21.1.2012

Uusia juttuja tammikuussa: kosketuskeppi ja Lempi

Nyt on Martalle hommattu kosketuskeppi. Sen avulla on tarkoitus kouluttaa Martta tervehtimään vieraita ihmisiä. Ja jos hyvin menee, niin sen avulla on tarkoitus opettaa Martta sietämään myös lapsia ja miehiä. Parin päivän ajan on opetettu Martta tökkäämään kepin päässä olevaa palloa. Koira hoksasi sen alle viidessä minuutissa, ja. nyt on nenällä tökkäämistä tehty kotona, ulkona ja kylässä. Pikku hiljaa otetaan mukaan perheen ulkopuolisia henkilöitä. Saa nähdä, onnituuko tämä jippo ja miten pitkään tässä menee.

Alkuviikosta iski kauan odotettu trimmausinsipiraatio. Oikeastaan se iski iltalenkin jälkeen, kun irrottelin isoja lumisia ja jäisiä paakkuja Martan tassuista. Olipa koira melkoiset tassukarvat jo kasvattanut, joten syytä olikin nyppiä mokomat turatassut siistimmiksi. Maanantai-iltana nypin etutassut ja tiistaina takatassut. Onneksi koiran tarvitsi kulkea vain yhden vuorokauden ajan eripari tassuilla. Tassujen lisäksi siistin pään ja mahanalusen sekä hieman häntää. Loppuosa koirasta jäi vielä trimmaamatta. Martan karva kasvaa niin epätasaisesti, ettei mitenkään voi samalla kertaa nyppiä koko koiraa. Tassujen karvat kasvavat nopeammin kuin muualla. Niskasta häntään menee sellainen viiden sentin kaistale, jossa karva kasvaa. Sen sijaan kyljet on lyhyessä karvassa. Ajattelin, että nypin loput sitten pakkasten jälkeen. Olkoon tuota karvaa pakkasilla lämmittämässä. Eivät nämä minun trimmaukset mitään oppikirja-ainesta ole. Joka paikassa toitotetaan, että koko koira pitää trimmata kerralla. Olisipa nuo tassut melkoisessa karvassa, jo odottelisin, että koko koira olisi trimmausta vailla. Ja olenpa niin onnettoman hidaskin tuossa touhussa, että ei riittäisi yhden päivän tunnit minulle.



Meillä on uusi lenkkikaveri. Sekarotuinen Lempi on vasta14 viikkoinen, joten vielä ei olla päästy kunnon lenkeille, mutta tulevaisuudessa yhteiset ulkoilutukset meitä odottaa. Muutaman kerran on Lempi jo lähtenyt meidän mukaan aamu- tai iltalenkille. Martta ei ole kovin paljon ollut pentujen kanssa tekemisissä, joten en ollut varma, miten sen huumori kestää. Yllättävän hyvin tuo meidän neiti Tosikko on pennun kanssa jaksanut olla. Ei se kyllä mihinkään riekkumisiin tai edes hillittyihin leikkeihin lähde mukaan. Lempi yrittää kaikki konstit, että saisi Martan leikkiin, mutta Martta ei kiinnitä Lempiin mitään huomiota. Jos pennun hyppiminen menee Martan mielestä liiallisuuksiin, niin palauttaa yhdellä haukahduksella pennun ruotuun. Vähäksi aikaa Lempi rauhoittuu, mutta kohta on taas pomppiminen Martan ympärillä täydessä vauhdissa. Lempi on tällä hetkellä vain hieman Marttaa isompi, mutta kunhan pentu kasvaa, niin voi Martan komentaminenkin voimistua.

 Mahdototan saada näistä kahdesta kunnon valokuvaa. Tässä kuvassa kuitenkin näkyy hyvin koirien ilmeet: Martta kiinnostaa Lempiä kovasti, mutta Martan mielestä pennut ovat vähän rasittavia.


2 kommenttia:

A-K kirjoitti...

Kosketuskeppi kuulostaa kiinnostavalta. Laitathan tänne jatkokokemuksia ja -harjoituksia, mitä sen kanssa teette. Olisi todella kiinnostava lukea.

Kati kirjoitti...

Kosketuskeppiharjoituksia on tehty onnistuneeksi. Tällä hetkellä nenällä koskettaminen keppiin onnistuu sisällä, ulkona, treenihallilla, mummolassa,.. Ja jo muutamat ns. puolitutut ovat keppiä pitäneet, joten eteenpäin mennään harjoittelussa. Varmasti tulee jatkossakin kirjoituksia kosketuskeppi kokemuksista.