Miun mahti agimäykky

Tuo meidän Puttis se osaa yllättää. Enimmäkseen positiivisesti ja niin tänäänkin. 

Olin ilmoittanut sen Kuopion agilitykisoihin kolmelle radalle. Eilen illalla minulla oli aika epätoivoinen olo ja kaduin syvästi, että pitikin luvata lähteä kisoihin. Kulunut viikko töissä oli todella raskas. Pitkät työpäivät, johon sisältyi paljon kävelemistä, kantamista ja muuta normaalista poikkeavaa työtä tekivät sen, että perjantai-iltana oli täysin voimaton ja väsynyt olo. Lisäksi minun jalat kramppasivat ja jalkapohjat olivat aivan hellät. Martta sen sijaan puhkui intoa, koska lenkit olivat tällä viikolla jääneet jos ei vähäisiksi niin ainakin todellisiksi laahustuslenkeiksi. Ja kaikki treenit jäivät tältä viikolta väliin. Niinpä ajattelin, että yli-innokas koira ja yliväsynyt ohjaaja ei ole paras mahdollinen yhdistelmä kisaradalla. Mutta kun olin jo sopinut kimppakyydistä Helin ja Puhin kanssa, ja Heli vielä lupautui ajamaan, niin se vaan oli lähdettävä.

Ja hyvä, että lähdettiin. Vaikka menomatkallakin vielä monta kertaa mietin, että mitä ihmettä minä tuon sikailevan Kääpän kanssa lähden yhtään minnekään. Olisinpa tiennyt etukäteen, millainen koira minulla tänään on mukana, niin ei olisi tarvinnut hermoilla. Liekö se tosiaan Puhin rauhoittavan vaikutuksen ansiota, mutta missä oli se kiihkoileva ja sikaileva mäykky, joka oli minulla viimeksi kisakaverina. Tänään minulla oli matkassa mäyräkoira parhaasta päästä, joka esitti parastaan.

Ensimmäinen rata oli hyppyrata. Tämä oli muuten meidän ensimmäinen hyppyrata kisoissa. Tuomarina toimi Jari Tienhaara, jonka radat ainakin tänään olivat melko kiemuraiset: takaakiertoja, pyörityksiä, samoja esteitä useaan kertaan. Rataantutustuessa hyppyrata tuntui hankalalta, joten melkoisessa jännityksessä hain koiran autosta. Oli onni, että meidän vuoro ei ollut ensimmäisenä. Sain haettua Martan kaikessa rauhassa. Käveltiin kisapaikan läheisyyteen metsän reunaan ja aivan kuin Martta ei olisi tajunnut, että ollaan kisoissa. Heittelin sille namuja ruohikkoon, joten se keskittyi etsimistehtävään niin intensiivisesti, ettei ympärillä olevat kisaäänet sitä hetkauttaneet. Vasta kun siirryttiin lähtöalueelle ja otin Martalta pannan kaulasta, niin mäyriäisen ilme kirkastui. Onneksi olin siinä vaiheessa jo ehtinyt siirtyä ensimmäisen esteen taakse, joten koira lähti liikkeelle vasta minun käskystä. Voi sitä onnea! Koko rata meni ihan suunnitelmien mukaan ja koira kulki niin hienosti ohjauksessa. Mutta kun se kisavire ei sitten ollut niin korkealla, niin sen huomasi vauhdissa. Tai sitten minä en kipeitten jalkojen kanssa juossut tarpeeksi kovaa, jolloin myös Martan vauhti jäi hitaaksi. Niinpä tulokseksi saatiin yliaikanolla, jossa yliaikaa 3,76 sekuntia. Ja sijoitus 2.

Toinen rata oli sellaista pyöritystä, että rataantutustumisen jälkeen oli aika epäuskoinen olo. En päässyt missään vaiheessa sinuksi radan kanssa. Pari kohtaa jäi aivan auki ohjauskuvioiden suhteen. Mutta ajattelin, että meillä on yksi hyvä rata ja tulos alla, joten ei mitään paineita. Tein radalle tulon samalla tavalla kuin ensimmäiselläkin kerralla: rauhallisesti siirtyminen kisa-alueelle, namuja ruohikkoon ja siitä lähtöön. Martta toimi samalla tavalla kuin ekalla radalla, eli vire ei noussut, vaan istui rauhallisesti lähdössä. En kuitenkaan uskaltanut ottaa mitään riskiä, vaan mahdollisimman nopeasti annoin koiralle lähtökäskyn, ja niin sitä taas mentiin. Minulla oli koko radan ajan hyvin epävarma olo. Yhdessä kohtaa olin varma, että tehtiin rata väärin, mutta jatkoin kuitenkin loppuun asti. Ja hyvä kun jatkoin, sillä saatiin taas yliaikanolla, tällä kertaa yliaikaa 4,94 sekuntia, mutta sijoituttiin ensimmäisiksi. 

Kolmas rata oli enemmän minun mieleen. Jotakin koukeroita kyllä, mutta selvästi suoraviivaisempi ja selkeämpi kuin kaksi edellistä. Tämän radan päätin ottaa riskillä ja mennä niin kovaa kuin päästäisiin. Otin riskin myös siinä, että nostatin hieman Martan kisavirettä, eli annoin sen katsoa edellisen koiran suoritusta radalla. Johan alkoi vinkumista ja hihnassa riuhtomista tapahtua. Tämän viimeisen radan tein lähes lentävänä lähtönä, koska se sopi hyvin ohjaukseen ja ajattelin siten saavani Marttaan ytyä. Täytyy sanoa, että tuon viimeisen radan tekeminen oli silkkaa nautintoa. Yritän muistaa tuon hetken, kun seuraavan kerran kiroan kisoihin lähtemistä. Juuri tuon hienon hetken takia kisoissa kannattaa käydä. Kun koira kulkee kuin ajatus, oma ohjaaminen on rentoa ja kaikki menee suunnitelmien mukaan. Ja kiitos, sieltä se luva sitten tuli. Ja sijoituttiin toiseksi.

Minä olen niin ylpeä tuosta minun mahtimäykystä! Kolme rataa ja kolme sijoitusta. Ja kaiken kruunasi luva. Olisin ollut jo niin onnellinen yhdestä onnistuneesta radasta, mutta tuo hassu Puttis teki sen kolme kertaa. Aivan uskomaton eläin! Harmillista vaan, että tämän päivän radoista ei ole videokuvaa todistusaineistoksi, joten joudutte nyt luottamaan minun kertomukseen.