Viikonloppuna sitten treenattiin kumpanakin päivänä. Lauantaina tokoa ja sunnuntaina agilityä. Ollaan nyt innostuttu tuosta tokoilusta melkein yhtä paljon kuin agilitystä. Me ollaan useana iltana iltalenkin päätteeksi suunnistettu koulun kentälle ja treenattu joitakin tokoliikkeitä. Ja nykyisin Martta suorastaan vetää kentälle päin lenkin päätteeksi, joten siitä olen päätellyt, että taitaa tokoilu olla Martastakin mukavaa.
Lauantaina treenattiin Susannan ja jättiläiskoira Reinon kanssa. Ja taas oltiin eri kentällä, mutta nyt meni jollakin tavalla paremmin. Nuuhkiminen on Martalta vähentynyt selvästi, joten siitä ei tällä kertaa tarvinnut jatkuvasti muistuttaa. Seuraaminen oli jo paljon parempaa kuin aikaisemmin. Koska siihen ei Martalla ole motivaatiota riittänyt, niin olen yrittänyt lisätä motivaatiota erikoisherkulla. Ja se on kyllä tepsinyt. Nyt Martta seuraa pieniä pätkiä hyvässä kontaktissa ja käännöksetkin menee hyvin. Mutta mutta. Itse olen kehitellyt pahoja ohjausvirheitä, jotka täytyy nyt korjata. Ensinnäkin en osaa olla huitomatta käsilläni: joko näprään nameja taskusta, pyydän Marttaa sivulle taputtamalla samalla reittäni, osoitan alaspäin, kun pyydän koiraa maahan, jne. Toiseksi, kuljen kumarassa, että näkisin koiran. Pienen otuksen kanssa on niin hankalaa, kun ei näe, kulkeeko se siinä sivulla vai takana tai onko perusasento suora. Ja nyt sitten kun kumarrun katsomaan koiraa perusasennossa, niin Martta mokoma peruuttaa taaksepäin ja istua nakottaa 30 cm liian takana. Nämä ongelmat on tulleet siitä, kun treenataan yleensä ihan yksikseen. Ei ole kukaan kertomassa ja korjaamassa, ja niinpä sitten treenataan virheiden kanssa. Mutta nytpä taas Susanna palautti maan pinnalle. Nyt loppuu käsien vatkaaminen ja kumarassa kulkeminen. Helpommin sanottu kuin tehty. Pitäisi varmaan ottaa videopätkää meidän treeneistä, niin näkisi itsekin, miten pöljästi yrittää koiraa ohjata. Vasta kun Susanna väänsi rautalangasta, niin tajusin, että Martta tosiaan tarkkailee minun käsiä enemmän kuin suullisia käskyjä. Kun lopetin käsien heiluttelun, niin pikkukoira oli aluksi ihan ihmeissään. Hoksasi kuitenkin nopeasti mistä on kyse. Perusasennotkin tuli paremmin, kun lopetin kumartelun ja kurkkimisen. Nyt kun muistaisin tämän vielä, kun seuraavan kerran yksiksemme treenaamme.
Entäs sitten jäävät. Ei tule mitään. Niitä ollaan treenattu kovasti ja kehuin Susannallekin, että nyt ne sujuu. Ja sitten: miten voi tuo karvainen kaveri näyttää siltä, ettei ole moisesta hommasta koskaan mitään kuullutkaan. Hiippaili siinä minun perässä sen näköisenä, että onko se "maahan" jotakin syötävää. Minulla alkoi pahasti uskottavuus kärsiä. Kun tehtävää sitten helpotettiin, niin onnistuihan se. Jatkamme siis harjoittelua.
Paikallamakuu onnistui paremmin kuin odotin. Treeneihin tuli myös Unski, joten ensimmäistä kertaa Martalla oli kaksi koirakaveria paikallamakuussa ja toinen koira vielä aivan uusi tuttavuus. Yhden kerran Martta nousi istumaan ja toisen kerran nousi, kun olin palaamassa takaisin koiran luo. Tätäkin harjoittelua jatketaan. Silloin kun treenataan yksikseen, niin eipä nouse ei. Pysyy maassa kuin tatti. Eli tarvitaan vaan lisää harjoittelua erilaisten koirakavereiden kanssa ja eri paikoissa.
Mutta kyllä meillä jotakin onnistui: hyppy ja luoksetulo. Täytyy myöntää, että luoksetuloa ei olla jostakin syystä hirmuisesti treenattu. Se on vaan jollakin tavalla aina unohtunut. Mutta eilen se oli lähes mallisuoritus. Ensimmäisellä kerralla Martta tosin nytkähti hieman eteenpäin, kun kävelin poispäin. Ei kuitenkaan noussut, mutta kuitenkin. Joo, täytyy ottaa tämäkin aktiivisemmin harjoitteluun.
Treenin jälkeen koirat sai juosta vapaasti. Martta antoi kyytiä Unskille, joka välillä käyttäytyi Martan mielestä tungettelevasti. Ja kun Reino intoutui juoksemaan pallo suussa, niin Martalle iski riistavietti ja pinkoi Reinon perässä minkä pienillä tappijaloilla pääsi. Olipa se hassun näköistä.
Agilityä treenattiin sitten sunnuntaina. Vihdoin on esteet saatu jo Kaislakadulle, vaikka halliin ei vielä päästäkään. Meillä on juuri sopiva alkulämmittely- ja loppuverryttelylenkki, kun kävellään kodin ja hallin väliä. Totesin vain, että kenties on hommattava kevythäkki, jonka voin ottaa mukaan. Martta ei millään rauhoitu, kun näkee toisten tekevän rataa. Tänään meitä oli vain kaksi treenaajaa, joten rauhallista ainakin oli treenata. Silti Martta meinasi ottaa välillä pultit, kun Vinski oli radalla. Nyt ulkona haukkuminen ei niin hirmuisesti häiritse, mutta kun ollaan hallissa niin räkytystä ei jaksa kuunnella kukaan. Kun vain saisin aikaiseksi, niin hommaisin sen häkin. Tuntuisi hölmöltä lähteä autolla treeneihin, kun kävellen on matkaa 1,2 km ja autolla tuplasti enemmän. Ei olisi kovinkaan ekologista.
Vaikka meitä oli vain kaksi treenaajaa paikalla, tehtiin silti ihan kunnon rata. Pari kinkkistä kohtaa radassa oli, mutta omasta mielestä onnistuttiin aika hyvin. Nyt ei tosin ollut ketään näkemässä eikä palauttamassa maanpinnalle. Saatiin huseerata ihan niin kuin lystättiin. Kostautuuhan tämäkin tietysti sitten jossakin vaiheessa. Mutta nyt me vaan pidettiin hauskaa. Agilityesteiden ilmestyminen Kaislakadulle kiinnitti monien ohikulkijoiden huomion. Välillä meillä oli katsojia tienvarressa niin, että alkoi tulla suorituspaineita. Ja tokihan Puppiksen piti pöljäillä: kun laskin sen irti ensimmäiselle radalle, niin syöksyi suorinta tietä radan poikki räkyttämään Vinskille. Vinski kun sattui olemaan siinä kohdassa, mihin laitettiin Martan kassi kun tultiin kentälle. Vaikka kassi vaihtoi paikkaa sen jälkeen, niin pieniin aivoihin oli jäänyt muistijälki, että tuolla on kassi. Ja kun tuo kassin vahtiminen on Martan elämän tehtävä, niin agilitytkin jää silloin toiseksi. Ja eikös vaan silloin ollut tienvarressa meidän harjoituksia ihmettelemässä joukko vaihto-opiskelijoita. Niillähän riitti hauskaa yllin kyllin seurata mäyriäisen aivoituksia.
Loppupäivä meni Martalla maatessa. Nähtävästi viikonlopun treenit väsyttivät koiran kunnolla. Mutta kun illalla tehtiin iltalenkki, niin jo oli kiskomassa koulun kentän suuntaan. Jätettiin kuitenkin tältä illalta tokoharjoittelut väliin. Ehkäpä sitten huomenna..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti