Tänään kokeilin toista tekniikkaa uuteen fleecehaalariin totutteluun. Laitoin puvun päälle ja puuhasteltiin sisällä kaikenlaista vajaan tunnin verran. Kylläpä oli haasteellista. Ensin Puppis ei suostunut ottamaan askeltakaan, vaan jumiutui niille sijoilleen keittiöön. Menin eteiseen penkomaan laatikkoa, jossa on kaikki Martan tavarat, myös luut ja namut. Yleensä ei tarvitse kuin kävellä laatikkoa kohti, niin Puppis on paikalla kuin ammuttuna vaatimassa herkkuja ja luita, joita pitää laatikosta sille tarjoilla. Mutta puku päällä koiraa ei kiinnostaneet namut eikä luut. Sain pitkään houkutella, käyttää kaikki mahdolliset keinoni, ennen kun koira vääntäytyi eteiseen. Siellä sitten tarjosin kaikenlaista herkkua, kuten kuivatettua naudan mahaa, lihatikkuja, erilaisia puruluita. Ensin ei huolinut mitään namua. Mulkoili minua erittäin loukkaantuneen näköisenä. Lopulta onneksi ahneus voitti ja alkoi lämmetä makupaloille.
Aloin heitellä namuja lattialle kauemmas ja kauemmas, että joutui liikkumaan puvun kanssa. Miten voikin yksi puku muuttaa säpäkän mäyriäisen liikkumisen etanamaisen tahmeaksi ja vaikean näköiseksi! Yleensä erilaiset puruluut saavat Puppiksen kiihtymään nollasta sataan. Nyt ei päästy edes ykköseen. Sain kotvasen leikkiä puruluilla ihan yksikseni, ennen kuin sain koiran siihen tarttumaan. On se, kun tällainen aikuinen täti-ihminen konttailee pitkin lattioita ja koettaa saada koiran riistavietin syttymään. Huh. Mutta lopulta päästiin jo niin pitkälle, että leikittiin yhtä Martan lempileikkiä, etsimistehtävää. Martta odottaa eteisessä, kun piilottelen makupaloja toiseen huoneeseen. Ja sitten alkaa koira intoa puhkuen etsiä namuja. Voi sitä nuuhkimisen määrää. Ja etsintä kun jatkuu, vaikka namut on jo ajat sitten löydetty. Mutta puruluut jäi kaluamatta. Etsimistehtävän jälkeen päätti vain maata minun jaloissa täysin passiivisena. Yleensä telkkarin eläinohjelmat saavat Martan höpelöksi: alkaa hillitön hyppiminen telkkaria kohti. Mutta kun puku oli päällä, niin eipä eläinohjelmatkaan kiinnostaneet ja telkkari sai olla ihan rauhassa.
Otin Martalta puvun pois, kun lähdettiin iltalenkille. Vaan eipä unohtanut puvun antamaa nöyryytystä, vaan kulki ulkona metrin verran perässä. Ihan kuin olisin vetänyt perässäni pyörillä kulkevaa lelukoiraa: kevyesti se siellä perässä tuli, mutta jos pysähdyin, niin pysähtyi myös perässähiihtäjä. Olin suunnitellut pitempää iltakävelyä, mutta eihän tuollaisen haluttoman otuksen kanssa voinut pitemmälle lähteä. Tyydyttiin tekemään noin tunnin lenkki hidasta etenemivauhtia. Loppumatkasta alkoi jo ahdistus helpottaa ja kotiinpäin käveli ihan iloisesti. Tämä on varmaan se mäyräkoiran luonne, mistä mäyriäiset ovat tunnettuja. Oikukas pieni otus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti