25.11.2012

Kunnon treeniä, jihuu

Vihdoin koitti odotettu ACE-treeni. Viime kerrasta olikin kulunut kaksi kuukautta, joten tarpeeseen tuli taas saada oppia ja motivaatiota. Onhan se tietysti rankka päivä, kun aamu yhdeksältä pakataan koira ja kamat autoon ja suunnataan auton nokka kohti Kuopiota. Ensin haalitaan kyytiläiset mukaan ja sitten hurutetaan kaksi tuntia ACE:lle. Siellä kävellään lämmittelylenkki, jonka jälkeen koira odottaa autossa. Sitten me kaksijalkaiset tutustumme rataan, pähkäilemme uusia ohjauskuvioita, yritämme sisäistää uusia oppeja. Ja kun koiran kanssa tullaan radalle, niin huomaa, että hei, tämähän toimii. Tai sitten, että hei, miten tämä voikin olla näin hankalaa.

Nuo molemmat hetket tuli koettua tänään. Martalla ei ehkä ollut ihan niin kovaa intoa kuin edellisellä ACE-kerralla. Mutta hienosti se teki silti. Rata oli todella mukava juoksurata, tosin oli siinä muutama kinkkinen kohta, jota joutui hiomaan kotvasen, ennen kuin alkoi sujua. Mutta kymmenen minuutin treenin aikana päästiin rata jopa loppuun asti. Treenin yhtenä aiheena oli esteiden lukitseminen.  Pakko myöntää, että kovin paljoa en sitä ole ajatellut normitreeneissä. Silloin tällöin ehkä, mutta tämän treenin aikana selvisi monta asiaa ja virisi monta ajatusta. Ja tulipa opittua monta sellaista ohjauskuviota, mitä en kyllä olisi ikipäivänä älynnyt käyttää. Ja mikä ilo huomata koira toimivan täydellisesti, kun vaan itse sain asetettua jalat ja kädet oikeille sijoille.

Tässä suuntaa-antava ratapiirros tämän päivän treenistä. Mittasuhteet ei ole ihan oikein, mutta sinne päin kuitenkin.




 Jostakin syystä esteet 13, 14 ja 15 olivat minulle radan hankalimmat. Merkkaus - vastakäännös - ennakoiva valssi - pakkovalssi -kuvio piti hinkata moneen kertaan, ennen kuin sain askeleet menemään oikein. Yllättävintä kuitenkin oli, miten pienillä jutuilla koira sujahti juuri oikeaan päähän putkia (6 ja 28). Se, että A:lle (5) piti tehdä persjättö, että koira ymmärtää lukita putken oikean suun jo ollessaan A:lla, tuntui aluksi ihan mahdottomalta. Mietin, että mahtaako Martta älytä lukituksista mitään, kun ei sellaista olla varsinaisesti juurikaan treenattu. Sehän on vain "runnottu" menemään putkiin ja esteille. Siksipä yllätyinkin kovasti, kun Martta meni heti ensi yrittämällä oikein. Yllätyin myös siitä, kun Tiia sanoi Martan lukitsevan esteitä todella hyvin. Minun pitää vaan antaa sille mahdollisuus ja osata omat ohjauskuviot, niin Martta kyllä hoitaa omansa.

Tänään treeniaikaa oli 10 min./koira ja me tehtiin se kerralla. Huomasin, että kymmenen minuutin intensiivinen treeni oli Martalle hieman liikaa. Ei jaksanut ihan täysillä, etenkin niissä kohdissa, missä jouduttiin tekemään toistoja. Edellisellä kerralla jaettiin treeni 2 x 5 min. ja se toimi Martalle paremmin. Sekä minulle. Jäi hieman aikaa pohtia oppimaansa, joten toisella kerralla homma alkoi jo toimia paremmin. Huomaan kyllä, että minun skarppaaminen vaikuttaa positiivisesti myös koiraan. Toistoista huolimatta teki tänään hienosti. Jos normitreeneissä joudun tekemään useita toistoja, niin kyllästyy nopeasti. Martta tykkää tehdä pitkää rataa. Palkkautuu siitä, että saa juosta ja tehdä. Jos hinkataan jotakin ohjauskuviota tai yksittäisiä esteitä, niin Martan into sammuu nopeasti.

Treenin jälkeen jäähdyttelylenkki ennen kotimatkaa. Autolla ajaminen marraskuun hämärässä ei ole mikään nautinto. Lämpötila on reilusti plussan puolella, välillä pientä tihkua, hämärää jopa keskellä päivää ja paljon liikennettä. Kotona oltiin puoli viideltä, joten tähän se päivä sitten menikin. Mutta mikäs sen mukavampaa kuin viettää päivä mukavassa seurassa ja tuntea todella oppineensa jotakin uutta.

11.11.2012

"Merkki!"

On se vaan niiiiiin luksusta, kun lämmin ja keinonurminen treenihalli on kilometrin päässä kotoa. Ja mikä sen mukavampaa, kuin käydä treenaamassa vaikkapa ohikulkumatkalla tai muuten ex tempore, jos halli vaan on tyhjillään.

Niinpä tänä iltanakin tuumin, että koiralle pitäisi saada aktiviteettia tälle illalle. Yleensä se tarkoittaa pitempää lenkkiä, mutta sen verran ikävä tuuli tuolla ulkona oli, että lähdettiin sitten hallille treenailemaan. Hieman kiertoteitä kulkien saadaan mukava alkulämmittely ja kun kierretään vielä pitemmän matkan kautta, saadaan sopiva iltalenkki ja loppuverryttely.

Parin viikon päästä olisi seuraava ACE-treeni, enkä ole vielä treenannut edellisenkään ACE-treenin oppeja. Niinpä tämän illan ohjelmassa oli viime kertaisen ACE-treenin radan alkupätkä sekä putki-keppi -erottelua. Laitoin vain puolikkaat kepit sekä putken vierekkäin ja sitten alettiin juosta niitä edestakaisin. Irtoaminen on Martalle äärettömän hankalaa. Se niin haluaisi, että esteet suoritetaan yhdessä. Etenkin kepeillä eteneminen on vaikeaa, jos minä en juokse vierellä. Ja kun kepit on suoritettu, niin se kääntyy heti minuun päin. Täytyisi vissiin ihan oikeasti lopettaa tuo kädestä palkkaaminen. Nyt kun heitin palkan aina kepeiltä ja putkelta eteenpäin maahan, niin nopeasti tajusi, että suoraan mennään, eikä jäädä minua kyttäämään. Lopulta meni aika hienosti itsenäisestikin, etenkin putkeen. Keppejä on vielä harjoiteltava.

Agilityn jälkeen tehtiin hieman tokoa. Martalla oli vielä kovasti intoa jäljellä, enkä halunnut sitä intoa sammuttaa seuraamispätkiin tai paikkamakuuseen. Niinpä treenattiin merkkiä. Viimeksi kun ollaan merkkiä treenattu, niin siitä ei meinannut tulla mitään. Martta on oppinut, että sitä tötteröä on tökättävä nenällä tai jopa kaadettava, että saisi palkan. Nyt sen tökkimisen ja muunkin tötterön sorkkimisen on loputtava. Viime kerralla ei meinannut millään käsittää, että miksi tötteröä ei saa liikuttaa. Niinpä tänään aloitin merkille menon ihan alusta. Muutaman kerran vein Martan merkille ja sitten hirmuinen palkkaus. Hieman sellainen "ylipalkkaus" onnistuneesta merkillä seisomisesta. Sitten kun pidensin matkaa pikku hiljaa, niin mäyriäinen teki merkkiä mielettömän hienosti. Ja se merkille menokin oli innokasta ja ripeää, eikä enää niin epäröivää kuin aikaisemmin. Eikä tänään tökkinyt sitä merkkiä kertaakaan. Huikeaa edistystä siis.

Kun se merkille meno meni niin hienosti, niin enpä malttanut olla lisäämättä siihen suuntaa, eli merkiltä vasemmalle menoa. Laitoin namialustan vasemmalle kartiolle. Ja hitsi, sehän teki sitä kuin vanha tekijä. Ja vielä niin innokkaasti, kuin se olisi maailman hauskin juttu. Välillä lähetin sen pelkästään merkille ja välillä siitä eteenpäin vasemmalle. Ja Martalla oli hauskaa. Välillä karkasi merkille, mutta annoin sen tehdä sitä, koska ensimmäistä kertaa teki merkkiä ilman epäröintiä. Voi olla, että agitreenit ennen tokoa antoi mukavasti sykettä.

Se on hassu pieni koira, joka tekee innokkaasti asioita. Kunhan vaan treenit pysyy hauskoina eikä toistoja tule liikaa. Ja haluan, että sillä tuo into säilyy.

7.11.2012

Marraskuinen retki

Tänään tuli taas muistutettua itselle, miten ennaltasuunnittelemattomat tempaukset ovat elämän suola. Elämä on nykyisin niin aikataulutettua ja suunnitelmia täynnä, että yhä vähemmän jää aikaa ex tempore -tapahtumiin. Tänä iltana iltalenkkiä miettiessä välähti ajatuksiin, että voisihan sitä koirakaverukset pakata autoon ja lähteä johonkin muualle kuin tuohon lähimetsään. Tosin, nythän on marraskuu, mikä tarkoittaa pimeyttää ja märkää, joten ulkoilukohteet ovat nyt hieman rajalliset. Toisaalta taas se antaa mahdollisuuksia: tuolla pimeydessä ei välttämättä muita kulkijoita ole.

Kun sain meidän "kusetuskaverit" Marin ja Lempin houkuteltua osallistumaan vaihtoehtoiseen iltalenkkiin,  niin samantien alkoi pakkaaminen. Reppuun kuumaa kaakaota, eväsleipiä, polttopuita, sytykkeitä, tulitikut, otsalamppu, taskulamppu ja istuinalunen. Koirat autoon ja suunta kohti Kuhasaloa. Voi olla varma, että metsän synkässä pimeydessä marraskuisena arki-iltana räntäsateessa siellä ei ole muita kulkijoita. Koirat voivat juoksennella irti ja voimme itsekin rennosti keskittyä nauttimaan pimeydestä, hiljaisuudesta, laineiden liplatuksesta ja nuotiosta.

Otsalamput ja taskulamput olivat tarpeeseen, kun se muutama sata metriä hoipuimme polkua pitkin autolta nuotiopaikalle. Koiristakin oli jännittävää kulkea pilkkopimeässä metsässä. Martta ei kovin kauas lähde pimeällä. Itse asiassa pysyi ihan muutaman metrin säteellä koko ajan, vaikka varmasti jänisten ja muun riistan haju on tuntunut nenään.

Räntäsateesta huolimatta nuotio syttyi heti ja paloi iloisesti. Oltiin ajateltu, että koirat saavat juoksennella mielin määrin, kun me nautiskellaan nuotiosta. Mutta koiria ei juoksentelu kiinnostanut. Olivat hieman ihmeissään, että mitä tässä nyt tapahtuu. Martan piti ottaa vahtijan rooli. Otti elämäntehtäväkseen vahtia minun reppua ja meidän runsaita eväitä. Lempin ei tarvinnut kuin katsoa reppua kohti, niin johan alkoi Martalla irvistely ja murina. Jouduin komentamaan tiukasti, että vahtiminen pysyi joissakin rajoissa.

 
 
 
Siinä me sitten istuttiin: marraskuisessa pimeydessä ja räntäsateessa katsellen tulta ja hörppien kuumaa kaakaota. Tätä voisi tehdä useamminkin. Tätä pitäisi tehdä useammin.