Toinen LUVA

Kannattipa lähteä Lieksan kisoihin, vaikka eilen hermostuksissani kaduin koko ilmoittautumista. Nämä olivat meille ensimmäiset ulkokenttäkisat, mikä aiheutti lisäjännitystä. Kaikki kauhukuvat olin jo mielessäni pyöritellyt eilisiltaan mennessä. Mutta kisapäivä oli kerrassaan onnistunut.

Aamulla startattiin ennen puolta seitsemää, haettiin Maria ja Beijo kyytiin ja lähdettiin kohti Lieksaa. Tälle päivälle oli Itä-Suomeen luvattu hellettä, mutta onneksi ainakaan aamupäivällä ei liikakuumuus yltänyt Lieksan korkeudelle asti. Menomatkalla sateli vettä, mutta perillä oli kerrassaan paras mahdollinen sää: puoli pilvistä ja sopivan lämmintä. Tuomarina oli Elina Hannikainen, jonka ykkösluokan ratoja en löytänyt netistä etukäteen, joten en pystynyt ennakoimaan, minkälaisia kiemuroita olisi luvassa. Pelkäsin etukäteen vaikeita ratoja, mutta täytyy myöntää, että molemmat radat olivat oikein mukavat, juuri sopivat ykkösluokan radoiksi. Ensimmäisessä radassa oli ehkä hivenen enemmän pyöritystä, kun taas toinen rata oli pelkkää juoksua.

Martta kävi aamusta asti ihan ylikierroksilla, joten ensimmäisenä tehtävänä oli koiran rauhoittaminen. Jotkut joutuvat ennen kisaa virittämään koiriinsa kierroksia, mutta minun pitää rauhoitella ylijännittynyttä tappijalkaa. Muuten radalla olosta ei tule mitään, kun koira alkaa sählätä omiaan eikä malta kuunnella. Martta on muutenkin kisapaikalla todella jännittynyt, eikä osaa rentoutua ollenkaan, paitsi autossa. Etenkään muiden suorituksia ei kannata Martan kanssa katsoa ennen omaa starttia, kun pikku otus kuumuu ihan hurjasti: riuhtoo hihnassa, vinkuu ja haukkuu.

Meillä oli kilpailunumero 2, mutta jouduttiin starttaamaan ensimmäisenä, kun meitä edeltävä koira ei tullut paikalle. Ensimmäisenä starttaaminen on kaikin puolin hankala paikka. Se, että palaan koiran luo rataantutustumisen jälkeen, vaatisi taas hetkisen aikaa koiran rauhoittamiseen. Martta on niin innoissaan siitä, että häntä ei olekaan hyljätty, joten kierrokset käy korkealla. Kun mennään radalle, niin koira ei halua irrota minusta ollenkaan, joten aloittaminen menee mönkään. Ensimmäisellä radalla en saanut Marttaa edes istumaan aloituksessa, vaan jäi seisomaan ensimmäisen esteen taakse. Pääsin kuitenkin irtautumaan ensimmäisen hypyn toiselle puolelle ja lähti vasta käskystä liikkeelle. Onneksi molemmilla radoilla oli helpot aloitukset, joissa lentävät lähdötkin oli mahdollista toteuttaa. Ensimmäinen rata oli minun osalta melkoista sähläystä. Jotenkin eteneminen ei ollut sujuvaa, ja parissa kohdassa pyörin ihan turhaa ja sotkin koiran menoa. Martta pelasti tilanteen ja tehtiin nollarata. Vaikka meno oli hidasta, niin selvittiin kuitenkin niukin naukin ihanneajassa. Niinpä saatiin meidän toinen LUVA.

Ennen toista rataa Martta tuntui jo vähän väsyneeltä. Ilmakin oli hieman lämmennyt ja rataantutustumisen ajan Martta haukkui minun perään eikä osannut rauhoittua. Niinpä kierrokset oli korkeat, kun lähdettiin starttiin. Ja lähtö olikin sitten sitäkin huonompi. Kun irrotin kaulapannan, niin Martta meinasi jo ampaista ensimmäiselle hypylle, mutta onneksi sain niskavilloista kiinni. Niinpä otin varman päälle ja tehtiin lentävä lähtö. Toinen rata oli meiltä sitten sujuvaa menoa. Martta kulki kuin ajatus ja itsekin jo hetkittäin nautin hommasta. Liekö sitten väsymys painanut pikku jalkoja, kun toiseksi viimeisellä hypyllä tuli rima alas. Niinpä saatiin 5 virhepistettä, vaikka lähellä oli se kolmaskin LUVA. Ensimmäisellä radalla sijoituttiin toiseksi ja toisella radalla ensimmäiseksi. Lahjakorttien lisäksi kotiinviemisinä oli ruisleipä, eli Martta toi meille tänään leivän pöytään.

Jos meillä oli onnistunut kisapäivä niin sitä se oli myös meidän reissukavereillakin: Maria ja Beijo saivat ensimmäisellä radalla kolmannen LUVAn ja tekivät sitten toisen radan kakkosluokassa.

Maria ystävällisesti kuvasi meidän kisaradat. Tässä nollarata. Melkoista sähläämistähän tuo on ja törmäilyä, joten ihme, että se nollana suoritettiin. Mutta tuosta näkee, miten mäyriäinen painaa innolla menemään.