Me treenataan taas

Vaikka blogissa on ollut hiljaista, niin hiljaiseloa emme ole viettäneet. Uusi vuosi toi tullessaan uuden treeni-innon. Vuodenvaihteen jälkeen aloitimme agilityn uudessa treeniryhmässä. Vaikka viime vuoden ryhmäkin oli huippuryhmä, niin kyllä on tämä uusikin. Kerrassaan ihanaa treenata mukavien ihmisten ja koirien kanssa. Meillä on ollut loistotuuri treenikavereiden suhteen. Vakiovuoron lisäksi olemme käyneet myös vapaavuoroilla treenaamassa, eli vähintään kaksi treenikertaa viikossa.

Agilityn lisäksi myös tokoiluinto on kasvanut. Treenataan kaksi kertaa viikossa myös tokoa. Eli hallilla tulee vietettyä jonkin verran aikaa. Omien treenien lisäksi olen käynyt ohjaamassa pentuagia sekä russelin pentuja, joten välillä tulee miettineeksi, että onko tässä muuta elämää enää ollenkaan.
Olen huomannut myös Martasta, että hallista on tullut meidän toinen koti. Martta on alkanut pitää hallia omanaan. Sen mielestä muilla koirilla ei ole sinne mitään asiaa. Etenkään vierailla koirilla. Kunhan treenikaverit ovat tuttuja, niin he saavat olla hallissa Hänen armostaan.  Siksi on ollutkin hyvää häiriötä, kun treeneissä on ollut myös Martalle tuntemattomia koirakavereita. Mutta näyttää tuo vahtimisvietti vaan voimistuvan vanhemmiten. Mielellään otan vastaan vinkkejä, mitä tuolle voi tehdä. Ehkäpä en alussa ole sitä osannut karsia pois, niin piirre on päässyt vahvistumaan.

Vaikka treenimotivaatio on taas löytynyt, niin kisainto ei. Tällä hetkellä ei ole suunnitelmissa kisoja. Muutenkin talvella kisaaminen ei ole meidän juttu, sillä koiran lämpimänä pitäminen on hankalaa, vaikka kisat olisikin lämpimässä hallissa. Aina joutuu koira olemaan odotusajat autossa, joten mieluummin kisataan sitten kun lämpötila pysyy varmasti plussan puolella. Tietenkin jos tekisi kisasuunnitelman, niin treenitkin muuttuisivat tavoitteellisemmiksi. Meitä on kyllä houkuteltu mukaan tokokokeeseen, joka on toukokuussa. Periaatteessahan alokasluokan liikkeet ovat hallussa, vaativat vain hieman viilausta. Mutta kokeen miestuomari on meille se suurin haaste. Ensinnäkin Martan luoksepäästävyyttä yleensäkin ollaan treenattu tehostetusti nykyään. Mutta nyt tarvittaisiin vielä paljon miestreeniä. Päätin, että kokeeseen ei mennä, jos en voi olla varma Martan luoksepäästävyydestä. Enää sinne ei mennä tuomarille murisemaan. Kyllähän tuo treeneissä antaa kenen tahansa tulla luo. Hieman meinaa väistää, mutta nykyisin istuu kuitenkin paikallaan. Täytyy mennä askel eteenpäin ja aloittaa luoksepäästävyyden treenaaminen muualla kuin hallissa ja ventovieraiden kanssa. Jos ei saada sitä kevään aikana kuntoon, niin siirretään kokeeseen menoa. Kyllähän minä sen yhden ykköstuloksen alokasluokasta haluaisin saada, on se vaan niin pirun lähellä ollut.

Agilitykisoja en ole edes katsonut, mitä olisi tarjolla. Kauemmaksi en lähde, sillä haluan ainakin parit kisat käydä ensin tässä lähellä. Ei se paikalla pysyminen lähdössä ole niin varmaa, että kehtaisi niitä hylättyjä lähteä kauempaa hakemaan. Omien treenien lisäksi ollaan käyty hakemassa oppia ACE:lla Kuopiossa kerran kuukaudessa. Sieltä olen saanut uskoa ja vahvistusta siihen, että kyllä Martan vauhti riittää kakkosissa, kunhan saadaan ohjaus kuntoon. En vain ole osannut ohjata tarpeeksi tiukkoja käännöksiä tai muutenkaan sujuvaa etenemistä. Omalla sähläyksellä pilaan koiran hyvän suorituksen. Treenien alla on ollut erityisesti kontaktit. Niiden opettelu aloitettiin alusta, ja se on tuottanut tulosta, useimmiten. Jos vire on liian korkea, niin silloin ei pysäytyskontakti onnistu, muulloin kyllä. Toinen juttu, mitä ollaan erityisesti treenattu on keppi-putki -erottelu. Se menee suht hyvin parin metrin päästä lähetettäessä, mutta sekin vaatii vielä vaikeusasteen lisäämistä. Siinä samalla on keppivarmuus parantunut ja eri keppikulmat menee hyvin. Myös leijeröinti kepeillä onnistuu jo paremmin. Kontaktiharjoittelun myötä Martasta on tullut kontaktihullu. Täytynee rueta palkkaamaan enemmän myös putkelta ja hypyiltä, niin vaimenisi hiukan tuo kontaktien vetovoima.

Tänään meillä oli taas odotettu ACE-treeni. Ja kylläpä hyvät treenit olikin.Välillä tulee aina mieleen, että onko mitään järkeä ajaa Kuopioon treenaamaan muutaman minuutin takia, mutta kyllä se vaan kannattaa. Vaikka siihen koko päivä tärvääntyy, niin aina sieltä tullaan takaisin suu messingillä. Niin myös tänään. Tämän päivän treeninä oli jonkinsortin ärsyketreeni. Ideana oli, että kehonkieli ei välttämättä kerro koiralle minne mennään, vaan koiran pitää ymmärtää myös käsky. Vaikka koira saa radalla suoran ärsykkeen mennä esim. putkeen, niin käskyllä sen pitää mennä ihan toiselle esteelle, mihin se on saanut ensin ärsykkeen. Kehonkieltä ei kuitenkaan unohdeta, vaan nämä kaksi taitoa yhdessä tekevät meistä huippuja. Toinen, mitä harjoiteltiin, oli takaleikkaukset. Jos takaleikkaus kontaktille hidastaa koiraa, niin sitä treenataan, että eipä sitten hidasta. Myös leijeröintiä oli radalla. Lupaan harjoitella sitä enemmän, kun ei vaan meinannut meiltä onnistua. Etenkin radalla ollut keppileijeröinti oli meille mahdoton tehtävä. Kun hämäykseksi oli laitettu putki, niin kumman luolakoira valitsee, putken vai kepit, ei liene epäselvää.

Tässä tämän päivän ACE-rata. Eihän tuo taaskaan kovin kummoinen piirros ole eikä aivan mittakaavassakaan, mutta sinne päin. Toivottavasti saatte siitä jotain tolkkua. Laitoinpa tuohon ohjaajan tavoiteltavan reitin, niin ehkä treeni avautuu paremmin.

Tältä radalta saatiin kotiläksyksi keppien leijeröinti sekä keinun opettaminen nopeammaksi ja itsenäisemmäksi. Mutta niiden lisäksi täytyy meidän treenata esteet 1-3, sekä lopun putkihässäkkä. Muutenkin pitäisi treenata enemmän kontaktien ja putkien erottelua sekä takaleikkauksia. Eli melkoisesti olisi treenattavaa ja seuraava ACE-treeni on jo kahden viikon päästä.

Martta teki ACE-treeniä ihan täysillä. Vaikka jouduttiin keppileijeröintiä hinkkaamaan moneen kertaan, niin vire ei laskenut. Aivan selvästi sen kestävyys toistojen tekemiseen on kasvanut. Vielä vuosi sitten sen into romahti ihan täysin, jos jotakin kohtaa piti jäädä jankkaamaan. Tänään meiltä ei keppileijeröinti onnistunut kertaakaan. Martta meni joka kerta tuohon hämäysputkeen. Vaikka namialusta oli keppien alussa, niin kävi vain syömässä lihapullat ja tuli saman tien putkeen. Tai jätti jopa namit väliin, sillä palkkautui paremmin putkesta. Niinpä todettiin, että treenataan tuota kotona, sillä motivoitui enemmän esteistä kuin herkuista. Merkillistä. Ahneen otuksen mielestä radan tekeminen on kivempaa kuin lihapullat. Kukapa sitä uskoisi mäyriäisestä.