Ollaan sitten aloitettu kosketuskeppiharjoitukset. Ei mennyt kauan, kun Martta tajusi idean. Oikeastaan tuntuu, että kosketuskeppiä tökkääminen nenällä on Martan mielestä liian helppo homma. Katsoo minua, että "Ai tätäkö vain pitää tökätä, saako tästä tosiaan palkan, tällaisesta pikkujutusta?" Nyt ollaankin siirrytty tekemään keppiharjoituksia kodin ulkopuolelle. Ollaan tehty ulkona, mummolassa, ja hallilla. Keppiä on harjoiteltu erilaisissa häiriöissä ja erilaisten ihmisten kanssa. Toistaiseksi kaikki häiriöhenkilöt ovat olleet jollakin tavalla Martalle tuttuja ja keppiä on pidetty vielä täydessä mitassa. Seuraavaksi on vuorossa enemmän vieraiden henkilöiden ja etenkin miesten saaminen mukaan harjoitteluun. Sen lisäksi alamme lyhentää keppiä, ensin tuttujen henkilöiden kanssa ja sitten vieraampien. Tänään kun tehtiin keppiharjoittelua lenkillä ollessamme, Martta näytti just siltä, että odotti jotakin käskyä, kun otin kepin esille. Katsoi minua, katsoi keppiä, katsoi uudestaan keppiä. Kun en sanonut mitään, niin laiskasti käveli keppiä kohti ja tökkäsi nenällään, ja näytti juuri siltä, että tämä on lapsellista. Mietinkin, että otanko siihen jo tässä vaiheessa jonkun käskyn, vai vasta myöhemmin.
Nyt kun on ilmat alkaneet kylmetä, niin väistämättä lenkitkin ovat lyhentyneet ja ulkonaoloaika vähentynyt. Omasta laiskuudesta johtuen ei olla juurikaan harrastettu mitään sisätilan aktivointeja, joten koira alkaa kerätä virtaa. Huomasin sen tämän viikon agilitytreeneissä. Ensimmäistä kertaa oli aloittaminen ihan tuskallista: Martta ei olisi sitten millään malttanut odottaa paikallaan ennen ensimmäistä hyppyä. Ei uskonut ollenkaan käskyä "paikka", vaan hiipi eteenpäin, heti kun otin askeleenkin eteenpäin. Palautin koiran paikoilleen varmaan kymmenen kertaa. Kun viimein päästiin matkaan, niin koira kulki kuin tuulispää. Eli vauhtia oli kyllä riittävästi, mutta niin oli sitä ylimääräistä kohkaamistakin. Kaiken lisäksi ensimmäistä kertaa Martta aloitti haukkumisen radalla. Juoksi ja haukkui ihan raivon vallassa. Minä jäin pahasti jälkeen ohjauksissa, mutta Martta korjasi minun tekemät virheet. Ensimmäisellä kerralla tehtiin rata pari kertaa ja sen jälkeen muutaman kerran kontakteja (A ja keinu), niin Martta sai purettua enimmät höyryt. Toisella kerralla ei käynyt enää niin kuumana, mutta lähtö oli edelleen vaikea. Nyt täytyisi ryhdistäytyä ja käydä vapaavuoroilla treenaamassa nimenomaan lähtöjä ja paikallaoloa.
Ilmoittauduttiin Poksin tokoryhmään, jos tuota tokoa tulisi nyt sitten enemmän treenattua. Näin talvella en saa tokoiltua sitten sitäkään vertaa. Ulkona ei kerta kaikkiaan tarkene ja yksin ei tule muutenkaan lähdettyä. Nyt olisi sitten sellainen puolipakko. Tai ei sitä pakoksi voi sanoa, koska mukavaahan se on. Huomenna olisi sitten treenit vuorossa. Hyvää tekee tuolle takan ääressä makaavalle otukselle jotakin aktiviteettia tarjota. Johan se muuttuu ihan ameebaksi. Etenkin kun kovia pakkasia on luvattu ensi viikolle. Ei kyllä naurata meitä kylmät ilmat, ei naurata. Tekisi mieli nukkua parin kuukauden talviunet ja herätä huhtikuulle. Ennättäisi sitä talven tuntua nuuhkia vielä sittenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti