30.9.2012

Motivaatiota etsimässä


Tässä on koko kesä kärsitty treenimotivaation puutteesta. Laitoin sen kesän ja loman syyksi, mutta kun se motivaatio ei loman jälkeen tullutkaan takaisin, niin aloin jo huolestua. Pahiten motivaation puute on iskenyt agilityyn, mutta nyt syksyllä se on iskenyt kunnolla myös tokoon. Kahden tokokoeen ja kakkostuloksen jälkeen treenaaminen jäi kokonaan. Vaikka tarkoitus oli nyt syksyllä osallistua vielä yhteen tokokokeeseen, niin sen voi unohtaa, koska ollaan unohdettu treenata. Tokomotivaation odotetaan ilmestyvän meille taas ensi keväänä.

Sen jälkeen kun Martta nousi agilityssa kakkosluokkaan, ei olla kunnon agitreenejä tehty. Ensin ei treenattu juuri ollenkaan, ja vaikka syksyn tullen ollaan taas käyty treeneissä, niin niistä on puuttunut sellainen todellinen treenimeininki. Ollaan vaan humputeltu ja pelleilty. Hypitty esteitä, tehty kontakteja ja rymistelty putkia, mutta kaikki vain hauskanpidon merkeissä. Mitään varsinaista ohjauskuvioihin liittyvää treeniä ei olla tehty, kunhan vain on juostu ja pyöritty radalla. Jotenkin turhauttaa tuo omaehtoinen treenaaminen, kun se ei nyt vain tunnu antavan onnistumisen elämyksiä. Oma osaaminen junnaa paikallaan eikä edistystä tapahdu. Tällä osaamisella emme selviä kakkosluokan radoista ja se turhauttaa. Totuushan on, että tarvitsen agilityyn ohjausta, että pystyn etenemään lajissa. Kaipaisin koutsia tavoitteelliseen treenaamiseen, kaipaisin takapuoleen potkijaa, joka näyttäisi valon tunnelin päässä. Kaipaisin edes muutaman kerran vuodessa ammattitaitoisia kouluttajia, joilta saisi uutta näkemystä ja intoa treenaamiseen.

Tänään saatiin ensiapua motivaatiopulaan. Tälle syksylle on sovittu kolme treenikertaa Kuopioon ACE:lle ja tänään oli niistä se ensimmäinen kerta. Hieman epätoivoisin ajatuksin lähdin aamulla matkaan. Ajattelin, että mahtaako tästä tulla mitään, kun selkeä taantuminen on meidän agilityosaamisessa tapahtunut. (Tai siis minun. Marttahan osaa, kun vain ohjaus pysyy kasassa.) ACE:lla meidät otti vastaan Tiia, joka oli laatinut 20:n esteen radan. Rata oli kerrassaan sopiva meille. Ohjauskuvioissa vilisi pakkovalssit, niistot, sokkarit, ja monet muut termit, joita en muista, ja jotka kaikki olen unohtanut kesän aikana. Mutta ei rata aivan mahdoton ollut. Sopivasti muutama hankala kohta, joihin tarvitsin rautalankaa, mutta ei liian vaikea eikä lannistava. Nautin joka hetkestä, kun sain treenata tiukassa syynissä. Se, että joku kertoo askel askeleelta, miten jokin este suoritetaan, ja muutaman harjoittelun jälkeen nähdä, miten koira sen esimerkillisesti suorittaa oman onnistuneen ohjauksen seurauksena. Jihuu, tätä haluaa lisää! Ja hitsi, mulla oli siellä koira, jolla oli hirmuinen draivi päällä. Se ei meinannut pysyä nahoissaan ja se teki agilityä täysillä. Kyllä, me nautittiin siitä molemmat. Joku pitää meitä hulluina: koko päivä menee reissuun: ollaan autossa viisi tuntia, lämmitellään koiria puoli tuntia ja jäähdytellään toiset puoli tuntia, siinä välissä varsinainen treeni, joka kestää 2 x 5 minuuttia. Tuon kymmenen minuutin takia maksetaan treenikerta ja bensat, ja käytetään koko päivä aikaa. Mutta ainakin tänään se oli sen arvoista.


Suuntaa-antava piirros tämän päivän treeniradasta:


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 
 

Ei kommentteja: