Heti kun kelit hieman viilenivät, niin koiraan iski mikä lie vimma. Ei meinaa pysyä hallinnassa ulkona lenkkeillessä. Siis irti ollessaan. Lähimetsässä taitaa olla nyt niin paljon rusakon ja muiden otusten hajuja, että ne ovat liikaa riistaviettiselle koiralle. Aikansa se siellä metsässä hutveltaa, mutta tulee kuitenkin jossakin vaiheessa takaisin. Eräänä aamuna koin jo sydämen tykytyksiä melkoisesti, kun aamupissityksellä koira yksinkertaisesti katosi. Yleensä kulkee kiltisti muutaman metrin takana tai edessä, eikä sitä juurikaan ole tarvinnut käskyttää kulkemaan lähellä. Mutta yhtäkkiä huomasin, että eipä näy koiraa missään. Ei auttanut viheltely eikä huutelu. Yritin hyvällä ja pahalla, mutta ei jälkeäkään koirasta. Yleensä sentään kun saa jonkun hajun, niin haukku alkaa. Sen perusteella on helppo jäljittää, missä se Puppis oikein luuraa. Mutta tällä kertaa oli aivan äänetöntä. Kuljin sitten samaa reittiä takaisin ja yritin tähyillä, viuhuuko häntä mustikanvarpujen seassa. Odottavan aika on pitkä, mutta kyllä se aika on paljon pitempi, kun alkaa olla hätä koirasta. Loppujen lopuksi Martta tuli minun luokse polkua pitkin sen näköisenä, että "minne sinä oikein jäit, eikös sitä jatketa tätä aamulenkkiä ollenkaan". Eihän se koira ennättänyt olla kadoksissa kuin 10 minuuttia, mutta kyllä siinä ennätti pahat ajatukset mielessä kulkea.
Muutaman kerran on sitten irti ollessaan lähtenyt metsään vouhottamaan siilin, rusakon ja lintujen hajujen perään. Ja vaikka ei varsinaisesti ole karannut, mutta luoksetulo on kestänyt kohtuuttoman kauan, totesin, että tästä lähtien lenkit kuljetaan hihnassa. Katsotaan sitten myöhemmällä syksyllä, joko hajut alkaisivat laantua ja pysyisi paremmin hallinnassa.
Mutta tämä karkailu ei sitten loppunut tähän. Iltaisin ollaan aina Martta laskettu iltapissille juuri ennen kuin mennään nukkumaan. Satuin olemaan ihan kaksistaan Martan kanssa ulos, ja laskin koiran pihalle illalla yhdentoista aikaan. Ulkona oli pilkkopimeää. Mäyriäinen ei ennättänyt siellä olemaan kuin korkeintaan varttitunnin, kun menin sitä huhuilemaan sisälle. Mutta koiraapa ei näkynyt missään. Taskulampun kanssa kiersin pihan, mutta ei löytynyt maastonakkia sieltä. Eikä auttanut viheltely eikä kutsuhuudot. Yritin zoomailla taskulampulla naapurien pihoja, mutta koirasta ei näkynyt jälkeäkään. Sitten alkoi kuulua haukkua tien toiselta puolelta naapurin pihasta. Siinä sitten yöpaitasillaan juoksentelemaan pitkin kyliä. Haukku loppui, eikä taaskaan koirasta mitään merkkiä. Kello oli kuitenkin jo lähempänä puolta yötä ja kaikki pihat pilkkopimeinä, joten melkoisen epätoivoiseksi siinä itsensä tunsi. Sitten näin sadan metrin päässä jonkun eläinhahmon ylittävän tien. Eikun vaan sinne juoksemaan. Mutta se taisikin olla kissa. Jatkoin Martan kutsumista, ja kas kummaa, sieltähän se tien toiselta puolelta juoksi niin iloisesti minun luokse "jippii, äitin kanssa iltalenkillä!".
Seuraavana päivänä huomasin, että pihan aitaan, metalliverkkoon oli askarreltu melkoinen reikä. Ja nyt kun sellaisen homman keksi, niin nyt ei voi pihaan laskea ilman valvontaa. Yhden kerran jo ikkunasta nähtiin, kun yritti nakertaa reikää viereiseen kohtaan: aitapuskat vaan heilui, kun mäyriäinen askarteli verkon kimpussa. Onneksi saatiin kiinni itse teosta, sen jälkeen ei ole meidän nähden verkkoon hampailla tarttunut. Minkähänlaisen systeemin tuohon aitaan keksisi? Sähköpaimenko siihen pitää laittaa vai mikä.
Tämän viikon olen ollut kotona sairaslomalla ja käytännössä maannut sohvalla koko viikon. Martta on uskollisesti ja onnellisena maannut minun jaloissa kaiket päivät. Ja mikä ihaninta, niin ei ole esittänyt mitään vaatimuksia mm. lelujen, luitten tai muun toiminnan suhteen. Aivan kuin olisi ymmärtänyt, että nyt vain levätään. Koiran lenkittämiset ovat olleet pääasiallisesti muun perheen vastuulla. Mutta tänään jo oli pakko päästä Martan kanssa tekemään iltalenkki, kun olokin on jo kohentunut. Ja kun kerran jalkeille pääsin, niin enpä malttanut olla tekemättä pientä tokotreeniäkin. Mentiin koulun kentälle ja tehtiin siellä hieman seuraamista, luoksetuloa, sekä paikallamakuuta. Menipä yllättävän hyvin. Ja olin yllättynyt, miten innokas koira oli. Viime kerrasta on kuitenkin jo vierähtänyt aikaa useampi viikko. Nyt iski innostus, että ensi viikolla treenataan tokoa. Ja huomenna yritetään mennä aksatreeneihin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti