Metsästä löytyi sorkka

Eli tämän kesän ensimmäinen verijälki on tehty. Eilen illalla huristeltiin Marian kanssa Jaamankankaalle veripullon kanssa. Tehtiin noin 400-500 metrin mittaiset jäljet Martalle ja Beijolle sekä lyhyt jälki Divalle. Siellä me hyttysten seassa rämmittiin ja saatiin oikein hyvät jäljet tehtyä. Maastohan on siellä todella helppokulkuista eikä riistaakaan ruuhkaksi asti liiku, joten oikein hyvä ja helppo jälki kesän ensimmäiseksi harjoitukseksi.

Tänä aamuna sitten kourien kanssa samaan paikkaan. Tehtiin ensin aamulenkki. Olen nimittäin huomannut, että Martan pitää saada juosta enimmät höyryt pois. Jos sen ottaa autosta suoraan jäljelle, niin ei meinaa keskittyminen riittää. Silloin kiinnostaa enemmän kaikki muut metsän hajut kuin verijälki. Lenkin jälkeen Martta odotti autossa, kun Beijo vietiin jäljelle. Hienosti kulki Beijo. Käyttää paljon ilmavainua, joten tuulen vaikutus oli selvästi havaittavissa. Beijon vauhti on melkoinen. Se menee niin innokkaasti, että perässä saadaan kulkea todella rivakasti.

Seuraavaksi pääsi Martta narun päähän. Sössin itse jäljen alun, kun en huomannut alkumakausta. Martta ei sitä merkannut ollenkaan, vaan lähti suorilta kulkemaan jälkeä pitkin. En halunnut keskeyttää Martan aloitusta, joten jatkettiin eteenpäin. Makauksien merkkaus on Martalla kiikun kaakun. Se saattaa siihen sekunniksi pysähtyä, tai sitten ei. Mutta olin todella yllättynyt, miten hyvin Martta jäljesti. Etenkin sen vauhti yllätti minut. En kuitenkaan halunnut sitä jarrutella, sillä aikaisemmin Martta on tarvinnut minun tukea aika paljon. Siksi nyt annoin sen mennä ja koetin itse olla niin passiivinen kuin mahdollista. Varvikko oli paikoin korkeampaa kuin Kääppänen, mutta siellä se intona pomppi jäljen perässä. Parissa kohdassa haki jälkeä ja pyörähti pienen ympyrän, mutta löysi nopeasti takaisin oikealle linjalle. Ja kun mokoma kulki jälkeä tosi tarkasti, niin ei siinä voinut kuin ihmetellä. 

Nyt kiinnostaisi tehdä hieman haasteellisempi jälki. Eli jälki sellaiseen maastoon, jossa olisi paljon riistan hajuja. Haluaisin nähdä, että voittaako riista verijäljen vai kestääkö koiran keskittyminen myös sellaisessa paikassa. Ja entäs hankalampi maasto? Korkeuseroja, ryteikköä, ojia. Kestääkö kunto? Jos siellä näyttää koira toimivan, niin sitten voisin jo alkaa harkita mejä-kokeeseen menemistä. Ehkä. Mutta kyllä me näitä verijälkiä jatketaan joka tapauksessa, vaikka ei kokeeseen asti päästäisikään. Niin paljon tuntuu Martta tykkäävän touhusta. Ja kyllähän tuo metsässä kulkeminen on minustakin mukavaa.

Loppumakauksesta löytyi hirvensorkka. Olin  piilottanut sorkan alle kinkkua, sillä aikaisemmin Marttaa ei sorkka ole juurikaan kiinnostanut, että se sitä palkkioksi osaisi mieltää. Ajattelin, että kinkku saa sen edes pysähtymään sorkalle. Ja niinhän se saikin. Ja sitten, kun kinkut oli ahdettu kitaan, alkoi sorkkakin kiinnostamaan.

Sen verran hienoa työskentelyä mäyriäinen osoitti, että seuraavat jälkitreenit suunniteltiin parin viikon päähän. Monenlaisia treenejä siis luvassa kesälomalla.