Kisapaikalla iski epätoivo. A-radan rimat oli 35 cm:n korkeudessa. Minun mielestä se on mäyriäiselle liikaa eikä olla koskaan treenattukaan sellaisilla korkeuksilla. Treenirimat on yleensä 20 -25 cm, sillä en halua rasittaa Martan selkää sen enempää kuin on tarvetta.
Minä en voi ymmärtää, miksi minien rimoja pitää nostaa. Se vääjäämättä johtaa rotukirjon kaventumiseen agilityssä, mitä onkin jo tapahtunut, kun lähtölistoja katsotaan. Onko se lajin tarkoitus? Kun rimoja nostetaan, niin pieniä koiria on silloin kyseenalaista hyppyyttää kisaratoja. Eikö ennemmin voida tehdä teknisesti haastavampia ratoja, jolloin useammalla eri rodulla on mahdollisuus osallistua, ja mitattaisiin myös muuta osaamista kuin pelkkiä korkeita hyppyjä ja vauhtia? Jos koiran säkäkorkeus on alle 25 cm, niin kun rima on 10 cm yli säkäkorkeuden on se suhteessa koiran kokoon melko paljon. Eli kuinka moni 50 cm säkäkorkean koiran ohjaaja hyppyyttäisi 70 cm:n rimoilla? Toivottavasti ei moni. Mikäli nuo rimat on kolmosissa pääsääntöisesti maksimikorkeudessa, niin meidän kisat on kisattu.
No niin, takaisin asiaan. Vaikka rimat olivatkin korkealla, niin rata muuten näytti yllättävän helpolta. Minun odotukset kolmosen radoista olivat selvästi yläkanttiin. Odotin paljon kinkkisempiä ja haasteellisempia ratoja. Siksi yllätyin todella, kun tämän päivän molemmat radat olivat mielestäni helpommat kuin kahden edellisen kisan kakkosen radat. Se ehkä lievensi tuskaani korkeista rimoista.
A-radalla tuomarina oli Vesa Sivonen ja tuomariharjoittelijana Arto Laitinen. En tiedä, kumman käsialaa rata oli. Lämmittelin Martan erityisen hyvin ennen rataa. Päätin tehdä radan tarkasti ja linjata hypyt niin hyvin, että hypyt olisivat mahdollisimman turvallisia. Ja hyvinhän se rata sitten menikin. Lähtö oli hieman hätäinen, sillä Martta ei suostunut istumaan lähdössä. En halua pitkittää lähtöjä, koska niissä vaan kierrokset kasvaa, jos paikallaoloa pitää alkaa tolkuttamaan. Olenkin päättänyt, että jos ei pysy lähdössä, niin tehdään suosiolla lentävä lähtö. Niinpä tehtiin tänäänkin. Suht' hyvin ehdin lähtöihin mukaan, etenkin A-radalla. Pari sähläystä radalla sattui, mutta hienosti Martta selvisi hypyt. Eikä ratavirheitä tullutkaan, mutta yliaikaa 3,79 sekuntia. Sijoitus 8/30.
Tässä A-rata:
B-radan tuomaroi Katarina Virkkula. Rata oli aivan erilainen kuin ensimmäinen, mutta oikein mukava rata. Ja mikä parasta: rimat olivat 30 cm:n korkeudella. Se palautti uskoni lajiin ja järjenkäyttöön. B-radan alku oli pahempaa sähellystä kuin edellinen, mutta ehdin silti ohjaamaan Martan toisen hypyn takaakiertoon. Keinun jälkeen valssi venyi liian pitkälle, joten tuli kiire ohjata Martta sen jälkeiselle hypylle. Lisäksi viimeisissä hypyissä unohdin ohjata tiukat kaarrokset, joten niissäkin menetettiin aikaa. Mutta olinpahan erittäin tyytyväinen tästäkin radasta: nolla ratavirhettä, mutta yliaikaa 2,30 sekuntia. Sijoitus 12/32.
Tässä todistusaineistoa B-radasta:
Lopputulemana eihän näistä suorituksista voi olla kuin onnellinen. Odotukset kolmosissa pärjäämiseen eivät ole korkealla, mutta parhaansa tuo otus tekee joka kerta. Kunhan minä saan ohjauksen toimimaan oikea-aikaisesti, että saadaan optimaaliset reitit enkä omalla toiminnalla hidasta koiran menoa, niin kyllä meillä on mahdollisuudet päästä ihanneaikoihin. Mutta palkintosijoille ei tulla pääsemään. Jos voittajakoirien ajat on yli 8 sekuntia alle ihanneajan, niin ne ovat meille sula mahdottomuus. Mutta hauskanpitoa ja onnistumisia voimme näköjään kokea vielä kolmosluokassakin. Mahtava tuo pieni tappijalka. Se ei lopeta yllättämästä minua.
Lopuksi kaverikuva tämän päivän matkaseurasta ja kilpakumppanista, partanaamat Martta ja Rommel.
2 kommenttia:
Taitavat te! :)
Minä olen ihan samoilla linjoilla noissa rimojen korkeuksissa. Kun ajatellaan esim. meidän Neppistä (säkä hätäsesti mitattuna 16 cm), niin riman ollessa maksimikorkeudessaan tettää se ihan järkyttävästi töitä pienelle koiralle. Joskus mölleissä rimat olikin maksimissa ja silloin koira jarrutti aina ennen estettä ja keräsi kaikki voimat ponnistukseen. En sitten tiedä, olisiko hyppytekniikkatreenistä apua, luulen, että ei. Se on harmi, kun koira osaa keppejä lukuunottamatta kaikki esteet, on aivan innoissaan radalla ja on hyvänä päivänä jopa ihan pätevä.. Rakastan mäykkyjä rotuna yli kaiken ja aion hakata käpsyjen kanssa päätä seinään agissa (ehkä jopa kisoissakin), mutta pitää myöntää, että meillä on nyt kasvamassa tuo koikkeliini hörökorva osittain sen takia, että meillä voisi joskus olla oikeasti mahdollisuuksia kisoissa.
Samahan tuo on makseilla. Kun mietitään, että pieni maksi on 43 senttiä ja sen pitää pahimmmillaan hypätä 65 cm hyppyjä, niin eipä siinä kyllä ole terveyttä ajateltu lainkaan. Tokihan koira parhaansa tekee selvittääkseen rimat ( loistava esimerkki seuramme pyreneitten paimenkoira Tara, tosi pieni maksi, joka oli MM-karsinnoissa kahdestoista ja rimat tapissa joka radalla). Mutta ei voi olla hyväksi täräyttää etuset maahan kovaa ja korkealta. Jos siis olisi fiksu, ottaisi medi-koiran, sillä medeissä koiran ja rimojen korkeus on oikeassa suhteessa.
Makseissa rotujen kirjo on vähentynyt tavattomasti. Se on todella sääli.
Mutta hienosti menitte te, joten paljon onnea kolmosten korkkauksesta.
Lähetä kommentti