Vuokatin vaarojen valloitus

Syysloma ja parhaat syyskelit. Kolme yötä Vuokatissa tarkoituksena pelkästään ulkoilla ja levätä. Martallehan tämä on jo tuttua kauraa, mutta Silke pääsi kokemaan tällaisen lomailun ensimmäistä kertaa. Mutta kerrassaan mahtava reissukaveri on Silkestäkin muotoutunut. Ehkä ensimmäisen pari tuntia oli vähän ihmeissään uudessa majapaikassa, lomamökissä. Halusi ulos 10 minuutin välein ja niinpä me ravattiin sisään-ulos muutaman kerran, kunnes pentu asettui taloksi. Sen jälkeen ei mitään ongelmaa ja yötkin nukkui onnellisesti puhtaiden valkoisten lakanoiden välissä. Ihmehän tuo olisi ollutkin, jos ei olisi nukkunut. Sen verran reippaita ulkoiluja harrastettiin, että hiljaista ja vaisua porukkaa oli mökissä joka ilta. Tulopäivänä tehtiin kuuden kilometrin mittainen verryttelykävely lähialueella. Seuraavana päivänä suunnattiin Vuokatin vaaroille. Siellä kiivettiin laskettelurinteen huipulle, sieltä vieläkin korkeammalle vaaralle. Ylös ja alas vaaralta toiselle. Koirat saivat kulkea suurimman osan matkasta vapaana, mutta ruuhkaisimmat reittipätkät pidettiin kiinni, ettei kukaan hermostu. Kaiken kaikkiaan päivän retki kesti viisi tuntia, johon sisältyi toki taukoja, kuten makkaran paistoa ja termarikahvin nauttimista. Hienosti jaksoi pikkutyyppi kulkea. Väsymisen merkkejä ei juuri näkynyt kuin vasta kahdella viimeisellä kilometrillä. Mutta pienikin pysähdystauko antoi taas voimia riekkumiseen. Parasta oli, kun irtiollessaan koirat saa määrätä tahdin ja kulkea omaa vauhtia. Silloin jaksaminenkin on erilaista.

Seuraavana päivänä ajattelimme tehdä kevyemmän lenkin, mutta loppujen lopuksi vaikka retki kesti vain kolme tuntia, oli se ainakin meille ihmisille rankempi reissu. Jyrkempiä nousuja ja laskuja, louhikkoisia ja juurakkoisia polkuja  eikä juurikaan tasaista etenemistä. Kylläpä nuo otukset olivat elementissään, kun pääsivät kulkemaan metsässä. Koirat ihmettelivät pitkospuita, puroja, sammalmättäissä olevia koloja sekä kaikkea sitä hajumaailmaa. Me kaksijalkaiset ihastelimme kauniita maisemia, puissa roikkuvaa naavaa, kauniita syksyn värejä sekä hiljaisuutta.

Hupsusta Silkestä pieni hupsu video:

Lauantaina tultiin Vuokatista kotiin ja sunnuntaiksi oli sovittu treenit ACE:lle Kuopioon. Mietin, että mitenköhän koirat jaksaa. Martta näytti lauantaina hiukan jäykältä ja sen liike oli kankeaa, mutta onneksi sunnuntaina vaikutti lihakset jo vetreämmiltä. Tehtiin kuitenkin treeni vain 20 cm:n rimoilla, ettei tule turhaa rasitusta. Silkessä ei Vuokatin rasitukset näkyneet. Ihan samalla tavalla se painoi menemään, kun kotiin tultiin.

Sunnuntaina pakkauduttiin autoon: kolme ihmistä ja viisi koiraa. Kaikki koirat pikkukoiria, joten hyvin mahduttiin: Maria ja Miux-pyrri, Heli ja whippetit Pippa ja Etta, sekä minä ja mäykkyset. Treenit ACE:n uudessa hallissa Vitikaisen Tiian koutsaamana oli jotakin mitä oli kannattanut odottaa. Martta teki treenit omaan tasaiseen tapaansa. Kontakteja piti Martalle muistutella, kun vire nousi taas niin korkeaksi, ettei maltti riittänyt. Mutta muuten kulki hienosti ja korjasi tapansa mukaan ohjaajan virheitä.

Martan jälkeen pääsi Silke ensimmäistä kertaa oikeaan agilitytreeniin. Halusin Tiialta vinkit, että miten aletaan pohjia luomaan pennulle, että tekisin edes jotakin oikein heti alkujaan. Niinpä Silke pääsi tekemään hyppyjä eli siivekkeiden välistä menemistä ensimmäistä kertaa. Ja hienostihan tuo hommat teki. Ensimmäistä kertaa uudessa paikassa ja vieraita ihmisiä ympärillä. Ei häiriintynyt Tiiasta eikä Helistä, joka kuvasi meidän session. En olisi uskonut, miten hienosti jaksoi keskittyä kaikesta häiriöstä huolimatta. Tulipa tänään testattua, miten hyvin leikkii vieraan ihmisen kanssa ja miten syttyy "kuolleelle" lelulle. Hyvin siis. On se kyllä niin pätevä pentu :)