Kun aaton aattona tuotiin kuusi sisälle, ei Marttaa moinen homma kiinnostanut yhtään. Yleensä otus pyörii aina jaloissa, kun jotakin tehdään, mutta tällä kertaa meni eteiseen omaan petiinsä, eikä edes katsonut kuuseen päin. Merkillistä. Kun Marttaa sitten kutsuttiin, niin tuli kyllä samaan huoneeseen, mutta hyppäsi sohvan selkänojalle, käänsi selän joulukuuseen päin ja katseli muina miehinä ikkunasta ulos. Ei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa, kun muu perhe hääräili kuusen ympärillä. Eikä kyllä joulukuusesta ole ollut ollenkaan kiinnostunut koko jouluna, ainoastaan joulukuusen veden on todennut maukkaaksi. Ihmeteltiinkin, että kylläpä kuusi juo paljon vettä, kunnes oivallettiin, että sitä vettä juo kuusen lisäksi karvainen perheenjäsen. Omasta vesikupista ei ole tullut juotua sen jälkeen kun kuusi sisään kannettiin.
Jos ei joulukuusi Marttaa kiinnostanut, niin ne lahjapaketit kyllä. Heti kun paketit kannettiin kuusen juureen, niin Martta löysi omat pakettinsa. Voi sitä riemua, kun sai ihan luvan kanssa paketteja kanniskella ja auki repiä.
Martan paketeista löytyi leluja, luita sekä aktivointipeli. Yritin valikoida pelien valikoimasta sellaisen, että siitä riittäisi iloa pitkäksi aikaa. Eli vaikeusastetta voisi lisätä sitä mukaa, kunhan koira hoksaa. Martalla ei ole ennen ollut minkäänlaista peliä, joten en yhtään tiennyt, mikä olisi tuolle maastomakkaralle sopiva. Niinpä paketista löytyi Trixie Chess aktivointipeli. (Tosiaan, nyt meidän perheessä myös koira pelaa shakkia). Pelaanminen onkin ihan Martan juttu. Aloitettiin helpoilla tehtävillä, mutta nyt ollaan jo siirrytty vaikeimpiin juttuihin. Palikoiden nostelu ja niiden alta makupalojen löytyminen on Martasta äärettömän tärkeä tehtävä. Tohkeissaan heittelee kapulat sivuun, kun nameja metsästää. Luukkujen siirtelyn ideaa ei vielä täysin ole hokannut. Käyttää erittäin aktiivista kuoputtamista, raaputtamista, nenällä tökkimistä ja puremista. Ja ainahan joku näistä keinoista tuntuu tepsivän ja makupala paljastuu luukun alta.
Ja aina on Martta valmis pelaamaan. Kun ruoka-ajasta on kulunut jo aikaa ja makupaloja tekee mieli, niin Puppis istuu pelin luona ja marmattaa. Selvä vinkki, josta ei voi erehtyä. Kun ei perheessä ole enää peli-ikäisiä lapsia, niin pelataan sitten koiran kanssa. Joulupyhät meni pääasiassa laiskotellessa, mutta pyhien jälkeen on Martankin kanssa puuhasteltu enemmän: tehty piiitkiä lenkkejä ja käyty hallilla treenaamassa.
Tänään oltiin treenamassa Eki-chihuhahuan kanssa. Näyttipä Martta kerrankin isolta. Tehtiin ensin pientä agilityrataa ja treenattiin A:n alastulokontaktia ja putkeen lähettämistä. Agilityn jälkeen treenattiin tokoa. Edellisistä tokotreeneistä onkin kulunut jo joku aika, joten olin yllättynyt, miten hyvällä vireellä Martta teki, vaikka paikalla oli häiriötäkin. Paikallamakuu sujui tänään hyvin. Nähtävästi pienet koirakaverit eivät aiheuta painetta samalla tavalla kuin jättiläiskoirat. Nyt pitäisi saada tokotreeniä myös isojen koirakavereiden kanssa, että saataisiin Martta kisakuntoon. Tavoitteena olisi osallistua ensi vuoden aikana edes möllitokoon. Ja jos oikein optimistisesti tavoitteita asetan, niin ehkäpä tokon alokasluokka silmissä siintää.
Keskiviikon agilitytreeneissä pyysin Veeraa ohjaamaan Marttaa yhden radan verran. Halusin nähdä, miten koira radan suorittaa, ja miten menee jonkun toisen kanssa. En nimittäin ole ollenkaan varma, miten minun hermot kestävät kisaamisen, joten varasuunnitelmana voisi olla antaa Martta jollekin kokeneelle ohjattavaksi. Rata meni puoleen väliin asti hyvin. Oli mukava nähdä, miten innokkaasti ja tohkeissaan Martta rataa suoritti. Mutta sitten, aivan kuin lamppu olisi syttynyt, kun tajusi, että nyt ollaankin vieraan ihmisen matkassa. Martan huumori loppui siihen paikkaan ja juoksi kuin tuli hännässä suoraan minun luokse. Sen jälkeen ei suostunut minun jalan juuresta lähtemään. Ei auttanut nakki eikä lihapulla. Huumori loppui kertakaikkisesti pieneltä otukselta. Näytti erittäin loukkaantuneelta moisesta huijauksesta. Nyt en tiedä kuvittelenko vain, mutta minusta tuntuu, että keskiviikosta lähtien Martta on ollut vielä enemmän minussa kiinni. Kulkee perässä, nukkuu minun jaloissa tai sohvalla minun vieressä. Vai kiinnitänkö asiaan vain enemmän huomiota? Hallilla tänään chihujen kanssa leikki hyvin hillitysti, kun koko ajan oli kiire takaisin minun viereen. Onkohan tämä nyt sellainen synnynnäinen luonteenpiirre vai olenko tietämättäni kouluttanut koirasta tällaisen "häntäkärpäsen"? Miten minusta tuntuu, että tämä piirre on tullut esiin vasta tämän syksyn aikana. Tartteisko tehdä jotakin, ja mitä on tehtävissä? Vai onko tuo vain Martan keino osoittaa olevansa uskollinen ystävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti