Pihaamme ympäröi 60 cm korkea vihreää verkkoa oleva aita. Suurimmassa osassa aita on kiinnitetty orapihlajaan kiinni, mutta talon molemmin puolin on muutaman metrin pätkä, jolloin aita on kiinni tolpissa. Martta on pysynyt pihassa kiitettävästi eikä ole millään tavalla osoittanut kiinnostusta kaivautua, kiivetä tai muutenkaan luvatta lähteä pihasta. Eilen illalla kuitenkin mäyräkoiramainen toiminta sai vallan. Martta ennätti olla yksin pihassa noin kymmenen minuuttia, kun kävin vilkaisemassa, että mitähän koiruus siellä pihassa touhuaa. Martta oli aivan aidan vieressä, mutta VÄÄRÄLLÄ puolella aitaa. Portin kohdalla nuuhki kaikessa rauhassa aidan ja kukkapenkin väliä. Minähän syöksyin heti paikalle karjumaan, että mitä ihmettä se äitin Puppis kuvittelee nyt tekevänsä, mutta Martta vaan katseli minua ihmeissään, että mitä siinä nyt karjutaan, tässähän sitä ollaan ihan nätisti. Mitään karkuteille lähtemisiä ei koiralla ollut mielessä, sillä kun aukaisin portin, niin iloisesti häntä heiluen tuli pihaan.
No, minä olin ensin ihan hämilläni, että mistä ihmeestä on koira voinut päästä aidan toiselle puolelle. Hypännytkö? Vai kiivennyt? Mutta sitten se löytyi: mäyräkoiran mentävä aukko aidassa. Nähtävästi aidan toisella puolella oli niin mahdottoman mielenkiintoinen haju, että sinne oli päästävä. Ja kun ei aitaa voinut ylittää, eikä voinut alittaa, niin täytyi mennä läpi. Martta oli keksinyt askarrella verkon alaosaan sopivan kokoisen reiän. Hampaita käyttämällä metallilanka oli napsahtanut poikki ja kaksi pientä osaa yhdistynyt yhdeksi sopivan kokoiseksi koloksi. Olisin kyllä halunnut nähdä, miten on homman tehnyt ja vielä joutunut ryömimään reiästä toiselle puolelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti