Ampiaisia ja jättiläiskoiria

Aamulla elettiin jännittäviä hetkiä. Kun tultiin aamulenkiltä, Martta törmäsi ulkokynnyksellä ampiaiseen. Oikeastaan samalla sekunnilla huomasin, että ulkokynnyksen alta tulee pari ampiaista, eli sinne olivat sitten pesän keksineet rakentaa. Martta alkoi kiemurrella, ravistella itseään ja hankasi päätä lattiaan. Sen turkista tipahti lattialle ampiainen, jonka litskasin samantien. Minulle tuli heti hirmuinen hätä, että nyt on ampiainen pistänyt Marttaa. Kiireesti tassunpesu ja -kuivaus. Martta uikutti hieman, mutta eniten olin huolissani siitä, että tassupesun jälkeen ei namu kelvannut. Meni vain omaan petiinsä ja kökötti siellä onnettoman näköisenä. Yritin tutkailla kuonoa, mutta eihän tuon turaparran seasta mitään löytynyt. Tutkin kuonoa ja kaulan aluetta ja ikeniä, mutta kaikki näytti ihan hyvältä eikä mitään turvotusta eikä lämpöä tuntunut. Ei auttanut kuin avata tietokone ja rueta googlaamaan: "ampiaisen pisto koira". Martta änkeytyi sohvalle minun viereen, mutta levottomasti vaihtoi asentoa, sulloutui sohvatyynyjen alle ja välillä minun syliin. Tärisi hieman ja käyttäytyi omituisen levottomasti. Vähän väliä tutkailin koiran kuonoa, kaulaa ja kylkiä, mutta en havainnut mitään outoa. Minun oli kuitenkin lähdettävä töihin, joten ei auttanut kuin herättää Linda vahtimaan Marttaa. Sillä välin Martta meni rappuset yläkertaan (kulkee tosi harvoin yläkerran rappusia, eikä koskaan silloin kun meistä joku on kotona) ja käpertyi meidän sänkyyn. Ilmeisesti kokee meidän sängyn jonkinlaiseksi "lohtupaikaksi". Jätin sitten molemmat tytöt nukkumaan, ja lähdin töihin.

Nähtävästi uni parantaa, sillä Martta oli jo päivällä täysin normaali. Ei mitään jälkeä ampiaisenpistosta eikä muustakaan oudosta käyttäytymisestä. Eli arvoitukseksi jäi, mitä oikein tapahtui. Mutta jatkossa käytämme vain takaovea Martan kanssa, kunnes tulee ensimmäinen pakkasyö ja ampiaiset kuolee.

Illalla lähdimme palauttamaan kujakeppejä. Johan ne meillä lainassa ehtivätkin olla, vaikkakin harjoittelu on ollut turhan vähäistä. Harjoittelun vähyyteen vaikutti mm. helteiset säät sekä koiran motivaation vähäisyys omalla pihalla harjoitteluun. Jonkin verran kuitenkin treenattiin ja se näkyy kyllä agilitytreeneissä. Kepit menee huomattavasti paremmin vaikkakin parannettavaa vielä on. Palautettiin siis kepit Susannalle ja samalla tehtiin lenkki koirien kanssa. Olipa meillä Martan kanssa ihmettelemistä, kun lenkkikaverina oli jättiläiskoira! Eihän malinois nyt mikään suuren suuri koirarotu ole, mutta kyllä se vaan minun ja Martan silmiin näytti jättiläiseltä. Martta suhtautui aluksi Reino-Mattiin hyvin kipakasti: pikkukoira oli varmaan niin hämillään isosta koirakaverista, että ihan vaan varmuuden vuoksi räkytti: pieni koira, mutta suuri sielu. Ei tarvinnut pitkään kävellä, kun räkytys laantui. Ja hetken kuluttua piti jo ihan kylkimyyryä kävellä Reinon kanssa. Ja kun vastaan tuli toisia koiria, niin Martta haki turvaa Reinosta. Olipa se söpöä!

Tulomatkalla koirat päästettiin irti metsään, niin siitäkös alkoi Martan kiukku. Reino yritti niin nätisti pyytää Marttaa leikkiin, mutta Martta räyhäsi ja näytti hammasta, ja hyökkäili Reinoa kohti. Reinosta se oli tosi kivaa: syöksyillä kohti Marttaa ja sitten karkuun Martan hampaita. Marttaa vähän jännitti tuollainen jättiläiskoira, etenkin, kun se tuli kohti. Mutta osasivathan nuo nätistikin kulkea. Kun Reino jätti Martan rauhaan, niin Marttakin kulki nätisti ilman räyhäämistä. Mitähän Martta sanoisi, kun tietäisi, että suunniteltiin yhteisiä tokoharjoituksia koirille. Minä olen ainakin innoissani.

Iso kaveri ja hänen pieni ystävänsä