Aah, mikä riemun päivä! Pakkasta vain -12 astetta, joten päästiin tänään ulkoilemaan, pitkästä aikaa. Vaikka itse flunssankourissa kärvistelen, niin lähdettiin aamupäivällä tekemään pieni kävely. Kun laskin Martan irti metsän laidassa, niin pieni otus sai mahdottoman hepulin: haukkui ja juoksi edestakaisin polkua pitkin. Viikon pakkasjakso ja sisällä kyhjöttäminen on kerännyt koiraan virtaa ihan mahdottomasti. Nyt olisikin sitten pikku hiljaa alettava purkaa tuota energiaa erilaisiin touhuihin. Tosin, eilen illalla jo aloiteltiin. Opetin Martan nostamaan etujalat laatikon päälle ja sitten siitä siirtymään laatikon yli niin, että takajalat jää laatikon päälle. Yritin opettaa myös peruuttamaan niin, että takajalat nousee puhelinluettelon päälle, mutta se tuntui olevan mahdoton tehtävä. Jonkin aikaa meni, ennen kuin edes peruuttaminen onnistui, mutta heti jos jotakin tuntuu takajaloissa, niin silloin väistää ja istuu. Täytyy siis jatkaa harjoituksia. En tiedä, oliko Martta poikkeuksellisen ahneella tuulella vai onko passiivinen viikko tehnyt tehtävänsä: Puttinen ei olisi millään halunnut lopettaa temppujen tekemistä. Ennen kuin ehdin raivata laatikon pois lattialta, nousi siihen aina vaan uudelleen ja odotti herkkuja. Sen jälkeen kulki minun perässä kuin katsoen, että mitäs sitten tehtäisiin. Pakkohan meidän oli sitten kaikkea pientä vielä puuhailla. Tehtiin istu-seiso-maahan -jumppaa. Ärsyttää vaan, kun olen itse niin löperö, että palkkaan koiran liian usein huonosti tehdystä liikkeestä. Vaikka kuinka katson, että yksittäinen liike menee hyvin, niin kohta huomaan, että koira on 20 cm:ä eri paikassa kuin aloittaessamme.
Ulkona oli kyllä äärettömän mukavaa tänään. Kovin pitkää lenkkiä ei minun flunssan takia pystytty tekemään, mutta sainpa itse haukata happea ja Martta juosta metsässä hajujen perässä. Tottelevaisuus ei ollut tänään huipussaan, vaan pari kertaa kuuloaisti hävisi, kun mehevät oravan tai rusakon hajut vievät muut aistit. Onneksi tuota lunta on metsässä sen verran, ettei tappijaloilla siellä pitkälle pötkitä. Ja kylmäähän hangessa on kahlata, joten pikaisesti pitää tulla tallatulle polulle, ettei tassut palele.
Loppupäivän on pieni onnellinen koira maannut joko takkatulen ääressä tai sohvalla viltin alla. Martta on kyllä mitä parhain sairastelukaveri. Ei ole turhia hötkyilyt eikä vaatinut mitään. Paitsi, että viltin yrittää kyllä valloittaa itselleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti