25.5.2014

Kuumat kisat

Meidän piti mennä Marian ja Beijon kanssa kimpassa Kuopion kisoihin, mutta aikataulut olikin tehty niin, että aamulla kisasivat maksit ja medit ja vasta sen jälkeen minit. Niinpä ensimmäistä kertaa jouduin ajelemaan kisareissun ihan yksikseen, kun ei tuttuja minejä ollut kisoihin lähdössä. Oikeastaan yleisesti ottaen parasta antia kisareissuilla on se yhteinen hösöttäminen ja etenkin se jälkipuinti. Niistä kaikesta jäin nyt paitsi, kun kisamatka meni hiljaisuudessa radiota kuunnellen.

Päivä oli helteinen. Auton mittari näytti +27 astetta, kun kisapaikalle kurvattiin. Olin ilmoittanut Martan kaikille kolmelle radalle, mitä oli tarjolla: kahdelle hyppyradalle ja yhdelle agiradalle. Tuomarina oli Allan Mattsson. Olin edellisenä viikolla etsinyt netistä Allanin ratoja ja eksyin yhteen blogiin, missä oli mainittu. että Allanilla on perinteisesti rimat tapissa etenkin hyppyradoilla. Niinpä ei tullut täytenä yllätyksenä, kun kisapaikalla kuulin, että maksien ja medien radalla rimat todellakin olivat tapissa. Kylläpä tunnelma latistui välittömästi. Hirmuinen helle ja sitten pitäisi vaatia koiralta sellaisia hyppyjä, joita ei tehdä edes treeneissä. Ei kiitos.

Menin kuitenkin toiveikkaana ensimmäiseen rataantutustumiseen. Siinä tuomari ilmoitti, että ensimmäisellä radalla rimat on 35 cm ja kahdella seuraavalla 30 cm. Rataan tutustuessa tajusin, etten todellakaan voi vaatia Martalta tuollaisia rimakorkeuksia ja vielä tuossa helteessä. Kävin ilmoittamassa, että me jätetään tuo ensimmäinen rata väliin ja osallistutaan kahdelle seuraavalle. Päätin säästellä Martan voimat niille radoille, jotka se pystyy sujuvasti suorittamaan enkä vaadi minun mahtimäykyltä mitään mahdottomia. Niinpä tyydyin seuraamaan ensimmäisen radan sivustakatsojana, eikä harmittanut yhtään. Se oli oikea päätös. 

Seuraava rata oli agirata. Tykkäsin todella rataprofiilista, ja kun rimatkin oli kolmessakympissä, niin hyvillä mielin lähdin valmistautumaan suoritukseen. Me oltiin viimeiset lähtijät, joten rauhassa saatiin valmistautua, tykkäsin. Käytiin tekemässä pieni lenkki metsässä ennen rataa ja löydettiin hyvä varjopaikka odottelun ajaksi. Martalla oli hyvä vire päällä. Kuunteli tosi hyvin ohjausta eikä kohkannut turhia. En vaatinut kontakteille pysähtymistä, ja juoksikin ne tosi nätisti loppuun asti. Itse asiassa oli jo pysähtymässä ainakin A-esteelle, mutta vapautin nopeasti. Keinunkin teki paremmin kuin aikaisemmissa kisoissa. Olin niin iloinen meidän suoritukseen, sillä meillä oli kyllä kivaa. Ratavirheitä nolla, mutta yliaikaa melkein 7 sekuntia.

Viimeinen rata oli hyppyrata. Niitä ollaankin tehty vähemmän, joten ei oikein ollut mitään odotuksia sen suhteen. Kun tuo agirata onnistui hyvin, niin hyppyradalla ei ollut enää niin väliä. Rataprofiili oli tässäkin meille oikein sopiva. Muutama takaakierto ja joku koukero ja sitten selkeää etenemistä. Otin Martan autosta ulos vähän myöhemmin, ettei kuumassa ulkoilmassa tarvinnut odottaa juurikaan ylimääräistä aikaa. Ilma oli todella hiostava ja hautova, sillä metsän takana jyrisi ukkonen ja pilvet lähenivät koko ajan. Tämäkin rata sujui kuin tanssi. Mikä ihana tunne, kun kaikki menee suunnitelmien mukaan ilman sählinkiä. Loppusuoraa juostiin kilpaa, ja harmillisesti viimeisenä esteenä oli okseri, josta jo etukäteen arvelin riman putoavan, ja niinhän siinä kävikin. Täytyy varmaan ottaa okserit treenin alle. Viimeinen hyppy on muutenkin aina hankala Martalle, jos minä jään taakse. Ja okserit muutenkin. Toiselta radalta siis viisi ratavirhettä ja lisäksi 4 sekuntia yliaikaa. Mutta joka tapauksessa ne olivat huippuratoja, kun vielä ajatellaan olosuhteita. Ja huippua myös sen takia, että Martta pysyi lähdössä paikallaan molemmilla radoilla. Siksipä se radan tekeminen varmaan olikin niin sujuvaa, kun alussa ei tule kiirettä ja saa rauhassa ohjata ensimmäiset esteet.

Tämän päivän radoilla oli siis paljon takaakiertoja, jotka on meille plussaa, sekä  paljon valsseja, jotka taas eivät ole meidän vahvinta aluetta. Vaihdankin valssit usein persjättöihin, jotka toimii meillä paremmin. Lisäksi kovat ihanneajat (3,6 ja 3,8 m/s) eivät meiltä onnistu, vaikka keli olisi ollut viileämpikin.

Heti meidän maaliintulon jälkeen alkoi sade. Palkintojenjakoonhan meidän ei tarvinnut jäädä, joten pieni lenkki kevyessä kesäsateessa ja sitten lähdettin kotiin päin. Sijoitukset tänään 12/24 ja 14/24. Etenemiset 3.1 ja 3,4 m/s. Tämän päivän radoista ei ole videoita, kun ei ketään tuttuja ollut radan reunalla. 

Mutta ihan vaan blogin piristykseksi laitan tähän kolme viikkoa sitten PoKsin vappukisoissa otettuja kuvia. Kuvaaja Laura Pitkänen.


Häntä pystyyn!




Heh, tästä voisi jo sanoa, että "rimaa hipoen".




Ei näissä hypyissä paljon ilmaa ole välissä.

Kiitos Laura kuvista! Martan agilitystä ei ole montaa valokuvaa löydykään. Videoita enemmänkin. 



18.5.2014

Meinasi mennä liian vakavaksi

Kyllä me muutakin tehdään kuin kisataan, mutta näitä kisapostauksia saatte varmasti lukea tässä kuukauden sisällä useampia. Suunnitelmissa on nimittäin kisata joka viikonloppu kesän kisahuipennukseen eli agilityn SM-kisoihin asti. Tähän postaukseen on koottu kahden kisan tunnelmat.

Viikko sitten kisattiin Iisalmessa. Taisi olla meidän pisin kisamatka tähän asti, eli kun aamukymmeneltä lähdettiin niin illalla vaille kaksitoista oltiin kotona. Marin ja Pyry-koikkerin kanssa matkaa tehtiin siis yhteensä 13,5 tuntia. Ja kun ajatellaan, että kolmen radan suoritukset kestävät yhteensä sellaiset kaksi ja puoli minuuttia, niin kaikkea sitä tuleekin koiraharrastuksen nimissä tehtyä. Mukana oli myös Pyryn tyttö Binja, joka vauvakoirana toimi meidän mainiona kisamaskottina.

Tuomarina oli Minna Väyrynen, joka oli meille uusi tuttavuus. Kontaktitreenin kannalta piti nämäkin kisat suorittaa, eli sylikyytiä oli tarjolla, jos ei pysähdyskontaktit meinaa muistua mieleen, niin lähdetäänpä niitä radan reunalle muistelemaan. A-radalla ei ollut lainkaan puomia, vaan A-este mentiin kahteen kertaan. Takakiertoja ja koukeroita tuntui Minna Väyrysen radoilla olevan muutenkin ihan kylliksi. Ihanneajat taisivat olla kaikilla radoilla 3,6 m/s etenemällä. Ensimmäinen rata onnistui meiltä parhaiten, vaikka se ei rataa tehdessä kovin hohdokkaalta tuntunut. Koko ajan oli sellainen olo, että on jäljessä ja koiran tiellä. Ei puhettakaan sujuvasta menosta eikä ainakaan flowsta. Videolla se ei näytä niin pahalta miltä se tuntui. Mutta pääasia että kontaktit onnistuivat ja päästiin maaliin. Yliaikanollahan siitä tuli kymmenen sekunnin yliajalla. Pysäytyskontaktit hidastavat meidän matkantekoa hurjasti.






Toisella radalla kaikki lähti alusta asti pieleen. Martta ei jäänytkään lähtöön kuten ekalla radalla, vaan jouduin tekemään lentävän lähdön. Siihen en ollutkaan varautunut, mutta jollakin tavalla sain sen toimimaan. Puomin kontakti oli hyvä, mutta A:lle ei muistanutkaan pysähtyä ja niin jouduin tarjoamaan sylikyytiä. Sen radan jälkeen tuli ikävät fiilikset. Kun katsoin videolta meidän ratasuoritusta, niin tajusin, että Marttahan itseasiassa teki parhaimman kontaktin ikinä, ilman pysähtymistä. Se suoritti A:n hyvällä vauhdilla alusta loppuun ja juoksi kontaktin hienoati alas ja katse oli jo lukittunut seuraavaan esteeseen. Ja mitä minä teen, kannan koiran pois, kun alla on nolla ja jäljellä neljä estettä. Aloin miettimään, että onko tämä sitä, mitä minä haluan. Onko tämä enää kivaa? Meidän pitäisi viettää hauskaa agilityradalla, ja nyt tämä on mennyt liian vakavaksi touhuksi. En tykkää.

Sekavin mielin lähdin kolmannelle radalle. Huomasin, että koira alkoi olla jo väsynyt ja samoin minä itsekin. Lentävälähtö taas, joten en ennättänyt ohjaamaan kolmatta estettä takaakierrolle. Martta ehti pylörähtää ennen hyppäämistä ja siitä vitonen. A:n kontaktin teki hienosti, joten olin varma, että radan loppupuolella oleva puomikin onnistuisi. Ajattelin, että vapautan koiran puomilta salamannopeasti. Mutta kävikin niin, että Martta ei sittenkään pysähtynyt. Se hidasti kyllä, jolloin annoin jo vapautuskäskyn, mutta ei sillä ollut aikomustakaan pysähtyä. Minun reaktiokyky ei pystynyt sitä käsittämään ja tajusin vasta seuraavan hypyn jälkeen, että pysäytyskontakti jäi tekemättä. Niinpä tehtiin loput kolme estettä ennen maalia. Ratavirheitä 5 ja yliaikaa 8 sek.

Kotimatka menikin pää pyörryksissä miettiessä, että tuliko talven kontaktitreenit nyt nollattua tällä yhdellä suorituksella, kun luistin kriteeristä. Päätin, että nyt tämä kontaktihullutus saa rauhoittua, ja pitää miettiä, miten me tästä jatketaan, että hauskuus ja hyvämieli säilyy.


Tänään matkattiin kisaamaan Varkauteen ja haettiin kyytiin Maiju ja kääpiösnautseri Rommel. Tarjolla olisi ollut neljä rataa, mutta ilmoittauduttiin vain kahdelle. Ja hyvä niin, sillä kisapäivä oli aurinkoinen ja erittäin lämmin, joten huomasin jo toisella radalla, että Martta oli tosi väsynyt. Tuomarina Varkaudessa oli Anne Huittinen, joka oli kinkkiset radat meille järkännyt. Epäonnekseni olin saanut lähtönumeroksi ykkösen, mikä ei sovi meille ollenkaan. Ensinnäkin tarvitsen rataantutustumisen jälkeen aikaa käydä rataa läpi mielikuvissa. Toiseksi, Martalle ei saa samanlaista draivia päälle, kun haen sen nopeasti autosta ja juostaan lähtöpaikalle. Koira ei selvästikään tajua olevansa kisapaikalla silloin. No, jonkunhan se on rata aloitettava joka tapauksessa, joten nyt oli meidän vuoro olla se aloittaja. 

Tämän päivän ratojen plussat ja miinukset:
+ ei yhtään lentävää lähtöä
+ super kontaktit
+ koira oli hyvin kuulolla (ehkä turhankin hyvin)

- rata oli heikosti ohjaajan muistissa
- ohjaaja unohti, että myös koira on radalla
- ohjaaja keskittyi kontakteihin eikä muistanut ohjata muuta rataa
- koira oli etenkin toisella radalla hyvin väsynyt ja pudotteli rimoja

Tuloksena siis oli kaksi hylättyä rataa, mutta nämä olivat todella hyviä "hyllyjä".  Ekalla radalla muistin liian myöhään, että A:n jälkeinen hyppy piti ohjata takaakierrolle, joten Martta ehti hypätä hypyn väärältä puolelta. Toisella radalla en edes huomannut, että Martta jätti toisen hypyn tekemättä, kun itse jo kiirehdin eteenpäin. Aivan tyystin unohdin koko koiran, kun juoksin rataa. Surkea suoritus minulta. Martta oli selväsi hitaampi kuin tavallisesti, enkä minä osannut muuttaa juoksuvauhtiani sen mukaiseksi. Unohdin ohjata esteet ja jätin koiran niistä selviytymään itsekseen. Martta tiputteli rimoja, joten videolta jälkeenpäin katsoessa huomasin, että johtui varmasti väsymyksestä. Pikkukoira ei vaan jaksanut kesän ensimmäisenä lähes helteisenä päivänä keskittyä. Tajusinkin, että onhan se hieman epäreilua vaatia koiralta huippusuoritusta kuumassa kelissä, kun treenataan aina vaan optimaalisissa olosuhteissa hallissa. Nyt tarvitaan enemmän ulkokenttä treeniä erilaisissa olosuhteissa. Mutta tärkeintä tässä päivässä oli se, että kontaktit oli huiput! Jos minä olisin vielä tehnyt oman osuuteni ja ohjannut koiraa, niin sehän olisi ollut täydellistä. Mutta olen silti erittäin tyytyväinen tämän päivän ratoihin.

Tämän päivän radoista ei ole muuta näytettävää kuin kooste hienoista kontakteista:





Niinpä olen nyt päättänyt, että kontaktien kriteereihin tulee lievennys: sylikyytiä on tarjolla vain silloin, kun Martta hyppää kontaktipinnan yli. Muussa tapauksessa rata jatkuu, mikäli nolla on alla. Jos taas ollaan kerätty ratavirheitä, voidaan siinä tapauksessa treenata hienoja pysäytyskontakteja. Kuulostaako loogiselta? Näillä kriteereillä meidän kisaaminen saadaan pidettyä mukavana touhuna ja motivaatiot korkealla meillä molemmilla. 

Nyt innostuneena odotan ensi viikonlopun Kuopion kisoja.



3.5.2014

Se vaati kaksi sylikyytiä

Kotikisat ja kolme rataa. Odotukset eivät olleet kovin korkealla. Jostakin syystä kotikisat eivät ole koskaan saaneet meitä huippusuorituksiin. Neljä rataa oli tarjolla, mutta ilmoitin kolmelle agiradalle, sillä nämäkin kisat olivat meidän kontaktitreenikisat. Neljäs rata olisi ollut hyppyrata, mutta kolmekin rataa on Martalle liikaa yhdelle päivälle. Nyt laskin niin, että ainakin ensimmäinen rata jää kesken kontaktien takia, eli ei olisi Martalle niin rankkaa. Vaikka toisaalta se ratojen tekeminen ei niinkään mäyriäistä väsytä, vaan se odottelu ratojen välillä. Vaikka se autossa saa väliajat ollakin omassa häkissä omassa rauhassa, niin ei se osaa niin lunkisti ottaa, että keräisi voimia. Taitaa voimakas vahtivietti kuluttaa enemmän kuin mitä Kääppäsen akut ehtii latautua.

A-radalla tuomarina oli Reetta Mäkelä. Ja olipa kiva rata. Paljon takaakiertoja, mutta ei kuitenkaan mitään mahdotonta pyörittelyä. Rata alkoi "kivalla" suoralla: hyppy-rengas-puomi. Ja siihen se meno sitten meillä tyssäsi. Kuten pahoin pelkäsin, niin ensimmäiselle radalle kun koiran ottaa, niin ei se tuollaisen suoran jälkeen enää muista, että puomille piti pysähtyä. Kyllä harmitti, sillä se olisi ollut niin meidän rata. No, ei auttanut kuin ottaa koira syliin ja kantaa maaliin.

B-radalla tuomarina oli Anne Savioja. Kiva rata oli tämäkin. Tällä kertaa päästiin viidennelle esteelle, joka oli A-este. Siinä huomasin jotakin aivotoimintaa mäyriäisen päässä, sillä kun juoksi kontaktin läpi, niin aivan kuin olisi hartiat painuneet kasaan tyyliin "Ai niin!" ja alkoi peruuttaa kontaktille. Ja taas pääsi tappijalka sylikyydillä maaliin. 

Ennen C-rataa oli aika epätoivoiset fiilikset. Niinpä piti tehdä paniikkitreenit: löytyi laudanpätkä, jonka virittelin hallin takana kuormalavan päälle. Sitten naksuteltiin hienoja kontakteja. En tiedä oliko tästä mitään apua. Ehkä se auttoi enemmän minua. Kolmannelle radalle lähdettäessä ja jo siihen valmistautuessa huomasin Martan olevan väsynyt. En saanut siihen enää sellaisia kierroksia, mitä aikaisemmilla radoilla. C-radalla ensimmäinen kontakti, A-este, oli este nro 11, ja puomi oli kolmanneksi viimeisenä. Uskon, että koiran väsymyksellä, paniikkitreenillä ja kontaktiesteiden myöhäisillä sijoittumisilla radalla oli toivottu yhteisvaikutus ja vihdoin, aah vihdoin ne kontaktit onnistuivat kriteerieni mukaisesti. Ei mitään väliä, vaikka yhden putken edessä sählättiin tai että kaiken kaikkiaan saatiin 9 sekuntia yliaikaa. Kontaktit onnistuivat hienosti, se pelasti tämän kisapäivän. Kääppä taas yllätti. Ensin se suistaa minut epätoivon partaalle ja sitten se esittää parastaan. Katsokaa vaikka, miten hienot kontaktit se teki:




Kisailmot laitettu Iisalmeen kolmelle radalle. Viikon päästä tiedetään, montako sylikyytiä siellä tarvittiin.