Keli oli lämmin vielä illalla, +26 astetta, joten mietin kyllä, että näinköhän koira läkähtyy vieheen perässä. Mutta vieherata oli helteen takia tehty vain noin 300 metrin mittaiseksi, joten uskaltauduin laskemaan koiran juoksemaan. Laji oli meille molemmille täysin uusi. Martta oli todella rento ja rauhallinen, kun mentiin paikalle. Tehtiin ensin pieni kävelylenkki hiekkamontun ympärillä metsän suojassa. Kun koira oli niin laiskantuntuinen, niin ajattelin, että näinköhän viitsii vieheen perään sännätä. Mukana treeneissä oli Martan lisäksi vain kaksi vinttikoiraa, ja Martan vuoro oli ensimmäisenä, joten minulta jäi näkemättä mallisuoritus. Ei muuta kuin kone käyntiin ja koira vieheen perään.
Martta hoksasi humpan juonen noin viidessä sekunnissa. Ensin vähän hätkähti, kun kone pärähti käyntiin. Lähti kuitenkin heti vieheen perään, jäi sitten hetkeksi nuuhkaisemaan maata, kunnes lamppu syttyi. Sitten alkoi vimmattu jahti ja hillitön ajohaukku. Martta juoksi loppuun asti ja kävi maalissa suoraan kiinni vieheeseen. Treenin jälkeen oli sylissäni onnellinen koira. Silmät palaen ja kieli läähätyksestä roikkuen tuijotti ja kiskoi narussa uudelleen vieheen perään, kun sitä viritettiin seuraavalle juoksijalle. Ei merkkiäkään väsymyksestä, vaan erittäin innostunut uuteen juoksuun. Kun kone pärähti seuraavalle juoksijalle, sain kaksi käsin pidellä, ettei maastonakki olisi haastanut vinttikoiraa saaliin ajossa. Koska treenaajia oli niin vähän, saatiin mahdollisuus kokeilla viehettä vielä toisenkin kerran. Nuori italianvinttikoira ei hoksannut viehejuoksua, niin tehtiin sitten yhteislähtö. Mutta taisi pieni vinttikoira säikähtää Martan hurjaa ujellusta hetkeä ennen kuin koirat laskettiin irti. Martta lähti välittömästi ja huutaen vieheen perään, ja vinttikoira päinvastaiseen suuntaan, joten se siitä yhteisjuoksusta. Toivottavasti italianvinttikoira ei saanut elinikäisiä traumoja Martan kovaäänisestä ääntelystä ja raivopäisestä "pupujahdista". Toisella kerralla Martta ei olisi millään irroittanut vieheestä otetta. Ja intoa olisi ollut vaikka kolmanteenkin juoksuun.
Yleensä Martta menee mielellään autoon, mutta nyt treenien jälkeen veti koko ajan vain takaisin hiekkamonttua kohti, eikä autoon meno ja kotiin lähtö kiinnostanut ollenkaan. Treeneistä tultiin suoraan kesämökille, jossa tehtiin jäähdyttelylenkki: kävelylenkki ja sen jälkeen uimaan. Loppuillan mökin terassilla makasi väsynyt mutta onnellinen koira.
Kun kerran tällainen mahdollisuus meille on annettu, että päästään "väärän" rotuisena mukaan vinttikoirien treeneihin, niin eiköhän vain osallistuta uudelleenkin. Tyytyväistä koiraa on mukava katsella. Ensi kerralla on vain otettava kamera mukaan ja saatava edes jonkinlainen videopätkä treeneistä, niin muutkin näkee, miten mallikkaasti Martta toimii viehetreeneissä(kin).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti