24.12.2013

Joulua!


Meidän joulun vietto on alkanut oikein rauhallisesti. Viimeiset työpäivät ennen joululoman alkua minuun iski sellainen kuumevirus, että kaikki toiminta tässä talossa hiljeni. Niinpä Marttakin on joutunut tai saanut lorvia tekemättä mitään jo viidettä päivää. Normilenkit on toki tehty, mutta kaikki treenaamiset ja aktiviteetit ovat hiljentyneet. Pienellä kääppäsellä on nyt oiva tilaisuus nollata aivonsa ja aloitetaan touhuaminen joulun jälkeen taas entistä innokkaampina.

Mäyriäisen joulunodotusta ei hiljaiselo ole häirinnyt: lahjapaketit ovat äärettömän kiinnostavia. Missä vaan joulupaperi rapisee, niin siellä on taatusti meidän Puttis. Ja mikäli lahjapaketteja on jätetty Puttiksen ulottiville, niin niitä käydään aina ohi mennen nenällä tökkimässä ja varmistamassa, että ovat tallessa. Puttismaiseen tapaan ei kuitenkaan tee lahjapaketeille mitään. Ei kuljettele, eikä revi. Ja vaikka ei itse olla paikalla, niin voin huoletta jättää paketit lattialle. Se tietää, että vielä ei ole niiden aika. Mutta odottakaahan aattoiltaa. Kun lupa pakettien kimppuun annetaan, niin nenä tuhisten löytyy Martan omat paketit ja ne siirtyy olohuoneen lattialle omaksi keoksi. Voi sitä riemua!

Hyvää joulua teille kaikille blogin lukijoille!
Toivottavasti saatte viettää ihanan joulun rakkaimpienne kanssa. Nauttikaa olostanne!



8.12.2013

Joko me vihdoin saadaan kontaktit haltuun?

Mitä tänään opin kontakteista? Voisin sanoa, että paljonkin. Agilityn kontaktiesteet ovat tässä pikkuhiljaa muodostuneet meille ongelmaksi. Tai oikeastaan siis se, että kisoissa Martan vire nousee sellaisiin sfääreihin, että kontaktien suorittaminen on mahdoton tehtävä. Ongelman juuret juontaa meidän agilityuran alkumetreille. Silloin alkeiskurssin aikoihin ei tavoitteet yltäneet kilpailemiseen asti ja lajin tuntemusta kun ei juuri ollut, niin päätin sitten olla opettamatta ollenkaan kontakteja. (Agilityä tietämättömille tiedoksi: kontaktiesteissä on sekä nousevalla että laskevalla pinnalla kontaktialueet, joihin koiran on estettä suorittaessa koskettava vähintään yhdellä tassun osalla.) Ajattelin, että noin lyhyillä tassuilla ei kontaktien ohi pystytä harppomaan. Ja tuosta päätöksestä olen sitten saanut kärsiä tähän päivään asti. Tai ainakin se on vaikeuttanut montaa asiaa. Kahtena talvena olen aloittanut kontaktien opettamisen alusta lähtien. Ja tapoja on ollut niin monia, etten edes muista kaikkia.

Kun lauantaiaamuna herää vapaaehtoisesti aamulla kuuden jälkeen, käyttää koiran lenkillä ennen seitsemää, ja lähtee ajelemaan pimeässä ja lumipyryssä kohti Kuopiota, niin kyllä siinä miettii muutamaan kertaan, että onko tässä mitään järkeä. Kun sitten kahdeksan tuntia myöhemmin, taas pimeässä ja lumipyryssä, ajaessa miettii samaa, niin vastaus on ehdoton kyllä. Tässä jos missä on järkeä. Se, että kerää itselleen tällaisia onnistumisen kokemuksia, ahaa-elämyksiä, ei tämä voi olla järjetöntä. Se, että palikat napsahtaa paikalleen, että huomaa taas oppivansa jotakin oleellista tästä lajista. Ja etenkin se, että kokee onnistumista yhdessä tuon pienen kääpän kanssa. Sen tunteen takia on valmis laittamaan paljon peliin.

Osallistuttiin siis Marian ja Beijon kanssa tänään ACE:n Workshoppiin, teemalla "All I Need is Contacts". Tiia Vitikainen ja kumppanit pitivät meille kunnon tehotreenit kontakteista.

Mutta mitä sitten tänään opin. Tässä pääkohdat:

1. Kontaktin opettamiseen käytetään naksutinta ja makupaloja. Makupalan on syytä olla erityisen herkullinen, ja sen herkullisuuden määrittää koira. Sellainen herkku, jonka eteen koira on valmis tekemään mitä tahansa. Unohda arkipäivän herkut, vaan valitse jotakin ihan muuta.

2. Unohda erillinen kontaktikäsky. Käytä vain ja ainoastaan estekäskyä. Meillä oli ennen kontaktin estekäskynä "Kii-kii" ja sitten oma käsky kontaktipinnalle "Koske". Jatkossa meillä on estekäsky "Kiipee" sekä vapautuskäsky "Tule".

3. Kontaktilta naksautus ja palkka tulee joltakin muulta henkilöltä kuin ohjaajalta. Ohjaaja ei anna koiralle mitään merkkejä pysähtymiseen. Ei käsimerkkejä, ei elekieltä, ei erillistä käskyä. Ohjaajan liike ja sijoittuminen ei saa vaikuttaa koiran suoritukseen. Koira opetetaan suorittamaan kontakti itsenäisesti alusta loppuun yhdellä käskyllä. Vapautuskäskyllä rata jatkuu.

4. Ruokapalkka häivytetään ja palkaksi tulee seuraava este eli radan jatkuminen.

Kuulostaa loogiselta ja yksinkertaiselta, vai mitä. Sitä se nimittäin oli. Olin yllättynyt, miten nopeasti Martta hoksasi, mistä on kyse. Treenattiin A-estettä ja puomia yhteensä 3 x 45 minuuttia. Välissä oli aina 15 minuutin tauko, että koira sai levätä ja miettiä tekemäänsä. Aloitettiin ensin pelkällä alastulolla, sitten tehtiin koko este, ja lopulta lisättiin kontaktiesteen jälkeen putki. Viimeiset kuusi toistoa onnistuivat kaikki. Lopuksi saatiin paljon hyviä vinkkejä ja ohjeita, miten homma tästä jatkuu ja kuinka tästä edetään. Kerrottiin, mitkä ovat ne todennäköisimmät virheet, mitä mahdollisesti tullaan tekemään. Nyt tässä olisi pari kuukautta aikaa treenata ennen seuraavaa ACE-treenikertaa. Sitten voidaan päivittää tilanne ja katsoa, ollaanko oikeilla jäljillä.

Tämä on nyt kolmas talvi, kun aloitan kontaktien opettamisen alusta uudelleen. Toivottavasti voidaan ensi talvena keskittyä sitten johonkin muuhun ongelmaan. Kunpa en sössisi tätä juttua nyt. Vaikeinta tulee olemaan oma käytös kisoissa. Saanko kontaktit niin itsenäisiksi, että pystyn kisoissakin luottamaan, että kyllä se sinne pysähtyy. Ja jos jostakin syystä ei pysähdy, niin pystynkö pitämään kriteereistä kiinni ja keskeyttämään radan?

Nyt on hieno hetki, kun on saanut taas uutta motivaatiota agilityn treenaamiseen. Kun on kerrankin selkeä treenitavoite ja selkeät ohjeet, kuinka tavoitteeseen voi päästä.

Tiia ja pätevät kontaktioppilaat Beijo ja Martta.

4.12.2013

Valtakunnassa kaikki hyvin

Oho, onpas edellisestä blogin päivittämisestä aikaa jo vierähtänyt. Mutta hengissä ollaan eikä laakereilla olla levätty. Kieltämättä mukava huomata, että joku tätä blogia taitaa lukeakin, kun kirjoituksia kaivataan. Kiitos Nelli ja Nellin emäntä :) Yritän ryhdistäytyä ja kirjoittaa ahkerammin.

Edellisen kirjoituksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Syksyn aikana käytiin kolmet agilitykisat. Elokuussa startattiin kaksi rataa Kuopiossa ulkokentällä. Tuomarina oli Mika Moilanen. Radoilla oli melkoisia pyörityksiä, mutta selvittiin niistä hyvin. Ensimmäiseltä radalta tehtiin yliaika nolla. Eli puhdas rata, mutta yliaikaa tuli 0,34 sekunttia. Eihän se paljon ole, mutta kun voittajat menee kymmenen sekunttia alle ihanneajan, niin kaukana me ollaan kärkipaikoista. Mutta kaikesta huolimatta olen tyytyväinen Martan tekemiseen. Toisella radalla taisin itse jo väsähtää. En muistanut ohjata loppusuoralla yhtä estettä, joten Martta jätti sen välistä.

Syyskuussa startattiin kaksi rataa Joensuussa naapuriseuran kisoissa. Siellä tuomarina oli Anne Viitanen. Kisat pidetiin kivituhkapohjaisessa hallissa. Radat olivat melko kinkkiset. Huomasin jo rataantutustuessa, että jotkut kohdat radalla piti jättää herran haltuun. Kaikesta huolimatta ensimmäinen rata meni taas todella hienosti. Paitsi että viimeisen esteen rima tippui, joten saatiin viisi ratavirhettä sekä yliaikaakin yli 2 sekunttia. Siitä huolimatta sijoituttiin kolmansiksi. Toisella radalla oli todella paha keppikulma ja putkiansa. Ja se koitui meidän kohtaloksi. Martta kävi todella kuumana toisella radalla. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia saada mäyriäistä kääntymään kepeille, kun edessä häämötti putki kutsuvasti.

Lokakuussa kisattiin Varkaudessa Elina Hannikaisen radoilla. Kivat radat, mutta meille niissä riitti haastetta. Taas tehtiin hieno ensimmäinen rata. Valitettavasti yksi rima tippui, mikä johtui tiukasta käännöksestä. Minä itse hätäilen liikaa, enkä ohjaa Marttaa kunnolla käännöksiin. Kun sitten lähden etenemään eri suuntaan, niin Martta huolestuu, nostaa päätään hypyn aikana, jolloin hyppy katkeaa. Jos malttaisin ohjata käännökset kunnolla, niin koiralla olisi rauha hypätä. Riman pudotuksesta huolimatta se oli hyvä rata, vaikka tuli myös yliaikaa reilu kolme sekunttia. Toisella radalla oli putkiansa, johon Martta sortui. Putkiansa oli heti radan alkupäässä, joten en saanut käskyjä läpi ylikierroksilla käyvän koiran ja sen jatkuvan haukkumisen takia.

Syksyn aikana minun agilitymotivaatio on ollut laskusuuntainen. Se, että olemme kolmosluokassa, on jo niin suuri tavoitteiden ylitys, että uusien tavotteiden asettaminen on hankalaa. Meillä ei ole mahdollisuuksia arvokisoihin eikä agilityvalion arvoon. Meidän tavoitteet kolmosluokassa ovat hyvin pieniä: nollatulos ja ihanneajan saavuttaminen, jotka nekin tuntuvat olevan hankalia saavuttaa. Kesällä ja syksyllä agilitytreenit ovat jääneet vähiin juuri motivaatiopulan takia. Syksyllä keskityimme enemmän lenkkeilyyn. Tehtiin vähintään kolme kertaa viikossa parin tunnin metsälenkkejä. Muina iltoina vähintään tunnin normilenkit. Kahden kuukauden kuntoilukauden jälkeen en tiennyt, kumpi meistä oli enemmän ylikunnossa, minä vai Martta.

Ollaanhan me tehty muutakin kuin agilityä. Pitkä lämmin syksy oli otollista pyöräilyaikaa. Martta on aina valmiina pyörälenkille. Pikkukoira tuntee itsensä niin arvokkaaksi ja suureksi, kun pääsee tarkkailemaan maisemia laajemmasta perspektiivistä kuin tavallisesti.

 
 
 
Paljon on vietetty aikaa myös omalla pihalla. Kaivaminen on Martan lempipuhaa. Etenkin metsälenkeillä ojanpohjien kaivamien tai joenpenkereellä myyrän kolojen tonkiminen voi jatkua loputtomiin. Tänä syksynä hauskin kaivamistapaus sattui omassa kotipihassa. Kesällä kellaria siivotessa Martta sai valita pehmoeläinvalikoimasta itselleen mieluisimmat. Ensimmäisenä nappasi sieltä Ikeasta ostetun hämähäkin. Mutta hämähäkkiä ei valinnut leikkimistarkoitukseen, vaan välittömästi meni piilottamaan sen pihamaalle. Piilottaminen oli niin taitavaa, että emme sitä pehmolelua koko kesänä löytäneet. Kunnes syksyn haravoinnin yhteydessä hämähäkki löytyi naapurin aitaa vasten olleen levyn takaa. Martta syöksyi heti paikalle ja meni etsimään hämähäkille parempaa piiloa. Uusi piilo löytyi kahden kompostin välistä. Sinne se hämähäkki jäi. Mahtaa olla kivan näköinen keväällä, kunhan lumet sulaa. Martta näytti pehmolelun piilottamisen jälkeen tältä:
 

Mutta täytyyhän tuollaisen turapartakuvan jälkeen laittaa yksi pönötyskuvakin. Pyhämiestenpäivänä käytiin viemässä hautuumaalle kynttilöitä. Martalle on tullut merkillinen tapa. Se haluaa kävellä hautuumaan kiviaidan päällä. Joskus pari vuotta sitten sen siihen nostin haistelemaan oravien jälkiä. Sen jälkeen Martta on aina halunnut kulkea aidan päällä. Se oikein vaatii päästä aidan päälle kävelemään, mikäli reittimme kulkee hautuumaan vierustaa.



Sitten satoi ensimmäiset kunnon lumet. Ja Martta otti talven ensimmäiset kunnon lumisukellukset.




Marraskuussa osallistuttiin Jari Suomalaisen kaksipäiväiseen agilitykoulutukseen. Siihen huipentui meidän motivaatiopulainen syksy. Ensimmäisen radan toinen este oli keinu. Martta teki siinä elämänsä ensimmäisen lentokeinun ja taisi keinu lyödä koiraa takajaloille. Siihen loppui Martan yrittäminen. En koko viikonloppuna saanut siihen enää sellaista normaalia virettä. Alkoi aristella kaikkia kontaktiesteitä eikä tekeminen ollut kivaa. Lannistuin jo itsekin ja olin valmis laittamaan hanskat tiskiin. Onneksi omissa viikkotreeneissä Martta oli taas oma itsensä, joka malttamattomana odottaa omaa vuoroa ja tekee sitten rataa täysillä.

Viime viikonloppuna käytiin treenaamassa Kuopiossa ACE:lla, jossa meitä koutsasi Tiia Vitikainen. Jos hieman epäilevästi lähdin matkaan, niin kaikki pelot olivat turhia. Martta esitti parastaan. Se tekemisen ilo, mitä saan tuntea tuon pienen otuksen kanssa treenatessa on huikeaa. Tässä meidän treenivideo. Eihän se rata kaikkien taiteensääntöjen mukaan mene, mutta meille se oli tämän syksyn parasta antia.