27.2.2012

Nautitaan treenaamisesta ja ulkoilusta

Pakko se on uskoa, että kevättä kohti mennään, vaikka onkin vasta helmikuu. Täytyy vain toivoa, että tämän talven kovat pakkaset on jo kärsitty ja sää jatkuisi tällaisina mukavina ulkoilukeleinä, kuten  tänään.

Pienen treenitauon jälkeen ollaan taas aktivoiduttu ja käyty treenaamassa sekä agilityä että tokoa. Pienessä koirassa on virtaa ison koiran tarpeeksi. Agilityssä se purkautuu haukkumisena radalla. Sitä ei ole Martta aikaisemmin juurikaan tehnyt, joten olen ollut vähän ihmeissäni, että pitääkö se kieltää vai antaa olla. Laiskuuttani olen antanut koiran haukkua, ja kun vielä kuulin, että ei haittaa, vaikka koira radalla haukkuu, niin katsotaan vielä. Ei se kyllä suoritusta ole haitannut, se haukkuminen. Martta vaan kuumuu nykyisin yhä enemmän ja enemmän tuosta lajista. Olen joutunut nyt ottamaan treenauksen alle paikalla pysymisen lähdössä. Kun se ensimmäinen este on siinä nenän edessä, niin mäyriäisen takapuoli ei millään meinaa pysyä tantereessa, vaan yrittää varaslähtöä heti kun silmä välttää. Hankalinta on se, että silloin kun treenataan yksikseen, niin ongelmaa ei ole. Silloin Martta istuu ihan nätisti paikallaan. Minä saan kiertää vaikka koko hallin, juosta ja hyppiä ja vaikka mitä, niin pikku koira senkun odottaa. Mutta kun on muita koiria hallissa, niin kierrokset lisääntyy ja into radalle on kova. Tokotreenejä ollaan lisätty, joten jospa se auttaisi tuohon paikallapysymiseen myös agilityssä.

Ollaan käyty kerran viikossa Poksin tokoryhmässä. Pari ensimmäistä kertaa Martta häiriintyi ihan liikaa muista koirista. Hälyyttävintä oli minun mielestä se, että Martta vinkui. Heti kun koiralla ei ollut mitään tekemistä, aloitti vinkumisen. Ja ensimmäistä kertaa Martta vinkui paikallamakuussa. Ja että minua ärsyttää, että mokasin itsekin koko homman. Martta teki kuitenkin ensimmäistä kertaa paikallamakuuta noin isossa ryhmässä, joten olisi minulla pitänyt olla älyä tehdä homma helpommaksi koiralle. Mutta jotekin sitä sokeutuu, kun on tehnyt paikallamakuuta yksikseen, niin mitään ongelmia ei ole. Nyt minä menin liian kauaksi, joten Martta hätääntyi ja aloitti vinkumisen. Aivan lopussa Martta nousi vielä istumaan, kun painetta oli selvästi liikaa. Ensi kerralla lupaan olla viisaampi. Viime viikolla käytiin ihan kahdestaan Martan kanssa treenaamassa. Tehtiin seuraamista, paikallamakuuta sekä maahanmenoa liikkeestä. Ei ollut mitään vinkumista tai muutakaan ongelmaa. Hienosti meni paikallamakuukin.

Tänään tokotreeneissä Martta olikin sitten paljon varmempi koira kuin aikaisemmin. Tosin, tänään ei tehty paikallamakuuta, mutta seuraamista sitäkin enemmän. Martta oli superinnokas tekemään juttuja, ja miten hienot kontaktit! Mutta kertaakaan ei vinkunut eikä marmattanut treeneissä. Nyt me tarvitaan vaan paljon tokotreeniä erilaisissa häiriöissä ja ympäristöissä. Tulisipa pian kesä, että päästään tekemään tokoiluja ulkona. Sitten löytyy erilaisia ympäristöjä vaikka kuinka paljon.

Iltapäivällä tehtiin kahden tunnin reipas lenkki: kuljettiin katuja, nautiskeltiin metsäpoluilla, rämmittiin hangessa ja käytiinpä jäälläkin kävelemässä. Jäällä Martta sai hirmuisen juoksuhepulin. Lähti vain juoksemaan eteenpäin eikä taaksen katsonut. Se ei ole ollenkaan Martan tapaista. Ennätin jo hiukan huolestua, kun ei minun huutoihinkaan millään tavalla reagoinut. Kun vaihdoin suuntaa, niin silloin tuli "Puttikselle" hätä ja tuli suorinta reittiä minun luokse. Suorin reitti sattui vaan olemaan sellaista umpihankea, että kyllä siinä riitti tappijaloilla puskemista. Piti ihan hengähtää hetki, ennen kuin pystyttin jatkamaan matkaa. Hassu otus. Täytyy käydäkin useammin jäällä kävelemässä, jos se saa mäyriäisen noin hurjaan kiitoon.

Pieni koira suuressa metsässä.

Pieni koira järven jäällä.

Kiire kiire hangesta pois.

Joku oli tehnyt metsään lumienkelin. Sitä piti vähän muokata toisen näköiseksi..

En tiedä kumpi meistä oli väsyneempi ulkoilun jälkeen. Martta ainakin nukkui koko loppuillan. Iltalenkki tehtiin ainoastaan korttelin ympäri ja se tuntui riittävän Martalle mainiosti. Nämä alle kymmenen asteen pakkaset sopivat meille hyvin. Mitä lämpimämpää, sen parempi. Ihana nähdä, miten koirakin nauttii taas ulkonaolosta. Olin jo melkein unohtanut, miten mukavaa on olla ulkona, kun ei palele.

6.2.2012

Ylös, ulos ja lenkille!

Aah, mikä riemun päivä! Pakkasta vain -12 astetta, joten päästiin tänään ulkoilemaan, pitkästä aikaa. Vaikka itse flunssankourissa kärvistelen, niin lähdettiin aamupäivällä tekemään pieni kävely. Kun laskin Martan irti metsän laidassa, niin pieni otus sai mahdottoman hepulin: haukkui ja juoksi edestakaisin polkua pitkin. Viikon pakkasjakso ja sisällä kyhjöttäminen on kerännyt koiraan virtaa ihan mahdottomasti. Nyt olisikin sitten pikku hiljaa alettava purkaa tuota energiaa erilaisiin touhuihin. Tosin, eilen illalla jo aloiteltiin. Opetin Martan nostamaan etujalat laatikon päälle ja sitten siitä siirtymään laatikon yli niin, että takajalat jää laatikon päälle. Yritin opettaa myös peruuttamaan niin, että takajalat nousee puhelinluettelon päälle, mutta se tuntui olevan mahdoton tehtävä. Jonkin aikaa meni, ennen kuin edes peruuttaminen onnistui, mutta heti jos jotakin tuntuu takajaloissa, niin silloin väistää ja istuu. Täytyy siis jatkaa harjoituksia. En tiedä, oliko Martta poikkeuksellisen ahneella tuulella vai onko passiivinen viikko tehnyt tehtävänsä: Puttinen ei olisi millään halunnut lopettaa temppujen tekemistä. Ennen kuin ehdin raivata laatikon pois lattialta, nousi siihen aina vaan uudelleen ja odotti herkkuja. Sen jälkeen kulki minun perässä kuin katsoen, että mitäs sitten tehtäisiin. Pakkohan meidän oli sitten kaikkea pientä vielä puuhailla. Tehtiin istu-seiso-maahan -jumppaa. Ärsyttää vaan, kun olen itse niin löperö, että palkkaan koiran liian usein huonosti tehdystä liikkeestä. Vaikka kuinka katson, että yksittäinen liike menee hyvin, niin kohta huomaan, että koira on 20 cm:ä eri paikassa kuin aloittaessamme.

Ulkona oli kyllä äärettömän mukavaa tänään. Kovin pitkää lenkkiä ei minun flunssan takia pystytty tekemään, mutta sainpa itse haukata happea ja Martta juosta metsässä hajujen perässä. Tottelevaisuus ei ollut tänään huipussaan, vaan pari kertaa kuuloaisti hävisi, kun mehevät oravan tai rusakon hajut vievät muut aistit. Onneksi tuota lunta on metsässä sen verran, ettei tappijaloilla siellä pitkälle pötkitä. Ja kylmäähän hangessa on kahlata, joten pikaisesti pitää tulla tallatulle polulle, ettei tassut palele.







Loppupäivän on pieni onnellinen koira maannut joko takkatulen ääressä tai sohvalla viltin alla. Martta on kyllä mitä parhain sairastelukaveri. Ei ole turhia hötkyilyt eikä vaatinut mitään. Paitsi, että viltin yrittää kyllä valloittaa itselleen.





3.2.2012

Vilustunut vai masentunut?

Kun mittari näyttää pakkasta enemmän kuin 20 astetta, niin huumori loppuu koiralta ja emännältä. Ja kun pakkasta alkaa olla lähemmäs 30, silloin masennutaan molemmat. Martta oli muutaman päivän ajan ihan nuhjake. Olin jo huolissani, että koira vain makaa ja nukkuu, eikä touhunnut normaalisti. Ja sitten vasta huolestuinkin, kun ei edes kerjännyt ruokapöydästä. Ajattelin, että liekö raukka vilustunut näissä kammottavissa pakkasissa, vai onko vain kylmyydestä masentunut. Se jäi minulle epäselväksi, sillä parin päivän kuluttua "Puttinen" oli taas ihan normaali.

Aluksi yritettiin käydä pakkasilla ulkona kävelemässä suht normaalisti. Puin Martalle uuden Pompan sekä tossut. Ihmettelin kyllä, kun Martta ei mielellään antanut Pomppaa laittaa. Aikaisemmin ei ollut mitään ongelmia takin pukemisessa, mutta sitten alkoi juosta karkuun, kun näki, että otan Pompan esille. Mietin, että eikö vain halua lähteä ulos näin kylmällä. Ulkona kuitenkin käveli kuten ennenkin, mutta aika rivakkaan tahtiin eteenpäin, eikä juurikaan pakkasella jää nuuhkimaan. Jos tossuja en laita, niin vauhti hiipuu noin 20 metrin päästä, jonka jälkeen Martta on valmis kääntymään kotiin. Ja kun tarpeeksi kylmää, niin koira heittäytyy aivan epätoivoiseksi, kuten viime sunnuntaina tokotreeneistä tullessamme: Ennätimme kävellä hallin pihasta noin 20 metriä kotiin päin, kun Martta heittäytyi selälleen hankeen kaikki jalat ilmassa. Eikä se riittänyt, vaan lisäksi piti huutaa kuin päätä olisi leikattu. Kaikki lähistöllä olevat päät kääntyivät katsomaan, että mikä koiran rääkkäysoperaatio on menossa.  Minun ei auttanut, kuin ottaa Martta syliin ja kantaa kotiin. Onneksi ei kuitenkaan koko matkaa tarvinnut kantaa, kun muistin, että takin taskuun olivat jääneet Martan tossut aamulenkin jäljiltä. Niinpä puin koiralle tossut jalkoihin omat sormet umpikohmeessa, jonka jälkeen koira tepasteli tyytyväisenä kotiin loppumatkan. Ja sunnuntainahan ei pakkasta ollut kuin -18 astetta.

Eräänä iltana, kun tultiin pikaiselta iltalenkiltä, huomasin, että Martan pompan helma oli veressä. Etujalan sisäpuolelle, lähellä kainaloa, on Martalle ilmestynyt luomi, joka on kuukauden aikana kasvanut aika lailla. Huomasin luomen ensimmäisen kerran joulunaikaan ja viime viikolla tajusin, että se on kasvanut. Ja nyt takin reuna oli hiertänyt luomen verille. Siispä selvisi syy, miksi Martta ei ole takista tykännyt. Kyllä minua harmittaa, että en aikaisemmin tuota tajunnut. Niinpä siirryttiin käyttämään Martan vanhaa takkia, vaikka se onkin pari senttiä liian lyhyt eikä suojaa yhtä hyvin kuin pomppa. Sen jälkeen lenkit ovat sitten jääneet kokonaan, vaan Martta lasketaan tuohon pihalle monta kertaa päivässä. Olen yrittänyt aamulenkin kuitenkin tehdä, mutta se on jäänyt noin 5 minuutin mittaiseksi ulkoiluksi, kun Marttaa ei ulkoilu kiinnosta ollenkaan. Juosta kipittää noin sata metriä, sitten kääntyy kotiin. Ei nuuhki mitään, ei tee pissiä, vaan sitten kun pääsee kotipihaan, liruttaa kiireesti pissit ja sitten oven eteen odottamaan sisälle pääsyä.

Eilen käytiin eläinlääkärissä näyttämässä hankautunutta luomea. Koska luomi on nyt puolittain kovettunut verihyhmästä, saatiin Terra-Poly -rasvaa, jolla pehmitetään luomea, niin nähdään, mitä sieltä alta paljastuu. Lisäksi luomea pehmitetään vedellä lutraamalla. Seurataan viikko tai kaksi, miten se muuttuu. Jos luomesta ei ole mitään haittaa, niin antaa olla,  mutta jos se kasvaa tai aiheuttaa haittaa, niin se poistetaan kirurgisesti.

Olemme tehneet jonkin verran kosketuskeppiharjoituksia. Nyt pitäisi pikku hiljaa saada häiriöihmisiä mukaan harjoituksiin, koska homma alkaa käydä pian yksitoikkoisesti. Kaivataan lisää haastetta.  Täytyisi saada liitettyä jokin käskysana tuohon keppiin, koska mielestäni Martta selvästi odottaa, että minä sanon sille jotakin. En ole vielä keksinyt, mikä olisi hyvä sana. Nythän pakkasten aikaan kaikenlainen aktivointi sisätiloissa olisi paikallaan, mutta jotenkin kaikki on jäänyt. Kyllä tuo ulkoilman lämpötila vetää mielet mataliksi ja toimintakyvyn nollaan. Illat me maataan takkatulen ääressä ja unelmoidaan lämpimistä kesäilmoista.