Vuoden ensimmäiselle viikolle sattuikin sitten useammat treenit. Vuoden vaihteessa käytiin hallin vapaavuoroilla treenaamassa agilityä. Välillä treenattiin yksin ja välillä oli treenikavereitakin. Saatiin uusi treenikaveri Eki-chihu, jonka kanssa treenattiin ensin agilitya ja sitten otettiin hieman tokojuttuja. Tarkoitus olisi jatkossakin käydä yhdessä treenaamassa. Yksin kun ei meinaa saada aikaiseksi, ainakaan tokoilua.
Siksipä olikin mukava yllätys, kun Susanna kutsui kääpiöryhmän koolle. Kääpiöryhmään kuuluu Martan lisäksi heeleri Unski ja parsonrusseli Jytinä. Tarkoitus on potkia toisiamme liikkeelle, että tulisi tokoa treenattua säännöllisesti. Pidettiin ensimmäiset kääpiöryhmän treenit Kanervalan koulun pihassa. Laiskuuttani en ole Martan kanssa talvella ulkona treenannut, joten epäilin, että näinköhän mikään onnistuu. Mutta enemmän taisi lumi ja parin asteen pakkanen haitata minua kuin Marttaa. Ei tietenkään mitään paikallamakuuta treenattu, mutta seuraaminen, luoksetulo ja liikkeestä maahanmeno onnistui hyvin. Seuraamisessa alamme harjoitella rytmitystä. Jos malttaisinkin odottaa hieman käskyn antamisen jälkeen, enkä säntäisi itse liikkeelle, ennen kuin seuraa-komento on sanottu loppuun. Ja kunpa nyt muistaisin antaa Martalle maahan-käskyn selkä suorana, ilman, että kumartelen ja heiluttelen käsiäni. Luottaisin vain enemmän koiraan, koira kyllä osaa. Lisäksi sain kamuilta hyviä neuvoja noutamisen harjoitteluun. Toivotaan nyt, että leutoja ilmoja riittäisi ja voisimme jatkaa säännöllistä tokotreenausta kääpiöryhmässä.
Tietysti olemme käyneet agilitytreeneissä myös omassa ryhmässämme kerran viikossa. Kokeilinpa sitäkin, että otin hallille mukaan Martan kevythäkin. Ajattelin kokeilla, miten Martta malttaa pysyä rauhallisena omassa häkissä. Joo, rauhallisesti pysyi. Nätisti kökötti häkissänsä tyytyväisenä ihan hissukseen. Sitten kun lähdettiin tekemään rataa, niin kesken matkan muistui pieneen päähän, että häkki jäi ilman vahtimista. Niinpä tappijalka teki u-käännöksen ja juoksi radalta suoraan häkkiin. Kyllä minua nauratti moinen touhu. Martta taitaa pitää meidän treenikavereita niin epäluotettavina, ettei omia tavaroita voi hetkeksikään jättää silmistään.
Reilu viikko sitten käytiin Kuopiossa ACE:lla treenaamassa. Olipa sitten vauhdikas hyppyrata vuorossa. Siinä sai koira ja ohjaaja pinkoa sen minkä kintuistaan pääsivät. Yksi kinkkinen ohjauskuvio radassa oli, jota sain kuivaharjoitella useaan kertaan, ennen kuin meni jakeluun. Olin erittäin epäileväinen, että näinköhän Harrin kertomalla ohjauksella saan Puppiksen menemään oikein. Mutta niin se mokoma vaan teki useamman kerran nollaradan. Harri sanoi minulle myös, että luota koiraan. Myös etupalkkaamista pitää lisätä treeneissä, sillä Martta on edelleen kiinni minussa eikä meinaa lähteä etenemään itsenäisesti. Taidamme siis molemmat radalla vahtia toisiamme.
Onpa ollut sellainen alkutalvi, että tällaisista talvista minäkin saattaisin pitää. Kovia pakkasia ei ole ollut, olisiko -10 astetta ollut kylmimmillään. Ihanaa, kun olemme voineet harrastaa pitkiä kävelylenkkejä. Pari kertaa viikossa on pyritty tekemään sellainen kahden tunnin kävely. Meillä on ollut myös lenkkiseuraa, sillä olemme hakeneet coton de tulearin, Ellin, mukaan lenkille. Martan ja Ellin kemiat ei sitten millään sovi yhteen. Ensihankaluudet koettiin Ellin kotipihassa, jota Elli puolustaa yllättävän raivoisasti. Sekä lähtö että paluu tarvitsisi ylimääräisen käsiparin sekä silmäparin. Saa vahtia silmä kovana ja hihnat tiukalla, että Elli ei pääse Martan kimppuun. Ja Marttahan ei moista hyvällä katso, vaan antaa mäyriäisen sisulla vastusta lelukoiran näköiselle karvapallolle. Lenkillä sitten koiran kulkevat nätisti. Kumpikaan ei ota mitään kontaktia toiseen, aivan kuin olisivat vain ilmaa toisilleen. Huvittavia otuksia. Mutta taitaapa molemmat olla yhtä väsyneitä lenkin jälkeen. Menipä minullakin ensimmäiset lenkit harjoitellessa kahden koiran taluttamista. Mutta sitten alkoi homma sujua, kun sain koirillekin taottua päähän, että tien toisesta laidasta toiseen poukkoilu ei nyt vaan käy. Haetaan Elli jatkossakin meidän mukaan, niin pitkään, kun Elli vain suostuu lähtemään diktaattorimaisen taluttajan ja epäilyttävän mäyriäisen matkaan. Mutta ikävä totuushan on, että kunhan ne pakkaset alkaa (ja nehän jossakin vaiheessa alkaa, tuskinpa sellaista onnen talvea saadaan, ettei niitä kammottavia pakkasia tulisi), niin sitten jää lenkitkin minimaalisiksi. Vaan on se sitten luksusta, kun on tuo lämmin treenihalli lähellä, jonne voidaan mennä päästelemään höyryjä, sekä koiralta että emännältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti