31.10.2015

Sen ei pitänyt tulla meille

Merkit olivat näkyvissä, jos olisin osannut katsoa. Olin jo kuukauden päivät hokenut, että Martta vaikuttaa jäykältä, pitäisi varata aika hierontaan. Se liikkui välillä jäykästi tai empi sohvalle hyppäämistä. Mutta se ei ontunut, ei aristanut eikä vingahdellut. Se kulki reippaasti lenkillä, se teki innokkaasti agilityä, Se oli meidän normaali Martta. Kunnes viime viikon tiistaina treenien jälkeen hallilla, kun oltiin jo lopetettu oma treeni ja heittelin Martalle namuja palkaksi, se vingahti. Se seisahtui, katsoi minua ihmeissään, ei halunnut nameja. Tunnustelin sen takajalkoja ja selkää, mutta kaikki tuntui olevan kunnossa. Se käveli normaalisti, se ravasi normaalisti, vaikutti ainostaan vähän jäykältä. Lähdettiin kävelemään hallilta kotiin, kun huomasin, että toisen takajalan liike näyttää omituiselta. Kävely huononi nopeasti. Martta kannettiin kotiin. 

Kotona liike huononi entisestään ja Martta veti selän köyryyn kävellessään. Kello oli kymmenen illalla. Hätä ja huoli valtasi mielen. Ensimmäisenä soitto kasvattajalle. On kerrassaan lottovoitto, että molemmilla koirilla on sellaiset kasvattajat, joille voi soittaa vaikka keskellä yötä, jos tarvetta on. Ja nyt oli sellainen tarve. Jo se, että voi jakaa huolen jonkun kanssa auttaa, että voi taas ajatella järkevästi. Seuraava soitto oli Vantaalle Eläinsairaala Aistiin. Sieltä sain ohjeet, miten toimitaan, jos nyt kyseessä on se kaikkien mäyräkoiran omistajien painajainen, mitä ei toivota kellekään, ikinä. Martta laitettiin häkkilepoon ja seuraavana päivänä paikalliselle eläinlääkärille. 

Se oli uneton yö.  Martta vaikutti rauhalliselta, mutta liikkuminen oli vaivalloista: selkä köyryssä ja takajalat hoippui. Virittelin patjan eteisen lattialle Martan häkin viereen. Silken kanssa asettauduimme patjalle nukkumaan, mutta hetken kuluttua tunsin, että myös Martta tökki kuonollaan täkin nurkkaa ja halusi normaalipaikalleen peiton alle nukkumaan. Sinne se raahautui jalkoihin peiton alle, enkä hennonnut kieltääkään. Niinpä kökötin koko yön kippurassa patjalla tai jalat lattialla, etten vain vahingossa potkaise kipeää koiraa. Ei tullut uni silmää, vaan vahdin koirien unta.

Heti aamulla soitto eläinlääkäriin. Onneksi saatiin aika heti aamupäivälle. Martan liikkuminen ei ollut huonontunut edellisestä illasta. Kannoin sen ulos pissille, mutta ei suostunut tekemään mitään. Laskin, että oli pissinyt edellisen kerran yöllä, kun käytin sen ulkona ennen nukkumaanmenoa. Sitten koira autoon ja eläinlääkäriin. Eläintohtori Kivuttomassa Martta hoidettiin erinomaisesti. Pääsimme suoraan toimenpidehuoneeseen odottamaan omaa vuoroamme, ettei tarvinnut kipeää koiraa odotushuoneessa pitää. Tutkimuksen jälkeen diagnoosi varmistui: todennäköisesti kyseessä on välilevytyrä eli kansanomaisemmin sanottuna mäyräkoirahalvaus. Martalla ei ollut halvausoireita, mutta köyry selkä kieli kovasta kivusta, ja köyry selkä vaikutti takajalkojen liikkeeseen. Aloin elää pahinta painajaistani.

Martta sai hoidoksi akupunktiota. Ja koska Martta ei ollut pissinyt koko päivänä, sitä yritettiin juottaa ja saada pissimään. No, Martta ei juonut eikä pissinyt. Tultiin kipulääkkeiden kanssa kotiin. Soitin samantien Aistiin. Sain ajan magneettikuvaukseen ylihuomiseksi eli perjantaiaamuksi. Martta ei pissinyt koko päivänä, joten neljän jälkeen lähdettiin takaisin eläinlääkäriin rakon tyhjennykseen.

Torstaina iltapäivällä lähdettiin ajamaan kohti etelä-Suomea. Koska magneettikuvaus oli perjantaiaamuna klo 9, yövyimme sukulaisten luona Porvoossa, josta ei ole pitkä matka ajella Vantaalle aamuksi. Martta matkusti levollisesti koko matkan ja kylässä oli yllättävän pirteä. Ei malttanut pysyä häkissä, vaan piti kuljeskella ja tutkia paikkoja.

Aistissa meidät otti vastaan Sigitas Cizinauskas, joka on Aistin perustaja ja pääneurologi. Tiesin Martan olevan hyvissä käsissä, parhaimmissa mitä Suomesta löytyy. Martta tutkittiin ja päätettiin viedä magneettikuvaan. Vielä tässä vaiheessa oli epävarmaa, onko kyseessä todellakin välilevytyrä vai lihastrauma. Martalla kun ei ollut halvausoireita ja tilanne oli pysynyt stabiilina tiistai-illasta asti, vaikutti kaikki kuitenkin melko hyvältä. Reilu tunti piti jännittää magneettikuvien tuloksia. Lopulta Sigitas istutti minut tietokoneruudun eteen ja Martan selkäranka käytiin läpi viipale viipaleelta. Ja kyllä, se oli välilevytyrä. Keskivaikea välilevytyrä keskiselässä. Yleisimmässä paikassa, nikamassa, joka on heti kylkiluiden jälkeen. Magneettikuvista selvisi, että Martan selkäranka on aivan tyypillinen mäyräkoiran selkä. Mitään muita vaurioita siellä ei näkynyt, mutta nikamien rappeutuminen kyllä. Mäyräkoirien selkä alkaa rappeutua 6 kk iässä ja se johtuu ihan vain siitä, että joskus on päätetty jalostaa lyhytraajainen ja pitkäselkäinen koira. Rappeutuminen vaan kuuluu siihen pakettiin ja sille emme mahda mitään. Rappeutumista emme voi estää emmekä voi siihen muutenkaan vaikuttaa. Martta on selkäkuvattu reilu vuosi sitten ja sillä on todettu kolme kalkkeumaa. Tämä nikama, jossa välilevy poksahti, oli Martan ainoa täysin terve nikama. Kaikissa muissa nikamissa näkyi rappeuman merkit, vaan ei tässä yhdessä. 

Sigitas selitti tilanteen faktat ja hoitomahdollisuudet perusteellisesti. Vaihtoehtoina oli häkkilepo tai leikkaus. Häkkilevossa koira pidetään noin viisi viikkoa mahdollisimman paikoillaan. Käytännössä ei kuitenkaan ihan pelkästään häkissä, jos koira saadaan olemaan muuten rauhallisesti. Mutta kaikki ulkoilut käytännössä pois, ainoastaan kantaminen tarpeilleen, ei muuta. Silti on mahdollista, että häkkilevossa oleva koira halvautuu hoidon aikana. Ja missä vaiheessa voi olla varma, että välilevy on taas kunnossa? Vaihtoehto kaksi oli leikkaus. Siinä on tietysti riskinsä, kuten leikkauksissa yleensä, mutta koira on kunnossa kuuden viikon kuluttua eikä se sama nikama voi enää sairastua. Päätös ei ollut helppo. Asiaa pohdittiin ja vatuloitiin. Tai siis minä pohdin ja vatuloin, sillä lääkäri kertoi vain faktat. Lopulta päädyttiin leikkaukseen. Ja Martta leikattiin samantien. 

Kolmen tunnin kuluttua päätöksestä menin hakemaan Martan. Olin varautunut näkemään tokkuraisen nukutuksesta heräävän kipeän otuksen, mutta minua oli vastassa häntäänsä heiluttava kävelevä Kääppänen! Leikkaus oli onnistunut hyvin ja toipumisen ennuste oli hyvä. Lääkärin mukaan leikkauspäätös oli oikea, sillä välilevyn tila on ollut huonompi mitä kuvassa näkyi. Saimme mukaan perusteelliset ohjeet kuntoutukseen ja jatkohoitoon. Suurin asia, mikä mieltäni painoi, oli kysymys siitä, että olenko pilannut Martan selän agilityllä. Sigitaksen mukaan näin ei missään nimessä ole, ja että Martta voi huoletta palata agilitykentälle, kunhan on toipunut leikkauksesta. Kuuden viikon päästä Martta voi elää ihan normaalia mäyräkoiran elämää ilman mitään rajoitteita.




Kotimatka alkaa.


Martta sai Aistissa parasta mahdollista hoitoa. Siellä kohdeltiin sekä meitä ihmisiä että koiraa ensiluokkaisesti. Vaikka matka oli pitkä ja raskas, olen tyyvyäinen, että olemme tehneet kaikkemme, että Martta saadaan kuntoon. Ei tarvitse jossitella eikä epäillä. Kaikki paras on tehty Martan eteen.
Nyt on toipumisen aika.


Voiko olla parempaa paikkaa toipumiseen kuin takkatulen ääressä loikoilu.



Kaksi päivää leikkauksesta. Ja jo alkaa tähyily pihapuihin, jos vaikka näkyisi orava.




Neljä päivää leikkauksesta. Nyt alkaa ruokakin jo maistua.

Ja toipuminen on alkanut hyvin. Kaksi ensimmäistä viikkoa Martan pitäisi ottaa elämä hyvin rauhallisesti. Ja oikeastaan kuusi viikkoa leikkauksesta: Ei hyppimistä, ei leikkimistä, ei mitään riekkumista. Rauhallista käyskentelyä ja ulkona vain pari minuuttia, mutta useita kertoja päivässä. Ja pikku hiljaa lenkkejä pidennetään, mutta kuusi viikkoa vain hihnassa. Pari ensimmäistä päivää näin menikin. Martta oleili mieluiten omassa häkissään, mutta viihtyi myös pienillä käpöttelylenkeillä pihan ympäri. Mutta kun neljännen päivän aamuna otin kipulaastarin pois, niin päivän aikana tapahtunut piristyminen oli silminnähtävää. Pieni koira ei voi vaan ymmärtää, miksi ei voida lähteä kunnon lenkille. Poissaollessamme joudumme rajoittamaan sen liikkumisen vain yhteen huoneeseen, ettei sille vain tule mieleen hypätä sohvalle tai minnekään muuallekaan. Leikkauksesta on nyt kulunut viikko, ja ihmettelen, miten saamme tuon koiran pysymään rauhallisena vielä seuraavat viisi viikkoa. Edelleen se kävelee selkä hieman köyryssä, mutta köyry pienenee joka päivä. Jotkin asennot, etenkin eteenpäin kurkottamiset saavat sen vingahtamaan. Kävely on vielä hieman jäykkää ja takajalkojen askellus hieman epävarmaa, mutta joka päivä mennään parempaan suuntaan. Kyllä me Martta vielä kuntoon saadaan.




En olisi ikinä uskonut, että Martalle voisi tulla välilevyntyrä. Se ei vaan mitenkään tuntunut mahdolliselta. Martta on lyhytselkäinen, sillä on hyvä lihaskunto sekä se on normaalipainoinen. Mutta kuten lääkärikin sanoi, niin me emme mahda välilevyntyrälle mitään, ja myös sohvaperunat sairastuu. Silti, sen ei pitänyt tulla meille. Tähän ei oltu varauduttu, enkä usko, että olisin edes osannut varautua. Olemme joutuneet elämään minuutin kerrallaan, tunnin kerrallaan ja nyt elämme päivän kerrallaan. Paljon on itketty ja paljon on naurettu. Koska moniin elämäni merkittäviin tapahtumiin liittyy usein joku laulu, niin tästä tuli Martan ja minun yhteinen kappale. Se kuului radiosta, kun päätös Martan leikkauksesta oli tehty ja Martta oli jätetty leikkauspöydälle. Pala kurkussa lähdin ajamaan autolla, kun tämä laulu soi:


Suvi Teräsniska: Uusi aamunkoi

Minä en sun osaasi voi kantaa, en puolestasi henkäystäkään
Mut apu jonka voin sen tahdon antaa
Luoksesi mä jään

En oo sen voimakkaampi kuin oot sinäkään
Tiedä en minäkään, kuinka täältä eteenpäin me selvitään
Mutta tiedän sen, kun heräät aamuun uuteen, huomaat viereltäs en mennyt mihinkään
Ja se uusi aamunkoi vielä kerran toivon meille tuoda voi

Tulkoon rikkautta, huolta, tulkoon täysi huominen
Minä kuljen kanssas samaa puolta, lupaan sulle sen

En oo sen voimakkaampi kuin oot sinäkään
Tiedä en minäkään kuinka täältä eteenpäin me selvitään
Mutta tiedän sen, kun heräät aamuun uuteen huomaat viereltäs en mennyt mihinkään
Ja se uusi aamunkoi vielä kerran toivon meille tuoda voi.




4 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Luin kyynelet silmissä tätä päivitystä. Vaikka näyttää siltä, että loppu hyvin, kaikki hyvin, niin voin uskoa, että pelkoa ja surua ja järkytystä on ollut riittämiin.
Toivotaan, että Martasta tulee entistä ehompi ja että Silke säilyy tältä koittelemukselta.
Hyviä toipumisen päiviä teille, etenkin Martalle. Toivottavasti sen pää kestää.

Kati kirjoitti...

Kiitos Jaana. Tämä matka on ollut raskas, mutta ehkä me tästä selvitään. Martta on sitkeä sissi. Miun urhea pikku mäykky <3

Unknown kirjoitti...

Paljon halauksia ja lämpöisiä ajatuksia Martalle <3
On hieno lukea, että myös Martta sai parasta mahdollista apua nopeasti. Oma koiramme leikattiin jo vuosia sitten Aistissa. Tilanne oli huonompi, mutta nyt jo 13,5 -vuotias vanharouva voi edelleen hyvin. Leikkauksesta jää aina jäykkyyttä ja vinoumaa selkään eikä koira ole enää 100% entisensä. Mukava nähdä, että Martan toipuminen on alkanut nopeasti - Martta näyttää voivan todella hyvin.
Toipukaa rauhassa, koko perhe.

Itse kävimme leikkauksen jälkeen uimassa ja fysioterapiassa. Nyt vanhemmiten ranka ja lihakset pysyvät hyvässä kunnossa säännöllisellä fysioterapialla.

Kati kirjoitti...

Kiitos Kati :)
Marttaa on käytetty fyssarilla ja siellä todettiin, että ainakaan tässä vaiheessa vesijumpasta ei ole selkeää hyötyä. Jonkin verran varoo vasenta puolta ja pitää mieluusti painoa enemmän oikealla puolella. Nyt jumppaillaan kotona ja katsotaan tilannetta reilun viikon kuluttua. Mikäli tuo toispuoleisuus ei ala häviämään, niin sitten otetaan pari uintikertaa.
Ihana kuulla, että leikkauksen jälkeen teidän vanharouva voi hyvin :) Toivotaan vielä useita terveitä vuosia!