Kolmosiin!

Nyt se sitten tapahtui. Saavutettiin agilitytavoitteemme, kun saatiin siirto kolmosiin. Tänään oli oman seuran kisat omalla kotikentällä. Tuomarina oli Martti Salonen ja olin ilmoittanut Martan kolmelle radalle, joista yksi oli hyppyrata. Lähtökohtaisesti kotikenttä ei ole paras vaihtoehto Martalle, näin ainakin ajattelin. Mutta tänään sillä ei tuntunut olevan väliä. Martta oli samanlainen kuin edellisissä kisoissa Kuopiossa. Ei mitään ylikierroksia, höyryämistä ja kohkaamista. Oli lähdöissä erittäin rauhallinen, istui nätisti ja odotti lähtölupaa. Ja jolkotti radan kuin ajatus.

Radat oli minun mielestä melko kinkkiset. Aikamoista pyöritystä ja toisaalta taas melkoista juoksemista. En rataantutustumisissa päässyt sinuiksi minkään radan kanssa, joten aika epävarmana lähdin jokaiselle radalle. Ensimmäinen rata oli hyppyrata. Alku meni hienosti, kunnes puolessa välissä rataa Martta kolautta takajalkansa puomiin: ulahti ja pysähtyi ja hypähti pari kertaa kolmella jalalla. Niinpä sanoin tuomarille, että me keskeytetään, ja kannoin Martan pois radalta. Mutta eipä ollut jalassa mitään sen kummempaa. Takajalkoja tunnusteltiin moneen otteeseen ja juoksutin Marttaa ja tarkkailin liikkeitä. Ei mitään. Taisi vain olla pelkkä kolahdus ja siitä aiheutuva säikähdys. Onhan tuolla mäyriäisellä melko alhainen kipukynnys: ei kummoista karvannipistystä tarvitse tapahtua, kun jo ulahtaa. Päätin siis osallistua seuraavalle radalle. Siellähän se sitten selviää, jos on jotakin vikaa jalassa. Tai rimakauhua.

Toinen rata oli mielenkiintoinen rata, jossa ei ollut ollenkaan putkia. Pari hankalaa koukkua oli viritetty, enkä oikein päässyt jyvälle rataantutustumisen aikana, että miten rata pitäisi suorittaa. Ja vaihdoinkin parin kohdan ohjauskuviota hetki ennen starttia. Vaikka epävarmana liikkeelle lähdettiin, niin kaikki meni kuitenkin yliodotusten. Niinpä tehtiin nollarata, sijoituttiin ensimmäisiksi ja saatiin luva. Eikä jalassa tainnut olla mitään vikaa, mikä olisi haitannut suoritusta. Tässä rata:

'

 

 

Kolmannelle radalle lähdettiin rennoin mielin. Yksi luva oli jo taskussa, joten en enää odottanut toista nappisuoritusta. Etenkin, kun Martta tuntui väsyneeltä, sillä ilma oli melkoisen lämmin. Ajattelin, että jos nolla tehdään, niin yliaikaan se menee. Hankalia kohtia oli tälläkin radalla. Hankalimmaksi ajattelin A:n ja putken erottelua, sillä kontaktit vetää aina Marttaa puoleensa. Niinpä se hidastikin melkoisesti putken edessä ja eteni putken hitaasti, mutta sen jälkeen pääsi taas vauhtiin. Sen huomaa videoltakin selvästi. Olin varma muutenkin, että meidän vauhti ei ihanneaikaan riittänyt, mutta kuinkas ollakaan: sijoituttiin toiseksi ja napattiin toinen luva, eli saatiin siis agilityserti. Mainio mäyräkoira siirtyi siis kolmosluokkaan. Tässä video meidän sertiradasta:    

Ja tokihan se virallinen pönötyskuva piti ottaa. Tuskin näitä agilitysertejä tullaan tämän jälkeen meidän talossa näkemään. Siis ainakaan uusia ja Martan toimesta.     

Kysyin tuomarilta, että miten paljon muualla Suomessa näkee mäyriäisiä agiradoilla. Sanoi, että tosi harvoin. Ja silloinkin niiden tekeminen on vähän sitä ja tätä. Mutta totesi sitten Martan olevan harvinaisen säpäkkä yksilö. Samaa mieltä. Tuskinpa toista tällaista mäyriäistä enää elämään sattuu.