30.7.2011

Ensimmäiset agilitykisat

Nyt se on sitten sekin koettu: agilitykisat. Vaikka kyseessä olivat "pelkät" möllit, niin tämä oli joka tapauksessa ihka ensimmäinen agilitystartti meille. Etukäteen jännitys oli valtava. Jännitin jo monta päivää ennen, että mitenkähän sitä tulee mokailtua. Luottamus koiraan oli sen sijaan suuri. Tiedän, että Martta kyllä osaa, jos vaan minä itse pysyn edes jollakin tavalla tolkuissani. Eniten jännitin sitä, että unohdan radan tai kompuroin itse esteisiin. Eikä me olla yli kuukauteen pidetty kunnon treenejä. Lähinnä helteiden vuoksi on jääneet treenit vähälle tai sitten ei ole ollut treenikavereita, enkä ole yksin saanut raahattua kunnollista treenirataa kentälle. No, ajattelin, että meneehän se möllirata sitten vaikka kunnon treeninä..

Minimölleissä oli vain kolme koiraa, mutta lisäksi kilpailun ulkopuolella kisaavia koiria oli useita. Sain rataantutustuessa hyviä neuvoja eräältä agilitykonkarilta, joten se lievitti kovasti jännitystä. Onneksi starttia ei tarvinnut kauan odotella, vaan lähdettiin kolmantena liikkeelle. Rata oli tosi mukava ja erittäin sopiva möllirata, ainakin meille. Hyppyjen ja putkien lisäksi kentällä oli pussi, pituus, puomi ja A-este. Martta paineli kuin tuulispää. Minä sain juosta tosissani, että en jäänyt ohjauksissa kovin pahasti jälkeen. Ainoat sähellykset tehtiin lopussa viimeisillä esteillä. Mutta Martta sai korjattua minun ohjausmokat eikä virheitä tullut. (Sen huomasin, että takaleikkaus ei meiltä onnistu, joten sitä on alettava treenaamaan.) Tuloksena oli nollarata ja voitto! Kylläpä me oltiin hyviä! Sain taas kerran olla ylpeä tuosta meidän Puppiksesta. Kyllä mäyriäisestä on moneksi!




Tokihan se piti vielä tämä virallinen pönötyskuva ruusukkeen kanssa ottaa. "Kisavideo" on lisätty galleriaan, ja se löytyy myös täältä. Videosta näkee, miten intoa puhkuen Martta rataa suorittaa.

Tämän matalampi ei kynnys enää kisojen aloittamiseen voi olla: kisat pidettiin meidän harjoituskentällä ja samoilla esteillä. Eli paikka ja esteet olivat tuttuja meille molemmille. Martta ei häiriintynyt ollenkaan muista koirista. Sen jälkeen kun se radalle pääsee, niin muita koiria ei vilkuilla. Ainoastaan silloin kun katsellaan muiden suorituksia Martta vahtii kassia ja kyttää muita nelijalkaisia kulkijoita. Meinaa kilahtaa jo pelkästään siitä, että joku karvainen kaveri jää liian pitkäksi aikaa tuijottamaan Marttaa tai kassia. Mutta kun välimatkaa muihin koiriin on useampi metri, niin mitään ongelmaa ei ole. Täytyy miettiä jatkossa, miten kassikysymys ratkaistaan. Pitäisikö hommata pieni selkäreppu, johon laittaisin ne välttämättömimmät tavarat. Saisin pidettyä repun selässä eikä Martan tarvitsisi kassia vahtia. Tuntuu, että Martta väsyy enemmän siitä kassin vahtimisesta kuin radan suorittamisesta. Nyt onkin pikku mäyriäinen nukkunut koko loppupäivän. Illalla tehdään vielä rauhallinen kävelylenkki. Ja huomenna taas treenataan agilityä uudella innolla. Kolmen viikon päästä olisi uudet möllikisat. Uskaltautuisikohan sitä taas kisaamaan..

27.7.2011

Mäyräkoira laivakoirana

Tämän kesän ainoa lomamatka tehtiin Kuopioon. Ja siellä vietettiin vuorokausi veneillen sukulaisten kanssa. Martalle ostettiin edellisenä päivänä Hurtan pelastusliivit, pinkit sellaiset. Marttahan ei ole koskaan ollut edes soutuveneessä, joten ei yhtään osattu arvata, miten se veneessä oloon suhtautuu. Mukaan veneilemään lähti myös kokenut laivakoira Vanda, 8-vuotias petit basset griffon vendeen. Luulenpa, että Vanda oli hyvä esimerkki Martalle, miten veneessä ollaan. Venehän ei ollutkaan mikään pieni paatti, vaan sen verran kokoa löytyi, että koiratkin pääsivät hyvin kulkemaan etukannelta takakanelle veneen molemmilta sivuilta. Ja pienet laidat veneessä estivät sen, ettei veteen voinut luiskahtaa vahingossa.



Aluksi Martta oli ihmeissään. Kulki veneessä edestakaisin ja kuikuili laidan yli. Kun moottori käynnistettiin ja vene lähti liikkeelle, oli pikkukoira entistäkin enemmän ihmeissään. Ei kuitenkaan alkanut panikoimaan, vaan katseli rauhallisesti maisemien vaihtumista. Aivan alkumatkasta läähätti ja vaikutti hieman huolestuneelta, mutta osasyynä oli varmasti pelastusliivit, jotka puettiin ensimmäistä kertaa päälle veneessä. Pikku hiljaa rauhoittui enemmän ja tyytyi makoilemaan kannella meidän jalkojen juuressa. Ja kun alkujännitys oli poissa, niin alkoi jopa "vahtia" venettä, ja yritti komentamalla rajoittaa Vandan liikkumista.

Parin tunnin venematkan jälkeen ankkuroitiin erään saaren edustalle. Rantaan oli aivan lyhyt uintimatka, mutta koirat vietiin rantaan apuveneellä. Kylläpä Marttaa pelotti, kun ensimmäisiä kertoja nostettiin apuveneeseen. Koiria käytettiin saarella useasti, joten pian tottui Martta moiseen rahtautumiseen. Saaressa oli pitkä matala hiekkaranta ja mukavia pikkupolkuja ja helppokulkuista mustikkametsää. Koirat saivat juoksennella vapaana saaressa ja kahlailla lämpimässä vedessä. Ilta vietettiin veneessä nauttien hyvästä ruuasta ja ympäröivästä hiljaisuudesta. Ennen nukkumaan menoa käytettiin koirat saaressa ja itse käytiin iltauinnilla. Hieman epäilin, että malttaako Martta nukkua veneessä, vai onko aamulla jo kukonlaulun aikaan lähdettävä soutamaan saareen levottoman koiran kanssa. Mutta Puppis yllätti minut, taas. Nukkui niin rauhallisesti koko yön, eikä aamullakaan ollut mikään kiire herätä. Aivan kuin olisi viettänyt puolet elämästään laivakoirana, niin rennosti makaili. Vai olisiko pieni keinunta rauhoittanut koirankin, kuten meidät muutkin.




Aamupäivä oltiin vielä ankkurissa ja nautittiin auringonpaisteesta ja tuulenvireestä veneen kannella. Koirat käytettiin saarella kävelemässä ja kahlailemassa ennen kuin aloitettiin paluumatka. Ja nyt koira käyttäytyi kuin olisi syntynyt veneeseen. Sai taas kerran olla ylpeä meidän mäyriäisestä.


8.7.2011

Mäyräkoira vinttikoirana

Eilen käytiin kokeilemassa uutta harrastusta ja oltiin mukana vinttikoirien viehetreeneissä. Ajattelin, että kun meidän maastonakkia ei käytetä metsästykseen, niin olisiko vieheen perässä juokseminen jollakin tavalla korvike jänisjahdille, ja saisi Marttakin nauttia luvan kanssa "pupun" jahtaamisesta.

Keli oli lämmin vielä illalla, +26 astetta, joten mietin kyllä, että näinköhän koira läkähtyy vieheen perässä. Mutta vieherata oli helteen takia tehty vain noin 300 metrin mittaiseksi, joten uskaltauduin laskemaan koiran juoksemaan. Laji oli meille molemmille täysin uusi. Martta oli todella rento ja rauhallinen, kun mentiin paikalle. Tehtiin ensin pieni kävelylenkki hiekkamontun ympärillä metsän suojassa. Kun koira oli niin laiskantuntuinen, niin ajattelin, että näinköhän viitsii vieheen perään sännätä. Mukana treeneissä oli Martan lisäksi vain kaksi vinttikoiraa, ja Martan vuoro oli ensimmäisenä, joten minulta jäi näkemättä mallisuoritus. Ei muuta kuin kone käyntiin ja koira vieheen perään.

Martta hoksasi humpan juonen noin viidessä sekunnissa. Ensin vähän hätkähti, kun kone pärähti käyntiin. Lähti kuitenkin heti vieheen perään, jäi sitten hetkeksi nuuhkaisemaan maata, kunnes lamppu syttyi. Sitten alkoi vimmattu jahti ja hillitön ajohaukku. Martta juoksi loppuun asti ja kävi maalissa suoraan kiinni vieheeseen. Treenin jälkeen oli sylissäni onnellinen koira. Silmät palaen ja kieli läähätyksestä roikkuen tuijotti ja kiskoi narussa uudelleen vieheen perään, kun sitä viritettiin seuraavalle juoksijalle. Ei merkkiäkään väsymyksestä, vaan erittäin innostunut uuteen juoksuun. Kun kone pärähti seuraavalle juoksijalle, sain kaksi käsin pidellä, ettei maastonakki olisi haastanut vinttikoiraa saaliin ajossa. Koska treenaajia oli niin vähän, saatiin mahdollisuus kokeilla viehettä vielä toisenkin kerran. Nuori italianvinttikoira ei hoksannut viehejuoksua, niin tehtiin sitten yhteislähtö. Mutta taisi pieni vinttikoira säikähtää Martan hurjaa ujellusta hetkeä ennen kuin koirat laskettiin irti. Martta lähti välittömästi ja huutaen vieheen perään, ja vinttikoira päinvastaiseen suuntaan, joten se siitä yhteisjuoksusta. Toivottavasti italianvinttikoira ei saanut elinikäisiä traumoja Martan kovaäänisestä ääntelystä ja raivopäisestä "pupujahdista". Toisella kerralla Martta ei olisi millään irroittanut vieheestä otetta. Ja intoa olisi ollut vaikka kolmanteenkin juoksuun.

Yleensä Martta menee mielellään autoon, mutta nyt treenien jälkeen veti koko ajan vain takaisin hiekkamonttua kohti, eikä autoon meno ja kotiin lähtö kiinnostanut ollenkaan. Treeneistä tultiin suoraan kesämökille, jossa tehtiin jäähdyttelylenkki: kävelylenkki ja sen jälkeen uimaan. Loppuillan mökin terassilla makasi väsynyt mutta onnellinen koira.


Kun kerran tällainen mahdollisuus meille on annettu, että päästään "väärän" rotuisena mukaan vinttikoirien treeneihin, niin eiköhän vain osallistuta uudelleenkin. Tyytyväistä koiraa on mukava katsella. Ensi kerralla on vain otettava kamera mukaan ja saatava edes jonkinlainen videopätkä treeneistä, niin muutkin näkee, miten mallikkaasti Martta toimii viehetreeneissä(kin).