorittamiseen meillä ei ole, niin tuskin sitä lähdetään uusimaan. Pisteitä vähensi nimenomaan Martan toimintakyky ja taisteluhalu. Martan pidättyvyys esti taistelutahdon esilletulon ja minussa "roikkuminen" pienentää koiran toimintakykyä. Muut osa-alueet menivät ihan hyvin.

Kaiken kaikkiaan olin päivään tyytyväinen. Oli äärettömän mielenkiintoista nähdä, miten Martta toimi yllättävissä ja vieraissa tilanteissa. Toki olin tietoinen Martan pidättyvyydestä, mutta se, miten vahvasti koira kieltäytyi tutustamasta uusiin ihmisiin tuli jollakin tavalla yllätyksenä. Yllätys oli myös se, miten riippuvainen Martta on minusta. Tukeutuu minuun joka tilanteessa, ja miten sillä on vaikeuksia tehdä omia ratkaisuja.

Luonnetestistä sain kuvattua digikameralla pätkiä, jotka ovat melko huonolaatuisia. Laitoin pätkät kuitenkin galleriaan, joten sieltä voi käydä niitä kurkkimassa. Laatu on tosiaan heikkoa, mutta kyllä niistä luonnetestin idea selviää.

Joka tapauksessa, vaikka luonnetestin pisteet jäivät vähäisiksi, on Martta meidän perheessä paras mahdollinen koira. Arkielämässä koira toimii moitteettomasti ja on minulle mitä parhain harrastuskoira mm. agilityyn ja tokoiluun. Ja lisäksi kaikkien perheenjäsenten lenkkikaveri ja seuralainen. Ja tietysti perheen paras herkkujen kerjääjä. Tuomarit sanoivat Marttaa hieman tosikoksi, mutta kotioloissa tuo karvainen kaveri on melkoinen veijari.

7.10.2011

Agilitytreenit Kuopiossa

Viime sunnuntaina oltiin Martan kanssa ensimmäistä kertaa ACE:lla treenaamassa. Tarkoitus olisi nyt käydä kerran kuussa hakemassa Kuopiosta oppia agilityyn. Meitä on viiden henkilön (ja koiran) porukka ja kuljemme Kuopioon kimppakyydeillä. Tällä kertaa kaksi ryhmäläistä oli jo valmiiksi Kuopiossa, joten meitä oli kolmen kopla samassa autossa. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun Martta matkusti autossa vieraiden koirien kanssa. Onneksi oma häkki mahtui mukaan, ja kun siihen laitettiin hieman näkösuojaa, niin Martta matkusti ihan nätisti. Jännitin myös, miten Martta käyttäytyy vieraassa hallissa ja keinonurmella. Tuo pikku koira yllätti minut taas. Taidan jännittää ihan turhaan, sillä koira osaa kyllä käyttäytyä (itsestäni en aina ole niin varma :) ).

Kun meille esiteltiin harjoitusrata, niin ensimmäinen tunne oli, että nyt olen pahasti väärässä paikassa. Rata oli niin vaikea, että missään treeneissä ei ole lähimainkaan noin vaikeaa rataa tehty. Mutta saimme tutustua rataan rauhassa ja sen jälkeen se käytiin vielä yksityiskohtaisesti läpi ja annettiin hyvät ohjeet, miten koiraa ohjataan missäkin kohdassa.

En olisi ikipäivänä uskonut Martan ja minun suorituvan radasta edes kohtuullisesti. Olin niin onnellinen Martan innokkuudesta, keskittymisestä ja osaamisesta. Ja kun huomasin, miten etevä koira on, niin se innokkuus tarttui minuunkin eikä koiraa tarvinnut jännittää. Mielestäni meillä meni treenit yliodotusten ja paremmin kuin me oikeasti osataan. Sain todella paljon hyviä neuvoja ja ohjeita ohjata Marttaa. Kaikkein tärkein ohje (ja minulle vaikein) oli se, että Marttaa ei ohjata äänellä vaan pelkästään kehonkielellä. Tähän asti olen käyttänyt todella paljon erilaisia käskyjä, kehuja sekä ylimääräistä lässytystä. Nyt sain minä käskyn olla ihan hiljaa. Kylläpä se olikin vaikeaa! Mutta kun huomasin, miten koira alkoi toimia kuin ajatus sen jälkeen, kun suljin suuni, niin johan oli helppoa. Nyt on vaan opeteltava käsien paikkaa, hartialinjaa, katseen suuntaa ynnä muuta, millä Marttaa ohjataan. Saatiin myös keppiharjoitteluun hyviä vinkkejä. Marttahan osaa kepit, mutta motivaatio ei meinaa riittää. Mutta kunhan kokeillaan uusia harjoitteluvinkkejä, niin ehkäpä sitten.

Martta käyttäytyi ACE:n hallissa todella rauhallisesti. Ei mitään vinkumista tai haukkumista, eikä edes tekonurmen ihmettelyä. En tiedä, oliko kaikki vain niin uutta, että ei enää energia riittänyt ylimääräiseen hötkyilyyn. Sehän nähdään sitten jatkossa. Vai voisiko olla niin, että koira alkaa aikuistua ja turhat pöhköilyt vähenee. Ei olla vielä kertaakaan treenattu "omassa" eli Poksin hallissa. Halli on epävirallisesti jo otettu käyttöön, vaikka ovet ja pohjaksi tuleva kivituhka puuttuvat. Meidän ensimmäinen hallivuoro sattui juuri viime sunnuntaille kun oltiin ACE:lla. On kyllä kerrassaan luksusta, kun halli on reilun kilometrin päässä kotoa. Miten sopiva alkulämmittely ja loppuverryttely, kun kävellään metsän halki treeneihin.

Nyt on ollut niin sateisia kelejä ja illat jo niin pimeitä, että tokoilu on jäänyt vähemmälle. Martta olisi kyllä aina innokkaasti menossa lenkin varrella oleville hiekkakentille, missä ollaan treenattu, mutta eihän siellä pimeydessä näe, eikä märässä huvita talsia. Sen sijaan olen alkanut palkkaamaan Marttaa aina kun lenkillä irti ollessaan tarjoaa itse hyvää kontaktia ja seuraamista. Niinpä siitä on tullut Martalle selvästi sellainen kiva juttu, että meinaa namut loppua taskusta hyvin nopeasti. Aluksi palkkasin aina kun tuli jommalle kummalle sivulle seuraamaan. Tänään jätin palkkaamisen pois, jos jäi oikealle puolelle. Koira ei olekaan mikään tyhmä, vaan siirtyi nopeasti vasemmalle puolelle ja erittäin hyvällä kontaktilla. Samoin aluksi kulki ehkä hieman liian jäljessä. Niinpä olen alkanut palkkaamaan ainoastaan, jos seuraa oikeassa kohdassa. Joskus kyllästyy, kun palkkaa ei tulekaan heti, kun asento on liian takana. Mutta tänään seuraaminen oli kerrassaan huippua. Iltalenkki venyi melkoisesti, kun tuolla lenkkipolulla tehtiin käännöksiä, pysähdyksiä ja seuraamista eri nopeuksissa. Ja Martta esitti minulle parastaan. Oli kerrassaan liikuttavaa, miten innokkaasti koira seurasi. Ja tehtiin jo melko pitkiäkin pätkiä. Ja vaikka annoin koiralle vapautuskäskyn, niin ei olisi millään malttanut lopettaa. On tainnut tokoilutauko tehdä hyvää.

Iltalenkillä tänään käveltiin PoKsin hallin ohi. Sielläpä ei ollutkaan ketään treenaamassa, niin käytettiin heti tilaisuus hyödyksi. Käytiin ehkä noin 15 minuuttia tekemässä keppejä sekä muutamia hyppykuvioita, joita tehtiin ACE:lla. Martta oli nyt ensimmäistä kertaa PoKsin hallissa ja menipä se hajujen nuuhkimiseksi. Ei meinannut tulla keskittymisestä mitään, mutta saatiin kuitenkin muutamat hyvät kepit tehtyä, ja hyppykuviotkin onnistui lopulta.