Paketointia ja pakkasta

Meidän joulun odotuksessa ei häärää pikkulapsia, mutta sen sijaan pikkukoira häärää senkin edestä. Eihän se varsinaisesti joulua osaa odottaa, mutta on aktiivisesti mukana kaikessa touhuamisessa. Aistiiko se innostuneen ja odottavan tunnelman meistä ihmisistä vai mikä ihme sen tekee niin hassuksi. Etenkin lahjojen paketointi tekee tuon pikku "kääpän" ihan höpelöksi. Kun se kuuleekin lahjapaperin kahahduksen, niin se on kuin ammuttuna paikalla. Yleensä paketoin lahjat lattialla, joten voitte arvata, millainen pikkuapulainen minulla on siinä touhussa. Kun lahjapaperit otetaan esille, alkaa hirmuinen touhuaminen papereiden ja tavaroiden ympärillä. Se tarkastaa jokaisen lahjan ennen kuin alan kääriä sitä paperiin. Paketoinnin välilläkin sen pitää työntää parrakas kuononsa jostakin teippien välistä ja tarkastaa, että onhan se lahja edelleen se sama. Kun paketti on saatu valmiiksi, sen pitää tökkiä sitä nenällä ja tarkoin vahtia, että mikä on paketin jatkosijoituspaikka. Laitetaanko se kenties johonkin säkkiin vai nostetaanko pianon päälle vai mitä ihmettä sille tehdään. Jos lahja laitetaan johonkin kassiin, niin sitä käydään illan aikana nenällä tökkimässä ja varmistamassa, että lahja on tallella.

Mutta entäs kun aletaan paketoida eläinystävien lahjoja, siinä menee pikkukoira aivan sekaisin. Kissanmintulle tuoksuvat pikkuhiiret ovat vastustamattomia. Ennen kuin ne on saatu pakettiin, on niitä koetettava vaivihkaa varastaa, niitä imeskellään ja niiden paketointia seurataan yli-innokkaasti. Tai ylipäätänsä kaikki kissojen lelut ja namit on Martan mielestä vastustamattomia.

Tänään kävin sitten ostamassa lahjoja meidän koirakavereille ja toki myös Martalle.  Pussissa oli erilaisia luita, namuja sekä yksi pehmolelu, ja jätin muovipussin roikkumaan keittiön tuolin selkänojalle. Siinä se sai rauhassa roikkua muutaman tunnin, kunnes pikkukoira tajusi, että pussissa on kenties jotakin hänelle kuuluvaa. Nakersi vaivihka pussin kulmaan reiän, josta sai revittyä ulos.. yllätys yllätys, ei niitä kaikkia herkkuja ja namuja vaan ainoastaan sen pehmolelun. No vaikka se olikin Martalle tarjoitettu lahja, niin eihän lahjoja noin vain oteta käyttöön ennen aattoa. Niinpä pelastin pehmolelun pedon hampaista paketointia varten. Tästä se harmitus sitten alkoi. Martta ei tyytynyt näin epäoikeudenmukaiseen kohteluun: vaivalla saatu saalis oli niin mieluinen, että siitä ei suostuttu luopumaan niin helposti. Sanoisin, että joululahjojen piilottaminen lapsilta on helpompaa, kuin hajumaailmassa elävältä otukselta. Laitoinpa sen pehmolelun pöydälle, pianon päälle tai kaapin hyllylle, niin tuo pikkukoira kulki nenä pitkällä ja paikallisti piilopaikan nopeasti. Ja kun tuota korkeutta ei ole enempää luotu, niin sinnikkyyttä kyllä senkin edestä. Se osaa itkeä niin sydäntäsärkevästi, kun haluaa jotakin oikein kovasti. Ja pehmolelun se halusi enemmän kuin mitään muuta. Ei sille kelvannut mitkään herkut eikä tekemiset vaihtoehdoksi. Se halusi sen lelun! Marmatusta ja harmitusta riitti moneksi tunniksi. Ei voinut keskittyä mihinkään muuhun kuin lelun vaatimiseen. Eikä voinut millään käsittää, miksi me ei sitä sille anneta.

Iltalenkin aikana lelu oli sitten viety yläkerran perimmäiseen hyllyyn paketoituna, joten nyt toivotaan, että se pysyy siellä rauhassa aattoon asti. Lenkin jälkeen Martta kävi useaan kertaan tarkastamassa ne paikat, joissa lelu oli ollut. Ja vaikka ne pöytien ja kaappien päälliset sille näytettiin, niin ei meinannut uskoa, että lelu olisi hävinnyt. Mutta tiedetäänpä ainakin se, että yksi meistä saa erityisen mieluisan joululahjan.

Joulun odotusintoa lieventää tämä karmea pakkanen. Kun mittari näyttää -20 tai enemmän pakkasta, niin eipä meidän ulkoilusta juuri mitään tule. Aamulla mentiin korttelin ympäri, ja sekin oli jo liian pitkä matka. Päivällä Martta on vain laskettu tuohon pihalle, mutta enimmäkseen jo kääntyy kynnyksellä takaisin, kun kylmä hönkä iskee vasten kuonoa. Illalla oli kuitenkin pakko lähteä edes pieni lenkki tekemään. Mutta eihän tuonne kylmään lähdetä ilman kunnon varusteita. Martalle laitoin takin lisäksi tossut joka jalkaan sekä säärystimen kauluriksi. Arvelin, että jos koiran korvat alkavat paleltua, niin saan käärittyä ne mukavasti kaulurin sisään. Hyvin tehtiin sellainen vajaan puolen tunnin lenkki, vaikka pakkasta oli 24 astetta. Ei siellä tosin juurikaan pysähdelty, vaan pikkukoira tepsutteli tasaista ravia koko matkan eikä ulkoilusta hirmuisesti nautittu. Mutta kylmästä ei kärsitty.