25.9.2011

Möllit radalla

Tänään jäi omat agilitytreenit väliin, kun osallistuttiin Agilityurheilijoiden möllikisaan. Etukäteen jännitin lähinnä sitä, että Martta ei ole koskaan tehnyt agilityä hallissa. Ja kun ympärillä on paljon vieraita koiria, niin malttaako Martta keskittyä rataan. Ilmoittauduttiin vain alokasrataan, kun en yhtään tiennyt, mitä tuleman pitää.

Alokasrata oli mukavan helppo möllirata. Ainoa vaikeus oli saada Martta istumaan ja odottamaan lähtölupaa. Siihen sattui seuraava koirakko tulemaan hieman liian lähelle odottamaan omaa vuoroa, joten Martan huomio kiinnittyi toiseen koiraan. Mutta kun koira meni kauemmaksi, niin Marttakin malttoi keskittyä paremmin. Alokasrata meni meiltä hienosti. Ei yhtään virhettä eikä muutakaan kohellusta. Tultiin kakkosiksi. Hävittiin ainoastaan ajalla, vaikka Martta ei kyllä hidastellutkaan radalla. Olin kyllä äärettömän tyytyväinen meidän molempien suoritukseen.

Tästä sitten innostuneena ilmoittauduin vielä 1-luokan radalle. Siellä tietysti kepit aiheuttivat jännitystä. Rata ei onneksi ollut niin vaikea kuin olin kuvitellut. Muutama hankalampi ohjauskuvio, mutta ei sen ihmeempää. Lisäksi radalle tuli lisää kepit ja rengas. Kun otin Martan autosta ennen toista rataa, niin huomasin, että koira kävi ihan ylikierroksilla. Energiaa oli kuin pienessä kylässä. Ja hauskinta oli, että kiskoi kohti hallia, joten selvästi oli intoa radalle. Meidän vuoro sitten tulikin yllättävän pian. Martta kävi ihan kuumana ja minä olin jännityksestä kankeana. Ei oikein hyvä yhdistelmä radan suorittamiseen. Ja pieleen meni heti lähdöstä alkaen. En saanut Marttaa rauhoittumaan ennen starttia, enkä saanut sitä istumaan ja odottamaan lähtölupaa. Niinpä siinä sitten kävi, että koira ennakoi lähdön ennen kuin minä ennätin asemiin ja niin jäin heti jälkeen. Martta sähelsi ihan omiaan eikä ollut ollenkaan kuulolla. Yleensä putkeenmeno ei ole mikään ongelma, mutta nyt puomi veti kuin magneetti puoleensa. Sähläysten kautta sain Martan putkeen ja siitä puomille. Koiralla oli hillitön vauhti ja halu edetä nopeasti. Toinen melkoinen sähellys tuli kepeillä. En saanut Marttaa kuulolle ennen keppejä, joten tarjoutui aloittamaan väärältä puolelta parikin kertaa, ennen kuin sain aloituksen kohdalleen. Olin varma, että meidät oli jo hylätty tässä vaiheessa, kun sähellystä oli tullut jo roimasti. Mutta miten hienosti se ne kepit sitten menikin! Olin niiiin yllättynyt ja ylpeä. Loppu rata mentiin melkein ilman kommelluksia. Viimeisen esteen Martta pelasti itse. Oli jo menossa ohi, kunnes jostakin syytä korjasi tilanteen itse ja hyppäsi esteen. Tähän ei minulla ollut mitään osaa eikä arpaa. Olin itse niin pahasti myöhässä koko tilanteessa, mutta onneksi minulla on viisas koira. Alkoi jo tuntua siltä, että koira olisi mennyt radan paremmin ilman minua ja minun sössimisiä. Radan loputtua en edelleenkään tiennyt oliko meidän hylätty vai ei. Sellaista säätämistä se oli, että hylkäyskin olisi ollut ihan oikeutettua. Mutta ei tullut hylkäystä, vaan sijoituttiin tässäkin luokassa toiseksi. Virhepisteitä on varmasti tullut roppakaupalla, niistä ei ole minulla vielä mitään tietoa. Tulipahan ainakin hyvää harjoitusta.

Martan innokkuus ja kuumeneminen toisella radalla yllätti minut. Ajattelin, että kun on jo yksi rata takana, niin koira on rauhallinen. Ei ole koskaan treeneissä kuumentunut samalla tavalla. Oliko koira paineistunut uudesta tilanteesta ja se sitten purkautui yliaktiivisena käytöksenä. En tiedä. Täytyy varmaan treeneissä ottaa mukaan enemmän häiriötekijöitä, kuten toisia koira ja ihmisiä radan läheisyyteen. Ja nyt vaan näitä mölliratoja kiertämään, että saadaan rutiinia erilaisiin paikkoihin ja esteisiin.

Ensimmäisestä radasta ei tullut otettua videopätkää, mikä kyllä harmittaa. Se meni sentään ilman kohelluksia. Siitä söhläysradasta videopätkä on, ja se ei olekaan yhtään mairittelevaa katsottavaa. Näkeehän siitä kuitenkin mainiosti omat ohjausvirheensä.



Eilen illalla tein Martan kanssa yli kahden tunnin kävelylenkin. Käytiin myös pikaisesti koirapuistossa, mutta siellä ei ollut kuin yksi koira. Joenrantaa pitkin käveltiin kotiin ja se reitti onkin meidän molempien lempireittejä. Martta olisi halunnut jokaisesta mahdollisesta kohdasta joenrantaan kahlailemaan. Mutta minun mielestä oli aivan liian viileä ilma uimiseen, etenkin kun kotiin oli vielä tunnin kävelymatka sen jälkeen. Otin kameran mukaan, että saan mukavia syyskuvia joenrannasta ja Martasta. Mutta kun sinne asti päästiin, niin alkoi jo olla sen verran hämärää, ettei kuvista tullut juuri mitään.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä vaan. Kaikesta oppii, niistä ei niin hyvistä -kisoistakin!
ps. silmät alkavat harittaa, kun lukee tuota valkeaa tekstiä mustalla pohjalla...voisiko sitä muuttaa??

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos. Ja kiitos sivujen kommentoinnista. Tällä hetkellä minulla ei vain ole aikaa tehdä sivuihin isoja muutoksia. Mutta mikäli muutkin lukijat ovat sitä mieltä, että valkoinen teksti ei toimi, niin täytynee se sitten muuttaa. T: Kati