Tokoilusta maan pinnalle

Tänään jätettiin agilitytreenit väliin, koska olisimme joutuneet treenaamaan Martan kanssa ihan vain kahdestaan. Sairastelun jälkeen olen vielä sen verran heikossa kunnossa, että esteitten raahaaminen yksinään ei houkutellut. Sen sijaan mentiin tokotreeneihin Susannan ja Reinon kanssa. Minulla on nyt hirmuinen tokoinnostus eikä se tämän päivän jälkeen yhtään laantunut. Tosin tämän päivän treenit tuntuivat minusta ihan katastrofaalisilta. Ollaanhan me Martan kanssa tokoa treenailtu ihan vain keskenämme. Mutta nyt meidät tai oikeastaan siis minut palautettiin maan pinnalle. Ei taideta näillä taidoilla vielä tänä syksynä mölleihinkään päästä. Kaikki meni niin huonosti, että vaivuin välillä epätoivoon. Miten ikinä opin ohjaamaan koiraa oikein?!

Ensin tehtiin paikallamakuu. Kun me sitä kahdestaan tuossa koulun kentällä treenataan, niin pystyn jättämään Martan ja itse kulkemaan ja hyppelehtimään pitkin kenttää, enkä ole juurikaan tarvinnut palauttaa koiraa takaisin makuulle. Mutta tänään: ei meinannut onnistua ei. Tekikö sitten uusi kenttä ja uudet hajut vai mikä. Ja olihan meillä nyt ensimmäistä kertaa paikallamakuuharjoituksessa koirakaveri, Reino, lisäämässä vaikeusastetta. Tuntuu, että Reinon läsnäolo ei Marttaa kuitenkaan häirinnyt, vaan enemminkin oli kiinnostunut kentän hajuista. Nousi monta kertaa nuuhkimaan. Ja etenkin silloin oli erittäin huolestunut, kun lähdettiin Susannan kanssa kävelemään lenkkipolun suuntaan. Sain palauttaa Marttaa miljoona kertaa paikalleen. Huh, tästä se epätoivo vain sitten paheni treenin edetessä.

Paikallamakuun jälkeen treenattiin liikkeestä maahanmenoa ja pysähtymistä. Minulla on ollut aivan väärä lähestymistapa, oikeastaan ihan mielikuvitukseton  joten nyt aloitetaan sitten ihan uudet harjoitukset. Liikkeestä maahanmenossa Martta ennätti jo kyllästyä koko hommaan. Selvästi ymmärsi, mitä pitää tehdä, mutta tuli sellainen vaihe, että eipä huvittanut. Mutta kun sain koiran innostumaan uudelleen, niin teki pari kertaa ihan hyvin. Samoin seuraamisen harjoittelu aloitetaan uudestaan.
Olen kyllä tehnyt varmaan kaikki mahdolliset virheet ja nyt aloitetaan sitten monta hommaa ihan alusta asti. Sain Susannalta kullanarvoisia ohjeita meidän tokoharjoitteluun.

Iltalenkillä mentiin koulun kentän ohi enkä millään malttanut olla kokeilematta meidän tämän päivän toko-oppeja. Tehtiin paikallamakuu. Laitoin Martan makaamaan lähelle kentän reunaa, ja itse sitten kuljeskelin pitkin pusikoita. Pikku koira makasi paikallaan niin nätisti. Ei edes pienintä yritystä lähteä liikkeelle, kunnes pusikosta loikkasi pienen pieni jänis. Silloin sitä lähdettiin. Onneksi Martta ei päässyt kauas, vaan sain sen kiinni noin kymmenen metrin päässä, kun kadotti jäniksen hajun. Tämähän olikin hyvää harjoitusta: eikun vaan koira takaisin samalle paikalle ja uusi yritys. Nyt kuljin jo kauemmaksi ja pitempiä reittejä pitkin pusikoita, niin silti koirulainen makasi paikallaan, vaikka jäniksen hajut vielä nenässä pyörivät.

Sitten tehtiin liikkeestä maahanmenoja ja pysähdyksiä, ja voi taivas, nehän meni niin hienosti, että olisi pitänyt olla joku videoimassa todistusaineistoa. Seuraamisharjoitukset jätettiin huomisiltaan, sillä minulla itsellä ei ollut oikein fiilistä. Jatkettiin sitten iltalenkkiä normaalisti ja kuvittelenkohan vain, mutta Marttaa oli lenkilläkin paljon helpompi hallita. Pystyin pitämään koko lenkin ajan irti ilman, että tarvitsi karjua sitä jostakin pusikosta riistan perästä. Jos ei tokotreeneistä muuta iloa meille ole, niin jo se, että koiraa pystyy pitämään irti ja se pysyy hallinnassa, niin treenailu kannattaa. Odotan jo innolla huomista, että päästään taas tekemään joitakin pikkuharjoituksia. Niin paljon on vielä treenattavaa.