Pikkutyyppi on jo yksi vuotta

Ajatelkaa, minun Pikkutyyppi on jo yksi vuotta! Minulle se on vieläkin Pentu. Ja tulee varmaan olemaan jonkin aikaa. Käyttäytyy ihan pentumaisesti edelleen ja etenkin Martan rinnalla se on ihan hömppä otus. Otin siitä tietysti sellaisen yksivuotispönötyskuvan:

Tuossa se näyttää ihan koiralta, mutta otin sitten toisenkin, jossa se näyttää enemmän omalta hömpältä itseltään:

Silken syntymäpäivä sattui torstaille, jolloin meillä oli agilitytreenit. Vietettiin mukavat kaverisynttärit treenien lomassa. Röijäsin hallille vohveliraudan ja -taikinan, joten herkuteltiin vohveleilla, mansikoilla ja kermavaahdolla. Toki saivat koiratkin omat vohveliannoksensa. Olipa meillä hauskaa! 

Ollaan Silken kanssa aloitettu uusi harrastus. Täällä alkoi Etsijäkoiraliiton hajuntunnistuksen alkeiskurssi, ja kolme ensimmäistä kertaa ollaan jo oltu mukana. Silke on todellinen nenäkoira, joten ajattelin, että kenties tuota nenänkäyttöä voisi valjastaa hyötykäyttöön. Kolme kerran jälkeen en vielä ole vakuuttunut, että se olisi hoksannut juttua, mutta katsotaan miten käy. Tämän päivän kurssikerta jäi väliin, sillä olin ilmoittautunut Juha Kareksen handlerikurssille. Olin odottanut suurella innolla tuota handlerikurssia, mutta sehän karahti kiville heti alkuunsa. Eilen illalla lenkiltä tultuamme huomasin, että Silke oli aloittanut  toiset juoksunsa. Kylläpä pettymys valtasi mielen, kun tajusin, että handlerikurssi jää väliin. Eipä olisi Pikkutyyppi voinut enää paskempaa ajoitusta juoksuilleen kehittää. Meillä kun ei halliin pääse juoksunartut. Mutta minun osallistuminen handlerikurssille onnistui, kun sain lainamäyräkoiran. Kääpiömäyräkoira Robi pääsi Kareksen kurssille minun kanssa. En ole Robia nähnyt aikaisemmin kuin muutaman kerran, mutta hienosti se kulki meikäläisen matkassa. Ihana koira kaiken kaikkiaan! Niin iloinen ja avoin luonne, että muistutti jollain tavalla Silkeä. Ja sain siitä heti kaverin, kun taskusta löytyi lihapullaa.

Silke on ollut nyt juoksujen alkaessa hieman vaisu ja läheisyyden kaipuu on suuri. Sitä on nyt hemmoteltu ja paijailtu kainalossa. Meille tulikin tässä kolmen viikon agilitytauko, joten jotakin muuta tekemistä pitää varmaan keksiä. Ehkä nyt ehditään treenata näyttelyseisomista ja jospa ehdittäisiin tokoillakin, kun ulkokentät alkaa pikkuhiljaa paljastua lumen alta ja kuivua. Kevätaurinko saa molemmat koirat nauttimaan lämmöstä.

Pihassa on vielä lunta, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Mutta jos aurinkoiset päivät jatkuu, niin nopeasti alkaa nurmikko paljastua lumen alta. Sitä odottaa varmasti koiratkin.