8.12.2013

Joko me vihdoin saadaan kontaktit haltuun?

Mitä tänään opin kontakteista? Voisin sanoa, että paljonkin. Agilityn kontaktiesteet ovat tässä pikkuhiljaa muodostuneet meille ongelmaksi. Tai oikeastaan siis se, että kisoissa Martan vire nousee sellaisiin sfääreihin, että kontaktien suorittaminen on mahdoton tehtävä. Ongelman juuret juontaa meidän agilityuran alkumetreille. Silloin alkeiskurssin aikoihin ei tavoitteet yltäneet kilpailemiseen asti ja lajin tuntemusta kun ei juuri ollut, niin päätin sitten olla opettamatta ollenkaan kontakteja. (Agilityä tietämättömille tiedoksi: kontaktiesteissä on sekä nousevalla että laskevalla pinnalla kontaktialueet, joihin koiran on estettä suorittaessa koskettava vähintään yhdellä tassun osalla.) Ajattelin, että noin lyhyillä tassuilla ei kontaktien ohi pystytä harppomaan. Ja tuosta päätöksestä olen sitten saanut kärsiä tähän päivään asti. Tai ainakin se on vaikeuttanut montaa asiaa. Kahtena talvena olen aloittanut kontaktien opettamisen alusta lähtien. Ja tapoja on ollut niin monia, etten edes muista kaikkia.

Kun lauantaiaamuna herää vapaaehtoisesti aamulla kuuden jälkeen, käyttää koiran lenkillä ennen seitsemää, ja lähtee ajelemaan pimeässä ja lumipyryssä kohti Kuopiota, niin kyllä siinä miettii muutamaan kertaan, että onko tässä mitään järkeä. Kun sitten kahdeksan tuntia myöhemmin, taas pimeässä ja lumipyryssä, ajaessa miettii samaa, niin vastaus on ehdoton kyllä. Tässä jos missä on järkeä. Se, että kerää itselleen tällaisia onnistumisen kokemuksia, ahaa-elämyksiä, ei tämä voi olla järjetöntä. Se, että palikat napsahtaa paikalleen, että huomaa taas oppivansa jotakin oleellista tästä lajista. Ja etenkin se, että kokee onnistumista yhdessä tuon pienen kääpän kanssa. Sen tunteen takia on valmis laittamaan paljon peliin.

Osallistuttiin siis Marian ja Beijon kanssa tänään ACE:n Workshoppiin, teemalla "All I Need is Contacts". Tiia Vitikainen ja kumppanit pitivät meille kunnon tehotreenit kontakteista.

Mutta mitä sitten tänään opin. Tässä pääkohdat:

1. Kontaktin opettamiseen käytetään naksutinta ja makupaloja. Makupalan on syytä olla erityisen herkullinen, ja sen herkullisuuden määrittää koira. Sellainen herkku, jonka eteen koira on valmis tekemään mitä tahansa. Unohda arkipäivän herkut, vaan valitse jotakin ihan muuta.

2. Unohda erillinen kontaktikäsky. Käytä vain ja ainoastaan estekäskyä. Meillä oli ennen kontaktin estekäskynä "Kii-kii" ja sitten oma käsky kontaktipinnalle "Koske". Jatkossa meillä on estekäsky "Kiipee" sekä vapautuskäsky "Tule".

3. Kontaktilta naksautus ja palkka tulee joltakin muulta henkilöltä kuin ohjaajalta. Ohjaaja ei anna koiralle mitään merkkejä pysähtymiseen. Ei käsimerkkejä, ei elekieltä, ei erillistä käskyä. Ohjaajan liike ja sijoittuminen ei saa vaikuttaa koiran suoritukseen. Koira opetetaan suorittamaan kontakti itsenäisesti alusta loppuun yhdellä käskyllä. Vapautuskäskyllä rata jatkuu.

4. Ruokapalkka häivytetään ja palkaksi tulee seuraava este eli radan jatkuminen.

Kuulostaa loogiselta ja yksinkertaiselta, vai mitä. Sitä se nimittäin oli. Olin yllättynyt, miten nopeasti Martta hoksasi, mistä on kyse. Treenattiin A-estettä ja puomia yhteensä 3 x 45 minuuttia. Välissä oli aina 15 minuutin tauko, että koira sai levätä ja miettiä tekemäänsä. Aloitettiin ensin pelkällä alastulolla, sitten tehtiin koko este, ja lopulta lisättiin kontaktiesteen jälkeen putki. Viimeiset kuusi toistoa onnistuivat kaikki. Lopuksi saatiin paljon hyviä vinkkejä ja ohjeita, miten homma tästä jatkuu ja kuinka tästä edetään. Kerrottiin, mitkä ovat ne todennäköisimmät virheet, mitä mahdollisesti tullaan tekemään. Nyt tässä olisi pari kuukautta aikaa treenata ennen seuraavaa ACE-treenikertaa. Sitten voidaan päivittää tilanne ja katsoa, ollaanko oikeilla jäljillä.

Tämä on nyt kolmas talvi, kun aloitan kontaktien opettamisen alusta uudelleen. Toivottavasti voidaan ensi talvena keskittyä sitten johonkin muuhun ongelmaan. Kunpa en sössisi tätä juttua nyt. Vaikeinta tulee olemaan oma käytös kisoissa. Saanko kontaktit niin itsenäisiksi, että pystyn kisoissakin luottamaan, että kyllä se sinne pysähtyy. Ja jos jostakin syystä ei pysähdy, niin pystynkö pitämään kriteereistä kiinni ja keskeyttämään radan?

Nyt on hieno hetki, kun on saanut taas uutta motivaatiota agilityn treenaamiseen. Kun on kerrankin selkeä treenitavoite ja selkeät ohjeet, kuinka tavoitteeseen voi päästä.

Tiia ja pätevät kontaktioppilaat Beijo ja Martta.

2 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Nähtiin teidät Mäyräkoiramme-lehdessä! :) Täytyypä muistaa tuo kontaktijuttu, jos vielä joskus jatketaan agilityä. Iineksen selkätulos oli aika huono, niin ei ehkä uskalleta muuta kuin kesällä käydä leikkimässä epiksissä. Rapsutuksia Martalle!

Kati kirjoitti...

Hei, meillepä ei ole vielä Mäyräkoiralehteä tullut, joten ei olla juttua nähty :)
Harmi, että Iineksen selkätulos oli huono, mutta sehän ei välttämättä merkitse mitään. Onhan se hyvä tiedostaa riskit mitä pitkäselkäisen kaverin kanssa on. Marttaahan ei ole selkäkuvattu. Olen miettinyt, jos epäviralliset selkäkuvat siitä otattaisin. Toisaalta, tieto tuskaa lisää, ja kohtelisinko sitä sitten liian varoen. Nytkin meidän treenaaminen ja kisaaminen on maltillista. Ja koira saa tehdä sitä mistä tykkää. Martta on onneksi sellaista lyhytselkäistä mallia :)

Hyvää joulun odotusta sinulle ja Iinekselle!