Tämän viikon tuplasankari

Martta, minun Mökö, Kääppä, Puttis ja Kääpätti Pättinen, täytti maanantaina 7 vuotta. Selkäleikkauksesta on kulunut vajaa viisi kuukautta, mutta Martta mennä porskuttaa entiseen malliin. Onhan se vuoden aikana harmaantunut, mutta kaikin puolin hyvässä kunnossa. Onneksi mäyräkoirat ovat pitkäikäisiä, joten seitsemän vuoden ikä ei vielä ole vanha. Toivotaan monia monia vuosia  terveitä vuosia tuolle minun super-mäykylle. 

Pakkohan tähän on vielä se pakollinen synttäripönötys laittaa:

Keskiviikkona oli Pohjois-Karjalan Seurakoirien vuosikokous. Olin jo aiemmin saanut viestin, että tervetuloa kokoukseen vastaanottamaan koiran palkinto. Arvelin, että kenties Martta on sijoittunut seuramestaripisteissä kolmanneksi. Yllätys olikin melkoinen, kun kuulin, että Martta oli minien seuramestari ykkönen. Olisiko Martan agilityura enää parempaa loppuhuipennusta voinut saada! Kyllä siinä tippa tuli linssiin, kun kävin kiertopalkintopystin hakemassa. 

Ja pitihän Martasta ja pystistä ottaa pönötyskuva:

Miten huikea harrastuskoira tuo pieni mäykkynen onkaan ollut! Monenlaista ollaan yhdessä koettu ja toivottavasti tullaan vielä kokemaan. Nyt leikkauksen jälkeen Marttaa on pidetty pumpulissa, mutta alkaa olla selvää, että pikkukoira kaipaa jo tekemistä. Uskoisin, että tokoilu alkaa nostaa päätään, kunhan lumet sulaa ja ulkokentät kuivuu. 

Aurinkoa, jäätä ja vähän pidempi lenkki

Ensimmäinen täydellinen päivä tänä vuonna: aurinkoa, tyyntä, lämmintä, ihanaa. Viimeisen lomapäivän kunniaksi ajattelin tehdä koirien kanssa sellaisen parin tunnin kävelyn. Ensin käveltiin tunnin verran joenrantaa pitkin Jokiasemalle. Siellä pidettiin tauko, johon kuului kaakaot ja munkit. Jäällä näytti olevan kansaa kuin pipoa, ja kun lähellä olevien tekosaarten geokätköt olivat vielä etsimättä, niin jäällehän mekin suuntasimme. Puolet joensuulaisista oli jäällä kulkemassa, joten alkumatkan ajan piti koiria pitää hihnassa, kun Martta innostuu jäällä juoksemisesta sen verran, että välimatka on enemmän kuin huutoetäisyys. Mutta kun pääsimme saarten luo ja kätköjen etsintään, niin mäyräkoirat laskettiin irti. kätköt löytyi ja kuin huomaamatta jäällä vierähti reilu kaksi tuntia aikaa.

Kotimatkaan meni vielä yksi tunti, sillä Martta sai määrätä vauhdin. Aika verkkaista oli viimeiset kilometrit ja mietin jo, että pitääkö Martalle soittaa autokyyti kotiin. Hitaasti mutta varmasti selvittiin lopulta kotipihaan kun koko lenkkiin vierähti aikaa 4,5 tuntia. Vaan saatiinpa nauttia auringosta.

Miten ne mäyräkoirat ui?

Loma jatkui pienellä Kuopion reissulla. Keskiviikkoiltana ajettiin Kuopioon sukulaisten nurkkiin yöpymään ja torstaiaamuksi oli varattu koirille aika koirakylpylä Aaltotassuun. Täällä Itä-Suomessa tällainen koirauimala on harvinaisuus ja kun tällainen viime vuonna Kuopioon avattiin, on ollut monta kertaa mielessä lähteä sitä koettamaan. Etenkin Martan leikkauksen jälkeen on ollut suunnitelmissa kokeilla uintia Martalle ihan kuntoutusmielessä. Silkehän ei viime kesänä veteen kastanut edes varpaankynttäkään. Martta sentään on kesäisin tykännyt uida käsipohjaa, mutta Silke ei edes Martan perässä mennyt veteen. Niinpä oli arvoitus, että miten mäyriäiset suhtautuvat tällaiseen uimiseen. Ensimmäisellä kerralla on aina uittaja mukana ja pelastusliivit takaavat koiralle oikean uima-asennon.

Kumpikaan koirista ei suostunut menemään vapaaehtoisesti altaaseen, vaan uittajan sylikyydissä pääsivät aina aloittamaan uintikierrosta. Ensimmäisillä kierroksilla kumpikin pyrki määrätietoisesti kohti altaan reunoja, jos vaikka sieltä löytyisi ulospääsy. Mutta muutaman uintikerran jälkeen alkoi sujua niin, ettei reunoille ollut enää pyrkimystä, vaan uivat rauhalliset kierrokset ja suuntasivat kohti ramppia. Martan uinti petraantui paljon joka kierroksen jälkeen. Ensimmäisellä kerralla Martta tuntui hieman hätääntyvän koko uimisjutusta sen verran, että meni pari kertaa altaassa kyljelleen. Takajalkojen liikkeet ovat sen verran epäsymmetriset, että kesti vähän aikaa, ennenkuin tasapaino uimiseen löytyi. Silke räpisteli oikein pätevästi. Tarvitaan varmaan muutama kerta lisää, että saa itseluottamusta ja varmuutta.

Kaiken kaikkiaan tämä oli erittäin positiivinen kokemus. Aaltotassussa sai hyvää palvelua ja kaikki sujui oikein mallikkaasti. Kannatti lähteä Joensuusta asti ajelemaan. Tekisi mieli saada ainakin yksi  uintikerta koirille vielä tälle keväälle. Martalle uimisesta olisi selvästi hyötyä. Ja tuskinpa siitä Silkellekään olisi mitään haittaa.

Pikkutyyppi tekee agilityä

Loma alkoi agilityllä. PoKSin hallilla oli Sanna Kataisen agilitykoulutus, jonne osallistuin Silken kanssa. Torstaisin meillä on omat viikkotreenit Silken kanssa ja viime treeneissä tuskailin sitä, miten Silke ei enää irtoa putkeen. Ja muutenkin meno oli viime treeneissä vähän tahmeaa. Niinpä odotukset eivät olleen korkealla, kun Sannan koulutukseen mentiin. Vaan niinpä se pikkutyyppi yllätti minut taas. Tietysti rata alkoi putkilla, joista ensimmäiseen piti irrota kaukaa ja toinen piti osata hakea itse. Sanoin aluksi Sannalle, että nyt on sellainen pentu, joka ei irtoa eikä hae. Mutta miten kävikään: se mokoma irtosi ja haki. Irtosi hienosti joka kerta, mutta pari kertaa ohitti toisen putken, kunnes muutaman kerran otettiin putki itsenäisenä ja palkattiin loppuun, niin sen jälkeen ei ollut mitään ongelmaa.

Takaakierrot Silke teki kerrassaan mallikkaasti. Ja miten hienosti tuli ohjauksiin, joita en ole ikinä ennen tehnyt: persjätöt ja japsit, nehän meni kuin vanhalta tekijältä. Minä olin se jarru, kun en uskaltanut tehdä kunnollisia persjättöjä, kun ajattelin, ettei niistä mitään tule. Mutta kun uskalsin, niin hienosti pikkutyyppi sieltä kipitti.

Sannalta tuli pari vinkkiä palkkaamiseen. Pääasiassa Silke palkkautuu leluilla (vetolelut ja pallot), mutta välillä myös nameilla. Sannan mielestä namipalkkaa voisi käyttää enemmänkin, sillä oppiminen on silloin parempaa. Eli väliin namipalkat ja loppuun lelut.


Tässä videokooste koulutuksesta: